Äitejä jotka olette kotiäiteinä vielä kun kaikki lapset yli 3-vuotiaita ja

Nuorin lapsista oli 10kk, seuraavan ikä 3v7kk sekä neljä koululaista 1lk-9lk. Ehdin olla kuukauden työssä kun hoitopaikan täti joutui lopettamaan pph:n työt oman lapsensa vakavan sairauden takia. Siihen aikaan ei ollut kotihoidon tukea kuin 1v2kk asti.



Minulla ei ole ajokorttia, asutaan pienessä maalaiskylässä joten hoitopaikkaan muualle olisi ollut vieminen hankalaa. Oma työmatkani oli pitkä ja sen takia klo 6.20 jouduin viemään lapsen hoitoon niin aikaisin.



Kun kotihoidon tuki loppui, en tiennyt oikein kuinka siitä eteen päin. Jotenkin mielsin että täyty mennä silloiseen työkkäriin, mutta mieheni epäili ettei korvauksia saa kuin vaippapaketin verran hänen palkkansa takia, valtion virkamies...



En kuulunut vielä silloin liittoon tai kassaan joloin olisi mahdollisen "karenssin" jälkeen saanut ansiosidonnaista...



Laskimme mieheni kanssa oikein paperilla mistä kaikista asioista voimme "tinkiä" että voisin jäädä pidemmän päälle kotiin hoitamaan kotia ja lapsia. Lehtitilauksien peruuminen, vakuutusyhtiön vaihto jne. joten päätimme etten hakemalla hae uutta työpaikkaa, se tulisi olemaan n.100km:n päässä kotoa eikä välttämättä löydy samalla työajalla kuin entisessä. Työaikani kerho-ohjaajana oli klo.9.00-16.00.



Työkkäri ei tarjonnut töitä kun laitoin työajat joihin pystyin yleisillä kulkuneuvoilla menemään. Pienessä maalaiskylässä ei työtä ole monellekaan, vaan on mentävä n.100km ulkopaikkakunnalle työhön. Harmittelin toisaalta menetettyä työpaikkaani ja hoitopaikkaa, molemmat OK.



Olin kotona työttömänä nuorimman ollessa 1v2kk kotihoidon tuen loputtua. Kun nuorin täytti 6v menin muutamaksi kuukaudeksi työhön, isompi sisarus ja mieheni vuorotyö sekä mummit olivat lapsen kanssa.



Kun nuorin aloitti koulun en ollut työssä, olin kotona vielä neljä vuotta. Nuorin oli 5lk:lla kun aloitin työssäkäynnin taas, löytyi työaikajärjestelyllä mukava uusi työpaikka (ei työkkärin kautta) Liityin kassaanmahdollisen työn loppumisen takia että saisin ansiosidonnaista, joka on parempi.



Kun olin vuosia kotona "työttömänä" ei sitä mitenkään outona asiana pidetty. Isosa perheessä on paljon ja monenlaisia hommia pyykäyksestä kasvatukseen. Lähistöllä asui äitikaveri jonka kanssa minun kaksi nuorinta ja hänen kaksi lastaan olivat sman ikäisiä suunnilleen. Me äiditkin olimme ...hän oli aika iäkäs ensisynnyttäjäksi ja minä aika iäkäs viimeisten lasten synnyttyä.



Tuosta kadehtimisesta, joskus yksi miehen sukulainen kysyi kuinka pärjäämme vaikka en ole työssä. Lapsia paljon jne.



Kuitekin aloin saamaan Kelalta päivärahaa. Mieheni ei ollut varma saako mitään niin en sitten ollut hakenut käydessäni kotihoidon tuen loputtua työkkärissä...Mutta eräänä päivänä Kelalalta tuli kirje etti minulla ole mitään työvoimapoliittista estettä hakea työttömyyspäivärahaa ja kaavakkeet mukana.



Työkkäri oli "merkinnyt" käyntini ja kai sen takia tuli lausunto ja kaavakkeet.



Hyvä meille, olihan meillä lisäkseni 5 alaikäistä lasta elätettävänänämme vaikkakin virkamiehan palkalla. Kela huomio menoina mm. kuukausittain veroissa hyväksytyt matkakorvaukset, jotka eivät siten ole käteen jäävää rahaa palkasta, vaan kuluja. Pitkämatkalaiselle miehelleni iso matkakulu kuukausittain, kuten oli minullakin...



