Lue keskustelun säännöt.
Näkymätön mies...
05.12.2010 |
Periaatteessa, kaikki olis kai hyvin. Ei riidellä, mies tekee kotitöitäkin (tiskit, pyykit ja semmoset) ainakin oman osansa verran, käyttää koiran aamulla pissalla ja väliin päivälläkin, käy töissä ja elättää perheensä... Unelmaa juu.
Ainoa vaan, että me ei lasten kanssa juuri huomata onko se kotona vai ei. Mikään ei muutu. Sen tiskikoneen täytettyään rojahtaa sohvalle kattomaan telkkaria. Jos ipanat (3kpl) tulee olkkariin leikkimään, saattaa komentaa omaan huoneeseen riehumaan. Tai sitten ei. Tai töistä tullessaan vilkaisee lastenhuoneisiin ja komentaa muksut siivoamaan ennenkun ehtii saada takkia päältään.
Muuten sit elellään vaan. Jos mä odotan niin kauan, että mies laittasi joskus vaikka välipalaa lapsille, ehtii tulla päivällisaika ennen sitä. Jos mä odotan, että mies laittaisi lapset nukkumaan, ne ehtivät nukahdella kuka mihinkin ilman hammaspesuja yms... Jos johonkin ollaan menossa se istuu takki päällä vartoomassa, että mä saan kolme muksua ja itseni puettua, ellen tyrkkää vaatekasaa ja lasta sen syliin. Voi olla, että silti päädyn pukemaan sen lapsen itse, kun se rupes pistää hanttiin. Jos mä lähden kauppaan juuri kun kuopuksen pitäisi lähteä päiväunille, niin kahden tunnin päästä palattuani kuopus valvoo edelleen ja kiukkuaa yliväsyneenä about kaikesta. Siis kyllä hän yritti, mutta kun tuli telkkarista toi piirretty elokuvakin, niin ei se sit lähtenyt nukkumaan... (Kuopus on 1,5v ja se pääsääntöisesti viedään tutin kera sänkyyn, soittorasia soimaan ja ovi kiinni - se siitä.) Jos mies on just mennyt sänkyyn ja kuopus herää kitisemään, en suoraansanottuna pysty kuuntelemaan lapsen itkua niin kauan, että mies tekisi asialle jotain (antas sille tutin... kuopus nukkuu meidän makkarissa)
Olen pari iltaa viikosta töissä ja silloin lapset tulevat kyllä hoidettua. Kunhan lähteissäni kerron mitä laitetaan ruuaksi ja mihin aikaan (muuten soittaa perään ja kysyy). Tulen yhdeksän jälkeen ja 2 kertaa kolmesta lapset ovat yhä valveilla, iltapala syömättä ja kaikki iltahommat tekemättä kuitenkin, kun ei huomattu kellon kulkua... Ja mies makaa lopun iltaa sohvalla, kun mä takin kuorittuani ryhdyn laittamaan metrinen otassa lapsia nukkumaan... >:(
Vituttaa. Välillä tuntuu, ettei mun elämäni yh:na varmaan paljon muuttuisi. Joutusin ottamaan koiralenkille lapset mukaan, mutta miten muuten? Joskus lapset eivät oikeasti tiedä isänsä olevan jo kotona tai eivät ole huomanneet sen lähteneen johonkin.
Ja sit mies ihmettelee, kun lapset eivät koskaan pyydä siltä mitään, aina äidiltä... Joskus kun olen asiasta avautunut, mies suuttuu ja alkaa natkuttaa, että eikö mulle merkitse mitään se, että hän kuitenkin tekee kotitöitäkin ja kaikkee. Tottakai merkitsee, mutta se, että silloin tällöin karjaisee komentoja lapsille ei nyt varsinaisesti ole lapsen elämässä olemista...
Seksi kyllä kelpaisi. Kun lapset on saatu nukkumaan, alkaa mun liehittely. Rusinat pullasta perkele...
*puh*
Kiitos kun sain purkautua.
Kommentit (17)
Varmaan onkin. Maailmassa on myös nälänhätää, ihmiset joutuu elämään liassa ja paskassa, kaikilla ei ole edes vaatteita päällään...
Anteeksi avautuminen, ei ole pakko lukea. Tuli vähän pitkä sepustus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan onkin. Maailmassa on myös nälänhätää, ihmiset joutuu elämään liassa ja paskassa, kaikilla ei ole edes vaatteita päällään...
Anteeksi avautuminen, ei ole pakko lukea. Tuli vähän pitkä sepustus.
En halua vähätellä tilannettasi. Sulla vaan tekee mies jotain.. =) Vaikka onhan tuo onneton ukko sullakin.
odotan, että miehestä olis niinkus jotain apua lastenhoidossa? Kun ei ole, niin en tietenkään voi edes olettaa kenenkään auttavan - ei vituta yhtään.
