Maria Magdalena oli varakkaasta perheestä
Ja rahoitti Jeesuksen toimintaa.
Muistaako kukaan nähneensä tällaista dokumenttia televisiosta muutaman vuoden sisällä?
Dokumentissa oltiin muistaakseni Ranskassa ja esiteltiin jossain puutarhassa jotain muistolaattaakin. Harmi kun katsoin vain puolella silmällä, mutta olisiko joku toinen joka olisi nähnyt saman dokumentin tai lukenut jostain jotain vastaavaa?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko Maria Magdalenan olemassaolon oletus taitaa perustua pelkästään evankeliumeihin, joten on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, että kyseessä on täysin keksitty henkilö. Missään tapauksessa emme voi katsoa tietävämme kyseisestä henkilöstä yhtään mitään. Spekuloida toki aina voi, mutta pitää silti muistaa, että se on puhdasta spekulaatiota ja todennäköisesti ei totta.
Ei ihan pelkästään kaanoniin, vaan on myös Raamatun ulkopuolisia lähteitä, esimerkiksi hänen oma testamenttinsa ja Filippoksen (en tiedä suomeksi tätä nimeä, ehkä tuo) testamentti. Niistäkin tuossa em. Beavisin artikkelissa keskustellaan. Ajoittuvat jonnekin 100-luvun tietämiin.
Se nk Marian evankeliumi ajotetaan vasta 200-400-luvuille. Siinä on sisältöä, joka on jyrkässä ristiriidassa jo 60-luvulla kirjoitettujen apostoli Paavalin (kuollut v. 64 jKr) tekstien sekä synoptisten evankeliumien kanssa , joista myähäisinkin on kirjoitettu viimeistään. n 80–100 jKr.
Joten pitäisin näitä Jeesuksen aikalaisten kirjoittamia evankeliumi- yms tekstejä autenttisempina ja luotettavamapina kuin jotain 200-400 vuotta Jesuksen kuoleman jälkeen kirjotettua tekstiä.
Markus n. 70-75 jKr.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Markuksen_mukaan
Matteus n. 80-90 jKr.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan
Luukas n. 80–100 jKr.
Vierailija kirjoitti:
Ap taitaa tarkoittaa tätä provencelaista paikkaa Ranskassa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Relics_of_Mary_Magdalene
https://en.wikipedia.org/wiki/Saint-Maximin-la-Sainte-Baume
https://www.nzherald.co.nz/world/is-this-mary-magdalene-forensic-recons…
Joo, kiitos näistä, luin itsekin tuosta ranskalaisesta paikasta netistä. Dokumentissa oli joku muistolaatta jossain, ja sekin oli Ranskassa, ehkä tuossa samassa Baume-jotain paikassa.
Kyllä tällainen teoria on, että Maria Magdalena olisi ollut varakas, eikä hänen porttouttaan tue Raamatussa itse asiassa mikään kohta. Jos joku muinainen paavi tulkitsi pahat henget porttoudeksi, niin sehän oli vain hänen mielipiteensä. Raamatussa on monia kohtia joissa ajetaan pois pahoja henkiä, myös miehistä, eikä näissä yhteyksissä mainita mitään mistään porttoudesta.
Vierailija kirjoitti:
Maria Magdaleehan oli entinen portto, josta Jeesus ajoi ulos riivaajahenget.
Näin väitetään, mutta naisviha kukoisti jo Raamatun kirjoittamisen aikoihin.

Tuota porttoutta ei lue Raamatussa Maria Magdalenasta, vaan eri naisesta, jonka nimeä ei mainita lainkaan. Lue edeltävät viestit, jos kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Maria Magdaleehan oli entinen portto, josta Jeesus ajoi ulos riivaajahenget.
Etkö oikeasti ole kuullut mustamaalaamisesta?
Mikä on parempi tapa mitätöidä ja mustamaalata tärkeää ja oleellista naista, kuin h uoraksi väittäminen. Olihan se nyt ennenkuulumatonta, että Jeesus nosti naisen, mitättömän olennon, tärkeimmäksi opetuslapsekseen. Kyllä pitivät kirkkoisät huolen, etteivät nuo mitättömät olennot tule liikaa itsestään kuvittelemaan. On helppoa kirjoittaa historia uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko Maria Magdalenan olemassaolon oletus taitaa perustua pelkästään evankeliumeihin, joten on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, että kyseessä on täysin keksitty henkilö. Missään tapauksessa emme voi katsoa tietävämme kyseisestä henkilöstä yhtään mitään. Spekuloida toki aina voi, mutta pitää silti muistaa, että se on puhdasta spekulaatiota ja todennäköisesti ei totta.
