Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäinen ajatus aamulla, kun herää en jaksa tänään mitään. Lisäksi tuntuu että olen masentunut miehen puutteen vuoksi.
02.09.2023 |
Olenkohan masentunut, kun ensimmäinen ajatus oli tuo? Minulla on kyllä stressaava työ ja eräs toinen vastuullinen tehtävä. Sitten vielä tuntuu että miehen löytäminen on todella vaikeaa. Erosin 5 v sitten. Sen jälkeen on ollut suhteita, mutta yksikään niistä ei ole ollut kunnollinen. Nyt minulle on tullut sellainen tunne, että jotain on luonteessani tai jossain olemuksessani vikaa ku ei vaan nappaa. Tietty välillä niitä kiinnostuneita on ollut, mutta olen torjunut. Ulkonäöllisesti olen varmaan ihan ok, kun kuitenkin tapaamisia on ollut enemmänkin kuin yksi.
En väenvängällä mitään suhdetta etsi. Sellaisenhan saisi.. Mutta onko tuo nyt ihan ok olla masentunut, kun ei ole omaa rakasta. Voi miten ihanaa olisikaan rankan työpäivän jälkeen antaa ja ottaa huomiota ja rakkautta oman rakkaansa kanssa.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu nyt vahvasti siltä että susta tuntuu siltä että rakastat itseäsi.
Rakastan mutta voisiko täydellisemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Ennen kuin ihmissuhteessa saavuttaa sen, mitä toivot, on jaksettava tutustua toiseen ja antaa aikaansa suhteelle. Onko sinulla energiaa ja tilaa siihen juuri nyt?
Kun elämäänsä haluaa sitä sun tätä kannattaisi ehkä jäsennellä, mistä aloittaa. Mikä on mahdollista nyt ja mikä on mahdollista vuoden päästä? Pienin askelin tavoitteeseen?
Jos ihmisiä tapaa kaiken kiireen keskellä väkisin ja odottaa elämänsä ihmistä voi olla aika varma, ettei ole riittävän skarppi huomatakseen sen sopivan. JOten aloita päiväsi kiittämällä itseäsi, miten olet tähän asti hyvin pärjännyt. Voit ohjata ajatuksiasi .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
Niin no parempi minunkin tilanne yksinäisenä kuin ex:n kanssa.. vaikka nykyisin tullaan ihan hyvin toimeen. Mutta oli avioliitossamme sen verran narsisitiset piirteet hänellä, ja turhasta valehtelua, että huh huh. Eikä ne sieltä minnekään häviä, pitää vaan pysyä sopivalla etäisyydellä..
Ap
Miehet ovat patriarkaatti joka sortaa naisia ja muita vähemmistöjä. Koti jossa on mies ei ole koskaan turvallinen tila eikä miessuhde mahdollista naiselle voimaantumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ok kaivata suhdetta, se tuntuu olevan sulle luonnollinen tapa olla ja elää. Ja oot tehnyt ihan oikein kun olet torpannut muutaman tyypin, he eivät olleet sellaisia mitä etsit. Kyllä sen yhteenmenon pitää tulla oikeasta halusta eikä väkisin tavan vuoksi. Ja sitten tämä latteus, joka vaan on ihan totta: sulla on nyt hyvä hetki opetella elämään yksin niin kuin haluat elää. Yksikään muu ihminen ei tee elämääsi onnelliseksi kuin sinä itse, se kumppani on siinä vain ekstraa. Itse aloin elää mieheni kanssa jälkikäteen ajateltuna ihan liian nuorena, en löytänyt omia juttuja sitä ennen ja nyt tuntuu kuin niiden oman elämän tärkeimpien sisältöjen (omien juttujen) löytäminen on vaikeaa, koska joudun huomioimaan myös mieheni. Jos haluaisin kokeilla vaikka vaeltamista, pitäisi saada mies innostumaan asiasta myös tai sitten pitäisi tehdä se yksin ja huolehtia, että myös parisuhteelle jää aikaa (työn ja arhen pyörittämisen lisäksi). Ap, olet vapaa! Voit kokeilla kaikkea mahdollista, käyttää aikaasi just niinkuin haluat! Käytä se aika hyväksesi ja löydä omia juttuja, jotka antavat voimaa ja kantavat ehkä elämän loppuun asti, oli sitä parisuhdetta tai ei.
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Jos se puute on hyväksytyksi tuleminen, intiimi läheisyys ym. Niin eipä siinä oikein muita tapoja ole kuin kumppani? Jollekkin voi auttaa tietty yhteisöllisyys, mutta jos on enemmän introvertti/ erakkomainen, mutta kuitenkin "tarvitsisi" jonkun jakamaan elämää ihan vaikka kahdestaan, niin kyllä se aikalailla itsekseenkin voi tuon aiheuttaa. Sen kanssa oppii elämään, mutta tuskaista se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..
Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Meillä aika sama tuo alku jos kääntää sukupuolet vaan toisinpäin. Loppuosa aika päinvastainen sit ja voin sanoa, että vaikka kuinka hyvin/ helposti pystyy suoriutumaan ja opettelemaan uusia asioita, niin ei se koskaan ole itselle tarpeeksi. Että tuota puolta on turha murehtia. Näillä ongelmilla mikään ei ole itselle riittävää.
T: 8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
Niin no parempi minunkin tilanne yksinäisenä kuin ex:n kanssa.. vaikka nykyisin tullaan ihan hyvin toimeen. Mutta oli avioliitossamme sen verran narsisitiset piirteet hänellä, ja turhasta valehtelua, että huh huh. Eikä ne sieltä minnekään häviä, pitää vaan pysyä sopivalla etäisyydellä..
Ap
Moi AP,
Tuohon parisuhteen etsimisen suhteen omalla kohdallani toimisi luultavasti neuvo: "Ole kuin et etsisi parisuhdetta, nauti elämästä ja vietä aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Tartu tilaisuuksiin jos sellaisia tulee, mutta älä jää niihin väkisin roikkumaan kiinni."
Aikoinaan sinkkuna kun etsin epätoivoisesti naista, tuo epätoivo varmasti paistoi olemuksestani kilometrin päähän... myöhemmin enemmän kuin hyvän parisuhteen löydettyäni huomasin että sosiaalisissa tilanteissa tuntemattomien ja puolituttujen naisten kanssa olin monin verroin rennompi ja enemmän "minä itse", kun hartioilla ei enää painanut parisuhteen etsimisen taakka. Naiset saattoivat jopa lähestyä minua, mitä ihmettä?!
Jos tuon rennon otteen saisi jotenkin itseensä iskostettua tuohon parisuhteen etsintävaiheeseen? Eli älä etsi parisuhdetta, niin saatat löytää sellaisen :)
M49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Oman persoonan olemattomuus tai häilyvyys on varmaankin se mikä aiheuttaa sitä masennusta. Mulla oli lapsena ja teininä kaikenlaista ongelmaa (ei johtunut omasta perheestä) ja pitkälle aikuisuuteen tuntui, että mulla ei ollut omaa persoonaa. Ei ollut mitään mistä ottaa kiinni. Tosi pitkän ja intensiivisen terapian kautta sain oman persoonan takaisin ja vahvaksi ja sen jälkeen ei ole ollut masennusta, oli kumppania tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat patriarkaatti joka sortaa naisia ja muita vähemmistöjä. Koti jossa on mies ei ole koskaan turvallinen tila eikä miessuhde mahdollista naiselle voimaantumista.
Ehhehe. Hassusti ideologiaa pukkaa. Tätä levitetään sitten verorahoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ymmärrettävää, että kumppanin puute tuntuu pahalta, mutta luulen, että masennukseesi on kuitenkin muita syitä kuin se mitä ajattelet. Pidätkö itsestäsi ihan oikeasti ja oletko tyytyväinen itseesi? Täyttäisitkö toisen ihmisen huomiolla jonkun rikkinäisen kohdan itsessäsi? Tosi moni on masentunut siitä kun ei ole ketään, mutta ei se kumppanin puute ole se masennuksen syy. Syy löytyy siitä mitä yrittää kumppanilla itsessään täyttää.
Minun pitää harjoitella ja olenkin sitä tehnyt itsestäni pitämistä. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin, väkivallan, epävarmuuden, kaaoksen, ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.. -keskellä. Tälläisessä lapsuudessa on hyvin vaikea saada hyvää itsetuntoa eli alkaa aidosti pitää itsestään. Itsetuntoni on perustunut esim suorittamiselle ja niin se isänikin piti minusta siksi kun menestyin koulussa. Äidiltä ehkä on tullut enemmän sitä pyytetöntä rakkautta, vaikkei hänellä ollutkaan voimia suojella.
Mutta mitä tähän päivään tulee, niin no kyllähän sitä on mantoroja toisteltu "olet hyvä, riittävä sellaisena.. rakastan sinua [oma nimi]..." terapiassa on sanottu, että aivot pitää opettaa uudestaan, kun lapsuus on opettanut ne ns väärin ei tervettä itsetuntoa. Olen osin tyytyväinen itseeni ja pidän. Ajattelen esim että olisin helppo luonne parisuhteeseen, en valittaisi turhasta, pidän seksistä, urheilusta, haluaisin että on mukavaa....
