Milan Jaffin kohuhaastattelu poistetaan dokumentista Ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed jyrähtää!
"Ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed kritisoi MTV:n päätöstä poistaa Milan Jaffin haastattelu Veitola.doc-dokumenttisarjasta. Jaksossa käsitellään katujengejä ja nuorisorikollisuutta."
" Haluan myös jo näin alkuun todeta, että en hyväksy millään tasoa, että hyvin vakavista, törkeistä rikoksista tuomittu ja rikoksilla huomiota hakeva Milan Jaff esitetään mediassa tavalla, joka on omiaan tuottamaan kärsimystä kenellekään ja ihannoimaan rikollisuutta, asiantuntijana Veitola.doc-jaksossa toiminut Ahmed kirjoittaa."
" Milan on ollut yksi katujengi-ilmiön paitsi näkyvimmistä hahmoista, mutta hän myös kantaa ilmiötä kasvoillaan. Hän edustaa katujengi-ilmiöstä kaiken sen, mitä meidän pitäisi kitkeä siinä. Ja itse uskon, että voimme sen ilmiön kitkeä ilman häntäkin. Mutta olisi myös perusteltuakin, jos mahdollista, tuoda näkyväksi, mihin valitsemalla tiellään päätyy: vankilaan."
"Ujuni Ahmed on puhunut julkisuudessa kunniaväkivaltaa vastaan ja vastustanut naisten sukuelinten silpomista. Hänet tuomittiin marraskuussa sakkoihin petoksesta Helsingin käräjäoikeudessa. Ahmed oli erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta (Kela) maksamaan itselleen perusteettomasti peruspäivärahaa ja perustoimeentulotukea."
Kommentit (27)
Kyllä nyt on tylsä uutispäivä kun on pitänyt Ujuni Ahmedilta mennä kysymään tästäkin asiasta.
Toi Jaffan perseensilimä saa vain pelkkää nautintoa kun hän pääsee otsikoihin. Seuraava otsikko voisi olla se, kun hänet kar kotetaan maasta. Eihän hän edes ole suomalainen. Mitä hän täällä tekee typerine virneineen? Menköön takas sinne mistä tuli, kun ei sopeutunut maan sääntöihin.
Ovat kovin syrjittyä väkeä kun aina kun on jotain sanottavaa tai sitten ei ole niin senkin voi sanoa vaikka hesarissa. Näitä tyttöjä on paljon.
Ihmisoikeusaktivisti on vaan titteli nyhtää lisää rahaa ja olla esillä. Media ylentää ne siihen asemaan vaikkei niillä ole mitään sanottavaa.
Maria on ääl li ö kun hän ruokkii tuollaisen julkisuudenkipeän rikollisen egoa. Miksei se syöpä vienyt häntä vaan kaikki ihanimmat ihmiset.
Siinäpä meillä oiva jyrähtelijä. Omat huijaukset unohdettu ja taas mennään.
Kelaa kusettaa puoli Suomea, joten miksi sitä ihmeellisenä pidätte?? Tekopyhää.
Jaffa on kalunaama joka kuuluukin linnaan.
Että tekää täälä kunnon miehiä oo. Mä oon ainut ja teirän kuninkahanna!
Tuo tuhnu ahmed ei ole edes varteenotettava henkilö.
Kaikki linnakundit nostettu suomessa framille, vaikka pitäisi laittaa pimentoon ja taluttaa kaikessa hiljaisuudessa sinne kuuluisan saunan taakse.
Mistä sitten kertoo esim. immun youtube sivulla n. 70 000 tilaajaa ja vanhempia viedoita katsottu reilusti yli 100 000 kertaa, ihailtavaako??
eikös hän ole veitolan "kaveri" eli sen takia nyt rummutetaan, veitolalta meni varmaan hyvät eurot sivu suun, se ja sama uhrien kärsimyksestä.
Veitolan kavereita,ilmankos jyrähtää.....
Kaveri tehnyt kokoajan hartiavoimin duunia, että pääsisi julkisuuteen ja nyt sitten YLEn pitäisi sitä hälle tarjota. Ei todellakaan.
Pakko sen oli jyrähtää kun omaan housuun TÖRÄHTI kilo.
siis mä en oo ikinä ollu tän ärsyttävän uijuunin kaa samaa mieltä ja ehdottomasti pitäisi pakata samalle palautuslentoon ton jaffan kanssa mutta nyt mä oon tästä ohjelmaasiasta tasan samaa mieltä
Vierailija kirjoitti:
Kaveri tehnyt kokoajan hartiavoimin duunia, että pääsisi julkisuuteen ja nyt sitten YLEn pitäisi sitä hälle tarjota. Ei todellakaan.
Yle ei ole sitä hänelle tarjoamassakaan. Kyse on Maikkarin ohjelmasta.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/d16cca50-ab57-4bb5-ad50-1d0c94…