Saako yrittäjän avopuoliso ansiosidonnaista?
Olen muuttamassa yhteen miesystäväni kanssa, joka on yrittäjä. Olen kuullut, että jossain tilanteissa yrittäjän avopuolisolta saatetaan evätä työttömyyskorvaus vaikka hän ei työskentelisi yrityksessä tai olisi millään muullakaan tapaa siihen sidonnainen. Onko kokemuksia miten työkkäri on näitä lausunut?
Syy miksi olen huolissani, vaikka tilanne ei kohdallani juuri nyt ole akuutti on oma aiempi kokemukseni siitä, miten erikoisia tulkintoja työkkäri saattaa tehdä: kymmenisen vuotta sitten julistivat minut yrittäjäksi sillä perusteella, että tein lyhyitä opettajansijaisuuksia aina kun niitä oli tarjolla. Olin juuri valmistunut, ja keräsin työkokemusta sen lisäksi että hain aktiivisesti täysiaikaista työtä. Se, että minulla ei ollut yritystä enkä myöskään asunut yhdessä yrittäjän kanssa, ei vaikuttanut päätökseen. En ollut oikeutettu soviteltuun päivärahaan työttömyyspäiviltäni. Melko karu kokemus.
Kommentit (11)
Saa, jos pystyy osoittamaan ettei voi työskennellä puolison yrityksessä.
Ei evätä, jos ei oikeasti työskentele yrityksessä. Jos puoliso on metsäkoneyrittäjä ja työtön on kokki, niin ei voi kuvitella kokin työllistyvän metsäkoneyrityksessä.
1:n sisar ei koskaan tehnyt oikaisuvaatimusta työttömyyskorvauksen hylkäyksestä. Se on tehty omituisen monimutkaiseksi. Ei siis voinut vaatia oikaisia työvoimapoliittisesta päätöksestä vaan piti ensin hakea työttömyyskorvausta ja vaatia oikaisua vasta siitä.
Saa, itse olen ansiosidonnaisella ja mieheni on yrittäjä. Minutkin lasketaan siis yrittäjäksi mutta saan silti ansiosidonnaista. Olen antanut selvityksen maksajalle ja oli tyytyväinen siihen.
Kiitos vastauksista, eli todennäköisesti ensimmäinen päätös olisi kieltävä, ja siihen sitten haettaisiin muutosta, joka toivottavasti menisi läpi. Oma osaamiseni ei sovellu miehen yrityksessä toimimiseen.
- AP
Myöskään aloittaja ei tehnyt päivärahahakemusta ja oikaisuvaatimusta. Eihän opettajat ole missään paikassa yrittäjiä.
Hankalampaa on esimerkiksi Norjassa työssä käyvillä, jotka maksavat itse ennakkoverot ja heillä on ilmeisesti siksi y-tunnus. Myös joku perintömetsä ja siihen liittyvä y-tunnus ovat vaatineet selvitystä, mutta ei koskaan opettajansijaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, eli todennäköisesti ensimmäinen päätös olisi kieltävä, ja siihen sitten haettaisiin muutosta, joka toivottavasti menisi läpi. Oma osaamiseni ei sovellu miehen yrityksessä toimimiseen.
- AP
Ei minun tarvinnut koskaan mitään selvitystä tehdä, vaikka miehellä oli maatalousyritys ja asuin tilalla. Olisikohan syy ollut se, että olin jo työttömäksi jäädessäni ollut paljon töissä muualla.
Vierailija kirjoitti:
Saa, itse olen ansiosidonnaisella ja mieheni on yrittäjä. Minutkin lasketaan siis yrittäjäksi mutta saan silti ansiosidonnaista. Olen antanut selvityksen maksajalle ja oli tyytyväinen siihen.
Millä perusteella sinut lasketaan yrittäjäksi. Avioliitossakin varat ovat aina erilliset, myös yritys. Jos sinä voit ottaa vastaan työtä muualta eikä sinulla ole mitään osuutta miehesi OY:ssä, et voi olla yrittäjä.

Aviomieheni on maatalousyrittäjä ja asun myös tilalla joten minut luetaan yrittäjäksi. Olen ollut koko ajan tilan ulkopuolella töissä ennen työttömäksi jäämistäni.
Sipilän hallitus muutti lakia niin, että yrittäjän puoliso on oikeutettu työttömyyskorvaukseen.
Sisareni mies on rakennusalan yrittäjä ja sairaanhoitaja. Häneltä pyydettiin selvitys ja selvityksen jälkeen sai ansiosidonnaista.
Sisareni miehellä oli pöytälaatikkofirma, jolla ei ollut toimintaa. Ei saanut työttömyyskorvausta.