Ihminen ei synny homoksi / lesboksi - se on ominaisuus, johon kasvetaan.
Et tiedä, mistä puhut, joten pidä pääsi kiinni. Sammakoita tippuu liikaa.
Kommentit (62)
kyennyt todistamaan. Olet kohta miljonääri!
Vaikka olisitkin oikeassa niin mitä sitten?
No, en tiedä. Se, mikä minua häiritsee on se olettamus, että homot ovat suurin piirtein syntymästään asti tietäneet olevansa homoja, mutta samalla väittävät, että heterot ovat epävarmoja omasta seksuaalisuudestaan. Outoa...
No, en tiedä. Se, mikä minua häiritsee on se olettamus, että homot ovat suurin piirtein syntymästään asti tietäneet olevansa homoja, mutta samalla väittävät, että heterot ovat epävarmoja omasta seksuaalisuudestaan. Outoa...
Ja noista ap:n "defensseistä", mä olen käynyt läpi kaksi vuotta psykoterapiaa jossa varmaan kaikki defenssit paljastuvat, ja kyllä siltikin väitän syntyneeni tällaiseksi kuin olen. (terapia ei ollut lesbouteni takia)
suurin osa seksuaalisesta suuntautumisesta johtuu lapsen OMISTA kokemuksista seksuaalisen kehitykseen liittyvän ymmärryksen eri vaiheissa. Perimän ja vanhempien kasvatuksen osuus on hyvin pieni. Tutkimusta tehtiin identtisten kaksosten parissa. En vain muista, mistä luin...
Tämänhetkisen tietämyksen valossa ihmisen seksuaalisuus on läpi elämän kehittyvä asia. Mikä ei sulje pois sitä, että monet synnynnäiset asiat vaikuttavat siihen millaiseksi seksuaalisuus muotoutuu.
on kyllä etsitty todisteita siitä, että toiset syntyvät homoseksuaaleiksi esim. että miehillä aivojen rakenne on jotenkin naisellinen ja naisilla miehinen. Ja sitten sukupuoliin vetoisikin "virheellisesti" sen oman ja saman sukupuolen feromonit.
Raskauden ja lapsuudenaikaiset ympäristötekijät muokkaa ihmisen kehitystä, muun muassa hormonitoimintaa ja aivoja, ja epigenetiikallakin voi olla jotain sanottavaa asiaan. Toisaalta sitten erilaiset synnynnäiset ynnä muut tekijät muokkaa sitä millaiseksi lapsen kokemusmaailma muodostuu niin että syy-yhteydet ei välttämättä ole ihan selkeästi yksisuuntaiset.
Ihmisen kehitys jompaan kumpaan seksuaalisuuden suuntaan on varmasti hienovarainen, ja vuosia vievä prosessi - siihen todellakin vaikuttaa ne ihmisen omat kokemukset (ei siis esimerkiksi yksiselitteisesti tietynlainen vanhemmuus tms.)
Esimerkiksi pojan kehittymiseen homoksi saattaa vaikuttaa lapsuudessa saatu liian vähäiseksi jäänyt myönteinen side omaan sukupuoleen - eli mieheen / isään / muihin poikiin. Homous voi siis olla eräänlaista "miehisen" (miesten välisen) suhteen ja yhteyden kaipuuta - eroottinen puoli tulee vasta toissijaisena.
Naisella lesbous saattaa olla naisen sylin kaipuuta, joskin seksuaalisin piirtein.
Miksi tätä ei tunnusteta? Miksi se on ikäänkuin "helpompaa" mieltää synnynnäiseksi ominaisuudeksi?
Ap.
ja vähänkään siihen viittaavat jutut tietynikäisten poikien parissa kauhistus.
monissa perheissä aiheuttavat sen, että isäsuhde jää kylmäksi ja etäiseksi?
monissa perheissä aiheuttavat sen, että isäsuhde jää kylmäksi ja etäiseksi?
Esimerkiksi pojan kehittymiseen homoksi saattaa vaikuttaa lapsuudessa saatu liian vähäiseksi jäänyt myönteinen side omaan sukupuoleen - eli mieheen / isään / muihin poikiin. Homous voi siis olla eräänlaista "miehisen" (miesten välisen) suhteen ja yhteyden kaipuuta - eroottinen puoli tulee vasta toissijaisena.Ap.
Oikeastaan pitäisi puhua ihmisseksuaalista ihmisestä ;-).
ole pahemmin löydetty mitään mikä tukisi sinun teoriaasi.
Ketään ei kiinnosta epätieteellinen Aslan-saarnauksesi.
mutta siitä luovuttiin kun havaittiin, ettei todistusaineisto oikein tue sitä.
Esimerkiksi pojan kehittymiseen homoksi saattaa vaikuttaa lapsuudessa saatu liian vähäiseksi jäänyt myönteinen side omaan sukupuoleen - eli mieheen / isään / muihin poikiin. Homous voi siis olla eräänlaista "miehisen" (miesten välisen) suhteen ja yhteyden kaipuuta - eroottinen puoli tulee vasta toissijaisena.Naisella lesbous saattaa olla naisen sylin kaipuuta, joskin seksuaalisin piirtein.
Miksi tätä ei tunnusteta? Miksi se on ikäänkuin "helpompaa" mieltää synnynnäiseksi ominaisuudeksi?
Ap.
pääasia, että ihmiset ovat onnellisia
Olen, mutta en oikein usko siihen.
Jokainen ihminen käy läpi kasvussaan vaiheita, joissa osoitetaan kiinnostusta samaa sukupuolta kohtaan (seksuaalisuus kokonaisvaltaisesti vasta ihmisessä kehittyy) ja myöskin eri sukupuolta kohtaan - heteroperheessä ollen niin, että äiti ja isä (+ muut läheiset sukulaiset ym.) edustavat lapselle miehen ja naisen mallia.
Minä uskon siis siihen, että ihminen on syntyessää ja pienenä lapsena eräänlainen tabula rasa eli tyhjä taulu tämän asian suhteen - seksuaalisuus kehittyy vasta myöhempinä vuosina.
Toki normaaliin lapsen kehitykseenkin kuuluu tiettyä kapinaa omia vanhempia vastaan.
Ap.
mitä sitten? Heterous olisi sitten vissiin kans naisilla isän kaipuuta ja miehillä äidin kaipuuta, mutta mitä siitäkään sitten?
Ei ole olemassa mitään homogeeniä tms.
Ap.
(Tämä siis mm. Hardcore Zenille)
Olen, mutta en oikein usko siihen.
Olen siitä ihan varma.
(Tottakai homot ja lesbot itse ovat eri mieltä - eihän kukaan tahdo katsoa kehittämiensä puolustusmekanismien eli defenssien taakse.)