Maria Magdalena oli varakkaasta perheestä
Ja rahoitti Jeesuksen toimintaa.
Muistaako kukaan nähneensä tällaista dokumenttia televisiosta muutaman vuoden sisällä?
Dokumentissa oltiin muistaakseni Ranskassa ja esiteltiin jossain puutarhassa jotain muistolaattaakin. Harmi kun katsoin vain puolella silmällä, mutta olisiko joku toinen joka olisi nähnyt saman dokumentin tai lukenut jostain jotain vastaavaa?
Kommentit (29)
Maria Magdaleehan oli entinen portto, josta Jeesus ajoi ulos riivaajahenget.
Vierailija kirjoitti:
Maria Magdaleehan oli entinen portto, josta Jeesus ajoi ulos riivaajahenget.
Dokumentissa oltiin toista mieltä.
Nostan, jos olisi joku paikalla joka olisi nähnyt tuon dokkarin.
Googlasin, niin kyllä tällaista tietoa löytyy paljon. Perustuu varmaankin alkuaan Luukkaan evankeliumin kohtaan, jonka mukaan Maria Magdalena auttoi heitä omilla rahoillaan.
Tuo portto-ajatus johtuu siitä että Maria Magdalenan henkilöllisyys on sekoitettu toiseen UT:ssa mainittuun, nimettömään *syntiseen* naiseen, joka tunkeutuu kutsumatta illallisille voitelemaan Jeesuksen jalat. Tutkijan mukaan nämä ovat kaksi eri henkilöä, ja totta on, ettei tuossa kohdassa (Luukas 7:36-50) kerrota naisen nimeä. Joku paavi 500-luvun lopussa on päättänyt, että kyseessä on sama henkilö, Maria Magdalena. Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan ole koskaan pitänyt tuota henkilöä samana kuin Maria Magdalena.
Tiedot Mary Ann Beavisin artikkelista Who is Mary Magdalene vuodelta 2013.

