Puolison perhe ulkomailla, lomat ja perhe-elämä
Puolison perheenjäsenet asuvat ulkomailla useissa eri maissa. He yleensä kokoontuvat heinä-elokuussa sekä uutenavuotena. Itselläni lomat ajoittuvat vähän miten sattuu mikä aiheuttaa haasteita perhe-elämään. Onko muilla kokemuksia tästä tilanteesta?
Kommentit (16)
Me asutaan ulkomailla ja miehellä sukua kahdessa maassa (ei tuossa jossa asumme) joten joudumme matkustamaan neljän maan välillä kolmella eri mantereella. Eihän tuo helppoa ole ja tulee todella kalliiksi. Onneksi kummallakin sellainen työ, että voi työskennellä ihan mistä vain kuhan on pääsy Internetiin. Aikaerot ja jetlagit kanssa rasittavia.
Joo, kerran vuodessa tai kahdessa käyn tapaamassa ja puoliso käy yksinään pari kertaa enemmän. He käyvät meillä kaksi kertaa vuodessa kylässä.
Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että maksimissaa käydään vaan pidennetty viikonloppu eikä koskaan mitään viikon lomaa. He asuvat kuitenkin Euroopassa, niin helposti pääsee sinne lentäen. He tulevat meille myös maksimissaan kolmeksi yöksi tyyliin perjantaina ja maanantaina jo lähtevät pois.
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan ulkomailla ja miehellä sukua kahdessa maassa (ei tuossa jossa asumme) joten joudumme matkustamaan neljän maan välillä kolmella eri mantereella. Eihän tuo helppoa ole ja tulee todella kalliiksi. Onneksi kummallakin sellainen työ, että voi työskennellä ihan mistä vain kuhan on pääsy Internetiin. Aikaerot ja jetlagit kanssa rasittavia.
Miksi joudutte? En kyllä suostuisi tuollaiseen matkustusrulianssiin.
Miksi sä ylipäätään haluaisit tavata miehen sukua? Monesti sitä ihminen väittää olevansa töissä että ei olisi pakko...
Asumme ulkomailla ja reissaaminen sinne Suomeen tapahtuu aina vaan harvemmin ja harvemmin ..ikää tulee lisää ja matkustaminen EI ole mielestämme mukavaa.
Korona-aikaan oli mukavaa, kun ei ollut mitään suvun velvollisuusmatkoja. Ja yhä vähemmän muutenkin matkustetaan kylästelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan ulkomailla ja miehellä sukua kahdessa maassa (ei tuossa jossa asumme) joten joudumme matkustamaan neljän maan välillä kolmella eri mantereella. Eihän tuo helppoa ole ja tulee todella kalliiksi. Onneksi kummallakin sellainen työ, että voi työskennellä ihan mistä vain kuhan on pääsy Internetiin. Aikaerot ja jetlagit kanssa rasittavia.
Miksi joudutte? En kyllä suostuisi tuollaiseen matkustusrulianssiin.
No ihan siksi koska haluamme nähdä rakkaita sukulaisiamme. Sekä miehen, että minun vanhemmat ovat jo sen verran vanhoja etteivät omatoimisesti kykene enää matkustamaan meidän luokse. Suomessa meillä lisäksi kesämökki. Mikä tuossa sitten olisi vaihtoehtona? Käskeä molempien sukulaisia muuttamaan meidän naapuriimme tai olla kokonaan näkemättä?

Olla yhteydessä Skypen kautta vaikka joka päivä.Kamerasta näkee kuvankin .
Ollaan töissä ulkomailla ja sukulaiset sitten Suomessa ja puolison kotimaassa. Meidän ratkaisu on ollut pitää koti Suomessa ja hankkia toinen puolison kotimaasta. Tällä tavalla lasten kanssa voi lähteä moikkaamaan myös lyhyemmillä lomilla. Kallista ja typerää, mutta toimii meillä.
Kerran vuodessa ollaan pidempi pätkä, 3-4vk, autolla mennään niin ei tarvitse vuokrata eikä lentosaastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan töissä ulkomailla ja sukulaiset sitten Suomessa ja puolison kotimaassa. Meidän ratkaisu on ollut pitää koti Suomessa ja hankkia toinen puolison kotimaasta. Tällä tavalla lasten kanssa voi lähteä moikkaamaan myös lyhyemmillä lomilla. Kallista ja typerää, mutta toimii meillä.
Eikö joku hotellihuone tai huoneisto tuli edullisemmaksi? Kaksi ylimääräistä kotia vierailuja varten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan ulkomailla ja miehellä sukua kahdessa maassa (ei tuossa jossa asumme) joten joudumme matkustamaan neljän maan välillä kolmella eri mantereella. Eihän tuo helppoa ole ja tulee todella kalliiksi. Onneksi kummallakin sellainen työ, että voi työskennellä ihan mistä vain kuhan on pääsy Internetiin. Aikaerot ja jetlagit kanssa rasittavia.
Miksi joudutte? En kyllä suostuisi tuollaiseen matkustusrulianssiin.
No ihan siksi koska haluamme nähdä rakkaita sukulaisiamme. Sekä miehen, että minun vanhemmat ovat jo sen verran vanhoja etteivät omatoimisesti kykene enää matkustamaan meidän luokse. Suomessa meillä lisäksi kesämökki. Mikä tuossa sitten olisi vaihtoehtona? Käskeä molempien sukulaisia muuttamaan meidän naapuriimme tai olla kokonaan näkemättä?
Olla yhteydessä Skypen kautta vaikka joka päivä.Kamerasta näkee kuvankin .
Surullista on, että jotkut elävät niin paljon virtuaalimaailmassa, etteivät enää pidä edes läheisen tapaamista tärkeänä. Vaikka kuinka puhuisi puhelimessa tai videolla, se ei ikinä tule korvaamaan fyysistä läsnäoloa kokonaan. Miten voit halata rakasta ihmistä kameran välityksellä tai kokea yhteisiä elämyksiä, jos olette eri paikoissa? Kuvitteletko, että isovanhempi ei haluaisi ottaa lastenlasta syliinsä tai että lapsi ei haluaisi puuhailla kaikkea yhdessä isovanhempiensa kanssa? Meillä esim. kesällä vaari opetti lapsia tekemään pajupillin ja mummon kanssa käytiin marjassa.
Jääkö tälläisessä tilanteessa rahaa esimerkiksi ihan vaan lomamatkoihin?
Surullista on, että jotkut elävät niin paljon virtuaalimaailmassa, etteivät enää pidä edes läheisen tapaamista tärkeänä. Vaikka kuinka puhuisi puhelimessa tai videolla, se ei ikinä tule korvaamaan fyysistä läsnäoloa kokonaan. Miten voit halata rakasta ihmistä kameran välityksellä tai kokea yhteisiä elämyksiä, jos olette eri paikoissa? Kuvitteletko, että isovanhempi ei haluaisi ottaa lastenlasta syliinsä tai että lapsi ei haluaisi puuhailla kaikkea yhdessä isovanhempiensa kanssa? Meillä esim. kesällä vaari opetti lapsia tekemään pajupillin ja mummon kanssa käytiin marjassa.
-> Meidän mummo on persurasisti joten emme ole tekemisissä lainkaan.
Joo on usein olen töissä kun miehen suku kokoontuu savoon tai vanhempieni suku Kittilään
en pääse yleensä