Kipu on täysin normaali asia elämässä
Mitä ei tulisi kokoajan juosta karkuun
Monesti ihmisen ongelma on juuri se että hän ei uskalla kohdata mitään kipua, oli se henkistä tai fyysistä, varsinkin henkistä
Jos vähän on huono olo ja metodi saada se pois on samantien kittaa pullo viinaa kurkusta alas, niin hakoteillä ollaan
Ihminen on siitä jännä eläin että se kokoajan yrittää hämätä itseään pois omista tunteistaan
istutaan kotona pilleripurkkien kanssa ja vältellään ulos menoa ettei mitään tapahdu
Ei näin.
Se kipu on kohdattava, sinne on sukellettava jos haluaa asioiden muuttuvan. Kipu on varmaan paras opettaja koko tässä kaikkeudessa.
Jos oot esim masentunu, kokeile vetää viikko ilman niitä pillereitä ja kato ne tunteet läpi, mä takaan sulle että hyöty on isompi viikossa ku se et söis vuoden jotai masipillereit.
Kommentit (13)
"mä takaan sulle että hyöty on isompi viikossa ku se et söis vuoden jotai masipillereit."
Voiko ihminen enää enempää vantaalaiselta kuullostaa
Jaa, jaa, joku typerys taas vauhdissa.
Pointtisi on totta; tunteet tarvii kohdata ja tuntea, että niistä voi päästä. Mutta pitkään tekstiisi mahtui asioita, jotka vievät uskottavuutta
Ääliömäisyys on täysin normaali ilmiö elämässä.
Kipu voi kertoa tulehduksesta tai jokin on vialla, tai puutos. Ja sitä voi alkaa hoitamaan, jos tietää miten. Ja vähentää stressiä jos pystyy, osa kivuista voi stressata ihmisiä ellei mene ohi pian. Joskus mobilat on auttanut, jos lääke ei hyvin. Ja elektrolyyttijuoma, vitamiinit ja asento.
Jaa, meinaatko että masentuneet ovat saaneet lääkityksen alle viikon sisällä oireiden alkamisesta eivätkä siten ollen ole ehtineet kohdata kipua viikon ajan?
Mut nyt sä takaat että viikossa ilman lääkkeitä homma hoituu. Ihan mielenkiinnosta kysyn että miten tää sun takuu realisoituu, jos nyt sattuisi käymään niin että joku lopettaisi lääkkeet eikä viikossa paranisi?
No mulla on sitä ap:n mainisemaa fyysistä kipua, kroonista hermosärkyä.
Oliko ap ehdotus nyt siis että jätän lääkkeet, ja viikon vihlomisen ja nukkumattomuuden jälkeen olen kuin uusi ihminen?
Ap ei ilmaissut asiaa kovin hyvin, mutta on totta että epämukavien tuntemusten hyväksyvä ja kiinnostunut vastaanottaminen on vähemmän tuskallista kuin torjuva ja voivotteleva.
Olen ihan samaa mieltä sinänsä. Tai olin. Kohtasin kipua koko ajan joka päivä ja ajattelin että se on hyvästäkin. Nyt kun olen rääkynyt ja huutanut joka päivä ja joka yö ja haluaisin murskata todellisuuden ympäriltäni paetakseni, ymmärrän että eipä tarvi. Kiskon lääkkeet, erityisesti väsyttävät ja rauhoittavat, suojaudun jatkuvaa intensiivistä vaaran tunnetta vastaan joka on aivan hirveää myrkkyä koko keholle. Illalla haluan tajun kankaalle 100% varmasti. Minä välitän itsestäni enkä altista itseäni niin kamalille tuntemuksille varsinkaan kun joudun olemaan yksin suurimman osan ajasta. Etenkään kun aloin pitämään itsemurhaa ihan varteenotettavana vaihtoehtona. Elintavat, ne ovat muuten ihan hyvät.
Mutta pointtisi on validi ja toimii monille. Tässä vain pieni näkökulma...
Kipu on aina oire jostain eikä kuulu normaaliin elämään. Se, että sinä olet sitä mieltä, johtuu varmaan kroonisesta kivusta.
Masennuslääkkeitä ei kyllä kannata jättää yhtäkkiä tauolle viikoksi, vaan lopettaa vähentäen.