Lue keskustelun säännöt.
Miten tulisi toimia altzheimer-läheisen kanssa??
27.12.2023 |
Appiukolla altzheimer-dg ja lääkitys. Asuvat kahden anopin kanssa. Molemmat eläkkeellä, paitsi appi luulee olevansa töissä. Herättää anopin joka aamu klo 6 ja alkaa kyselemään töistä, töihin pitäs mennä, mikä päivä tänään on, miksi ei ole soitettu töistä jne. Joka HELVETIN aamu?! Anoppi selittää että olet eläköitynyt ja et enää ole menossa töihin. Tää kysely toistuu joka päivä kymmeniä kertoja, aina yhtä yllättynyt eläkkeellä olosta. Alkaen aamusta päättyen iltaan. Appi ei pääse töihin ku ajokortti otettu pois ja heillä ei enää onneksi ole autoa. Lähtisi varmaan muuten.
Onko tämä vaan kestettävä tämä jatkuva jankutus? Anoppi on todella väsynyt tilanteeseen, pakenee välillä kahvilaan, mutta sinnekin appi soittelee jatkuvasti missä on ja milloin tulee. Osaa siis käyttää puhelinta.
Mitään kotihoidon apuja jne ei saa koska on hyväkuntoinen ja toimintakyky tallella ja anoppi hoitaa (ei oo virallinen omaishoitaja, eikä sitä haluakaan)
Mitä tekisitte seuraavaksi?
Kommentit (74)
Toistuvia huoli-ilmoituksia sosiaalitoimeen. Valitettavasti on myös niin, että appesi täytyy antaa karkailla, joutua vaaratilanteisiin ja kutsua poliisit häntä etsimään, ennen kuin on mitään mahdollisuuksia saada mitään apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miten tulisi toimia altzheimer-läheisen kanssa??"
Minun mielestä läheisten pitäisi muistuttaa alzheimer läheistä ottamaan vaan itseään niskasta kiinni.
Luulen että sukulaisten (usean) pitää ottaa myös vastuuta. Ja joku menee apen seuraksi aina välillä päivittäin, anoppi saa rauhaa. On hoitovuoroja tai siis joku vastailee kysymyksiin, avustaa appea. Tai anoppi muuttaa omaan asuntoon, rauhaan? Jolloin tulee apua. Ehkä koti on apelle tärkeä paikka ja helpoin, vielä. Mutta ongelmana on se että kunta usein sijoittaa laitokseen, sairaalaan tai jopa vanhusten psykiatriselle, ne eivät ole kodikkaita paikkoja, voi olla ahdistaviakin ja jos on alkuvaiheen tila? Lääkkeitä kohta pumpataan täyteen? Ellei ole kodinomainen paikka myöhemmin yksityiseltä tai kunnalla, mutta omaisten pitää pitää kiinni oikeuksista. Ellei lähikunta. Maksavatko sukulaiset kodinomaisen paikan läheltä tai kotisairaanhoidon. Kotihoito on vain tietyn ajan, hekin ravaavat anopin tuskaksi ja tuskin auttaa aamuasiaa noin aikaisin.
Tästä apista pitää tehdä useita huoli-ilmoituksia. Lisäksi tämän anopin kannattaa hakea avioeroa ja muuttaa pois riippumatta siitä, millaiset todelliset tunteet anopilla todellisuudessa appea kohtaan on. Avioeron myötä anoppi vapautuu ja ehkä apin tilanne otetaan sosiaalitoimessa vakavammin kun ei ole ketään hoitajaa ja asuu yksin.
Alzheimer potilaat osaavat lukea ja muistavat oman nimensä.
On ihan hyvä jos jollekin isolle seinälle tms. kirjoittaa sellaisen muistutuksen missä kerrotaan siitä mistä hän toitottaa. Esimerkiksi tässä tapauksessa, NN, Sinulla ei ole työtä, olet jo eläkeiässä ja sinulla on Alzheimer joka heikentää sinun muistiasi ja tämä on kirjoitettu sinulle jotta et kyselisi tästä asiasta.
Esimerkiksi iso valkotaulu on tuohon hyvä. Se ei poista oireita, mutta se auttaa muistuttamaan koska hänelle seinällä oleva valkotaulu on aina uusi esine "joka ei ollut siinä vähän aikaa sitten".
