Mitä tehdä, jos isä ei tule toimeen lastensa kanssa?

Vaikuttaa siltä että miehelläsi on jonkinlainen mielenterveysongelma. Saisitko häntä hakemaan apua itselleen esim. mielenterveystoimistosta?

Mä en saa sitä menemään edes lääkäriin ton ainaisen väsytyksensä kanssa... >:(

Jos miehesi on todella väsynyt, niin olisiko hän kenteis masentunut tai jokin asia todella vaivaa. Hän kohdistaa oman pahan olonsa lapsiin, stressin ja metelin sietokyky kuulostaa tosi huonolta.



Minulla on itsellä 3 lasta ja kärsin samoista ongelmista kuin miehesi. Oma mieheni jaksaa lastemme kanssa paljon paremmin, kyllä minäkin mutta ajoittain on hetkiä ja kausia, jolloin olen tosi kireä tai hermostunut. Olen myös välillä tosi väsynyt. Olen yrittänyt muuttaa tapojani ja kuunnella lapsia enemmän, ottaa asiat rennommin. Menin väsymykseni ja muiden oireiden takia lääkäriin, minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.



Nyt olen saanut lääkityksen ja olen ehkä vähän pirteämpi. Minulla on takana vaikea lapsuus, kotini ei ollut kovin onnellinen. Osa käytökseni ongelmista heijastuu varmaan sieltä ja muutos on ollut hidasta. Mutta olen nyt onnellisempi, kun tiedän ainakin mistä se kamala väsymys johtui ja mielialamuutokset. En tiedä, mutta ehkä miehesi kannataisi käydä lääkärissä jos väsymys on jatkuvaa ja mielialat vaihtelevat suuresti. Voimia sinulle ja toivottavasti ongelmat selviävät.

Ehkä se ei vaan oikeasti pidä (tällä hetkellä) lapsistaan ja kokee ne pelkkänä taakkana.

Mun miehellä alkoi myös jossain vaiheessa mennä siihen että antoi lapsilleen oikeastaan pelkkää negatiivista huomiota.

Jossain vaiheessa huomasin että 6-vuotiaamme ei enää yhtään tykkää isästään. Eikä ihme, kun isä vain kielsi ja komensi.

Yritin keksiä heille mielekästä yhteistä puuhaa, pyysin pelaamaan jotain peliä, lukemaan kirjaa tms, kun mulla oli joku homma kesken. Tuosta pelaamisesta onkin nyt ehkä alkanut tulla juttu, jossa viettävät luontevasti aikaa yhdessä. Mieskin huomaa että lasten kanssa voi olla ihan kivaakin.

että kilpparin vajaatoiminta on kyllä todettu ja siihen lääkitys. Hyöty tuntuu olevan nolla...



Joskus tekis mieli ottaa ero ihan vaan lasten mielenterveyden takia... Kuinka pitkään äitikään yksinään pystyy ylläpitämään lasten itsetuntoa, pehmentämään törmäyksiä, pyytelemään toisen puolesta anteeksi, selittämään kaiken parhain päin?

4v ja 7v protestoivat jatkuvasti, jos joutuvat jäämään isänsä kanssa (mä käyn pari iltaa viikosta töissä), mutta minkäs teet. Tuntuu vaan pahalta, kun 4v valittaa, että iskä on tuhma kun se komentaa, äiti komentaa nätisti...

Jos isä ei osoita positiivisia tunteita lapsilleen, ei ne lapsekaan enää välitä isästään, ja isän on aina vaan vaikeampi olla "rakastana isä".

Mies heittää sit helposti marttyyrivaihteen päälle ja puhuminen loppuu kun "olen sitten vissiin vaan huono isä" ja murjottaa loppupäivän...



Pitäsköhän ite vaan karjua ukko ruotuun... *prkl*

yhden lapsen kanssa kerrallaan, jotain josta kumpikin tykkäisi? Tuossa pitäisi varmaan ruveta rakentamaan sitä isä-lapsisuhdetta vähän uudelleen.

Varsinkin tyttöjen itsetunnolle isän positiivinen huomio on tosi tärkeää. Ja helposti käy niin, että jos tytöt eivät saa isältään positiivista huomiota, he hankkivat sen murrosiässä muualta.

Siitähän nuo asiat johtuvat, ei mistään masennuksesta. Miehesi pitäisi käydä uudelleen lääkärissä ja sitten sitä lääkitystä pitäisi säätää niin kauan, että on oikea.

että kilpparin vajaatoiminta on kyllä todettu ja siihen lääkitys. Hyöty tuntuu olevan nolla...

Joskus tekis mieli ottaa ero ihan vaan lasten mielenterveyden takia... Kuinka pitkään äitikään yksinään pystyy ylläpitämään lasten itsetuntoa, pehmentämään törmäyksiä, pyytelemään toisen puolesta anteeksi, selittämään kaiken parhain päin?

että keskimmäinen (poika) on hieman erityislapsi (as-piirteinen, ei diagnoosia - ainakaan vielä) ja osaa olla tosi "hankala", kun semmonen päivä sattuu.



Tuntuu, että mies on ihan hukassa sekä tytön hepsankeikkailun ja ajoittaisen niskojen nakkelun, että pojan muuten vaan hieman omituisten juttujen kanssa... Mieluiten sitten on vaan nuorimmaisen kanssa. 1,5v tytön jutut on vielä sen verran simppeleitä, että isikin ymmärtää :P



Mitähän sitä edes vois ehdottaa yhteiseksi puuhaksi? Oma juttunsa tietty on sekin, että puhun lapset ympäri lähtemään isänsä kanssa tekemään jotain... (Vanhin on jo melko negatiivinen isäänsä kohtaan ja keskimmäinen nyt ei ylipäätään halua yleensä lähteä kotoa mihinkään tai tehdä muuta kuin niitä omia juttujaan...) Jos mä olen kotona, niin kaikki lastenhoito jää mulle välittömästi.



