Te jotka pelkäsitte äitinne vihaa lapsina

En ole ollut nyt vuoteen missään tekemisissä. Narsistille ei auta muu kuin no contact. Ei sinunkaan äitisi siitä yhtäkkiä vanhemmiten paremmaksi muutu, päinvastoin pahenee vaan

Se voi olla trauma 

Onko sun mahdollista kääntää huomio itseen, miten voisit rauhoitella itseäsi, pitää itsestä huolta. 

Pitemmällä tähtäimellä äitisuhdetta ja lapsuutta olisi hyvä käsitellä jotenkin. Puhumalla, ystäville, terapeutille, vertaistukiryhmässä. Tai esim kirjoittamalla päiväkirjaa. 

Olin perheen mustalammas.. Äitini vihasi minua.. Jäi katkerat muistot. En pysty kirjoittamaan.. 

Pistin omilleni muutettuani välit poikki ja aloin käydä terapiassa. Nykyään olemme taas tekemisissä, mutten kuuntele hänen raivoamistaan enää yhtään. Poistun paikalta välittömästi, jos se alkaa. Hän tietää tämän ja on oppinut hillitsemään käytöstään.

Mistä tietää mikä on normaalia? Kyllä kai kiivas ihminen ja konflikti voi pahoittaa mieltä, mutta mistä tietää, että on jotenkin traumatioitunut? Jotenkin raskas ajatus että pitäisi alkaa vielä työstää jotain lapsuutta tässä iässä.

Mun äiti oli just sellainen raivoava ja sen lisäksi väkivaltainen. Just saattoi huutaa ja antaa selkään tai joskus vain tuli paikalle ja aloitti pahoinpitelyn.

Oli sellainen ärsyttävä viisastelija, tiesi aina parhaiten ja omien tarinoittensa sankari, se joka pelasti kaikki mahdolliset tilanteet kun muut ei vaan tajunnut.

Piti lapsiaan vihollisinaan ja koki että lapset = hänen omaisuuttaan. Muistan kun sain tet-jakson jälkeen kiitokseksi karkkipussin harjoittelupaikasta kun olin ollut ahkera, äiti vaati että kotona annan karkkipussin ekaksi hänelle ja hän rohmusi sieltä aluksi haluamansa määrän ja sen jälkeen sain mitä jäi. 

Kun olin täysi-ikäinen aloin ottamaan etäisyyttä kaikkeen draamaan ja tästä riemastuneen ei ottanut yhteyttä minuun vuoteen. Sen jälkeen kun yritti soittaa en enää vastannut ja siitä on nyt melkein 20 vuotta.

Olen itse raskaana nyt, odotan esikoistani. Vaikea (tai olematon) äitisuhde on noussut raskausaikana pintaan ja se pelko omaa äitiä kohtaan on kääntynyt ihan puhtaaksi vihaksi. Jos kuvittelen tilanteen missä oma äitini yrittäisi ottaa yhteyttä tai ilmestyisi pihaan niin menisin varmaan vastaan jonkun kättäpidemmän kanssa ja antaisin selkään. Lasta minulla ei tosiaan vielä ole, mutta en voi tajuta miten kukaan pystyy pahoinpitelemään lastaan, nöyryyttää, yrittää hyötyä, levittää henkilökohtaisia asioita jne.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli just sellainen raivoava ja sen lisäksi väkivaltainen. Just saattoi huutaa ja antaa selkään tai joskus vain tuli paikalle ja aloitti pahoinpitelyn.

Oli sellainen ärsyttävä viisastelija, tiesi aina parhaiten ja omien tarinoittensa sankari, se joka pelasti kaikki mahdolliset tilanteet kun muut ei vaan tajunnut.

Piti lapsiaan vihollisinaan ja koki että lapset = hänen omaisuuttaan. Muistan kun sain tet-jakson jälkeen kiitokseksi karkkipussin harjoittelupaikasta kun olin ollut ahkera, äiti vaati että kotona annan karkkipussin ekaksi hänelle ja hän rohmusi sieltä aluksi haluamansa määrän ja sen jälkeen sain mitä jäi. 

Kun olin täysi-ikäinen aloin ottamaan etäisyyttä kaikkeen draamaan ja tästä riemastuneen ei ottanut yhteyttä minuun vuoteen. Sen jälkeen kun yritti soittaa en enää vastannut ja siitä on nyt melkein 20 vuotta.

