G: Traumaattisimmat lapsuusmuistot

Isä rupesi aina jossain vaiheessa hikottelemaan ja äiti sönköttämään. Pahinta on, että nyt aikuisena kun olen humalassa, olen kuin sönkköttävä äitini.

Isä ajoi myös kännissä kovassa humalassa. Ainakin kaksi kertaa muistan, kun me lapsetkin oltiin mukana.

Oltiin kerran kyydissäkin, kun kaahasi ojan pohjalle.

lukitsi minut pimeään kaappiin. Pikkuveljeni istui avuttomana sohvalla. Omat lapset olivat kovin tärkeitä hoitajalle, mutta he hoitolapset olimme vain kivireki perässä.



Nytkyään on jo parempi koulutus perhepäivähoitajiksi, mutta ikinä en omia lapsiani tämän vuoksi pph:lle laita. Jäänyt niin paha maku suuhun.

vei meidät lapset katsomaan sairaalaan kuolevaa ukkiamme. Isä sanoi, että olemme olleet niin ilkeitä kakaroita, että ukki ei halua elää. Isäni tappoi itsensä hyppäämällä Pasilan juna-asemalta junan alle.

11-vuotiaana

vei meidät lapset katsomaan sairaalaan kuolevaa ukkiamme. Isä sanoi, että olemme olleet niin ilkeitä kakaroita, että ukki ei halua elää. Isäni tappoi itsensä hyppäämällä Pasilan juna-asemalta junan alle.

uhkasi kännipäissään kirveen kanssa pilkkoa äitini kilon palasiksi ja hukuttaa meidät lapset järveen ja tää ei ollu ees pahin uhkaus mitä isäni aikoinaan teki onneks on jo kuollu ja kuopattu....

Olin 5 v ja näin kun veljeni sai kohtauksen,luulin normaaliksi epilepsiakohatukseksi. Hain isän paikalle, hän rupesi elvyttämään. Ambulanssi ja lääkäri tulivat pitkän ajan päästä, mutta ei ne voineet kun todeta kuolleeksi, ajoivat pois. Ruumisauto haki sitten myöhemmin. Muistan ne korahdukset ja sen epätoivon, pelkäsin kamalasti.

ei ole tapahtunut muuta traumaattista, kuin että hyvä ystäväni murhattiin. Hänen miesystävänsä murhasi hänet ja lopulta itsensä. Perheen kolmasluokkalainen poika löysin molemmat kotoa kuolleena..Poika ja hänen pikkusiskonsa ovat sijoitettu eri koteihin, mikä säälittää minua valtavasti.. Haluaisin adoptoida lapset luokseni, tunnen heidät hyvin ja olen ollut läsnä heidän varttuessaan. Enpä minä asialle voi sen enempää tehdä..

En muista mitään traumatisoivaa. Lähiomaisten kuolemat tietysti, mutta nehän kuuluvat normaaliin elämään. Oli kyllä kamalaa olla mukana kuolevan läheisen loppupäivinä, mutta... No, ehkä se vahvisti ja päädyin nykyiselle alalleni.

Viinan kirot näin naapurissa kun olin ala-asteikäinen, mutta silloinkin ajattelin että se on kyseisen (lapsettoman) pariskunnan asia (ja mies kuolikin sittemmin maksakirroosiin).



No juu, kamalaa oli kaverin kuolema. Olimme 1-2 -luokkalaisia. Eräänä päivänä kaverin lapsenvahtina toiminut täti tuli vastaan ja sanoi, että se leikkikaverikin nyt sitten lähti. Se kyllä pysäytti.

lapsilla oli kotona hoitaja kun olimme pieniä.

Muistan aina kun ko. hoitaja laittoi meidät nukkumaan lukittuun huoneeseen koska hänellä oli tärkeä tapaaminen. Hoitajan poikaystävä tuli meille ja kerran pääsin karkaamaan ja näin hoitajan+ poikaystävän itse touhussa äidin ja isin makuuhuoneessa.

Äidin ja isän raivokohtaukset. Nyrkit ja vyöt lauloi, kumpikin huusi ja raivosi, sitä kuinka inhoaa meitä lapsia.



Kerran isä sitten repi multa vaatteet pois päältä, hakkasi, työnsi lattialle ja... :(

Rukoilu ei auttanut, yhtenäkään jouluna.

tappoi itsensä, kun olin alle 10-vuotias. Isä pari vuotta myöhemmin. Pikkuveljellä ja mulla oli tosi "ihana" lapsuus...

oli nähnyt heidän kuhertelevan. Vanhemmat kävivät lähellä eroa. Se oli kamala kesä. Toinen muisto on siitä, kun sairastin vaikeaa sairautta 9-vuotiaana ja jouduin olemaan poissa koulusta vuoden.

Asuimme järven rannalla, naapurin mies ja kaksi muuta miestä olvat metsä yhtiön paatilla työmatkalla . Oli kova myrsky, eikä miehiä kuulunut, koko kylä odotimme rannalla tietoja. Saimme tietää sitten että ovat hukkuneet. Kauhee järkytys oli silloin kolmasluokkalaiselle tuo kuolema. Jäi neljä kaveria ilman isää, muistan selvästi, kun minua vuotta vanhempi poika lauloi sitä laulua "älä itke äitini ,älä äiti kulta".

alkaa aina itkettämään kun muistan sen tilanteen kun sossutäti vei siskon taksiin. kun tajusin etten saakaan siskoa hoitaa kun äiti on sairaalassa. olin 9-vuotias..seuraavat puolitoista vuotta itkin itseni uneen.

Oletteko koskaan hakeneet/saaneet apua noiden aivan hirveiden kokemusten käsittelyyn??? Onneksi täällä voi sentään puhua, mutta osa noista traumoista on sellaisia ettei niiden kantaminen lamaannuttaa puolet elämästä...?

Olen ollut alakouluikäinen ja vanhempieni liitto veteli jo silloin viimeisiä. Tappeluita oli tosi paljon, yleensä sitten kun me lapset olimme jo sängyssä.



Äitini uhkasi aina lähteä ja jättää meidät, häntä ei kiinnosta perhe-elämä jne. Muutaman kerran sitten painuikin ulos ja jätti 500 markkaa isälle ettei häntä ihan paskiaisena pidetä. Palasi aina takaisin ja heitti isäni pihalle vaatteiden kera.



Mutta joo. Ikinä ei tiennyt, kuka lähtee ja kuka tulee takaisin. Muistan, että aloin fyysisestikin reagoida tuohon (stressi, joka sai välillä kropan kramppaamaan vaikka keskellä yötä johon sitten heräsin).



Onneksi vanhempani tajusivat viimein erota kun olin 12v. Oli meille lapsille suuri helpotus.



Tässä siis oma traumaattisin muistoni (tai muistot).

-vanhemmat nai äänekkäästi sohvalla

-äiti oli sammunut lattialle

-vanhemmat potki ja kuristi mua

-perheemme koira raateli minut

-kaverin isä hipelöi minua kun olin siellä yökylässä



jne

Äidin ja isän raivokohtaukset. Nyrkit ja vyöt lauloi, kumpikin huusi ja raivosi, sitä kuinka inhoaa meitä lapsia.

Kerran isä sitten repi multa vaatteet pois päältä, hakkasi, työnsi lattialle ja... :(

Voi, sinua pientä turvatonta tyttöä. Toivottavasti haet tarvittaessa apua isäsi rikoksen aiheuttamaan traumaan. Voimia Sinulle.