Toisaalta, riippuen oireesta, potilasta ei kannata jatkuvasti muistuttaa todellisuudesta, vaan voi ihan rauhassa elää potilaan muistoja ja kuvitelmia jos ne ovat hyviä kuvitelmia ja muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sukulaisten (usean) pitää ottaa myös vastuuta. Ja joku menee apen seuraksi aina välillä päivittäin, anoppi saa rauhaa. On hoitovuoroja tai siis joku vastailee kysymyksiin, avustaa appea. Tai anoppi muuttaa omaan asuntoon, rauhaan? Jolloin tulee apua. Ehkä koti on apelle tärkeä paikka ja helpoin, vielä. Mutta ongelmana on se että kunta usein sijoittaa laitokseen, sairaalaan tai jopa vanhusten psykiatriselle, ne eivät ole kodikkaita paikkoja, voi olla ahdistaviakin ja jos on alkuvaiheen tila? Lääkkeitä kohta pumpataan täyteen? Ellei ole kodinomainen paikka myöhemmin yksityiseltä tai kunnalla, mutta omaisten pitää pitää kiinni oikeuksista. Ellei lähikunta. Maksavatko sukulaiset kodinomaisen paikan läheltä tai kotisairaanhoidon. Kotihoito on vain tietyn ajan, hekin ravaavat anopin tuskaksi ja tuskin auttaa aamuasiaa noin aikaisin.
Ja siis yritin sanoa että koti tai kodikas paikka on varmasti parempi kuin laitos tai sairaala. Kotisairaanhoito ei ratkaise välttämättä asumisen ongelmia. Ellei joku pidä seuraa apelle.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sukulaisten (usean) pitää ottaa myös vastuuta. Ja joku menee apen seuraksi aina välillä päivittäin, anoppi saa rauhaa. On hoitovuoroja tai siis joku vastailee kysymyksiin, avustaa appea. Tai anoppi muuttaa omaan asuntoon, rauhaan? Jolloin tulee apua. Ehkä koti on apelle tärkeä paikka ja helpoin, vielä. Mutta ongelmana on se että kunta usein sijoittaa laitokseen, sairaalaan tai jopa vanhusten psykiatriselle, ne eivät ole kodikkaita paikkoja, voi olla ahdistaviakin ja jos on alkuvaiheen tila? Lääkkeitä kohta pumpataan täyteen? Ellei ole kodinomainen paikka myöhemmin yksityiseltä tai kunnalla, mutta omaisten pitää pitää kiinni oikeuksista. Ellei lähikunta. Maksavatko sukulaiset kodinomaisen paikan läheltä tai kotisairaanhoidon. Kotihoito on vain tietyn ajan, hekin ravaavat anopin tuskaksi ja tuskin auttaa aamuasiaa noin aikaisin.
Sukulaisten ei _todellakaan_ pidä ottaa vastuuta! Tällöin yhteiskunta ei ota omaansa, ja edes kotisairaanhoitoa ei saa! Älytön ajatus! Huoli-ilmoitusta toisensa perään, myös väsyneen anopin tilanteesta! Eiköhän sitä apua ala niillä irrota! Itse ei tule lähteä holhoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai koti on aina paras paikka ja minä miniänä olen juuri se "ärsyttävä puuhailija" joka on hänet lääkäriin saanut ja diagnoosin+ lääkkeet hänelle.
Hoivakoti kuntoinen ei ole, se on selvä mutta tähän väsyvät kyllä kaikki, erityisesti anoppi! Huoli-ilmoitus on tehty, joten tehtävä uusi näköjään.
Vierailija kirjoitti:
Tästä apista pitää tehdä useita huoli-ilmoituksia. Lisäksi tämän anopin kannattaa hakea avioeroa ja muuttaa pois riippumatta siitä, millaiset todelliset tunteet anopilla todellisuudessa appea kohtaan on. Avioeron myötä anoppi vapautuu ja ehkä apin tilanne otetaan sosiaalitoimessa vakavammin kun ei ole ketään hoitajaa ja asuu yksin.
Tuota ei kannata mennä tekemään. Anopilta jää silloin leskeneläke, sekä omaishoitomaksut, korvaukset ja muut vastaavat saamatta.
