Vapauduin yli vuosikymmenen ahdistuneisuudesta yksinkertaisesti sillä, että aloin kysyä itseltäni: "Mitä minä haluan?"

Hienoa, haluan kokeilla myöskin!

Niin. Kun kysyt itseltäsi, mitä haluat, tarjoat itsellesi kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksen. Usein mt-ongelmien taustalla on se, että ei tule kuulluksi eikä nähdyksi, edes itsensä taholta ja ihminen kokee itsensä vain lastuksi laineilla, on opittua avuttomuutta jne. Se, että kerrot itsellesi että on tärkeää mitä haluat, auttaa kaikkeen tuohon, vaikka mitään konkreettista ei sitten tapahtuisikaan.

Itse uskoin pitkään siihen buddhalaiseen ajatukseen, että kun ei tahdo mitään, on onnellinen. Ja ehkä se pitääkin paikkansa, mutta ei sillä, että kieltämällä kieltää itseään tahtomasta. Se "oikeanlainen" ei-tahtominen lienee sitten itsestään lankeava seuraus kun on edistynyt jollain valaistumispolulla.

Vierailija wrote:

Niin. Kun kysyt itseltäsi, mitä haluat, tarjoat itsellesi kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksen. Usein mt-ongelmien taustalla on se, että ei tule kuulluksi eikä nähdyksi, edes itsensä taholta ja ihminen kokee itsensä vain lastuksi laineilla, on opittua avuttomuutta jne. Se, että kerrot itsellesi että on tärkeää mitä haluat, auttaa kaikkeen tuohon, vaikka mitään konkreettista ei sitten tapahtuisikaan.

Itse uskoin pitkään siihen buddhalaiseen ajatukseen, että kun ei tahdo mitään, on onnellinen. Ja ehkä se pitääkin paikkansa, mutta ei sillä, että kieltämällä kieltää itseään tahtomasta. Se "oikeanlainen" ei-tahtominen lienee sitten itsestään lankeava seuraus kun on edistynyt jollain valaistumispolulla.

Ehkä se tulee sitten kun on saanut jo kaiken jollain paremmalla metodilla :) Tuossa ap:n oivalluksessa on hyvin paljon manifestoinnin suuntaa, tykkään.

Kiitos kun jaoit! Pistetään korvan taakse. 

Oli ihanan myönteinen aloitus!

Kaikkien pitäisi heittää kaikki kiltin tytön syndroomat romukoppaan ja kysyä, mitä itseltään haluaa. Ja ihan sellaisella syvällisellä tasolla, ei vaan niin että tahdonko miehen ja lapsia vai en.

Hienoa kuulla. Tää saattaa kuulostaa hullulta mutta mun elämässä oli muutama vuosi sitten ajanjakso milloin olin todella stressaantunut ja ahdistunut ja tämän takia pyörin todella paljon yksikseni luonnossa, siis vaeltelin siellä sun täällä pöpeliköissä, otin eväitä aina mukaan ja vietin aikaa yksikseni. Mitä tapahtui on se että mä koin mun henkisen heräämisen tuona ajanjaksona kun mä oikeasti olin yksin ja kysyin apua siellä metsässä yksikseni. Joku voi kysyä että keneltä kysyin apua, en varsinaisesti keneltäkään sillä hetkellä mutta mä silti sain sitä ymmärryksen muodossa ja nykyisin olen melko varma siitä kuka tai mikä sitä antoi. 

Luulenpa, että aika monen nykyajan ahdistuneen yli on kävelty koko elämän ajan eikä ihmisiä ole erityisemmin kiinnostanut mitä he haluavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa on myös se tapana, että itsensä kuuluu kokea vaivaksi ja oma läsnäolonsa hyvin valitettavaksi, jota täytyy pyytää anteeksi. Kun kehtaakin olla olemassa ja jos menee pyytämään jotain niin sitten on jo paha ja itsekäs ihminen.