Mutta sitten taas ajattelen että ihan kuin minulta puuttuisi persnoonallisuus, olen joo joo nainen...että miehet tykkäisi enemmän jos olisi särmää. On myös todella outo asia mikä on tullut nykyisin mistä olen tuntenut huonommuutta. Se että lukemani faktat eivät jää päähän. Minusta olisi niin ihanaa tietää kaikkea, mutta ne eivät vaan jää päähän. Osa tietenkin. Mutta tuossakin on se piirre, että itsetuntoa rakennettaisiin suorituksen kautta.. Olen huono kielissä ja siitä tunnen vajaavuutta..Nytkin ajattelen että kirjoitan liian sekavan selostuksen ja ihmiset eivät tykkää...
Ap
Oman persoonan olemattomuus tai häilyvyys on varmaankin se mikä aiheuttaa sitä masennusta. Mulla oli lapsena ja teininä kaikenlaista ongelmaa (ei johtunut omasta perheestä) ja pitkälle aikuisuuteen tuntui, että mulla ei ollut omaa persoonaa. Ei ollut mitään mistä ottaa kiinni. Tosi pitkän ja intensiivisen terapian kautta sain oman persoonan takaisin ja vahvaksi ja sen jälkeen ei ole ollut masennusta, oli kumppania tai ei.
Millä tavalla sitä persoonan löytämistä sitten harjoiteltiin? Olen siis käynyt terapiassa 2 x 3 v. Sitten välillä sellaiset että kaikki on hyvin, olet riittävä sellaisena kuin olet saa aikaan sellaisen tunteen että mitään ei saisi haluta, mistään ei saisi ärsyyntyä, kun kaikkihan ovat sitten riittäviä sellaisina kun ovat. Esim törttöilee liikenteessä, niin siitäkään ei saisi ärsyyntyä kun se on riittävä jne (hullumpiakin esimerkkejä voisi keksiä).
On mulla kyllä näkemystä ja mielipiteitäkin asioihin ja joskus vähän törkeitäkin. Mutta silti välillä tuntuu, että ne ovat vääränlaisia.. olen ehkä liian itseni tarkkailija.. pitäisi vaan antaa mennä enemmän..?
Ap
"Nyt minulle on tullut sellainen tunne, että jotain on luonteessani tai jossain olemuksessani vikaa ku ei vaan nappaa. Tietty välillä niitä kiinnostuneita on ollut, mutta olen torjunut."
Voisko vika olla siinä, että torjut kiinnostuneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mitään apua?
Ap
Ei, mutta kerro toki jos keksit ratkaisun.
Onko sullakin sama ongelma?
Hyvin lähelle samanlainen. Enemmän sitä että suhde muuttunut täysin kaverisuhteeksi. Toisaalta olisi parempi vain lähteä, mutta sitten toisaalta tällä hetkellä on minimaalinen todennäköisesti että voisi onnistua ja lähtemällä en usko että on mitään mahdollisuuksia uuteen suhteeseen. Lähinnä perustuu siihen että ei tule mieleen yhtään ketään muuta koko elämän aikana, joka olisi ollut edes vähän kiinnostunut..
Niin no parempi minunkin tilanne yksinäisenä kuin ex:n kanssa.. vaikka nykyisin tullaan ihan hyvin toimeen. Mutta oli avioliitossamme sen verran narsisitiset piirteet hänellä, ja turhasta valehtelua, että huh huh. Eikä ne sieltä minnekään häviä, pitää vaan pysyä sopivalla etäisyydellä..
Ap
Moi AP,
Tuohon parisuhteen etsimisen suhteen omalla kohdallani toimisi luultavasti neuvo: "Ole kuin et etsisi parisuhdetta, nauti elämästä ja vietä aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Tartu tilaisuuksiin jos sellaisia tulee, mutta älä jää niihin väkisin roikkumaan kiinni."
Aikoinaan sinkkuna kun etsin epätoivoisesti naista, tuo epätoivo varmasti paistoi olemuksestani kilometrin päähän... myöhemmin enemmän kuin hyvän parisuhteen löydettyäni huomasin että sosiaalisissa tilanteissa tuntemattomien ja puolituttujen naisten kanssa olin monin verroin rennompi ja enemmän "minä itse", kun hartioilla ei enää painanut parisuhteen etsimisen taakka. Naiset saattoivat jopa lähestyä minua, mitä ihmettä?!
Jos tuon rennon otteen saisi jotenkin itseensä iskostettua tuohon parisuhteen etsintävaiheeseen? Eli älä etsi parisuhdetta, niin saatat löytää sellaisen :)
M49
Näinhän se menee. Mut saako olla Tinderissä ja käydä treffeillä?
Kuitenkii voinee myöntää että kaipaa miestä rinnalleen?
Ap
Musta tuntuu nyt vahvasti siltä että susta tuntuu siltä että rakastat itseäsi.