Onko ok surra koiraa vuoden verran? Saako lääkäriltä lääkettä suruun?
Kyse sinkusta,hän on gay ja koira hyvin rakas ja lopettetava.
Kommentit (10)
säälittävää. Ei todellakaan ole oikein. Mee hoitoon
vanhuusvaivojen takia kun mä olin 15 v. Kyllä mulla vuosi meni ennen kuin pystyin itkemättä siitä puhumaan.
Lemmikittömät ihmiset ei näitä asioita tajua.
Kyllä mä ymmärrän, että jollakin koira voi olla tosi rakas. Itse olin tosi surullinen kun oma koira jouduttiin lopettamaan, mutta tuskimpa siinä viikkoa kauemmin meni surressa...
eikä sen vuoksi saa sairauslomaa. Suru on surtava ja iso suru kestää useinkin vuoden.
Meillä on ollut aina paljon eläimiä ja kuolema on ollut osa elämää, mutta kyllä minäkin yhtä rakkaimmista koiristani surin lähes vuoden. Se vollottamiskausi ei kestänyt kauan, mutta sydämmessä oli sellainen tyhjä kohta.
Tiedän useamman ystävän joille on ollut todella kova paikka jos eläin on lopettettu vaikka sairauden takia. Ei siinä ole mitään pahaa. Ihminen voi todella syvästi kiintyä eläimeen varsinkin koiraan tai kissaan.
Vaikka omalle kohdalle moista ei voisi kuvitella niin sen verran jokaisessa täytyy olla empatiaa että ymmärtää ystävän surun.
varsinkin jos ihmisen on ihmissuhteissaan vaikeaa saada hyväksyntää itselleen juuri sellaisena kuin on, ja ristiriidatonta, ehdotonta rakkautta, niin lemmikki voi olla todella tärkeä. Ei sitä tarvitse muiden tajutakaan, pääasia että tajuaa sen, että kiintymys eläimeen on ollut aitoa ja että suru on aitoa.
Mä tiedän monia, joille lemmikin lopettaminen on kova paikka vaikka ois perhe ja parisuhdekin. Saati sitten jos elämässä on ollut kausia, jolloin lemmikki on ollut se, joka on pitänyt päivärytmin kasassa ja ollut suurinpiirtein ainoa, jolle kelpaa sellaisena kuin on.
Itselläni on koira, ja kun sairastuin pari vuotta sitten, koirasta tuli hetkellisesti tosi tärkeä. Se toi minulle esineitä joita en itse voinut kantaa, nosti käskystä kaatuneet kyynärsauvat, ja toi elämään tavattomasti apua ja turvaa koska olin paljon yksin. Ilman koiraa en olisi voinut asua kotona koska mies kävi töissä. Vaikka paraninkin ajan kuluessa, koiraa kohtaan on jäänyt niin voimakas kiintymys, että kun siitä aika jättää, niin varmasti itkeä vollotan ihan tasan niin kauan kuin siltä tuntuu.
Ja kyllä suren, mutta päivä päivältä helpottaa. Silti mökkireissut yms. on vielä edessä, joissa kaipaus iskee. Mutta olen perheellinen, minulla on mies ja lapset. Sinkuilla varmasti ihan eri juttu.... Minä en sure vuotta (toki muistan rakasta koiraani), mutta on se normaalia kyllä surrakin....
Ihmiset ottaa asiat eri lailla. Eräs sinkkuystäväni otti koiran kuoleman jälkeen pian uuden koiran, se auttoi häntä.
Tuossa kyllä koira on ihan muussa asemassa kuin lemmikkinä. Ehkä terapiasta olisi enemmän hyötyä.
Vuosia sitten siskoni kuoli täysin yllättäen. Se oli elämäni hirvein tilanne, ja selvitytyminen oli todella vaikeaa. Olin vielä shokissa n kk tapahtuman jälkeen, kun kaverini soitti minulle itkien. Hänen 3 kk ikäinen koiransa oli kuollut ja hän oli todella surullinen. Hän koki että voisin häntä lohduttaa, sillä olin kokenut yhtä suuren menetyksen. Olin aika tyrmistynyt, ainakin minulle sisko ja koira on aika erilaisia asioita. Mutta tässä asiassa ilmeisesti eroankin kunnon koiraihmisistä.
Onko sellaista keksitty?
Muuten surkoon vaikka lopunelämänsä, ihan rauhassa, oletettavaa on kuitenkin, että suru hellittää ja elämä jatkuu.
onko koira lopetettu vuosi sitten, vai lopetettava lähitulevaisuudessa?