Yle: Kymmenet ihmiset jättivät nuoren miehen hädässä yksin
Yle: Kymmenet ihmiset jättivät nuoren miehen hädässä yksin Helga, 25, auttoi ja kertoo nyt surustaan
Jutussa ja sen kommenttiosiossa pohditaan syitä siihen, miksi ihmiset eivät pysähdy auttamaan. Itselleni tulee ihan ensimmäisenä syynä mieleen se, kun jo peruskoulussa annettiin ymmärtää, että olen huono oppimaan ja teen aina kaiken väärin ja tämä korostui erityisesti yläasteella. Eli yhteiskunta on tehnyt itselleen karhunpalveluksen tuossakin suhteessa, kun on antanut opettajien ja muiden oppilaiden purkaa turhautumisensa minuun.
Sitäkin tulee aina mietittyä, kun joku jossain makoilee, että taas siinä on juoppo rähjäisissä vaatteissaan. Onneksi tähän asti on aina ollut niitä muita, jotka ovat ennen minua menneet auttamaan.
Kommentit (48)
Ihmisten pahuus vaan lisääntynyt lopun aikoina. Yhä enemmän ja enemmän löytyy tunnekylmiä psykopaatteja jo lapsistakin jotka manipuloi ja pyörittää aikuisia ihan miten sattuu. Jokainen on omillaan, kaduilla vallitsee villin lännen lait,Suomi ei ole enää lintukoto ja poliisit voimattomia paitsi jos pitää tutkia vihapuhetta,rsismia tai antaa sakot.
Jutussa ei edes sanota, mitä hätää sillä tainnut varsinaisesti ollakaan.
Vierailija kirjoitti:

Nuori mies ei reagoinut jutun mukaan puheeseen ja herättelyyn edes 20 minuutin kuluttua, hengitti kylläkin. Eli ei ollut kaikki hyvin.
En mene nuoria naisia tai miehiä auttamaan, vastassa voi olla väkivaltainen nisti. Ja nainen nostaa kuitenkin häirintäsyytteen joten autan vain vamhempia ihmisiä.
Maria O. kirjoitti:
Ehkä sinun pitäisi oppia miten selväjärkisesti kirjoitetaan.
Avauksesi oli sekavaa, sekoitit koulun asiat lapsuudestasi YLEn uutiseen.
Sinun pitäisi mennä takaisin kouluun, ehkä oppisit miten kirjoitetaan, ettei lukija joudu arvailemaan mitä olet tarkoittanut kirjoituksellasi.
Ihan selvä viesti siinä oli: kun meille annetaan jo lapsesta asti mahdollisuus saada hyvä itsetunto, niin siitä on hyötyä ja apua koko yhteiskunnalle.
AP
Vierailija kirjoitti:
En mene nuoria naisia tai miehiä auttamaan, vastassa voi olla väkivaltainen nisti. Ja nainen nostaa kuitenkin häirintäsyytteen joten autan vain vamhempia ihmisiä.
Et siis ainakaan lukenut tuota juttua.
Vierailija kirjoitti:
En mene nuoria naisia tai miehiä auttamaan, vastassa voi olla väkivaltainen nisti. Ja nainen nostaa kuitenkin häirintäsyytteen joten autan vain vamhempia ihmisiä.
Sittenpä ei sinuakaan tule kukaan auttamaan.
oMAA TURVALLISUUTAAN EI TARVITSE VAARANTAA VAIKKA HÄTÄKESKUS MÄÄRÄISI JA POLIISI KARJUISI VIERESSÄ. Sotatilanne on eri juttu. Vai joko Helsingissä on sota? Ja nuo huumenistit nyt näytelee mitä vaan saadakseen jonkun nalkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei edes sanota, mitä hätää sillä tainnut varsinaisesti ollakaan.
Nuori mies ei reagoinut jutun mukaan puheeseen ja herättelyyn edes 20 minuutin kuluttua, hengitti kylläkin. Eli ei ollut kaikki hyvin.
Antaa sen sitten nukkua vaan rauhassa. Huumeita kiskottu kaksin käsin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mene nuoria naisia tai miehiä auttamaan, vastassa voi olla väkivaltainen nisti. Ja nainen nostaa kuitenkin häirintäsyytteen joten autan vain vamhempia ihmisiä.
Sittenpä ei sinuakaan tule kukaan auttamaan.
Osuit asian ytimeen - Helsinki on nyt viherpoliitisessa tilanteessa jossa ei ole enään itasestäänselvyyksiä.
Itsekin jutun nainen meni ensin 20minuutiksi ostoksille. Joku oli ennen häntä jo soittanut apua. Naisesta nyt kuitenkin Yle päätti tehdä sankarin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mene nuoria naisia tai miehiä auttamaan, vastassa voi olla väkivaltainen nisti. Ja nainen nostaa kuitenkin häirintäsyytteen joten autan vain vamhempia ihmisiä.
Sittenpä ei sinuakaan tule kukaan auttamaan.
No sinä et ajatele.
Maria O. kirjoitti:
Ehkä sinun pitäisi oppia miten selväjärkisesti kirjoitetaan.
