Välitätkö valtionvelasta vai omasta taloudesta?
Pidä itsesi työelämässä ja työkykyisenä niin pärjäät kyllä.
Kommentit (19)
Omasta. Olen tehnyt töitä ja opiskellut sen eteen, että mulla on hyvä työpaikka ja hyvä palkka.
Molemmat kiinnostaa, tietysti, koska olen ajatellut loppuikäni Suomessa asua. Lapsia ei ole, joten ihan hirveästi ei henkilökohtaisesti tarvitse valtion pitkän aikavälin taloudesta stressata, mutta muiden, lapsia hankkineiden, puolesta huolettaa että minkälainen perintö on isossakin kuvassa jälkeen jäämässä. Siksi koitan mm. äänestää niin kuin niitä lapsia olisi, itse pärjään kyllä loput elinvuoteni mainiosti, kävi miten kävi, joten ei ole erityistä syytä maksimoida omaa hyvinvointiani muiden kustannuksella.
Omasta taloudesta huolehditaan ensin. Tämän takia olen nyt myynyt suomalaisten yritysten osakkeita ja ostanut ulkomaisia. Suomen talous tulee sakkaamaan vielä pahemmin ja osakkeeiden arvo laskemaan.
Veroja maksan ihan mielelläni.
Työttömänä kulutan verorahoja, pienipalkkaisena maksan lähes 0% veroa, keskipalkkaisena maksan veroja mutta käytän väkisinkin yhteiskunnan verorahoilla järjestämiä palveluja, joten omasta taloudesta välittäminen on paras tapa välittää valtiontaloudesta.
Tyhmä provo.
Oma persus edellä tietenkin mutta tuo valtionvelka vaikuttaa vaikuttaa siihen kuitenkin. Suomen luottoluokitus huononee liian suuren valtiovelan takia ja vaikuttaa valtion korkoihin ja sitä kautta asunto- ym. korkoihin. Jotta Suomi selvityisi koroista pitää tod.näk. tulo- ym- verotusta nostaa.
Vaikea on olla välittämättä, kun valtiovarainministeri paasaa, kuin huomenna olisi jo viimeinen tuomiopäivä, eikä mitään toivoa enää kansalaisilla ole. Elämme, vaikka siihen meillä ei olisi varaa. Ja mitä se tarkoittaneekaan - pitäisikö kuolla pois.
Eilen oli ristiriitaiset fiilikset, kun samaan aikaan eduskunnassa hehkumoitiin joulukahvista, jossa loistoa ei puuttunut ja jokainen tietää, ettei edes tämän tuomiopäivän julistaja itse ole tinkinyt mistään tai näyttänyt esimerkkiä, luopumalla edustaan tai palkkiostaan.
Suomi ei koskaan ole historiansa aikana kokenut näin paljon synkkyyttä ja epätoivoa kuin tämän hallituksen aikana. Kansalaiset elävät aivan vääränlaista elämää ja edelliset hallitukdet ovat tuhonneet Suomen ja nyt kehiin on noussut ihmepaasaaja, joka lupaa laittaa Suomen kukoistukseen, vaikka hänellä oma cv ammottaa tyhjyyttä, eikä päiväkään ole tehnyt oikeaa työtä, vaan aikansa kuluksi kirjoittanut vielä yli 30v toisten blogia.
Kun on lukenut Suomen historiaa, jopa sodan aikana päättäjät loivat kansalaisiile toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Tästä selvitään kyllä yhdessä ja huominen on parempia. Ja sodankin aikana sai iloita ja nauttia elämästä.
Oma suu on lähempänä kuin kontin suu.
En välitä kummastakaan niin paljon kuin Suomen kansantaloudesta. Ihmisillä on ihmeellinen fiksaatio valtiontalouteen ja käsitys siitä että valtion talous olisi sama asia kuin Suomen talous.
Tärkeintä on se että suomalaiset yritykset pärjäävät, että ne kehittyvät ja että ne investoivat ja kasvavat. Tämähän on se suurin ongelma ollut jo yli vuosikymmenen. Valtion velkaantuminen on vain seuraus siitä että se yritystalous ei vedä ja kehity kunnolla.
Yksi ongelma on se että meillä ei ole riittäviä kannusteita yrityksille investoida. Yritykset ottavat ihan liian ison osan tuloksesta ulos osinkoina eivätkä käytä sitä tulevaisuuden kasvun tuottamiseen.
Käytännössä maksan veroja enemmän. Makselen velkaa pois mielelläni. En ole ahne kuten eräät on. Tällä verukkeella ajattelin välttää sen että jos sota tulee, niin en mene. Muut menköön, kun minä maksoin enemmän vapaaehtoisesti veroja.