Jatkan että Mary Ann Beavis oli ainakin tuolloin 2013 kulttuurin ja uskonnon professori St. Thomas More Collegessa.
Vierailija kirjoitti:
On myös sellaisia mielipiteitä, että jutut Jeesuksesta ja kavereista ovat liioittelua ja satua. Joku Jeesus niminen tai useampi uskonnollinen hörheliini on tietysti voinut toimia noina aikoina. Sitten kavereista kerrotut urbaanit legendat ovat hiukan lähteneet laukalle.
Hahhahah. Ei tuollaisia tarinoita tyhjästä synny. Sama kuin sanoisi, että kertomukset Shivasta, Kukulkanista, Väinämöisestä tai Odinista eivät olisikaan totta. Hahhahaha.
Laitan tähän tuosta Beavisin artikkelista suomentamani katkelman tuosta henkilöllisyyksien sekoittamisesta:
>>Kyse väärästä henkilöllisyydestä
Evankeliumin piirtämällä kuvalla Maria Magdalenasta opetuslapsena, tukijana ja hyvien uutisten tuojana Jeesuksesta, on hyvin vähän tekemistä länsimaisen kulttuurin luoman stereotypian kanssa katuvasta syntisestä. Ajatus, että Maria Magdalena olisi elänyt syntistä elämää ennen kuin tapasi Jeesuksen, näyttää olevan tulosta kahden naisen sekoittamisesta toisiinsa: nimettömän, Jeesuksen jalat voitelevan *synnintekijän* (Luukas 7:36-50) ja toisen Marian, Betanian Martan ja Lasaruksen sisaren, joka voitelee Jeesuksen jalat, kun hän on illastamassa heidän kotonaan (Johannes 12:1-8).
Naisia kuvaillaan hyvin erilaisin sanoin: Luukkaan *synnintekijä* ilmestyy kutsumattomana vieraana illallisjuhliin Kapernaumissa fariseuksen talossa (Luukas 7:1). Johanneksen tarinassa, joka tapahtuu Betaniassa, Maria on Jeesuksen rakastettu ystävä (11:5), joka voitelee Jeesuksen veljensä kotona (12:1) kiitollisuudesta, koska Jeesus oli herättänyt hänen veljensä kuolleista, ja Jeesus yhdistää tämän Marian omistautumisen osoituksen oman hautaamisensa kanssa (12:7).
Vaikka kaikissa neljässä evankeliumissa on tarinoita naisista, jotka voitelevat Jeesuksen (ks. Markus 14:3-9; Matteus 26:6-13), ketään heistä ei ole nimetty Maria Magdalenaksi. Raamatun jälkeisessä traditiossa on kuitenkin useita viittauksia Betanian Marttaan ja Mariaan, sisaruksiin, jotka kävivät haudalla ja tapasivat ylösnousseen Jeesuksen, mikä sai jotkut varhaiset kristityt päättelemään, että Maria Magdalena ja Betanian Maria olivat sama henkilö. Lopulta tämä yhdistelmä *Maria*-hahmo laajeni käsittämään myös Luukkaan (7:36-50) *synnintekijän*, jonka tarina kerrotaan juuri ennen Luukkaan listausta galilealaisista, naispuolisista opetuslapsista: Maria Magdalenasta, Joannasta ja Susannasta (8:2-3). Kuitenkin vasta vuonna 591 Paavi Gregorius Suuri arvovaltaisesti julisti, että Luukkaan syntinen nainen, Maria Magdalena ja Betanian Maria olivat yksi ja sama henkilö (Sermon 33.1). Vaikka Gregorius ei suoraan nimittänyt häntä prostituoiduksi, hän tulkitsi seitsemän pahaa henkeä, jotka Mariasta oli ajettu ulos kaikkinaisiksi paheiksi ja että hän oli käyttänyt voidetta, jolla hän voiteli Jeesuksen jalat aiemmin itsensä parfymointiin aistillisessa tarkoituksessa. Tästä seurasi, että legenda Martan ja Lasaruksen sisaresta, Maria Magdalenasta, kauniina, turhamaisena ja himokkaana nuorena naisena, jonka pelasti syntiseltä elämältä hänen omistautumisensa Jeesukselle, tuli vallitsevaksi länsimaisessa (katolisessa) kristillisyydessä, vaikka itäinen (ortodoksinen) kirkko jatkoi Maria Magdalenan ja Betanian Marian pitämistä omina, erillisinä pyhimyksinään, joista kumpikaan ei ollut Luukkaan evankeliumin *syntinen nainen*. <<
Tähdet lainausmerkkejä.
Vierailija kirjoitti:
Maria Magdaleehan oli entinen portto, josta Jeesus ajoi ulos riivaajahenget.
Tähän on muutkin jo reagoinut, mutta sanon vielä että olet tosiaan täysin väärässä. Kyseinen uskomus muodostui jossain vaiheessa läntisessä kirkossa, jossa se saavutti enemmän tai vähemmän virallisen aseman. Idän kristillisyydessä (eli ortodoksisuudessa) siihen ei ole koskaan uskottu, ja nykyään katolinen kirkkokin on sanoutunut siitä irti.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tää video on? Mulla ei ole evästeet sallittuina, niin en näe sitä. Aihe?
Juu sopii kuvaan kyllä täysin ::D
Siis tuo, että on rahoittanut Jeesuksen elämää xD lolll
Ortodoksisen kirkon perinteen mukaan Magdalan Maria oli varakas neitsyt, jota kunnioitetaan apostolienvertaisena pyhänä.
Vierailija kirjoitti:
Juu sopii kuvaan kyllä täysin ::D
Siis tuo, että on rahoittanut Jeesuksen elämää xD lolll
Et sitten ole kiinnostunut siitä, että tuo käsitys Maria Magdalenan porttoudesta perustuu yhteen ainoaan Raamatun kohtaan, jossa esiintyvän naisen nimeä ei ole mainittu? Muualla tällaista ei ole sanottu. Loput käsityksestä perustuu jonkun 500-luvun paavin tulkintaan asioista, joista ei ole mitään mainintaa Raamatussa.
Sulle vaikuttaa olevan tärkeää pitää tuota pyhimyksenäkin pidettyä naista porttona. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu sopii kuvaan kyllä täysin ::D
Siis tuo, että on rahoittanut Jeesuksen elämää xD lolllEt sitten ole kiinnostunut siitä, että tuo käsitys Maria Magdalenan porttoudesta perustuu yhteen ainoaan Raamatun kohtaan, jossa esiintyvän naisen nimeä ei ole mainittu? Muualla tällaista ei ole sanottu. Loput käsityksestä perustuu jonkun 500-luvun paavin tulkintaan asioista, joista ei ole mitään mainintaa Raamatussa.
Sulle vaikuttaa olevan tärkeää pitää tuota pyhimyksenäkin pidettyä naista porttona. Miksi?
Häh? Lainasitko kenties väärää tekstiä?
Minä kun en kirjoittanut mistään portosta mitään.

No mihin kuvaan se sitten sopi, että on rahoittanut Jeesuksen elämää ja naurua perään?
Koko Maria Magdalenan olemassaolon oletus taitaa perustua pelkästään evankeliumeihin, joten on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, että kyseessä on täysin keksitty henkilö. Missään tapauksessa emme voi katsoa tietävämme kyseisestä henkilöstä yhtään mitään. Spekuloida toki aina voi, mutta pitää silti muistaa, että se on puhdasta spekulaatiota ja todennäköisesti ei totta.

Ei ihan pelkästään kaanoniin, vaan on myös Raamatun ulkopuolisia lähteitä, esimerkiksi hänen oma testamenttinsa ja Filippoksen (en tiedä suomeksi tätä nimeä, ehkä tuo) testamentti. Niistäkin tuossa em. Beavisin artikkelissa keskustellaan. Ajoittuvat jonnekin 100-luvun tietämiin.

Sepitettyjä juttuja riittää. Miksi niihin pitäisi uskoa? Joiltain unohtuu kummasti lähdekriittisyys, kun Raamatun ulkopuolelta löytyy jotain tarpeeksi vanhoja meheviä juttuja.

Joku syyhän siihen on, että tieteilijätkin näitä puivat. Eivät pelkästään teologit vaan myös uskontotieteilijät. Käsikirjoituksia ajoitetaan radiohiilitekniikalla jne. Eihän tuohon aikaan kaikkia tarinoita ole voitu taltioida, vain tärkeät. Paperia ei ole ollut olemassakaan, pergamentille tms. nuo on kirjoitettu. Mustekin varmasti ollut harvojen saatavilla. Kirjoitustaitokin useimmilla nolla. Joten vain joitakin tärkeitä kirjoituksia on tallennettu.
Tuli muistaakseni Yleltä.