Miten tulisi toimia altzheimer-läheisen kanssa??

Vierailija kirjoitti:

 

 

Mitä mieltä vaimo on?

Turvallisuus (ovihäly, sähköhella ajastin, ym)  no 1. Anopille hengähdystauot paikallaan, se nyt on selvä. Voisiko lapset alkuun vaikka vuorotella vkl vanhempien luona? Ainakin siihen asti mihin päädytte. Ja yksityinen apu siivous ym. onko lapsilla vara osallistua maksuun? Kotitalousvähennys, kunnan palveluseteli? 

 

Viikko pari / kk hoitokodissa olisi molemmille valmistautumista hoitokotiasumiseen. Sehän apella on väistämättä edessä. 

 

 

Muuten samaa mieltä, mutta en tuosta viikonloppuisin appivahtina olemisesta. Varsinkaan nyt, kun apen vielä kerran voi jättää yksinkin kotiin. Voin ihan omasta kokemuksestani kertoa, että mitä enemmän lähtee "hoitorinkiin" mukaan, sitä vaikeampaa siitä on irroittautua. Ensinnäkin siksi, että yhteiskunta katsoo, että hyvinhän muistisairas pärjää. Ja myös se anoppi alkaa olettaa, että lapset tulevat viikonloppuisin, vaikka se appi muuttuu koko ajan vain huonommaksi. On helpompaa sanoa heti "ei" kuin muutaman vuoden jälkeen, kun on aina sanonut "joo", yrittää sanoa "ei". 



Nämä tilanteet ovat oikeasti omaisille tosi rankkoja. Haluaisi olla avuksi ja alussa se onkin ihan luontevaa, kun avuntarve on vain vähäistä. Mutta ikävä kyllä avuntarve tulee koko ajan vain lisääntymään, joten paluuta mihinkään normaaliin ei enää ole. Ellei se apua tarvitseva kuole tai pääse hoivakotiin. Mitä pidempään ja enemmän autat, sitä enemmän sua syyllistetään, jos et enää autakaan. 



Mä suosittelen ennemmin sitä, että kutsuu vaikka sen muistisairaan luokseen silloin tällöin kahville. Ei mitään "joka toinen viikonloppu" -systeemiä vaan sen mukaan, miten itselleen sopii. Silloin muistisairaan puoliso voi tehdä mitä haluaa. Vaikka nukkua univelkojaan pois. 

 

 

 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei ole virallinen omaishoitaja? Miksi tekee työn ilmaiseksi? Minä en ymmärrä....

Omaishoitajuuteen littyy sudenkuoppia. Jo son omaishodossa, ei välttämättä ole oikeutettu niihin asioihin/tukiin, mihin muuten olisi.  Se on vähän niin kuin jok-tai, eli yhteiskunta hoivaa-tai omaishoitaja hoivaa. Kannattaa ottaa selvää etukäteen ennenkuin ryhtyy omaishoitajaksi. Se nimittäin on muistisairaan kanssa todella rankkaa työtä unettomien öiden seuratessa toistaan.

Ihan ensimmäiseksi hakisin anopille omaishoitajan statuksen.

Tollanen tilanne vaatii pitkää pinnaa, ilmeisesti ovat olleet kauan kimpassa?

Jaksuja teille molemmille, ei ole helppo tilanne.

Edit: ja en ole lukenut muuta kuin aloituksen.

Meillä anoppi muutti erilleen appiukosta. Oma asunto. Käy vierailulla puolisonsa luona, mutta kotihoito vastaa hoidosta.

Ajattelen, kotihoito aidosti järjestyi helpommin, kun appiukko asuu yksin.

Anoppi muuten oli sitä tyyppiä, joka passaa kaiken puolisonsa eteen. Vaikka on itse kaksi vuotta appiukkoa iältään vanhempi.

Anoppi laittoi kengätkin apelle jalkaan. Nykyään appi saa kengät itse jalkaansa.

En tiedä, millaisen ajatusmaailman muutoksen vaati anopin päässä tuo erilleen muutto, mutta itse ihailen häntä, että kykeni siihen.

Jos nyt ei vielä ihan laitosvaiheessa ole, kannattaa keskustellessa vaihtaa puheenaihetta.

Kyllä minä yrittäisin olla kotona mahdollisimman pitkään, jos rakkaani sairastuu muistisairauteen siihen asti kuin se sujuu ilman suurempaa draamaa. Esimerkiksi siihen jatkuvaan saman asian kyselyyn oppii kyllä vastaamaan rauhallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tästä apista pitää tehdä useita huoli-ilmoituksia. Lisäksi tämän anopin kannattaa hakea avioeroa ja muuttaa pois riippumatta siitä, millaiset todelliset tunteet anopilla todellisuudessa appea kohtaan on. Avioeron myötä anoppi vapautuu ja ehkä apin tilanne otetaan sosiaalitoimessa vakavammin kun ei ole ketään hoitajaa ja asuu yksin. 