Olen itse raskaana nyt, odotan esikoistani. Vaikea (tai olematon) äitisuhde o

Tosi kurjaa, tsempit. Rohkaisuksi sinulle että oman lapsen kanssa voi mennä toisella tavalla, itse olen aina halunnut olla lempeä kasvattaja ja yrittänyt aina kunnioittaa lapsiani ja jos saan itseni kiinni vastavasta mitä äiti teki minulle, yritän heti muuttaa käytöstä. Sinulla voi olla edessä ihana äitiys tulevan lapsen kanssa ja teille voi tulla hyvä suhde. Minua vaivaa se kun minulla on myös hyviä muistoja äidistä, ja joskus tuntuu ihan tosi oudolta kun sama ihminen oli rakas ja niin kauhea. Hän myös luki päiväkirjat, pilkkasi toisten edessä, retuutti, haukkui. Ap

Ei äiti, mutta isä. Äiti oli lempeä. No joskus kilahteli lähinnä itsekseen.

Äiti tukisti ja löi. Yritti lyödä viimeisen kerran kun olin n.12-13v ja se oli viimeinen kerta koska olin jo kasvanut isommaksi.

Välit on poikki lopullisesti koska hän on narkkari ja käyttäytyy sen mukaisesti. Minkälainen vanhempi ottaa pikavippeja lapsen nimissä tai käy ryöstämässä narkkarikavereidensa kanssa?

Ap. Itsellä samaa. Äitini raivosi lapsena ihan kaikesta ja oikeasti pelotti että hän alkaa huutamaan. Tai puhuu ilkeyksiä.

Suosittelen että käyt juttelemassa asiasta ammattilaisen kanssa. Sun kehosi muistaa ne tilanteet ja siksi sulla on tuo olotila.

Hoida itseäsi ja ole itsellesi lempeä.

Itse en pysty enkä halua olla äitini kanssa tekemisissä. Hän on sotkenut kaikki sukulaisten välit. En saisi kuulemma olla tätiini yhteydessä tai kummilapsiini vaan häntä pitäisi hoitaa. 

 

Ei kiitos enää. Lapsuus meni pelätessä. Joten ei kiitos. 

Vaikea on. Jotenkin yhtä "hullu".

Aloitus on TROLLI. Teksti on ihan pölöä. Aihe olemassa, mutta aloitus on niin feikki, kuin olla voi.

Äitini oli ankara ja vihainenkin kun olin lapsi. Toisaalta antoi runsaiden vastuiden vastapainoksi paljon vapauttakin. Meille on kuitenkin muodostunut ihan hyvä suhde aikuisena, alkoi paranemaan siinä kolmenkympin jälkeen, ja nyt olen pian viisikymppinen. Keskustellaan paljon maailman menosta, ympäristöasioista ja politiikasta etenkin. Sillä tavalla vähän kylmä ja etäinen suhde on, että tunteista ei puhuta eikä halailla, mikä jonkun toisen täällä olleen ketjun perusteella on melko tavallista tämän ikäluokan edustajille (äiti syntynyt 40-luvulla). Voin kyllä sanoa, että lapsena pelkäsin äitiä ja äidin vihaa. Se on ehkä jättänyt minut konflikteja vältteleväksi vielä aikuisenakin.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on TROLLI. Teksti on ihan pölöä. Aihe olemassa, mutta aloitus on niin feikki, kuin olla voi.

Mikä tässä on pölöä? En halua avata mitään yksityiskohtia, mutta kerroin asian niin kuin se on. Ap

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli ankara ja vihainenkin kun olin lapsi. Toisaalta antoi runsaiden vastuiden vastapainoksi paljon vapauttakin. Meille on kuitenkin muodostunut ihan hyvä suhde aikuisena, alkoi paranemaan siinä kolmenkympin jälkeen, ja nyt olen pian viisikymppinen. Keskustellaan paljon maailman menosta, ympäristöasioista ja politiikasta etenkin. Sillä tavalla vähän kylmä ja etäinen suhde on, että tunteista ei puhuta eikä halailla, mikä jonkun toisen täällä olleen ketjun perusteella on melko tavallista tämän ikäluokan edustajille (äiti syntynyt 40-luvulla). Voin kyllä sanoa, että lapsena pelkäsin äitiä ja äidin vihaa. Se on ehkä jättänyt minut konflikteja vältteleväksi vielä aikuisenakin.

Itsellä äiti ei pysty kun puhumaan itsestään tai haukkumaan muita.

Välit on olleet poikki jo vuosia. Äiti huusi ja raivosi pienistäkin asioista, löi ja kohteli kaltoin, katosi välillä päiviksi ja oli kotona humalassa eikä edes meille lapsille ruokaa saanut tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Välit on olleet poikki jo vuosia. Äiti huusi ja raivosi pienistäkin asioista, löi ja kohteli kaltoin, katosi välillä päiviksi ja oli kotona humalassa eikä edes meille lapsille ruokaa saanut tehtyä.

          sama mulla kaameeta