miehen elämän epäsäännöllisyys ahdistaa
Mies pitää hyvin epäsäännöllistä vuorokausirytmiä. Nukkuu milloin nukkuu. Tekee työtä freelancerina, ja on ehkä osittain hakeutunut niihin töihin työn vapauden takia.
Sai sukunsa kautta pari vuotta sitten kesämökin, joka on muodostunut jonkinlaiseksi miesluolaksi. Sinänsä se ei haittaa minua, koska asumme omakotitalossa, ja minulla on tarpeeksi ylläpidettävää tässä; en kaipaa mökkiä lisäksi.
Mutta mies siis saattaa lähteä mökille, jos on vaikkapa pahoittanut mielensä jostakin.
Nyt meillä ei ole riitaa, mutta mies oli illalla asioilla, ja siinä yhteydessä päättänyt lähteä käymään mökillä. Iltayöstä oman nukkumaanmenoni jälkeen on tullut viesti, jääkin yöksi, kun väsyttää.
minua ahdistaa tämä.
Itse toivoisin säännöllisyyttä ja ennakoitavuutta. Kaipaan, että toisella olisi rytmi ja tietäisi, missä toinen suurin piirtein kulloinkin on.
Olisi ihana mennä nukkumaan samaan aikaan. Mutta mies haluaa valvoa myöhempään. Olisi ihanaa herätä (vapaapäivän) aamuna yhdessä. Vapaapäivän aamut olisivat loistavaa ilmaista parisuhdeaikaa, kun lapsi ei vielä ole herännyt. Mutta herätessään mies lähinnä tarkistaa, irtoaako seksiä, ja jos ei, tulee kiire omiin asioihin. Jollei sitten ole siirtynyt jo aamuyöstä sohvalle selaamaan kännyä.
Ahdistaa. Minun ei ole hyvä olla tässä parisuhteessa.
En tiedä, miksi edes kirjoitan. Täältä saan neuvoksi lähinnä, että tulee erota.
Kommentit (56)
Jotenkin tutulta tuntuu.
Mut oisko se yksin eläminenkään hääviä?
Jotenkin on vaan luovittava eteenpäin.
Mun ukko käyttää tätä samaa uhkailua jos on riitaa " lähen mökille viikoks, ettei tarvi nähä sua!"
Asioita ei sovita.
Mitä muita keinoja sinulla olisi parantaa OMAN elämäsi laatua kuin ero? Millä tavalla mies suhtautuu sinun vaatimukseesi jokseenkin ennakoitavasta elämästä? Jos ei miehellä ole minkäänlaista halua vähäiseenkään muutokseen, tämä tarina oli sitten tässä.
Teillä ei ilmeisesti ole lapsia?
Silloin käytännössä ei ole mitään syytä etteikö mies voisi elää juuri sellaista elämää kuin itse haluaa. Myös sinun tulee itse päättää oletko onnellinen tässä suhteessa sellaisena kuin se on.
Toki kannattaa keskustella miehen kanssa miksi sinua harmittaa, mutta vähän vaikuttaa siltä, että muutoksessa ei olisi miehen kannalta mitään konkreettista hyötyä, jos hänen mielestään mitään ongelmaa ei ole olemassa.
Sinulla kuulostaa olevan samanlainen mies kuin ne joita löydän elämääni. Heillä on omat kuviot valmiina ja he lähtevät suhteeseen siten, että jatkavat samaa rataa ja nainen mukauttaa oman elämänsä siihen. Heillä ei ole halua joustaa tai huomioida. Minä en ole lopulta oppinut tuollaisessa suhteessa olemaan. Tulee sellainen olo, että miehelle on ihan sama, kuka nainen siellä parisuhdelokerossa on.
Vierailija kirjoitti:
Mun ukko käyttää tätä samaa uhkailua jos on riitaa " lähen mökille viikoks, ettei tarvi nähä sua!"
Asioita ei sovita.
Voit aivan ystävällisesti kertoa hänelle salaperäisesti hymyillen "kiva, voit hyvin jäädä sinne useammaksi viikoksi".
Tiedäthän sen vanhan jutun, jossa vaimo ilmoitti miehelleen "täällä on seksiä joka ilta klo 22 riippumatta siitä, oletko sinä täällä vai et".
Minä minä maailmassa eletään minä minä elämää.