Ei tosin puuttunut koskaan ruokaa tai perusvaatteita keneltäkään meistä, mutta ei ollut kahta autoa joissa olisikuluja, vaatteet kelpasivat lapsille kun saimme niitä käytettyinä, ompelin paljon ja neuloin, kotiruokaa, ei ravintolakäyntejä...

Ainakin pari vuotta olen vielä kotona.

Ei tätä oikeastaan ole kommentoitu ollenkaan.



On minulla äitikavereita, he tosin ovat kaikki töissä.

Olen ollut kotona kohta 10 vuotta. Aina välillä joku jaksaa kysellä, milloin aion mennä töihin tai mitä ihmettä teen, kun lapset ovat koulussa. Ja varmaan selän takana puhutaan mutta en välitä. Hyvä itsetunto tässä täytyy olla :)



Äitikavereita on, niin työssäkäyviä kuin kotonakin olevia. Olen parissa yhdistyksessä mukana ja hoidan välillä naapurin lapsia naapurin asioidessa muualla. Mukavasti päivät menevät ja lapsetkin ovat vielä aika lyhyitä päiviä koulussa.

kukaan kommentoinut mitenkään. Tottakai on äitikavereita.

ja olen kotiäitinä jo 6 vuotta. Olin kotiäitinä myös murkkujen ollessa pieniä. Tiedän että moni kuvittelee laiskaksi, toiset kadehtii ja joillekkin se on ihan sama.



Enpä jaksa vaivata muiden ajatuksilla omaa päätäni. Meille tämä sopii ja toimeen tullaan, niukasti mutta kuitenkin.

Oletteko ajatelleet millainen eläke teillä on, kun se aika tulee...?

Ei kaikkien tarvitse tuollaisia pohtia. Joillain sattuu olemaan varaa tehdä ratkaisuja ihan sen perusteella, mikä on lapselle parhaaksi. t.5

Voi sinua eläkettä jo etukäteen murehtiva reppana! Kaikkea tässä elämässä ei voi mitata rahassa.



Todennäköisesti olet manan mailla ennen kuin edes yllät eläkeikään. Silloin saattaa ehkä lapsillesi tulla tunne, että olisi se äiti ollut ihan kiva oppia elinaikanaan tuntemaan, mutta harmi että se painoi pitkää päivää töissä eläkkeen kiilto silmissään ja aivan turhaan....

Sen verran elämä on opettanut, että mitä vain voi tapahtua. Ja mielummin vaikka kituuttelen eläkeläisenä vaivoineni, kun juoksen nyt parhaassa iässä oravanpyörässä itseni näännyksiin.

surullista jos jotkut käyvät töissä vain tulevan (mahdollisen!!) eläkkeen takia. Eivätköhän kaikki ''kotiin jääneet'' ole ainakin jollakin tasolla asiaa ajatelleet ja omat ratkaisunsa tehneet.

Ottamatta kantaa siihen kuinka kauan minä elän (voinhan ajaa hirvikolarin jo huomenna), niin mietin vain, että tuleeko kotiäidiksi ryhtyvä ajatelleeksi oikeasti omaa taloudellista turvallisuuttaan? Eläkekertymä nyt vain tuli ensimmäisenä mieneen.

Toivotan onnea kaikille kotiäideille, mutta kannustan myös miettimään omaa vanhuuden turvaansa ennakolta. Vaikka ei työeläkettä kertyisikään niin kannattaisi harkita eläkesäästämistä oma-aloitteisesti. Lisäksi kannattaa miettiä puolison kanssa mitä tapahtuu, jos se perheen pääelättäjä yllättäen häviääkin (kuolee tai jättää perheen).

Jos tulee ero, onko teillä avioehto, talo ja omaisuus miehen nimissä? Millä turvaatte silloin selustanne.

pohtii täällä vain 7 eli the reppana

p.s. Minun mielestä tulevaisuuden suunnittelu on viisasta. Reppanoita ovat ne, jotka tälle pastalle tulevat eron tai kuolemantapauksen jälkeen tilittämään tilannettaan.

Voi sinua eläkettä jo etukäteen murehtiva reppana! Kaikkea tässä elämässä ei voi mitata rahassa. Todennäköisesti olet manan mailla ennen kuin edes yllät eläkeikään. Silloin saattaa ehkä lapsillesi tulla tunne, että olisi se äiti ollut ihan kiva oppia elinaikanaan tuntemaan, mutta harmi että se painoi pitkää päivää töissä eläkkeen kiilto silmissään ja aivan turhaan....

