Tekemistä ja ystäviä kaipais
Mitähän sitä keksis itelle harrastukseks tai tekemiseks..?
Kumppanin harrastus vie ihan hirveän paljon aikaa, joten olen paljon yksin kotona. Ystäviä ei oikein ole.
Tykkään introverttinä kyllä olla kotona ja mm. neuloa, kuunnella kirjoja, soittaa pianoa yms. Ja esim. lenkillä käyn, mutta kaipaisin joskus edes sosiaalisuutta vähän elämään. Töissä sitä saa, mutta vapaa-ajan viettoon haluisin jotain äksöniä välillä. Oispa joku jonka kanssa tekis juttuja tai kokeilis uusia asioita tms. Tuntuu että yksin on kauhee kynnys.
Joskus tekemisen/sosiaalisuuden puutteessa olen käynyt kaupassa ajan kanssa, haahuilen sielä melkein koko kaupan hyllyt läpi (vaikka oikeesti ostan vain ruokaostokset).
Kommentit (3)
Minä keksin itselleni joka viikolle jonkun paikan missä en ole käynyt (tai käynyt pitkään aikaan). Voi olla joku museo, luontokohde, kahvila, kauppakeskus, näyttely, toripäivä/messut, kirpputori, mistä nyt milloinkin innostun. Toki se olisi hauskempaa jos olisi joku kaveri, mutta tietyllä tapaa tulee edes jotain tehtyä ihmisten ilmoilla, vaikka edes yksin.
Keväisin ja syksyisin alkaa myös paljon työväenopiston kursseja mistä valita.
Tanssiminen! Mene mukaan johonkin ryhmään :)
Hommaa koira.