Voiko kieltäytyä lisähommista jos pomo sanoo, että
nyt alat hoitamaan nämäkin jutut? Jos siis syy se,e ttä on jo nyt ihan tarpeekis ja juuri ja juuri niistä selviytyy...vai onko vaan pakko ottaa hommat vastaan?
Kommentit (3)
Mutta hänellä on myös vastuu riittävistä resursseista ja tarvittavan osaamisen kehittämistä. Eli jos normaali työaika ei riitä että työt saa tehtyä siitä pitää selvästi ilmoittaa pomolle. Hänen tehtävänsä on priorisoida mitä tehdään, ettei aikaa käytetä turhan tekemiseen ja varmistaa osaaminen.
Ja se että työtaakka jakautuu eritasoisesti työkavereiden kesken on ihan normaali tilanne kaikilla työpaikoilla, ihmisten resurssit on vain erilaiset. Se pitää oppia hyväksymään.
Ainakin meillä työkavereiden velvollisuus on esim. kimpassa hoitaa sairaslomalla tai vuosilomalla olevien hommat. Se on sitä yhteisvastuuta työkavereista ja työhyvinvointia.
töitä joita ei edes hakenut? Haastattelussa kerrottiin toimenkuvasta. Menin työpaikkaan ja jouduin aivan eri tehtäviin. Tehnyt niitä nyt kohta vuoden. Onko oikein?
Eli työnantajalla on ns. työnjohto-oikeus, jonka perusteella voi jakaa työtehtäviä. Sinun täytyy sitten vain neuvotella pomon kanssa miten hommat hoidetaan jos aika ei yksinkertaisesti riitä.
Nuo työsopimuksessa määritellyt tehtävätkin ovat aika usein viitteellisiä, joten ei siitäkään paljoa apua ole uusien tehtävien välttelyssä. Etenkin jos yritys on jonkinasteisessa kriisissä.