Onko tää ihan tavallinen kuvio perheissä? Äiti hoitaa ja iskä ehkä joskus ja jouluna vähän auttelee kun saa kirjalliset ohjeet?
odotan, että miehestä olis niinkus jotain apua lastenhoidossa? Kun ei ole, niin en tietenkään voi edes olettaa kenenkään auttavan - ei vituta yhtään.
Onko tää ihan tavallinen kuvio perheissä? Äiti hoitaa ja iskä ehkä joskus ja jouluna vähän auttelee kun saa kirjalliset ohjeet?
piti sanomani
"rusina pullasta" :) Kai aika moni mies on veistetty samasta puusta ja vaikeahan se on muuttua, kun perinteinen kuvio on ollut pitkälle se, että nainen hoitelee kodin ja lapset, mies on sitten "mies". Ei se vuosisatojen perinne hetkessä muutu, vaikka tasa-arvoa haetaankin.
Patistusta, neuvomista ja "nalkutusta" miehen mukaan minä käytän paljon. Kokeiltu on, josko tekisi jotain, jos en mitään sano, mutta sitten tuo tekee entistä vähemmän. Imuria ei viitsi käyttää ja pyykikonetta ei osaa edes käyttää tai aina perustelee, ettei osaa laittaa oikein pyykkejä, valkoista ja mustaa erilleen. Jos pitäisi edes autostani huolta, niin ei haittaisi, mutta kun ei tee sitäkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
odotan, että miehestä olis niinkus jotain apua lastenhoidossa? Kun ei ole, niin en tietenkään voi edes olettaa kenenkään auttavan - ei vituta yhtään. Onko tää ihan tavallinen kuvio perheissä? Äiti hoitaa ja iskä ehkä joskus ja jouluna vähän auttelee kun saa kirjalliset ohjeet?
Itselle on täysi mysteeri miten mies edes kehtaa katsoa vierestä kun teen täällä aivan kaiken. Sitte vongataan seksiä, kun olen koko illan tehnyt yksin kaiken kotona. Mä en edes kehtais. Heti jos joku rehkii ja itse katsoo vierestä tulee sellanen olo, et mun pakko osallistua tuohon urakkaan ja saadaanhan se homma päätökseenkin paljon nopsempaan kun siihen osallistuu kaksi. Joka ilta ei myöskään viitseis olla sanomassa aikuiselle miehelle, että tee nyt näin ja pese nyt tuon hampaat jne. Jossakin kohtaa kun lapset kasvavat, sen luulis olevan jo automaattista miehellekin, näinhän on toimittu jo vuosia, miksi tämä ilta olisi poikkeus???
*huoh* ei kai auta kuin alistua kohtaloonsa.
Meilläkin vähän noin, paitsi ettei mies tee mitään kotitöitä. Se on ok niin kauan kun olen kotona mutta töihinpaluu hermostuttaa jo nyt.
Yksinhuoltajuus on käynyt mullakin mielessä mutta toisaalta on siitä ukosta sen verran apua etten taida viitsiä ainakaan vielä laittaa eroa vireille. Sille voi nakittaa lapset (myös 3 kpl) hetkeksi kun täytyy käväistä jossakin, ei tarvitse raahata koko laumaa mukana aina.
Mutta kunhan nuo lapset kasvaa ja tulee omatoimisemmaksi niin sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukiessani viestejänne, mietin, tälläistäkö se taas olisi. Olen nimittäin eronnut muutama vuosi sitten..Nauttinut näistä vapauden vuosista, mutta kuitenkin nyt tullut toisen ihmisen kaipuu....
Ehkä ihminen unohtaa millaista se yhteiselo on.
Kaikki nuo kirjoittamanne viestit muistuttaa minua
siitä aiemmasta 19 vuoden avioliitosta...
Vaikka olihan niitä hyviäkin hetkiä....
eli mies ei tee kotihommia - ainoastaan ns. miesten työt ja niistäkin valittaa ihan suunnattomasti ja ottaa esille joka kohdassa esim. kun äsken valitin, että olen koko aamun hoitanut lapsia, vaihtanut kahdet kakkavaipat, ruokkinut aamupalalla ja äsken tein lounaan (vauvalle erikseen), niin ärjäisi heti, että tee sitten lumityöt (joita on tehnyt nyt kaksi kertaa, minä tein ensimmäiset isot lumityöt, joten melkein tasoissa ollaan). MIes on siis nysvännyt työhuoneessaan jotain, varmaan surffannut netissä. Niin, siis sen jälkeen kun vaivautui nousemaan ylös, mikä oli kai joskus 10.30 tai vähän jälkeen.