Muutenhan mulla on kuulemma suorastaan kadehdittava mies: tiskaa, kokkaa ja pesee pyykkiä... ja silleen... Mitä nyt isänä ei osaa olla tai ei halua olla. Lapset on vissiin niitä kummia pieniä ihmisiä, jotka asuu meillä..

Kotona asuessani muistan, kun tuli joku isompi lasku tai muu yllättävä meno, niin isä muuttui kiukkuiseksi ja vetäytyi omiin oloihinsa

Sinulla on tyypillinen suomalainen mies (=naama punaisena lapsille huutava sohvaperuna), toisin sanoen se kunnon perheenisä joille miesasiamiehet vaativat arvostusta. Olet itsekäs niuhottaja jos vaadit perheellesi parempaa kohtelua.

Anna aikaa max 2kk. Muuta ainakin erillesi miehestä asumaan.



Tiedätkö mitä minusta tuli, kun isä vain huusi ja haukkui:



Masentunut työkyvyttömyyseläkkeellä elävä paniikkikohtauksia saava yksilö. Sinänsä harmi, koska minulla olisi lahjoja vaikka mihin. en vain kestä minkäänlaista kritiikkiä, koska niistä alkaa paniikkikohtaukset ym. Muistot tulee takautuvasti aina noissa tilanteissa ja täydellinen hylkäämisen tunne.



ja minulla menee hyvin: siskosta tuli alkoholisti.



Puolusta lapsiasi ja eroa.

tai psykiatrisia ongelmia? Itse en jaksisi tuollaista miestä, vaadi häntä menemään hoitoon.

Tuo pitää saada loppumaan, mieshän käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi. Jos keskustelu ei auta, niin tarvitsette ulkopuolista apua.

ja suosittelen todella lämpimästi hakemaan apua perheneuvolasta tai sitten yksityiseltä, jos varaa.



Meillä tilanne alkoi mennä huonoksi kuopuksen syntymän jälkeen n. 1,5v sitten. Vuosi sitten jo uhkasin miestä, että jos ei muuta käytöstään (etenkin juuri esikoista kohtaan), niin tämä joulu on viimeinen yhteinen joulu. N.kk pari meni ihan ok, mutta sitten taas alkoi sama määräilyn ja huutamisen aika ja sitten minäkin aloin puolustamaan esikoista kuin leijonaemo ja siitähän se tilanne vaan paheni.



Kuopuksen 1v. neuvolassa sitten romahdin, ehkä järki tiesi, että nyt nämä käynnit loppuu, jos olet hiljaa mikään ei muutu. Täti kun kysyi mitenkäs teillä muuten menee, aloin vain itkemään, sain sitten vähän selitettyä tilannetta. Hyvin rauhallisesti ja ystävällisesti antoi perheneuvolan numeron johon soitin heti autoon päästyäni. Saimme ajan jo soittoa seuraavalle viikolle ja jo kahdessa kuukaudessa muutos oli näkyvissä. Kävimme ensin muutaman kerran miehen kanssa kahdestaan ja sitten kahden vanhimman kanssa ollaan käyty yhdessä ja erikseen.



Oikeasti pelotti ihan hirveästi sinne mennä. Ajattelin, että olemme epäonnistuneimmat ja huonoimmat vanhemmat ikinä. Miehellekin sanoin vain, että neuvolasta pakottivat soittamaan peneen tai muuten menee sossuun ilmoitus. Myöhemmin kyllä kerroin, että ei pakotettu, vaan itse soitin. Miehelle käynneistä on ollut suuri apu. Hän sekä minäkin olemme vaan olleet niin valtavan väsyneitä ja lisäksi hän on yrittänyt pitää itsensä siellä "pääjehun" paikalla ja minä taas leijonaemon käytöksellä kääntänyt lapsia isäänsä vastaan, jolloin hän on entistä vähemmän auktoriteettina!



Nyt meillä on kahden kk päästä kontrolliaika. Tänä aikana pitää kirjoittaa ylös miten on mennyt ja jos tulee eteen sellaista mitä ei ole käsitelty. Jos mitään ihmeempää ei tule, niin sitten se jää meidän viimeiseksi käynniksi ainakin tältä erää. Usko minua, se on auttanut niin valtavan paljon, meillä on paljon enemmän naurua, iloa ja vapautunutta ilmapiiriä. Näkee, että kaikilla on hyvä olla. Juttele miehesi kanssa olisiko hän valmis hakemaan apua, tiedän, että jonot ovat pitkiä peneen, mutta meillä ainakin auttoi, kun pääsimme päiväsaikaan menemään ja kun itkin vuolaasti sinne soittaessani.



Toivottavasti saatte apua tilanteeseen ja lapsillenne rauhallisen kodin.

AINA etukäteen keskenänne, sä ja mies, millaiset säännöt teinillä on ja sitten pidätte kiinni siitä, että MOLEMMAT vanhemmat noudattavat niitä. On tosi riskaabelia - ja teinit osaa käyttää tilannetta loistavasti hyväkseen - jos vanhemmat keskenään kinaavat ja vielä lasten kuullen, mitä saa tehdä ja mitä ei.