Toinen oleellinen kysymys on "mitä en halua." Itse harrastan välillä tätä sohvapohdintaa mitä elämältä halua ja mitä myöskään en halua. Tietysti niissä realistisissa raameissa mitä on mahdollista olla ja tehdä. Sillehän ei mahda mitään jos sairastuu tai elämä lyö muuten päähän. Mutta on paljon asioita, joita voi tehdä ja olla eikä ihan sammaloitua paikalleen.

Minä vapauduin ahdistuskohtauksista, paniikkihäiriöstä kun lopetin alkoholinkäytön. Olin lääkinnyt alkoholilla noita oireita vuosia ja ne vain paheni ja paheni. Pistin korkin kiinni, meni aikansa mutta kaikki oireet lähtivät pois. Ja ei, tämä ei ole mikään yleisneuvo joka toimii kaikille, mutta senverran haluan rohkaista muitakin, että ei siinä häviä mitään jos kokeilee.

Mikään viikon tai parin kuukauden juomattomuus ei välttämättä tunnu vielä missään, mutta kun päästään johonkin 6kk-12kk oli sillä jo merkitystä. Nyt tulee jo yli 5v raittiina.

m47

Sinulta ei ole kukaan kysynyt mitään.

Kiitos ajattelemisen aiheesta, ap!

Pitääkin pohtia tätä tänään. Olen melko stressaantunut ja ahdistunut ja tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Pöydällä on kotona kasa post-it-lappuja muistuttamassa siitä, mitä kaikkea pitää tehdä. Kun yhden saa pois, tulee kaksi tilalle...

Pitää elää omien arvojen mukaan mielekästä elämää, jos haluaa voida hyvin. Jos työ ym asia ahdistaa niin pitää miettiä mitä haluaa ja tehdä asialle jotain. Niin moni asia on kuitenkin itsestä kiinni. Meillä on joku ihme kulttuuri, että pitää elää tietyllä tavalla ja mennä tiettyjä reittejä ja elää miten muut haluaa meidän elävän. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Niin. Kun kysyt itseltäsi, mitä haluat, tarjoat itsellesi kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksen. Usein mt-ongelmien taustalla on se, että ei tule kuulluksi eikä nähdyksi, edes itsensä taholta ja ihminen kokee itsensä vain lastuksi laineilla, on opittua avuttomuutta jne. Se, että kerrot itsellesi että on tärkeää mitä haluat, auttaa kaikkeen tuohon, vaikka mitään konkreettista ei sitten tapahtuisikaan.

Itse uskoin pitkään siihen buddhalaiseen ajatukseen, että kun ei tahdo mitään, on onnellinen. Ja ehkä se pitääkin paikkansa, mutta ei sillä, että kieltämällä kieltää itseään tahtomasta. Se "oikeanlainen" ei-tahtominen lienee sitten itsestään lankeava seuraus kun on edistynyt jollain valaistumispolulla.

Ehkä se tulee sitten kun on saanut jo kaiken jollain paremmalla metodilla :) Tuossa ap:n oivalluksessa on hyvin paljon manifestoinnin suuntaa, tykkään.

Manifestoinnista en tiedä, mutta olen huomannut, että haluaminen vähenee kun sallii itselleen kaiken. Kannattaa lukea kirja "The fuck it diet", jossa lähestytään dieettiasioita niin, että saat syödä suklaakakkua vaikka kerran tunnissa joka ikisenä elämäsi päiväni jos tahdot. Kokeilin tuota "dieettiä", eli että syön mitä ikinä mieleen juolahtaa tasan silloin kun mieleni tekee ja juuri niin paljon kun tahdon.

Lopputulos: pätkäpaastoilen ja syön kahdesti päivässä enimmäkseen ihan tavallista normaalia ruokaa. Koska kukaan ei jaksa syödä herkkuja koko ajan. Kun ne on täysin sallittuja, huomaa ettei ne niin hirveän ihmeellisiä ole, vaan ne ruoat mitä oikeasti jaksaa syödä koko ajan, on lähinnä ruisleipä ja jugurtti.

