Onko teillä avokonttorissa jatkuvasti rykiviä ja niiskuttavia työkavereita? Miten pystytte keskittymään?
Näin syksyllä vielä ymmärtää jos on tilapäistä köhää, mutta meillä on kaksi eri henkilöä jotka ryystävät räkää kesät talvet. Sen lisäksi yksi ihminen ei ryystä mutta niiskuttaa jatkuvasti. Tekisi mieli sanoa että niistää sen vuotavan nenän tyhjäksi sisään tullessaan, mutta en ole vielä kehdannut. Me muut kuuntelemme sitten tuntikausia sitä niiskutusta. Siihen vielä nuo ryystäjät päälle niin keskittyminen on koetuksella.
Kuuntelen joskus musiikkia kuulokkeista, mutta ei niitäkään jaksa loputtomasti pitää korvilla. Aina ei jaksaisi musiikkiakaan kuunnella.
Löytyykö kohtalotovereita?
Kommentit (5)
Vierailija wrote: On kahdet melunestokuulokkeet käytössä. Yhdet sangalliset ja toiset on napit. Vaihtelen niitä, kun alkaa toiset tuntua pahalta. Kuuntelen musiikkia tai kirjoja. Tuo niiskutus voi jäädä päälle, vaikka sille ei ole varsinaisesti syytä.
Oikeastiko joku niiskuttaa jopa ihan turhan tähden? Vaikea uskoa. Omalla työkaverilla kyllä vaikuttaa nenä vuotavan ihan oikeasti. Eikö se ole epämukavaakin niiskutella sitä räkää takaisin nenään, kun asian saisi hoidettua kuntoon niistämällä?
Niiskutus häiritsee kuitenkin paljon vähemmän kuin se ryystäminen. Siitä tulee jo itsellekin vastenmielisiä tuntemuksia kun sitä kuuntelee. Mutta siihen ei taida olla niistämisen kaltaista helppoa ratkaisua.
ap
Ei se nenän tyhjäksi niistäminen auta jos on allerginen nuha. Nenä vain jatkaa vuotamista. Ja sitten lämpötilavaihteluista johtuva vuotaminen on hankala. Eli vasomotorinen nenä.
Mä keskityn avokonttorissakin niin hyvin että minua ei häiritse mikään mekkala. Osa porukasta tekee töitä peltorit päässä ja silti häly ja liike häiritsee. Ihmiset on erilaisia.
Sama kotona, en kuule mitä vaimo puhuu, kun teen jotain keskittymistä vaativaa. Tai vaikka katon jotain mielenkiintoista dokumenttia. Ja sekös häntä raivostuttaa.
It töitä teen.
Hello there, Bob Fleming here (khöhh) 'scuse me.
On kahdet melunestokuulokkeet käytössä. Yhdet sangalliset ja toiset on napit. Vaihtelen niitä, kun alkaa toiset tuntua pahalta. Kuuntelen musiikkia tai kirjoja. Tuo niiskutus voi jäädä päälle, vaikka sille ei ole varsinaisesti syytä.