Mutta osaa hoitaa lapsia, kun tahtoo. On pitänyt jokaisesta lapsesta isäkuukauden ja juuri vähän aikaa sitten vauvastakin. Ei tosin tee kotihommia silloinkaan kuin minimin eli ruoan ja laittaa joskus tiskit koneeseen tai pyykkikoneen päälle. Mutta nyt siis kun minä olen kotona, niin homma pyörii täysin minun harteillani, ja osallistuu lastenhoitoon vain kun itseään huvittaa, ei ikinä niin, että minä tarvitsisin apua.
Siis ongelma on se, että vaikka osaa, niin ei halua. Meillä myös mies ei noudata ohjeita esim. nukkumaanmenoissa yms. mutta on nyt huomannut parina kertana, että en ihan turhan takia niistä naputa eli noudattaa enemmän kuin ennen, koska on tajunnut, että se helpottaa omaa elämää (esim. nukkumaanmenon venyminen haittaa häntä itseään ja vapaa-aikaa jää vähemmän). Tosin en nyt usein ole poissakaan nukkumaanmenoaikaan. Olisinko viimeisen puolen vuoden aikana ollut kahdesti.
Miehen mielestä riittää, kun hän tekee miesten työt (joita siis ajallisesti parina iltana viikossa), minun kuuluu huolehtia kaikista kotitöistä ja lastenhoidosta, koska miesten työt ovat rankempia ja usein vastenmielisempiä (lumityöt, autojen korjaukset, talon korjaukset esim. lämmitys yms. hiirten loukkujen tyhjentäminen). Hänen mielestään olen vain laiska, jos en iltaan mennessä ole ehtinyt kaikkia kotitöitä tehdä ja hoitaa lapset siinä sivussa. Ja olenkin tietysti, koska koti on harvoin putipuhdas. Joka päivä kyllä teen niitä kotitöitä minkä kerkiän mutta... En vain jaksa tämän enempää.
Huoh, kävinpä vaihtamassa kolmannen kakkavaipan äsken... Joo, elämä ilman miestä kyllä houkuttaisi, mutta toisaalta kyllä, yksin olisi varmasti rankempaa. Olen yrittänyt miettiä omaa asennettani, koska kiistatta mies tekee meillä raskaampia töitä ja vastenmielisiäkin. Mutta en olettaisikaan kotitöiden jakautuvan puoliksi. Olettaisin vain, että joskus saisin nukkua pidempään ilman taistelua ja huutoa, että joskus auttaisi edes tunnin viikonloppuna lastenhoidossa, siivoaisi oman lautasensa ja kuppinsa astianpesukoneeseen, veisi lattialla lojuvat vaatteensa pyykkikoneeseen ja kysyisi edes joskus, että tarvitsenko apua. Voisi edes kerran kuussa sanoa, että on kiva, kun hoidan lapsia kotona/on kiva, kun olen hoitanut esim. lasten lääkärikäynnit tai päiväkotien keskustelut/ olen hänen mielestään hyvä äiti. Mutta kehuja tai kannustusta en saa koskaan. Valitusta kyllä riittää ja sitä miten paljon hän tekee...
Ap, neuvoja ei ole. Taistelen joka päivä oman jaksamiseni kanssa. Ongelmia alkaa olla tuolla pään sisällä ihan riittämiin mutta mies ei tajua. Ei suoraa eikä epäsuoraa puhetta. Pelkkää riitaa ja taistelua, jos jotain sanon. Ja tiedän kyllä itsekin nalkuttavani ja olevani lähes joka päivä niin kuin mies sanoi äsken hormonihirviö. Kammottaa ajatuskin siitä, kun menen töihin reilun puolen vuoden päästä. Siinä sitten töiden lisäksi hoidan nämä lukuisat kotityötkin.
Itsepä olen mieheni valinnut. Mutta ei ollut tuollainen, kun valitsin. On ihan viimeisen kahden vuoden tulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kunhan väsyneenä puhkun.
Mä olen viimisen viikon valvonut kipujen kanssa tosi paljon, vetänyt vahvoja särkylääkkeitä minkä olen uskaltanut (joudun kuitenkin olemaan päivät keskenään lasten kanssa) ja hirvee yskäkin pukkas samaan syssyyn. Mun sairastamiset tms. ei siis vaikuta tähän kuvioon mitenkään. Ehkä sit kun alkaa olla sairaalakunnossa - ehkä. Oli kuumetta tai ei, ni äiti hoitaa. Jos välillä käy yrjöämässä mahansa tyhjäksi, niin joutaahan sitä sit sen jälkeen taas... (Mulla tulee usein tosi huono olo noiden lääkkeiden oton jälkeen... mutta miedommat ei auta, kun ei noikaan meinaa auttaa...)