Mikä ihme apin tilanne, hiukan sekava juttu sulla.

Ei mitään avioeroa, vai meinasitko yrittää yllyttää luopumaan leskeneläkkeestä?

Tilannetta ei oteta yhtään sen vakavammin ennen kuin on tullut muutama isompi pelastustoimen tehtävä, asui yksin tai kaksin.

Palauttaa maan pinnalle se appi. Minulla anoppi samassa jamassa, mutta jutut on paljon lennokkaampia kukaan hänen lapsistaan ei niitä kuuntele vaan lopettavat puhelun samantien tai jos ovat käymässä lähtevät pois. Voin vain sanoa ettei mielikuvitusta puutu ja on todella paha suustaan 

Vierailija kirjoitti:

Palauttaa maan pinnalle se appi. Minulla anoppi samassa jamassa, mutta jutut on paljon lennokkaampia kukaan hänen lapsistaan ei niitä kuuntele vaan lopettavat puhelun samantien tai jos ovat käymässä lähtevät pois. Voin vain sanoa ettei mielikuvitusta puutu ja on todella paha suustaan 

Muistisairaita hoitaneena, voin kertoa, että tämä ei ole oikea tapa. Sairaus voi tehdä myös ilkeäksi, sen muistamattomuuden lisäksi. Tai epäluuloiseksi, rääväsuuksi ja estottomaksi. Muistisairaan jutut voi jättää omaan arvoonsa ja myötäillä sopivissa kohdissa. Ja muistuttaa itseään, ei sairasta, että sairaus puhuu. Ei siitä inttämisestä mitään hyvää seuraa. Vähän voi hämätä hetkessä sopivasti ja johdatella ajatukset muualle. Rasittavaahan höpöjuttujen kuuntelu on, mutta ei pidä ottaa niitä tosissaan. Ja ehkäpä joku lääkityskin voi auttaa sairasta. Joskus muistisairas on masentunut ja siihen saa lääkettä. 

Voimia muistisairaan omaisille!

Anopilla on siis todettu jo alzheimer. Nyt pitäisi huolehtia miten anoppi jaksaa. Jos hän ei ala omaishoitajaksi niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laitos. Muuten kyseessä on heitteillejättö ainakin yhteiskunnalta. Ketään ei saa jättää heitteille, vaikka kuinka halutaan säästää. Omaisella saattaa pinna katketa dementikon kanssa ja silloin voi tapahtua vaikka murhia. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä yrittäisin olla kotona mahdollisimman pitkään, jos rakkaani sairastuu muistisairauteen siihen asti kuin se sujuu ilman suurempaa draamaa. Esimerkiksi siihen jatkuvaan saman asian kyselyyn oppii kyllä vastaamaan rauhallisesti.

Kannattaa yrittää vastata aina eri tavalla. Esimerkiksi ollaan autossa ja kysymys kuuluu "mihin me olemme menossa?" Kuinka monta erilaista vastausta tähän keksit? Kerrottiin kylä, se ihminen, jonka luo oltiin menossa ja asia. Viimein mummo huokasi " sinulta sainkin oikean vastauksen".

Pitkän linjan hoitajana muistisairaiden parissa neuvon aivan päinvastoin kuin monet täällä, missään nimessä ei kannata ryhtyä omaishoitajaksi. En jaksaisi mun työtä kahdella vapaapäivällä kuukaudessa, omaishoitajuus on järkyttävän iso taakka. Ja kyllä, esim kotihoitoa saa siinä tapauksessa lähinnä isolla rahalla jos kotona on toimintakykyinen omaishoitaja. Saati laitospaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että sukulaisten (usean) pitää ottaa myös vastuuta. Ja joku menee apen seuraksi aina välillä päivittäin, anoppi saa rauhaa. On hoitovuoroja tai siis joku vastailee kysymyksiin, avustaa appea. Tai anoppi muuttaa omaan asuntoon, rauhaan? Jolloin tulee apua. Ehkä koti on apelle tärkeä paikka ja helpoin, vielä. Mutta ongelmana on se että kunta usein sijoittaa laitokseen, sairaalaan tai jopa vanhusten psykiatriselle, ne eivät ole kodikkaita paikkoja, voi olla ahdistaviakin ja jos on alkuvaiheen tila? Lääkkeitä kohta pumpataan täyteen? Ellei ole kodinomainen paikka myöhemmin yksityiseltä tai kunnalla, mutta omaisten pitää pitää kiinni oikeuksista. Ellei lähikunta. Maksavatko sukulaiset kodinomaisen paikan läheltä tai kotisairaanhoidon. Kotihoito on vain tietyn ajan, hekin ravaavat anopin tuskaksi ja tuskin auttaa aamuasiaa noin aikaisin.

Mitä enemmän sukulaiset auttaa, sitä vähemmän saa kotihoidosta apua.

T.kokemusta on

Ensimmäisenä yhteys lääkäriin ja lääkitys kuntoon.