Mutta, on totta että anopin kannattaa ottaa asumusero ja myöskin asennoitua siihen että on yksin eikä heillä ole enää liittoa vaikka rakkautta olisikin. Tuolloin kunta joutuu auttamaan appiukkoa, eikä se voi vedota ja kaataa tahallaan kaikkea anopin niskoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sukulaisten (usean) pitää ottaa myös vastuuta. Ja joku menee apen seuraksi aina välillä päivittäin, anoppi saa rauhaa. On hoitovuoroja tai siis joku vastailee kysymyksiin, avustaa appea. Tai anoppi muuttaa omaan asuntoon, rauhaan? Jolloin tulee apua. Ehkä koti on apelle tärkeä paikka ja helpoin, vielä. Mutta ongelmana on se että kunta usein sijoittaa laitokseen, sairaalaan tai jopa vanhusten psykiatriselle, ne eivät ole kodikkaita paikkoja, voi olla ahdistaviakin ja jos on alkuvaiheen tila? Lääkkeitä kohta pumpataan täyteen? Ellei ole kodinomainen paikka myöhemmin yksityiseltä tai kunnalla, mutta omaisten pitää pitää kiinni oikeuksista. Ellei lähikunta. Maksavatko sukulaiset kodinomaisen paikan läheltä tai kotisairaanhoidon. Kotihoito on vain tietyn ajan, hekin ravaavat anopin tuskaksi ja tuskin auttaa aamuasiaa noin aikaisin.
Sukulaisten ei _todellakaan_ pidä ottaa v
Kyllä halutessaan jotkut sukulaiset auttavat, jos on voimavaroja ja kiinnostusta. Jos eivät halua auttaa, eivät. Hyvin yksinkertaista. Lopeta ruikutus.
Ihan varmasti saa kotihoitoa kun vaan maksaa. Yksityiseltä ainakin saa. Olen itse hoitaja joka käy juuri vastaavien asiakkaiden luona. Annamme päivittäin lääkkeet, lämmitämme ruoat, autamme pukemisessa ja pesuissa. Ja kyllä, appiukkosi muistisairaus on etenevä, se pitää vaan kestää ettei hän tuosta tilasta enää palaudu. Moni muistisairas käy esim viikon kuukaudesta vuorohoidossa, jolloin kotona oleva omaishoitaja saa levätä itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sukulaisten (usean) pitää ottaa myös vastuuta. Ja joku menee apen seuraksi aina välillä päivittäin, anoppi saa rauhaa. On hoitovuoroja tai siis joku vastailee kysymyksiin, avustaa appea. Tai anoppi muuttaa omaan asuntoon, rauhaan? Jolloin tulee apua. Ehkä koti on apelle tärkeä paikka ja helpoin, vielä. Mutta ongelmana on se että kunta usein sijoittaa laitokseen, sairaalaan tai jopa vanhusten psykiatriselle, ne eivät ole kodikkaita paikkoja, voi olla ahdistaviakin ja jos on alkuvaiheen tila? Lääkkeitä kohta pumpataan täyteen? Ellei ole kodinomainen paikka myöhemmin yksityiseltä tai kunnalla, mutta omaisten pitää pitää kiinni oikeuksista. Ellei lähikunta. Maksavatko sukulaiset kodinomaisen paikan läheltä tai kotisairaanhoidon. Kotihoito on vain tietyn ajan, hekin ravaavat anopin tuskaksi ja tuskin auttaa aamuasiaa noin aikaisin.
Halutessaan toki, mutta sen jälkeen on turha ihmetellä kuka auttaa. Ei kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai koti on aina paras paikka ja minä miniänä olen juuri se "ärsyttävä puuhailija" joka on hänet lääkäriin saanut ja diagnoosin+ lääkkeet hänelle.
Hoivakoti kuntoinen ei ole, se on selvä mutta tähän väsyvät kyllä kaikki, erityisesti anoppi! Huoli-ilmoitus on tehty, joten tehtävä uusi näköjään.
Onko pää kuvannettu. Onko diagnoosi oikea? Mitä jos se johtuu jostain puutoksesta tai elimestä, tai verenpaine +sydän. Stressi voi myös aiheuttaa muistamattomuutta tai jokin aivotapahtuma. Sä puuhailet kaikenlaista muiden elämään, onko se aina ihan eettistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä apista pitää tehdä useita huoli-ilmoituksia. Lisäksi tämän anopin kannattaa hakea avioeroa ja muuttaa pois riippumatta siitä, millaiset todelliset tunteet anopilla todellisuudessa appea kohtaan on. Avioeron myötä anoppi vapautuu ja ehkä apin tilanne otetaan sosiaalitoimessa vakavammin kun ei ole ketään hoitajaa ja asuu yksin.
Tuota ei kannata mennä tekemään. Anopilta jää silloin leskeneläke, sekä omaishoitomaksut, korvaukset ja muut vastaavat saamatta.
