Miksei ikinä Etelä-Karjalassa saa olla rauhassa, vaan kohta on joku hölöttäjä kertomassa
Elämäntarinaansa ja turisemassa jonnenjoutavia.
uimahallin saunassakaan ei saa olla omine ajatuksineen kun kaikki elämöi ja puhuu suoraan sinulle. Mattopyykillä et saa olla rauhassa, kaupassa, hiihtoladulla, kaikkialla, ihmiset puskevat iholle. Ärsyttävää.
Hämäläinen
Kommentit (58)
Jaa. Kyllä minusta ihan samalla tavalla sielläkin jurnutetaan kuin muuallakin Suomessa. Umpimielisiä ovat suomalaiset aina.
Kuuluu asiaan, sielläpäin pitääkin hölöttää koko ajan.
Huomannut saman. Vaimo on sieltä kotoisin ja on kova puhumaan. Saattaa puhua puolikin tuntia putkeen. Etelä-karjalaiset vain ovat sellaisia. Lähde pois jos ei nappaa
Tää oli hyvä. Oon kokenut saman. Olen Lappeenrantalainen introvertti.
Hämäläiset ne varsinaisia sisäänpäin suuntautuvia juntteja ovatkin, Tampereella varsinkin.
Isovanhempani asuvat Eteläkarjalassa joten käydään siellä seudulla säännöllisesti. Ei se eroa mitenkään muusta Suomesta, eli tuo mielikuva on valheellinen.
Vierailija kirjoitti:
Hämäläiset ne varsinaisia sisäänpäin suuntautuvia juntteja ovatkin, Tampereella varsinkin.
Ja Lahes
Miksi pitää itsenäisyyspäivänäkin haukkua Suomalaisia ja Suomea? Kyllä on häpeällistä.
Minusta on hienoa että eri seuduilla on omanlaisia ihmisiä ja oma kulttuuri. Etelä-Karjalainen tapakulttuuri tulee minulle luonnostaan, mutta viihdyn myös muualla Suomessa (poislukien Pohjois-Savon).
Omituisen Höpöttäjän synnyinseutua😇
Paljon hänellä sukua siellä...
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää itsenäisyyspäivänäkin haukkua Suomalaisia ja Suomea? Kyllä on häpeällistä.
suomalaisia
sivusta
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää itsenäisyyspäivänäkin haukkua Suomalaisia ja Suomea? Kyllä on häpeällistä.
Niin tai näin, aina väärinpäin🙃
Monessa asiassa, ikinä ei yksinkertaisesti pysty miellyttämään kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää itsenäisyyspäivänäkin haukkua Suomalaisia ja Suomea? Kyllä on häpeällistä.
suomalaisia
sivusta
Sinä se olet varmasti uudeltamaalta.
Arvoisa hämäläinen. Nyt jos menet mattopyykille vaikka Korkkitehtaan rantaan, niin melkoisella varmuudella kukaan ei tule toimiasi häiritsemään. Voivat kyllä ohimennessään vähän tarkkailla, onko siulla kaikki hyvin, vai oletko mahdollisesti jonkinlaisen avun tarpeessa. Iholle en usko kenenkään pyrkivän, sen verran kylmä, - 12, itätuuli.
Meinaatko, että Jenkkien harrastama small talk on hyvä juttu, mutta suomen kielellä Suomessa sitä ei saisi missään nimessä harrastaa? Tuohan on todellista kaksinaismoralismia.
Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo ovat tuollaisia. Mukavaahan se on, että ihmiset juttelevat niitä näitä.
Oletko niitä hämäläisiä, jolle aukenee perjantaina kuultu vitsi vasta sunnuntaina kirkonpenkissä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää itsenäisyyspäivänäkin haukkua Suomalaisia ja Suomea? Kyllä on häpeällistä.
Ei ole tänään tehty aloitus.
Ihan parhaat ihmiset asuu Etelä-Karjalassa. Vieraanvaraiset, iloiset ja eloisat. Vihaavat myös antaumuksella russia.
A tuutha sie vastakii!