Samoin päätin, että ostan puolen vuoden aikana joka ikisen rytkyn jota mieleni tekee. Sattui olemaan niin paljon rahaa säästössä ja kun inflaatiokin pukkaa päälle, ajattelin että mitä niitä hautomaan. Raha meni ehkä 2000 e, minulla on nyt hyviä mieleisiä vaatteita eikä etäisintäkään kiinnostusta shoppailua kohtaan.

Haluaminen siis hyvä, salliminen vielä parempi.

Oikein hyvä.

Minulla oli sama kokemus parisen vuotta sitten. Olin haaveillut eräästä asiasta. Ajattelin sen toteutumisen olevan höpöjuttu aiemmin, että enhän nyt minä ja se maksaakin. Asian toteuttamiseksi lähdin matkaan. Matka kesti koko päivän omalla autolla.

Puolisokin oli ihmeissään. "Sinä tosiaan teit sen".

Juttuhan lähti siitä, että kysyin itseltäni saman, eli mitä minä haluaisin.

Minulla on harjoituksena "elämäni paras päivä". Se on ajatusleikki ja vaikkapa rentoutumisharjoitus  jossa pidät elämäsi parhaimman päivän mielessäsi ja sinne kutsutaan ne ihmiset joiden kanssa haluaa elää elämänsä parhaimman hetken tai vaikkapa toistaa jonkun onnellisen hetken minkä on elänyt. Oli aikamoinen yllätys itselleni kun mielen sisäisiin juhliini ei osallistunut ainutkaan ystäväni vaan ihan muita ihmisiä. Se laittoi miettimään ihmissuhteitani todella paljon ja lopulta erkaantumaan sellaisesta mikä ei tuota hyvää oloa. Eikä tämä tarkoita, että niissä ihmisissä välttämättä oli mitään vikaa, mutta motiivini pitää heitä elämässäni oli ehkäpä väärät.

Vierailija wrote:

Luulenpa, että aika monen nykyajan ahdistuneen yli on kävelty koko elämän ajan eikä ihmisiä ole erityisemmin kiinnostanut mitä he haluavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa on myös se tapana, että itsensä kuuluu kokea vaivaksi ja oma läsnäolonsa hyvin valitettavaksi, jota täytyy pyytää anteeksi. Kun kehtaakin olla olemassa ja jos menee pyytämään jotain niin sitten on jo paha ja itsekäs ihminen.

Ja sitten on kiltin tytön syndrooma. Itselläni se oli niin pitkällä, että kun aiheesta luin, ajattelin että muuten tuntuu niin tutulta, mutta ei koske mua, koska enhän ole kiltti ja auttavainen vaan ihan pasca. Niin, koska olin täynnä katkeruutta ja vihaa sen ahdistuksen ja paineen takia.

Jossain kohtaa sitten tajusin, että ei ole normaali ahdistua ja tuntea syyllisyyttä jos pyydän miestäni tyhjentämään tiskikoneen, tai en anna seksiä koska minulla on migreeni. Mies ei siis ikinä saanut noita tunteita aikaan, hän on hyvä ihminen, mutta minussa oli niin syvällä se, että pitää olla täydellinen ja vastata koko ajan muiden tarpeisiin tai en kelpaa ja tulen hylätyksi.

Nykyään meillä jopa välillä syödään kebabia siksi, että minua tai miestä ei HUVITA laittaa ruokaa. Eikä salama lyö minua kuoliaaksi vaikka laiminlyön perhettäni kun en kokkaa, ihan vaan silkkaa laiskuuttani kun ei huvita.

Mikä hitto siinä on, että äidit vielä 80-luvulla halusi kasvattaa tyttäristään piikoja? Koska ainakin minulla se on aina äidin ääni joka nalkuttaa, ei kenenkään muun. Äidille en kelvannut.