Univelkaa ihan hitosti, mut kai sitä jossain välissä saa taas nukkuakin. Viime yönä nukuin jo melkein 5 tuntia! Jotain sekin...
kotityöt, nyt kun kotona päivät olen. Jos vaan joskus edes voisin laskea hetkeksi tuntosarvet alas ja huolehtia vain itsestäni. Mutta vitut. Yksin en ole kotona ollut 7 vuoteen. Eikä sitä ihmettä varmaan tulla näkemään vielä toviin ainakaan (älkää kuvitelkokaan, että mies lähtisi lasten kanssa vaikka ulos!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paitsi että minä teen kaikki kotityöt, hoidan lapsen ja käyn töissä. Mies valittaa, jos olen tehnyt jotain väärin. Ja vonkaa seksiä, kun olen kuolemanväsynyt.
Meillä tosin on vain yksi lapsi, enkä tuon kanssa enempää tee.
kun ehkä tuurilla kerran puoleen vuoteen... Ehkä.
Asutaan kerrostalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useimmiten se menee näin. Mies sanoo minulle, että lähtee ulos lasten kanssa. Lapset leikkii jotain eivätkä tiedä, että on uloslähtö. Sitten mies vetäisee yhtäkkiä vaatteet päälle, ärjyy eteisessä että sitten jäätte sisälle, kun ei kerran kiinnosta. Ja lapset ulisee sisällä pukien vaatteita, pienin ei vielä osaa itse pukea. Ja äiti pukee, jotta pääsevät sinne ulos, kun "isi lupasi".
Tai sitten mies alkaa pukea lapsia, kauhea huuto koko ajan "älä heilu, äkkiä, äkkiä, jää sitten sisälle, en ota mukaan, ole paikalla", huuto, huuto, huuto ja puoli tuntia -> ovat pihalla. Usein menen auttamaan hiljaa, jotta pääsisivät hyvällä mielellä ulos asti.
Ja voi että, kun kaikki sanoo, että on sitten ihana mies kun oikein ulkoilee lasten kanssa. Niinhän sitä luulis..
kotityöt, nyt kun kotona päivät olen. Jos vaan joskus edes voisin laskea hetkeksi tuntosarvet alas ja huolehtia vain itsestäni. Mutta vitut. Yksin en ole kotona ollut 7 vuoteen. Eikä sitä ihmettä varmaan tulla näkemään vielä toviin ainakaan (älkää kuvitelkokaan, että mies lähtisi lasten kanssa vaikka ulos!)
Useimmiten se menee näin. Mies sanoo minulle, että lähtee ulos lasten kanssa. Lapset leikkii jotain eivätkä tiedä, että on uloslähtö. Sitten mies vetäisee yhtäkkiä vaatteet päälle, ärjyy eteisessä että sitten jäätte sisälle, kun ei kerran kiinnosta. Ja lapset ulisee sisällä pukien vaatteita, pienin ei vielä osaa itse pukea. Ja äiti pukee, jotta pääsevät sinne ulos, kun "isi lupasi".
Tai sitten mies alkaa pukea lapsia, kauhea huuto koko ajan "älä heilu, äkkiä, äkkiä, jää sitten sisälle, en ota mukaan, ole paikalla", huuto, huuto, huuto ja puoli tuntia -> ovat pihalla. Usein menen auttamaan hiljaa, jotta pääsisivät hyvällä mielellä ulos asti.
Ja voi että, kun kaikki sanoo, että on sitten ihana mies kun oikein ulkoilee lasten kanssa. Niinhän sitä luulis..
tai ylipäätään kaikki lähdöt, minne mies suostuu jonkun lapsista ottamaan, menee just tämän kaavan mukaan. Huutoa, ärjymistä, äiti pukee ja poissa ovat max. puoli tuntia, kun isillä menee muuten hermot (tai usein on jo mennyt). Siinä ehdin sitten pikaisesti siistiä eteisen (mies heittänyt vaatteita kaikkialle ennen kuin ehdin apuun) ja ehkä aloittaa ruoan laittoa.
Meillä siis mies osallistuu lastenhoitoon niin, että vie esim. esikoista uimaan pari kertaa vuodessa tai ottaa mukaan kauppaan (siis johonkin Biltemaan) kerran kuussa, ja joskus niillä on kivaakin. Siksi siis edelleen kannustan lapsia lähtemään mukaan. Saavat sitä isi-aikaa. Välillä lapsi on mukana lumitöissä tai grillauksessa, ja silloinkin saattaa olla kivaa (jos mies ei koko ajan ärjy). Mutta sitä ennen on aina se vaihe, missä äiti pukee, lohduttaa, rauhoittaa jne. jotta kaikki pääsevät sinne minne pitikin (eikä aina kaikki pääse). Niin, kyllähän sitä voisi ajatella, että onpa osallistuva mies...
hankitte monta lasta tuollaisen miehen kanssa?
Paremmin sulla asiat ku mulla..