Mitä sellaisia pieniä asioita keksit, millä voi parantaa terveyttä näkemättä juuri vaivaa? Esimerkiksi että lisää ruokaan terveellistä maustetta tai että kävelee 5 minuuttia ylimääräistä päivässä
Yritä keksiä mahdollisimman pieni teko, jolla on vaikutusta terveyteen ja jaksamiseen.
Esimerkiksi että puhelimesta ilmoitukset yöksi pois tai että liikkuu muutaman minuutin ylimääräistä päivässä.
Kommentit (27)
Leikkaa vihanneksia kulhoon suupaloiksi niin tulee naposteltua niitä. Vaikkapa kurkkua, paprikaa
Aloita aamu juomalla iso lasi vettä ennen kuin syöt tai juot mitään muuta. Jos muistat, tee sama myös pari kertaa päivän aikana esim. ennen välipalaa tai ateriaa. On terveellistä eikä tule turhia kaloreita.
Puhu puhelut seisten tai kävellen, ajatus kulkee paremmin ja saat aivan huomaamatta lisättyä pikkuisen liikuntaa päiviisi.
Ota tavaksi tehdä muutama jumppaliike tai venyttely aina kun katsot lempisarjaasi tai leffaa sohvalla makoillen. Esim. 5 minuutin tekeminen joka päivä auttaa pitemmällä aikavälillä yllättävän paljon, eikä sitä edes huomaa kun samalla katselee jotain kivaa. Esim. jos makaat kyljelläsi nosta suorana pitämäsi ylempi jalka sivusuunnassa hitaasti ylös 10 kertaa tuoden se myös hitaasti alas, ja toista kolmesti. Ja sitten sama toiselle puolelle kun esim. keittiössä tai vessassa käynnin jälkeen olet toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Leikkaa vihanneksia kulhoon suupaloiksi niin tulee naposteltua niitä. Vaikkapa kurkkua, paprikaa
Mä komppaan tätä. Kun ne on helposti tarjolla niin kyllä ne vaan häviää. Ei tarvitse edes pilkkoa mitään vaan huuhtelu riittää, jos ostaa paketin pikkutomaatteja.
Itse otin ryhtiliikkeen veden juomisen kanssa. Ennen tavallista vettä ei tullut juotua kun välillä. Join sitten kahvia ja pepsimaxia. Tuntuu, että kroppa on jo viikon jälkeen jotenkin toimivampi eikä esim sitä pepemakea tee edes mieli.
Puhelimeen hälytys tai hälytykset tehdä valittu asia. Hälytysääni varattu yksilöllisesti vain tälle asialle.
Vaatii ehkä hieman soveltamista tai ajatusta, jos itse tekeminen ei ole pieni. Mutta voi olla triggeri tehdä se, kun on valittu itselle kohtuullinen tehtävä.
Toisena vaikka se, että muutetaan niin pieni asia, että se tuntuu itsellekin nolon pieneltä. Kuin pitäisi itseään pilkkanaan että tämänkö ajattelit riittävän.
Olettaen että oma pää on sen verran terve, että osaa suhteuttaa tunteensa. Riittävän pienestä onnistumisesta voi parhaimmillaan kasvaa ajatus, että mitä hittoa, mähän pystyn sen ja sen verran enempään.
Tekee vapaaehtoistyötä jossain järjestössä, kun vain on aikaa. Esim. koulujen alkaessa vahtii turvallista koulutietä yms.
Pesee hampaat varpaillaan tai yhdellä jalalla. Lisää kehonhallintaa ja aktivoi lihaksia.
Vierailija kirjoitti:
Pesee hampaat varpaillaan tai yhdellä jalalla. Lisää kehonhallintaa ja aktivoi lihaksia.
Ei taivu!
Me vaihdettiin leivän päälle laitettava salaatti babypinaattiin. Huomattavasti terveellisempää ja paljon parempaa 😊
Liikuntaa esim lisää askeleita
Hyvät yönunet
Terveellinen ruokavalio
Tupakka ja alkoholi pois
Vältä sokeria
Tekemällä yksinkertaiset jokapäiväiset asiat jotenkin eri tavalla kuin mihin on totuttautunut; luonnossa ihminen varoi "tuhaa työtä" näläkuoleman pelossa, nyt voi vähän pyrkiäkin turhaan työhön.
Kuunnellessa hyvää musiikkia voi ottaa pari tanssiliikettä aina kun kävelee vessaan tai jääkaapille.
parkkeeraan aina kauimpaiseen ruutuun.
Joo viinirypäleet tai kirsikkatomaatit pöydällä aina. Hyvää napostelua, tulee kasvismäärä varmasti täyteen.
Tulinen ruoka lisää onnellisuutta, on myös koukuttavaa. Tunge chiliä vaan jokapaikkaan.
Itse venyttelen suihkussa, mut tää onki vaan extreme ja pidentää varmaa suihkui vähän.
Toi kun kattoo lempi sarjaa tai muuten vaa toljottaa telkkaria, niin venyttely siihen mukaan. Tai kasvohieronta, jotain.
Tiktokissa tuli vastaan video et aina kun lapsi tai joku huutaa äiti nii tekis yhen kyykyn :-D varmaa perheellisillä toimii hyvin
5-10minuutin pilatesvideot on niin lyhyitä, et oikeesti 5 min pitäis kyl riittää liikuntaa kaikilla. Mut tää ei ookkaa kyllä mikää ihan pikku juttu, kun ei vaik farkut päällä voi tehä tätä.
Pyöräile töihin. Toki vaatii suunnittelua alussa, eli ei ole ns. ilmainen niksi, mutta kun sen saat rullaamaan niin terveyshyödyt on päivittäisiä ja käytettyyn vaivaan nähden mielestäni erittäin mittavia
Ota pillerivihannekset aina kun olet lähdössä eka kertaa ulos, kotipäivinä ei tarvitse vaivautua.
Vierailija kirjoitti:
Pesee hampaat varpaillaan tai yhdellä jalalla. Lisää kehonhallintaa ja aktivoi lihaksia.
Aivan yhtä hyvä terveydelle, nimittäin hammasterveydelle, on keskittyä sen 2 minuuttia huolelliseen harjaukseen. Todella yleistä että johonkin jää plakkia, jos ei keskity.
Laittaa ruokaan yrttejä niin voi vähentää suolaa ilman että maku kärsii.
Laittaa kerran tai muutaman päivässä lempibiisin soimaan ja tanssii.
Liikunta+mieli+aivot+endorfiinit
t. musa- ja tanssiope
Koiran ulkoiluttaminen ja rapsuttaminen lisää hyvän olon hormoneita ja kävely on todella terveellistä.