Vierailija wrote:

Minulla on harjoituksena "elämäni paras päivä". Se on ajatusleikki ja vaikkapa rentoutumisharjoitus  jossa pidät elämäsi parhaimman päivän mielessäsi ja sinne kutsutaan ne ihmiset joiden kanssa haluaa elää elämänsä parhaimman hetken tai vaikkapa toistaa jonkun onnellisen hetken minkä on elänyt. Oli aikamoinen yllätys itselleni kun mielen sisäisiin juhliini ei osallistunut ainutkaan ystäväni vaan ihan muita ihmisiä. Se laittoi miettimään ihmissuhteitani todella paljon ja lopulta erkaantumaan sellaisesta mikä ei tuota hyvää oloa. Eikä tämä tarkoita, että niissä ihmisissä välttämättä oli mitään vikaa, mutta motiivini pitää heitä elämässäni oli ehkäpä väärät.

Minulla lähtee nuo mielikuvitusharjoitukset aina keulimaan ja päädyn sukeltamaan kaskelottien kanssa hyisessä meressä satojen metrien syvyyteen, minkä jälkeen nousen jäälle ja ratsastan jääkarhulla. Tai vastaavaa. Nuo on vielä hyvin todentuntuisia päiväunia, voin jopa haistaa sen jääkarhun tai tuntea miten korvat napsuu kun paineet tasaantuu sukeltaessa.

Vierailija wrote:

Luulenpa, että aika monen nykyajan ahdistuneen yli on kävelty koko elämän ajan eikä ihmisiä ole erityisemmin kiinnostanut mitä he haluavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa on myös se tapana, että itsensä kuuluu kokea vaivaksi ja oma läsnäolonsa hyvin valitettavaksi, jota täytyy pyytää anteeksi. Kun kehtaakin olla olemassa ja jos menee pyytämään jotain niin sitten on jo paha ja itsekäs ihminen.

Tämä on niin totta. Yhdessä lehtijutussa oli juuri siitä kun miehet kokevat yhteiskunnan reilummaksi paikaksi kuin naiset. Jäin miettimään että sekin johtuu varmasti osittain siitä, että miehet opetetaan jo pienestä asti kertomaan/ottamaan elämältä mitä haluavat sen sijaan että naiset oppivat olemaan vaatimattomampia ja laittamaan muiden toiveet omiensa edelle.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Luulenpa, että aika monen nykyajan ahdistuneen yli on kävelty koko elämän ajan eikä ihmisiä ole erityisemmin kiinnostanut mitä he haluavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa on myös se tapana, että itsensä kuuluu kokea vaivaksi ja oma läsnäolonsa hyvin valitettavaksi, jota täytyy pyytää anteeksi. Kun kehtaakin olla olemassa ja jos menee pyytämään jotain niin sitten on jo paha ja itsekäs ihminen.

Tämä on niin totta. Yhdessä lehtijutussa oli juuri siitä kun miehet kokevat yhteiskunnan reilummaksi paikaksi kuin naiset. Jäin miettimään että sekin johtuu varmasti osittain siitä, että miehet opetetaan jo pienestä asti kertomaan/ottamaan elämältä mitä haluavat sen sijaan että naiset oppivat olemaan vaatimattomampia ja laittamaan muiden toiveet omiensa edelle.

Kerro pari esimerkkiä, missä käy ilmi, että naisille opetetaan olemaan vaatimatonta ja laittamaan muiden toiveet omiensa edelle. 



T. Mies joka kysyy

Minulla on aina äitini ääni haukkumassa takaraivossa jos en ole ollut kaikille mieliksi, paitsi itselleni koska minulla ei ole mitään väliä. Olen opetellut vaientamaan sen äänen sanomalla että kyllä olen psykopaatti narsisti ihmispaskatuhoaja koko maailma kuolee minun paskuuteni ja pahuuteni vuoksi koska en nyt heittäydy tässä asiassa kynnysmatoksi. Näen jo kuinka mätä valuu seinistä ja pieniä lapsia heitetään liekkeihin ja minä olen maailman suurin vitt*pää!!! Ja sitten tyyliin ilmoitan, että olen nyt kipeä enkä tänään pysty, mutta jos huomenna sitten. 

Tajuaako ihmiset muuten, että jollain menee koko ralli pään sisällä kun sanoo ei?