Uusperheellisiä?

...takana 8 yhteistä vuotta. Kaksi yhteistä lasta, iät 4v ja 7kk. Miehellä teini-ikäiset lapset.



Mitä ongelmia parisuhteessanne on,

* normaaleja pikkulapsiperhe-elämän asioita: joskus tulee pinnankiristymistä, jos ollaan saatu nukkua liian vähän. Eipä oikeastaan muuta.



entä ensimmäinen yhteinen lapsi, miten muuttaa elämää?

* no edellinen vastaus käy tähän. Siis unen määrä väheni.



Kuinka puoliso suhtautui aluksi lapsiisi (myös, kuinka suhtauduit puolison lapsiin jne),

* Niin kuin lapsiin nyt yleensä suhtaudutaan. Hoivaan ja pidän huolta, kun ovat meillä. Välillä mies soittelee kuulumisia ja nykyään skypetetään koko perhe.



kuinka yhteinen lapsi muutti kuviota?

* sekä isot lapset että minä koemme suhteemme lähentyneen ja olemme nykyään vieläkin enemmän yhtä perhettä, kun on pikkusiskot.

yhteistä eloa takana vasta reilu puol vuotta, molempien oma lapsi asuu pääsääntöisesti meillä, toinen päiväkoti- ja toinen teini-ikäinen.

alusta alkaen ollaan suhtauduttu toistemme lapseen "normaalisti", en osaa selittää :D

autan hänen teini-ikäistään eri jutuissa, olen keskustelukumppanina jne, vaadin tiettyjä asioita hoidettaviksi (tiskit..) ym. mies osaa hoitaa poikaani pyytämättä, pistää kylpyyn, antaa aamupalaa, pesee pyllyn jne.

nyt kun ajattelee, niin aika mukavaa elämää :D on se aika helmi mieheksi ;) ja pakko sanoo et kyl mäkin oon aika ihana vaimo, välillä :DD

otamme toisemme huomioon, emme vaadi liikoja, puhutaan asioista, kunnioitamme toisiamme emmekä pidä mitään itsestäänselvyytenä.

toivottavasti muistamme kiitollisuuden vuosikymmenien ajan. yhteistä lasta nyt odotellaan.

kolmonen jatkaa, unohdin kokonaan ne ongelmat!! mitäpä nyt tavalliseen perhearkeenkin kuuluu, joskus pinna kireellä, väsyttää, mulla on huono tapa ärsyttää toista äärimmäisyyteen asti jos ite on alakuloinen.

molempien lasten käyttäytyminen saa joskus aikaan turhautumisia ja pikku riitoja. ihan alkuvaiheessa tapahtui niin että olin tyytymätön muutamiin teini-ikäisen tekemiin/tekemättömiin juttuihin ja kun niistä huomauttelin ja valittelin miehelle ni lopulta se tiuskaisi "ettei sunkaan lapsi oo täydellinen".

pikkuhiljaa olen oppinut uskaltamaan ite puhua ja pyytää suoraan teiniltä itseltään, ennen käytin miestä välikätenä

Tapasimme mieheni kanssa kun poikani oli 8kk. Kuvio on sinänsä helppo, ettei miehelläni ole lapsia. Minun lapseni bioisä taas ei myöskään ole kuvioissa millään muotoa. Yhteisiä lapsia ei ole eikä tule.



Olen ollut alusta asti hirvittävän ylpeä siitä, kuinka upeasti mies on poikaan suhtautunut. Poika on hänelle kuin oma ja tarkoituksena onkin ollut käynnistää perheen sisäinen adoptio.

Hän hoitaa lasta ihan siinä missä minäkin.



Ongelmia ei parisuhteessa ole. Ei tämä nyt mitään ainaista ruusunpunaista auvoa ole, mutta ihan sellaista normaalia perhe-elämää elämme.

Onnea kolmoselle odotukseen ja kiitos muillekin viesteistä. Lisääkin saa vastailla :) ap

Ensimmäinen yhteinen lapsi lisäsi jonkin verran työmäärää ja vähensi vanhempien aikaa harrastaa mitään omaa.

Puoliso suhtautui ja suhtautuu lapsiini loistavasti alusta alkaen.

Minun on ollut ehkä vaikeampi sopeutua hänen lapsiinsa.

Yhteinen lapsi teki perheestämme entistä tiiviimmin perheen, kun pienin on kaikille myös biologinen sisarus.

Mitä ongelmia parisuhteessanne on, entä ensimmäinen yhteinen lapsi, miten muuttaa elämää? Kuinka puoliso suhtautui aluksi lapsiisi (myös, kuinka suhtauduit puolison lapsiin jne), kuinka yhteinen lapsi muutti kuviota?

Muuttaminen miehen taloon jolla oli menneisyys ja jossa aina oltiin tehty niin kuin he olivat tottuneet. Se johti siihen että mulla ei kertakaikkiaan ollut tunnetta että kuuluisin sinne. Olin niinkuin vieras omassa kodissamme. Se johti siihen että muutettiin uuteen asuntoon ja nyt on asiat hyvin. Toiseksi mun on hirmu hankalaa komentaa miehen lapsia vaikka omiani voin ojentaa. Muuten onkin mennyt ihan ok vaikka joka ikisissä lomissa tuntuu oleman hirveä sumpliminen.



18, 17, 2 x 15, 14 ja me aikuiset

ja hän asui isänsä kanssa. Alku oli aika tyrmäävä, koska mulla ei ollut ollut mitään kokemusta pieistä lapsista enne lapsipuolta, mutta hiljalleen se arki lähti rullaamaan. Yhteisiä lapsia saatiin 3v yhteenmenon jälkeen ja eipä se elämä siitä sen kummemmin muuttunut, kuin että nukkua sai vähemmän ja huolehdittavia oli enemmän. Ja jälleen vuoden päästä saatiin toinen lapsi.



Uusperheenä ollaan oltu 12v ja hyvin ollaan hiouduttu yhteen. Minä olen hoitanut miehen lasta kuin omaani, koska äitinsä muutti uuden perheen myötä reilun 350km päähän. Yhteiset lapsemme katsovat isoveljeään ylöspäin ja hän on heille suuri idoli ;)

Yksi yhteinen lapsi, toinen tulossa ja kaksi minun lastani. Mies suhtautui alusta saakka hienosti lapsiini, on hoitanut vapaapäivänsä alusta saakka, kuljettanut harrastuksiin, ostanut heille tarvittavia välineitä/vaatteita jne kuten omalleenkin. Meillä ei ole koskaan eroteltu minun lapsiani ja yhteisiäni. Riidat eivät ole johtuneet lapsista, ehkä eniten riidellään kotitöistä, joita riittää... Yhteinen lapsi ei juurikkaan muuttanut kuvioita, no ehkä vähemmän kahdenkeskistä aikaa kun joku lapsi on aina kotona. Kaikki lapset ovat alle 9v.