He tulevat ensiksi ja ajattelen heidän parastaan sekä myös meidän perheemme parasta kokonaisuutena - eli runsasta yhteistä aikaa ja leppoisaa arkea ilman työkiireitä tai työn tuomia paineita - esim. pistää puolikuntoisia lapsia kouluun tai hoitoon vain siksi, että kummankin pitää olla töissä.



Meillä on tarpeeksi rahaa elää, vaatimattomasti mutta kuitenkin ilman aivan järkyttävää kituttamista.

Omaisuutta tässä ei kartuteta, mutta onko se niin välttämätöntä? Liioin en kartuta eläkettä, mutta ihan hyvin voin elää vanhanakin köyhänä, kun en ole prameaan elämään nytkään tottunut. Kyllä me jotenkin aina toimeen tullaan, eletään sitten vanhempanakin edelleen vaatimattomasti.



Pääasia, että lapsilla on mukavaa.

Voi voi, jos se on toisten mielestä reppanuutta.



t.3



PS: kukaan ei minun lapsuudessani huolehtinut siitä, että minulla on mukavaa ja tunnen minusta huolehdittavan. Omien lapsieni kanssa teen toisin - vaikka sitten kituuttaisin itse vanhana.

ja täytyy kyllä sanoa, että olen vähgän pettynyt näihin niin kutsuttuihin kotiäiteihin. Mutta kai se vaan menee niin, että jotkut ihmiset haluavat pyhittää elämänsä lapsille ja uhtautua - kunnes tulee se päivä, että joutuu miettimään elämän tosiasioita.

Itse en ainakaan luota siihen, että omat lapseni avustaisivat minua tai isäänsä taloudellisesti tulevaisuudessa sen takia, että olen heidän vuokseen äitinä uhrautunut. Enkä halua, että he tuntevat koskaan olevansa missään kiitollisuudenvelassa.

Hyvän vanhemman tehtävä on paitsi huolehtia lapsistaan niin myös huolehtia siitä, ettei ole lapsilleen riippa. Että lapset saavat elää omaa elämäänsä.

Meillä oli seitsemän lasta ja ollut yhteensä työelämässä ekan lapsen syntymän jälkeen kai alle kaksi vuotta. Kaikki lapset lentäneet pesästä jo useampi vuosi sitten, mutta ei ole mennyt nytkään töihin. Saa kyllä aikansa kulumaan nykyäänkin aktiivisesti kaikessa muussa.



Itse olen ihan eri tyyppinen ja melkoisen työorientoitunut. Mutta jokainen taaplaa tyylillään, turha toisten valintoja on mielestäni kauhistella.

Oma äitini on jäänyt vastaavassa tilanteessa varsin tyhjän päälle, joten kannustan kaikkia miettimään näitä asioita kuten ao. kirjoittaja neuvoi.

Itse arvostan kyllä kotiäitejä, kunhan eivät nosta esim. työttömyyskorvausta, jos kerran vapaaehtoisesti ovat kotona. Esim. äitiysraha kuuluu mielestäni kaikille jotka sitä voivat hakea, mutta työttömyyskorvausta ei mielestäni pidä edes hakea, jos nimenomaan on vapaaehtoisesti kotona eikä edes halua töitä. Tiedän mistä puhun koska, itse olen ollut pitkillä hoitovapailla nostaen hoitorahaa enkä työttömyyskorvausta, koska en edes hakenut töitä.

Ottamatta kantaa siihen kuinka kauan minä elän (voinhan ajaa hirvikolarin jo huomenna), niin mietin vain, että tuleeko kotiäidiksi ryhtyvä ajatelleeksi oikeasti omaa taloudellista turvallisuuttaan? Eläkekertymä nyt vain tuli ensimmäisenä mieneen. Toivotan onnea kaikille kotiäideille, mutta kannustan myös miettimään omaa vanhuuden turvaansa ennakolta. Vaikka ei työeläkettä kertyisikään niin kannattaisi harkita eläkesäästämistä oma-aloitteisesti. Lisäksi kannattaa miettiä puolison kanssa mitä tapahtuu, jos se perheen pääelättäjä yllättäen häviääkin (kuolee tai jättää perheen). Jos tulee ero, onko teillä avioehto, talo ja omaisuus miehen nimissä? Millä turvaatte silloin selustanne. pohtii täällä vain 7 eli the reppana p.s. Minun mielestä tulevaisuuden suunnittelu on viisasta. Reppanoita ovat ne, jotka tälle pastalle tulevat eron tai kuolemantapauksen jälkeen tilittämään tilannettaan.

