Olen ajanut itseni umpikujaan ja kohta burnouttiin.
Avioliitto on rikki ja kummallakaan ei ole mielenkiintoa korjata sitä. Erotakkaan ei voi, koska lapsia joista yksi kehitysvammainen ja lisäksi velkaa niin paljon ettei siitä kumpikaan yksin selviä.
Teen aivan liikaa töitä, koska velat. Aikaisemmin pidin työstäni, mutta nykyyään vastuu ja johdon sekopäinen toiminta aiheuttaa aivan liikaa stressiä. Joku vielä pääsee hengestään jos asiat eivät muutu, mutta johto ei korvaansa lotkauta. Yritä siinä sitten mennä päivästä toiseen.
Haluaisin vain maata pimeässä ja viileässä äänettömässä huoneessa.
Kommentit (8)
Ihan kuin minun elämästäni tuo teksti. Aivan liikaa töitä ja vastuuta. Kuitenkin työ välttämätön, jotta lapsilla pysyy harrastukset ja koti. Elämä on yhtä suorittamista.
Miten lapset tai edes lapsen kehitysvamma estää eron? Moni eroperhe pärjää ihan hyvin
Vierailija kirjoitti:

Ei kai se estä, mutta elintason tiputus olisi aika jäätävä (pk-seutu), tarkoittaisi muuttoa ok:sta vuokralle, koulujen vaihtoja, lasten harrastusten minimoimista ynnä muuta. Tämä erityislapsi vaikka kiva ipana onkin vaatii niin paljon huomiota/huolenpitoa, että nytkin puoliso on osa-aikaisella, jotta pystytään järjestämään hänen koulunkäyntinsä.
Tuntuu, että mun on pakko jatkaa näin, ettei lapset joudu kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun pitää ottaa lepolomaa. Ja maata muutenkin rauhassa, keskittyä johonkin positiiviseen ja irrottaa muusta. Jos kysyy sähköpostilla lisäkysymykset aina tarvittaessa johtoportaasta ja johto vastaa katastrofista. Ehkä asunnon tai talon voi myydä, autonkin, jos ei halua jatkaa suhteessa.
Niin varmaan pitäisi. Just olin työterveydessä, mutten saanut suutani auki. Valittelin vain unettomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin minun elämästäni tuo teksti. Aivan liikaa töitä ja vastuuta. Kuitenkin työ välttämätön, jotta lapsilla pysyy harrastukset ja koti. Elämä on yhtä suorittamista.
Olin paljon onnellisempi nuorena kun ei ollut mitään, kävi töissä sen verran, että rahat riitti hauskanpitoon. Nyt on materiaa, mutta siitä mitään iloa itselle ole. Päinvastoin. Menettämisen pelko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset tai edes lapsen kehitysvamma estää eron? Moni eroperhe pärjää ihan hyvin
Ei kai se estä, mutta elintason tiputus olisi aika jäätävä (pk-seutu), tarkoittaisi muuttoa ok:sta vuokralle, koulujen vaihtoja, lasten harrastusten minimoimista ynnä muuta. Tämä erityislapsi vaikka kiva ipana onkin vaatii niin paljon huomiota/huolenpitoa, että nytkin puoliso on osa-aikaisella, jotta pystytään järjestämään hänen koulunkäyntinsä.
Tuntuu, että mun on pakko jatkaa näin, ettei lapset joudu kärsimään.
Sekö ei sitten laske lasten elintasoa, kun toinen tai molemmat vanhemmista viedään lopulta piipaa-autolla pois?
Myykää kaikki, vaihtakaa työpaikkaa ja muuttakaa maalle, siellä ei ahista niin paljon. Eikä lapset tarvi kalliita harrastuksia, metsään voi mennä ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset tai edes lapsen kehitysvamma estää eron? Moni eroperhe pärjää ihan hyvin
Ei kai se estä, mutta elintason tiputus olisi aika jäätävä (pk-seutu), tarkoittaisi muuttoa ok:sta vuokralle, koulujen vaihtoja, lasten harrastusten minimoimista ynnä muuta. Tämä erityislapsi vaikka kiva ipana onkin vaatii niin paljon huomiota/huolenpitoa, että nytkin puoliso on osa-aikaisella, jotta pystytään järjestämään hänen koulunkäyntinsä.
Tuntuu, että mun on pakko jatkaa näin, ettei lapset joudu kärsimään.
Sekö ei sitten laske lasten elintasoa, kun toinen tai molemmat vanhemmista viedään lopulta piipaa-autolla pois?
Myykää kaikki, vaihtakaa työpaikkaa ja muuttakaa maalle, siellä ei ahista niin paljon. Eikä
Tätä olen muutaman kerran ottanut puheeksi, mutta kumppani ei ole tähän halukas, eivätkä lapsetkaan.