Avauksesi oli sekavaa, sekoitit koulun asiat lapsuudestasi YLEn uutiseen.
Sinun pitäisi mennä takaisin kouluun, ehkä oppisit miten kirjoitetaan, ettei lukija joudu arvailemaan mitä olet tarkoittanut kirjoituksellasi.
Itse olet sekava mikä sinä olet tuomitsemaan muita onko sulla diaknoosia mulla on kaikki on koulu syytä työelämä myös kaikki syy älä tule tänne viisastelemaan ihan selvää tekstiä on aloitus olet vain tyhmä jos et ymmärrä
AP
Vierailija kirjoitti:
Maria O. kirjoitti:
Ehkä sinun pitäisi oppia miten selväjärkisesti kirjoitetaan.
Avauksesi oli sekavaa, sekoitit koulun asiat lapsuudestasi YLEn uutiseen.
Sinun pitäisi mennä takaisin kouluun, ehkä oppisit miten kirjoitetaan, ettei lukija joudu arvailemaan mitä olet tarkoittanut kirjoituksellasi.Itse olet sekava mikä sinä olet tuomitsemaan muita onko sulla diaknoosia mulla on kaikki on koulu syytä työelämä myös kaikki syy älä tule tänne viisastelemaan ihan selvää tekstiä on aloitus olet vain tyhmä jos et ymmärrä
AP
Jopa minä kirjoitushäiuriöinen näkee tekstisi epäjatkuvuuskohdat. Vai trollaatko noilla virheiläsi?
Vierailija kirjoitti:
Maria O. kirjoitti:
Ehkä sinun pitäisi oppia miten selväjärkisesti kirjoitetaan.
Avauksesi oli sekavaa, sekoitit koulun asiat lapsuudestasi YLEn uutiseen.
Sinun pitäisi mennä takaisin kouluun, ehkä oppisit miten kirjoitetaan, ettei lukija joudu arvailemaan mitä olet tarkoittanut kirjoituksellasi.Itse olet sekava mikä sinä olet tuomitsemaan muita onko sulla diaknoosia mulla on kaikki on koulu syytä työelämä myös kaikki syy älä tule tänne viisastelemaan ihan selvää tekstiä on aloitus olet vain tyhmä jos et ymmärrä
AP
Ei minulla, ei tosiaan ole diagnoosia.
Salli, että nauran.

Siis diaknoosia.
Aika usein oon yrittäny ottaa kontaktia sammuneisiin ja aika usein lopputulema on se, että ne havahtuu vähän, sanoo että ei tartte tehä mittää. Okei, asia kunnossa ja ovat silmiinpistävästi juoneet liikaa alkoholia, antaa nukkua sitten. Aivan äärimmäisen harvoin kyse on mistään sairaskohtauksesta tai vastaavasta.
Lisäksi siinä on aina se vaara, että hän on sekakäyttäjä ja puolustautuu jos tullaan lähelle. Siinä pitää itte arvioida se mahdolliset riskit ja hyödyt. Lisäksi ihmisellä on mielestäni oikeus tappaa itsensä yliannostukseen ja en todellakaan ajattele että jokaisen elämä on arvokas, eiväthän he itsekään pidä sitä arvokkaana kun päätyvät uudestaan ja uudestaan nuokkumaan penkeille yliannostuksissaan. Näitä ihmisiä on niin törkeen paljon että en todellakaan pysty antamaan myötätuntoa jokaiselle heistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa ei edes sanota, mitä hätää sillä tainnut varsinaisesti ollakaan.
Nuori mies ei reagoinut jutun mukaan puheeseen ja herättelyyn edes 20 minuutin kuluttua, hengitti kylläkin. Eli ei ollut kaikki hyvin.
Antaa sen sitten nukkua vaan rauhassa. Huumeita kiskottu kaksin käsin...
Noita torkkujia on ihan liikaakin joillain alueilla. Helsingin johto on ihan tarkoituksella kerännyt ongelmatapauksia muutamalle asuinaluelle, ilmeisesti sillä idealla että ovatpa poissa muualta missä parempi väki asuu. Eli siis ei ainakaan kesällä jaksa toista kertaa vilkaista jos joku näyttää torkkuvan jossain penkillä. Talvella voisi tietty ihmetellä kun pakkasella tuollainen on vaarallista.
Turha siis syyllistää. Itse te nää "ongelmatapaukset" olette pois silmistänne ohjanneet samalle alueelle "jonkun muun" ongelmaksi ja ilmeisesti luulette ettei muuta tarvitse sitten tehdäkään.
Käyttöhuoneita muuten vastustetaan koska jokainen tajuaa ettei noita sinne paremman väen alueille tule vaan alueille joilla on jo muutenkin hallitsemattomaksi paisuvia ongelmia aineidenkäyttäjien kanssa. Lisäksi sen nyt tietää jo etukäteen että poliitikot poseeraa sillä varjolla että tehtiinpäs tässä huumeongelmalle jotain (käyttöhuoneet) vaikka nuo on vaan temppuna roskien lakaisua maton alle eikä tee huumeongelmalle oikeastaan mitään. Saattaa jopa pahentaa sitä.
Niinpä.