Voi sinua eläkettä jo etukäteen murehtiva reppana! Kaikkea tässä elämässä ei voi mitata rahassa. Todennäköisesti olet manan mailla ennen kuin edes yllät eläkeikään. Silloin saattaa ehkä lapsillesi tulla tunne, että olisi se äiti ollut ihan kiva oppia elinaikanaan tuntemaan, mutta harmi että se painoi pitkää päivää töissä eläkkeen kiilto silmissään ja aivan turhaan....

Mies kyllä tottakai maksaa maksuja, mutta minulla omaisuutta ja pääomatuloja. Pelkkä miehen palkka ei riitä elintasoon mitä haluamme ( ja pystymme) yllämpitämään. Olemme molemmat ulospäin hyvin vaatimattomia ja ihan tavallisia. Voin kuvitella kuinka meistä juorutaan. Olen saanut mm kommentteja että miehelläsi täytyy olla ihan älytön palkka. Tähän vaan hymyilen vaikka joskus se vähän loukkaa että oletetaan minun olevan siivellä eläjä kotiäiti joka todellisuudessa on hyvin varakas ja maksaa kyllä tasan omansa ja enemmänkin.

Olen kyllä hakenut opiskelupaikkaa joten jos hyvin käy niin tammikuussa en ole enää kotiäiti, mutta ajattelin silti tulla kommentoimaan.



Mielestäni tärkeintä ei ole ympäristön asenteet vaan omat ja se kuinka jaksaa olla lasten kanssa kotona. Itse olen huomannut että en enää vain jaksa, kaipaan muita haasteita jo niin paljon. Voi sanoa että viimesen vuoden ajan olen ollut ihan valmis lähtemään töihin tai kouluun. En vain pystynyt aiemmin hakemaan kouluun, kun muutimme pitkän matkan päästä ja töitä taas on ollut hyvin vaikea löytää omalta ammattialaltani. Joten olenkin päätynyt vaihtamaan alaa opintojen avulla.

tulen saamaan suuren perinnön maita, metsiä, osakkeita jne. Olen ainoa lapsi. Mieluummin nyt annan aikaa lapsilleni, vaikka voisin tietysti uraohjuksenakin jatkaa. Ympärilläni hyvin urakeskeisiä naisia ja välillä taivastelevat valintaani. Pääasia että lapsilla, äidillä ja aviomiehellä hyvä olla :)

kertyykö kotiäideille työeläkettä...



Olin eri vuosian poissa työelämästä riippuen kuinka lapsia syntyi ja työtilannekin vaikutti välillä kotona oloon...Lapsia kuitenkin kuusi joten äitiyslomia on ollut useita kuukausia..



Nyt kun jäin 61-vuotiaana työttömyyseläkkelle, saan toki mennä työhön lisää ansaitsemaan jos sellainen löytyy matkavaikeuksien rajatessa. Saan eläkkeen päälle tienata 640€/kk niin että saa sekä eläkkeen että työllä ansaitun rahan.



Koska työeläkkeeni jäi aika pieneksi useamman lapsen äitinä, muutama euro vaille 400€ annetaan minullle lisäksi vanhuuseläkettä niin että kokonaissumma kuukaudessa on 740€ eikä ainakaan tänä vuonna mene veroa. Eli saan osan rahasta joka ei ole työeläkettä.



Ei ole enää lapsia ruokittavana tai huolehdittavana kotonamme, joten ruokaan ja pikkunenoihin riittää tuo 740 nettona /kk. Kuusi lastenlasta on paljon meillä, milloin kukakin ja viisikin yhtäaikaa, kyllä ruokaa riittää. Minulla ei ole ajokorttia eikä autoa käytössä jne. elän vaatimatonta mutta täyttä elämää.



Mies maksaa kuten ennenkin kaikki laskut sähköstä vakuutuksiin, ei vaihdettu isoa taloa pienempään (käy lastenlapset) ja pidetään edelleen kesämökki josta velka loppui jokunen vuosi sitten.



Jos mieheni kuolee, hän on valtion virkamies jolloin saan toimeentulon. Hän ei saa mitään jos minä kuolen, -no hänellä on palkka jonka jälkeen eläke. Mies on muutaman vuoden nuorempi kuin minä...ja elämme onnellisessa avioliitossa.

En uhraudu, haluan tätä, enkä odota heidän hoitavan minua.



Ja tosiasioita olen kohdannut elämässäni jo niin paljon, että käyn terapiassa vielä vuosikausia. Siinä ovat jotkut eläkemaksut tai köyhä elämä vanhan nii-in toissijaisia.



t. 3/13