Ei ihan pelkästään kaanoniin, vaan on myös Raamatun ulkopuolisia lähteitä, esimerkiksi hänen oma testamenttinsa ja Filippoksen (en tiedä suomeksi tätä nimeä, ehkä tuo) testamentti. Niistäkin tuossa em. Beavisin artikkelissa keskustellaan. Ajoittuvat jonnekin 100-luvun tietämiin.
Se nk Marian evankeliumi ajotetaan vasta 200-400-luvuille. Siinä on sisältöä, joka on jyrkässä ristiriidassa jo 60-luvulla kirjoitettujen apostoli Paavalin (kuollut v. 64 jKr) tekstien sekä synoptisten evankeliumien kanssa , joista myähäisinkin on kirjoitettu viimeistään. n 80–100 jKr.
Joten pitäisin näitä Jeesuksen aikalaisten kirjoittamia evankeliumi- yms tekstejä autenttisempina ja luotettavamapina kuin jotain 200-400 vuotta Jesuksen kuoleman jälkeen kirjotettua tekstiä.
Markus n. 70-75 jKr.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Markuksen_mukaan
Matteus n. 80-90 jKr.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan
Luukas n. 80–100 jKr.
Jeesuksen aikalaisia?!
Silloinhan mekin olemme n. 100 vuotta sitten eläneiden aikalaisia. Kuinkas tuoreet muistikuvat ja omakohtaiset kokemukset sinulla on 1920-luvusta. K uolen nauruun....

Jeesus kuoli noin 30 jKr, joten ei noiden ajanmääritystenkään mukaan ole kuin noin 50 vuoden heitto. Sitä paitsi perinteisesti evankeliumit ajoitettiin aikaisemmaksi, myöhenpi ajoitus perustuu aika vahvasti siihen, että ei uskota Jeesuksen ennustaneen Jerusalemin hävitystä, vaan ajatellaan, että jo siitä tiedettiin, teksti on ollut pakko kirjoittaa tapahtuman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko Maria Magdalenan olemassaolon oletus taitaa perustua pelkästään evankeliumeihin, joten on hyvinkin varteenotettava vaihtoehto, että kyseessä on täysin keksitty henkilö. Missään tapauksessa emme voi katsoa tietävämme kyseisestä henkilöstä yhtään mitään. Spekuloida toki aina voi, mutta pitää silti muistaa, että se on puhdasta spekulaatiota ja todennäköisesti ei totta.
Ei ihan pelkästään kaanoniin, vaan on myös Raamatun ulkopuolisia lähteitä, esimerkiksi hänen oma testamenttinsa ja Filippoksen (en tiedä suomeksi tätä nimeä, ehkä tuo) testamentti. Niistäkin tuossa em. Beavisin artikkelissa keskustellaan. Ajoittuvat jonnekin 100-luvun tietämiin.
Se nk Marian evankeliumi ajotetaan vasta 200-400-luvuille. Siinä on sisältöä, joka on jyrkässä ristiriidassa jo 60-luvulla kirjoitettujen apostoli Paavalin (kuollut v. 64 jKr) tekstien sekä synoptisten evankeliumien kanssa , joista myähäisinkin on kirjoitettu viimeistään. n 80–100 jKr.
Joten pitäisin näitä Jeesuksen aikalaisten kirjoittamia evankeliumi- yms tekstejä autenttisempina ja luotettavamapina kuin jotain 200-400 vuotta Jesuksen kuoleman jälkeen kirjotettua tekstiä.
Markus n. 70-75 jKr.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Markuksen_mukaan
Matteus n. 80-90 jKr.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan
Luukas n. 80–100 jKr.
Kunpa löytäisin saman lähteen kuin eilen googlaillessani. Siinä puhuttiin näistä myöhemmin löytyneistä testamenteista, ja yhdestä niistä sanottiin, että pala siitä oli löytynyt jostain, mistä sitten oli pääteltävissä että tuo kyseinen testamentti oli kiertänyt jossain Egyptin alueella luettavana jo paljon aikaisemmin.
Olin kyllä tietoinen noista ajoituksista, että nämä apokryfiset teokset ajoittuvat myöhemmäs kuin Raamattuun otetut, mutta eikö ne ole löydettykin vasta 1900-luvun puolella jostain kätköstä, eihän niitä enää silloin nyt mitenkään olisi enää voitu Raamattuun lisätäkään.