Niin kauan ei tarvitse välittää kunhan ei työeläkkeisiin tule suuremmalti miinusta. -20 prosenttia ei vielä nälänhätää aiheuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Omasta taloudesta huolehditaan ensin. Tämän takia olen nyt myynyt suomalaisten yritysten osakkeita ja ostanut ulkomaisia. Suomen talous tulee sakkaamaan vielä pahemmin ja osakkeeiden arvo laskemaan.
Veroja maksan ihan mielelläni.
Näinhän se on kaupassakin. Suosi suomalaista, osta ulkomaista.
Pärjää kyllä taloudellisesti, mutta pärjätäänkö Suomessa henkisesti, kun tarkoituksella poljetaan ihmisten oikeuksia, luodaan epätoivoa, uhkakuvia.
Henk.kohtaista velkaa ei ole, olen alentanut kulutusta, vain välttämättömät ostan, samoin kotimaisten osakkeita olen myynyt ja sijoittanut rahani kansainvälisiin yrityksiin. Suomi on uppoava laiva henkisesti.
Ja mitä tulee valtion velkaan, se ei paljon huolestuta, kun kuitenkin se on Eu-maiden keskitasoa ja valtiolla omaisuusmassoja, paitsi nykyinen hallitus aikoo niitä laittaa lihoiksi eli myydä 5 miljardin euron edestä ja silti velkaa lisätään 20 miljardin edestä ja silti kansalle tarjotaan kurjuutta ja epätoivoa.
Ja Suomi tuntuu olevan ilman johtajaa eli pääministeriä ja johtajana häsläävät sisäministeri ja valtiovarainministeri, joiden osaamisen ja ammattitaito ei ainakaan julkisuudessa ole loistanut.
Pitämällä itseni työelämässä voin vaikuttaa molempiin positiivisesti. Ei kai siinä muuta.
Asiasta kannattaa kysyä kreikkalaisilta
Vierailija kirjoitti:
Pärjää kyllä taloudellisesti, mutta pärjätäänkö Suomessa henkisesti, kun tarkoituksella poljetaan ihmisten oikeuksia, luodaan epätoivoa, uhkakuvia.
Henk.kohtaista velkaa ei ole, olen alentanut kulutusta, vain välttämättömät ostan, samoin kotimaisten osakkeita olen myynyt ja sijoittanut rahani kansainvälisiin yrityksiin. Suomi on uppoava laiva henkisesti.
Ja mitä tulee valtion velkaan, se ei paljon huolestuta, kun kuitenkin se on Eu-maiden keskitasoa ja valtiolla omaisuusmassoja, paitsi nykyinen hallitus aikoo niitä laittaa lihoiksi eli myydä 5 miljardin euron edestä ja silti velkaa lisätään 20 miljardin edestä ja silti kansalle tarjotaan kurjuutta ja epätoivoa.
Ja Suomi tuntuu olevan ilman johtajaa eli pääministeriä ja johtajana häsläävät sisäministeri ja valtiovarainministeri, joiden osaamisen ja ammattitaito ei ainakaan julkisuudessa ole loistanut.
Ei nykyinen hallitus mitenkään poikkeus ole tuon omaisuuden myynnin suhteen Marinin hallitus myi noin 3miljardilla ja yksi ilmoitetuista käyttökohteista mm. niinkin tuottava kuin kehitysapu. En pidä nykyhallituksesta, enkä pitänyt edellisestäkään niin täältä paviaanien vastavuoroisen loanheiton ulkopuolelta on vähän surkuhupaisaa katsella kuinka yksisilmäisesti ihmiset omiensa toimia tulkitsevat.
Voi v%&&u ap. pidä itsesi terveenä, niin kuin se olisi itsestä kiinni.
Kun nyt saisi tämän oman talouden siihen kuntoon, että voisi sitten huolehtia valtiontaloudesta. Oma talous oli toki kunnossa joku vuosi sitten, mutta enpä uskonut etukäteen, että vähän päälle nelikymppisenä sairastun niin vakavasti, että piti firmastakin luopua. No, jospa tästä vielä jotain työtä löytyisi.
EU tulee ehkä kohtapuolin auttamaan Suomea laittamaan taloutensa kuntoon 😊
Sekä että, ensimmäiseen en valitettavasti voi paljon vaikuttaa, ja jälkimmäiseenkin vain osittain. Itse en voi palkkani märää päättää, enkä juurikaan edes työpaikkaa.