Mies on itsekäs paska. Jos oikeasti haluat olla tuollaisen kanssa niin siitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla kuulostaa olevan samanlainen mies kuin ne joita löydän elämääni. Heillä on omat kuviot valmiina ja he lähtevät suhteeseen siten, että jatkavat samaa rataa ja nainen mukauttaa oman elämänsä siihen. Heillä ei ole halua joustaa tai huomioida. Minä en ole lopulta oppinut tuollaisessa suhteessa olemaan. Tulee sellainen olo, että miehelle on ihan sama, kuka nainen siellä parisuhdelokerossa on.
Tämä kuulostaa niin tutulle.
Nyt sinkkuna nämä pystyy bongaamaan jo sovelluksessa siitä että kertovat kuinka elämän peruspalikat on jo kunnossa että vain tyttöystävä puuttuu. Selvä merkki siitä, että asuinpaikka, ystäväpiiri, tulevat lomat, tulevien lasten määrä, viikonloppumenot, ruoat joita syödään, elokuvat joita katsotaan ... kaikki on jo päätetty puolestasi, jos erehdyt olemaan mistään eri mieltä niin kuulet olevasi hankala ja aiheutat turhaa draamaa "Koska elämähän on ihan hyvää näin."
Vierailija kirjoitti:
Mun ukko käyttää tätä samaa uhkailua jos on riitaa " lähen mökille viikoks, ettei tarvi nähä sua!"
Asioita ei sovita.
Nalkuta vähemmän, ota suihin enemmän. Tee miehelle joskus voileivät ja vie avaa hänelle kylmä olut ihan pyytämättä, sen jälkeen annat hänen olla rauhassa etkä kälätä, kysele tai odota mitään. Ei tarvitse tehdä usein, mutta tee joskus. Tulet hämmästymään kuinka miehen käytös ja kotona viihtyminen muuttuu.
Miehelle epäsäännöllisyys ja ennakoimattomuus on kai elämän suola.
Näytin tältä 😲 kun sanoit lopussa että asutte yhdessä ja on lapsi. Miksi ihmeessä olet muuttanut yhteen ja vielä lisääntynyt tuon miehen kanssa? Kai hänen tapansa ovat aina olleet tuollaiset?
Oletan että olet jo yrittänyt puhua asiasta vuosikausia. On siis selvää ettei mies muutu. Sinulla onkin kaksi vaihtoehtoa; joko hyväksyt hänen käytöksensä, tai eroat. Vaihtoehtoa jossa mies maagisesti yhtäkkiä muuttuu, ei ole olemassa.
Kun mies on mökillä, totun siihen parissa päivässä.
Pahinta siinäkin on ennakoimattomuus.
Saattaa tulla kotiin tänään. Tai ylihuomenna. Tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Näytin tältä 😲 kun sanoit lopussa että asutte yhdessä ja on lapsi. Miksi ihmeessä olet muuttanut yhteen ja vielä lisääntynyt tuon miehen kanssa? Kai hänen tapansa ovat aina olleet tuollaiset?
Oletan että olet jo yrittänyt puhua asiasta vuosikausia. On siis selvää ettei mies muutu. Sinulla onkin kaksi vaihtoehtoa; joko hyväksyt hänen käytöksensä, tai eroat. Vaihtoehtoa jossa mies maagisesti yhtäkkiä muuttuu, ei ole olemassa.
Ehkä lapsi ei ole miehen?
Miksi te mammat suostutte ukkojenne kynnysmatoiksi? Rahan takia?

No en tiedä onko yhtään parempi, jos on lapsensa tietoisesti altistanut moiselle häilymiehelle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te mammat suostutte ukkojenne kynnysmatoiksi? Rahan takia?
Varmaan se mies on muuten mukava ja välillä näyttää hämääviä merkkejä, että tilanne on vain väliaikainen.
Ajatelkaa jos äiditkin tekisivät tuota? :D Katoasivat vain mökille epämääräiseksi ajaksi ja "joku muu" hoitaisi lapset ja kotihommat. Elämmekö oikeasti Suomessa ja 2000-lukua? Mikään ei näköjään ole vieläkään muuttunut...
Lapsi on yhteinen. Ja en millään muotoa häntä kadu.
Lapsi kyllä kaipaa isäänsä. Mutta isä menee ja tulee, miten huvittaa.
Mies: 'Olen mökillä. Soita, jos minua tarvitaan kotona.'