Aloitin uudessa työpaikassa yksityisellä puolella kuun alussa. Perehdytykseen kuului ensimmäisenä päivänä pussaa pupua -tutustumisleikki.
Että hävetti, en ajatellut että asiantuntijana pitää alistua leikkimään jotain ala-astetasoisia leikkejä.
Pussaa pupua -leikki meni siten, että pehmopupu kiersi ryhmäläisten piiriä, jokaisen kuului pussata pupua johonkin kohtaan (hyi olkoon flunssakautena) ja sitten kun kaikki olivat pussanneet, tiiminvetäjä kertoi että piirissä meistä oikealla olevaa henkilöä pitää pussata samaan paikkaan kun pupua pussasi aiemmin.
Minä sitten pussasin tulevaa työkaveria niskaan, ja tunsin kuinka vaivautuneita me molemmat olimme. Tuntuu että tulin jonnekin hullujenhuoneelle, jos IT-puolen yrityksessä kyetään tekemään jotain tällaista. Nyt jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt lopettaa leikki ihan alkuunsa, mutta en halunnut ilonpilaajan mainetta. Ihmetytti että muutkin lähtivät niin intopinkeänä mukaan.
Kommentit (49)
Onko tuollainen oikeasti totta? Jos on, miten helvetissä kukaan suostuu tuohon?
En oikeasti usko tarinaa koska jokainen tuntemani aito it-osaaja olisi sanonut ei tuolle leikille.
Ihana leikki. Erottaa ryhmähenkeä pilaavat autistipaskat kunnon työntekijöistä.
Vierailija kirjoitti:
En oikeasti usko tarinaa koska jokainen tuntemani aito it-osaaja olisi sanonut ei tuolle leikille.
Totta. Eivät ole ikinä suudelleet mitään.
"Mä oon sun c-e-ooooooo, mullon sulle vi-si-oooooooo"
Mä olen kuullut tästä leikistä aikaisemmin. Ihmettelen vaan sen funktiota, koska miten tuntemattoman pussaaminen edesauttaa ryhmäytymistä millään tavalla (sama koskee muitakin fyysisiä leikkejä)? Mitä opin leikin myötä siitä toisesta muuta kuin hänen selkä- tai nivushiensä hajun?
Jos yksi olisi kävellyt ulos, muutkin olisi todennäköisesti lähteny. Minä en ois edes sitä pupua pussannut, mutta en olekaan herkkä joukkopaineelle.
Vierailija kirjoitti:
Ihana leikki. Erottaa ryhmähenkeä pilaavat autistipaskat kunnon työntekijöistä.
Sanoisin että usemmiten ne "autistipaskat" ovat it-töissä niitä kunnon työntekijöitä.
Mitä jos joku pussasi vähän intiimimpään kohtaan?
Parempi leiki on sellainen jossa jokainen joutuu kaikkien edessä kertomaan lyhyesti elämäntarinansa ja muuta sellaista.
Itse olisin pussannut perseenreikään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeasti usko tarinaa koska jokainen tuntemani aito it-osaaja olisi sanonut ei tuolle leikille.
Totta. Eivät ole ikinä suudelleet mitään.
paitsi kylmää oluttölkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana leikki. Erottaa ryhmähenkeä pilaavat autistipaskat kunnon työntekijöistä.
Sanoisin että usemmiten ne "autistipaskat" ovat it-töissä niitä kunnon työntekijöitä.
Henkilö jonka kanssa ei voi kommunikoida ja joka töksäyttää milloin mitäkin typeryyksiä ja katsoo animea ei ole mikään kunnon työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikeasti usko tarinaa koska jokainen tuntemani aito it-osaaja olisi sanonut ei tuolle leikille.
Totta. Eivät ole ikinä suudelleet mitään.
paitsi kylmää oluttölkkiä.
Ja jotain isosilmäistä pikkutyttöä animelehden sivulla.
Enpä usko, että ala-asteellakaan voi nykyisin ilman lööppijulkisuutta leikkiä tuollaista opettajan johdolla.
Eihän ap:n tarina ole totta, eihän?
Eli muut jo töissä olevat tiesi tän leikin? Todellakaan ei ole mahdollista, etteivätkö ryhmän vitsiniekat olisi pussanneet haaroihin.
Kyllä yksityiselläkin osataan. Tutustumisleikit ovat saatanan luomuksia.