Mutta, on totta että anopin kannattaa ottaa asumusero ja myöskin asennoitua siihen että on yksin eikä heillä ole enää liittoa vaikka rakkautta olisikin. Tuolloin kunta joutuu auttamaan appiukkoa, eikä se voi vedota ja kaataa tahallaan kaikkea anopin niskoille.
Jos sairastuneen tulot/eläke on suurempi kuin terveen, ei kannata asumiserota ennen kuin toinen pääsee hoitoon. Tällöin kk-maksujen vähennykset sotelle lasketaan puolisoiden yhteisistä menoista, eli on pienempi maksu kuin että vain omat menot siltä joka joutuu vanhainkodille. Jos asumisero, ei toisen puolison asumismenoja enää huomioida sen sairaalaan joutuvan kuluina, vaikka esim. omistaisivat talon yhdessä.
Tekisin seuraavaksi sen, että että veisin anopin paikallisen sotealueen kotipalveluvastaavan luo. Hänen kanssaan tehtäisi apen toimintakykyarvio - rehellisesti! Ei mitenkään kaunistelemalla vaan vaan kertomalla karu totuus.
Huoli-ilmoitus tehdään seuraavaksi anopista, joka ei enää pitkään jaksa. Kohta he molemmat ovat laitoshoitokunnossa.
Sitten haetaan sekä kotipalvelua että omaishoitotukea. Sitä saavalla on oikeus 2 vapaapäivään kuukaudessa, jolloin hoidettavalle pitää järjestyä intervallipaikka.
Miksi ei ole virallinen omaishoitaja? Miksi tekee työn ilmaiseksi? Minä en ymmärrä....
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sukulaisten (usean) pitää ottaa myös vastuuta. Ja joku menee apen seuraksi aina välillä päivittäin, anoppi saa rauhaa. On hoitovuoroja tai siis joku vastailee kysymyksiin, avustaa appea. Tai anoppi muuttaa omaan asuntoon, rauhaan? Jolloin tulee apua. Ehkä koti on apelle tärkeä paikka ja helpoin, vielä. Mutta ongelmana on se että kunta usein sijoittaa laitokseen, sairaalaan tai jopa vanhusten psykiatriselle, ne eivät ole kodikkaita paikkoja, voi olla ahdistaviakin ja jos on alkuvaiheen tila? Lääkkeitä kohta pumpataan täyteen? Ellei ole kodinomainen paikka myöhemmin yksityiseltä tai kunnalla, mutta omaisten pitää pitää kiinni oikeuksista. Ellei lähikunta. Maksavatko sukulaiset kodinomaisen paikan läheltä tai kotisairaanhoidon. Kotihoito on vain tietyn ajan, hekin ravaavat anopin tuskaksi ja tuskin auttaa aamuasiaa noin aikaisin.
Harvalla on tilaisuus mennä jonkun seuraksi töiden tai välimatkan takia.
Ostat pihalle rankoja pilkottavaksi ja laitat sängyn viereen työohjeet, jotka näkee heti herättyä. Myyt sitten niitä pilkkeitä je elelet rahoilla herroiksi.
Samaa mieltä numeron 6 kanssa. Jossain vaiheessa voi vain aamuisin vastata kysymykseen, että nyt on sunnuntai. Siksi ei ole töistä soitettu eikä muutenkaan tarvitse herätä töihin. Kun muistisairas ei enää muista, mikä päivä tänään on, ei hän muista sitäkään, mikä päivä eilen oli. Mun äidilleni meni jonkin aikaa perille asiat, kun kytettiin nk realiteettiterapiaa. Mutta sairauden edetessä hän vain suuttui ja väitti, että hänelle valehdellaan. Oli kaikille osapuolille helpompaa vaan mennä mukaan ädin laalaa-maailmaan.Eikä kerta toisensa jälkeen muistuttaa, että sinun lapsuudenkotiasi ei ole enää ja vanhempasi ja kaikki sisaruksesi ovat kuolleet jo aikoja sitten. Kun äiti päätti lähteä lapsuudenkotiinsa, sanottiin vaan, ettei nyt arkena mihinkään lähdetä, kun kaikki ovat töissä, mutta mennään viikonloppuna.
Heillä on kaksi lasta, aikuisia toki jo, toinen on puolisoni. Mutta ovat ihan avuttomia, vierailevat välillä tietenkin NS.päästämässä äitiään "lomalle" mutta appi ahdistuu kovasti tästä ja jankkaa ikkunassa että mitä tämä nyt on.