Hoitovirheestä johtuva vauvan kuolema....olisko kohtalotovereita?

tietysti täälläkin voimme vaihtaa ajatuksia....kuinka vain halutaan

Voimia Sinulle je perheellesi älkääkä jääkö yksin, vaan hakeutukaa (vertais)tukiryhmään!

Minkä hoihon seurauksena menetit lapsesi?Minkäikäinen lapsi oli?Myönsikö hoitovirheen lääkäri?Mitä lapsesi sairasti?

en ole hoitovirheen takia menttänyt vaan muun asian takia

suurperh.äiti:

Minkä hoihon seurauksena menetit lapsesi?Minkäikäinen lapsi oli?Myönsikö hoitovirheen lääkäri?Mitä lapsesi sairasti?

Meillä synnytyslääkäri ei osannut tai pystynyt tekemään oikeita päätöksiä tarpeeksi nopeasti......aloitetaan vaikka sitä, että meidän edellinen lapsi oli syntynyt hätäsektiolla istukan irtoamisen takia ja tämän enkelipojan synnytys alkoi siitä, että aloin vuotaa kotona verta ja tietysti menimme sairaalaan nopeasti....siellä lääkäri tutki mut ja totesi, ettei oikein tiedä mistä veri tulee ja pisti tarkkailuun, ja totesi et kyllä se sieltä tänään syntyy jollakin lailla....2 tunnin käyrien jälkeen todettiin et sydänäänet ei oo normaalit (vaikka ne oli ton 2 tunnin ajan ollu ihan samanlaisia) ja sit lähettiin leikkaussaliin, jossa myös " viivyteltiin" , koska poika oli maailmassa vasta 45 minuutin päästä leikkauspäätöksestä.

Poika oli syntyessään eloton ja sitä elvytettiin 15 minuuttia ja oltiin jo luovuttamassa, kunnes alkoi virkoamaan, mutta seuraavien päivien aikana selvisi, että melkein kaikki elimet olivat kärsineet hapenpuutteesta ja viimeinen pisara oli aivokäyrät, jossa todettiin, ettei toimintaa ole.

Kolme päivää enkelimme jaksoi sinnitellä, kunnes pieni sydän ei enää jaksanut.

Eli poika oli täysin terve muuten, mutta kuolinsyy oli synnytyksen aikainen ja jälkeinen hapenpuute.

Lääkäri ei virhettänsä myönnä, mutta asia on annettu poliisille tutkittavaksi ja on tällä hetkellä syyttäjällä.

Olisi kiva kuulla myös teidän tarina joko täällä tai voisit kirjoitella tuohon sähköpostiinkin, jos viitsisit...mekin ollaan " suurperhe" ...enkelipoika on meidän 6 lapsi

Käpy ry on se järjestö, johon lapsensa menettäneille on saatavissa vertaistukea.Lisätiedot www.kapy.fi.



Motto: " Surevaa perhettä ei saa jättää yksin."



Tsemppiä! Katse kohti valoa!



Äitien kannattaa uskoa äidin vaistoonsa, terveydenhuoltohenkilökunta on rajallista. Olen itsekin saanut tämän kokea. Hinta voi olla kova, mutta ei kannata jäädä makaamaan tuleen. Toivottavasti miehesi ja läheisesi tukevat, aina löytyy joku joka tukee, kun ei anna periksi.

enkelilapsi. itse en ole menettänyt lastani, mutta tiedän miten kauheaa se voi olla. kaverini menetti lapsensa ja se johtui lääkärien virheestä. itse olen myös meinannut kuolla kun äitini on minua synnyttänyt, kuin joku ihme olisi taphtunut kertoi äitini kun selvisin.

että tämmönen tehään.

emppu-06:

enkelilapsi. itse en ole menettänyt lastani, mutta tiedän miten kauheaa se voi olla. kaverini menetti lapsensa ja se johtui lääkärien virheestä. itse olen myös meinannut kuolla kun äitini on minua synnyttänyt, kuin joku ihme olisi taphtunut kertoi äitini kun selvisin.

ANTEEKSI ETTÄ PUUTUN ASIAAN,MUTTA!!! Jos et ole itse lasta menettänyt niin mielestäni on turha sanoa että tiedät miten kauheaa se on!!! Kaverin tuskaa voi seurata läheltäkin mutta jos sitä helvettiä ei ole itse kokenut ei voi sanoa tietävänsä!!!! Sorgen vaan kärkäs ja varmasti loukkaavakin kommentti!!

Itse olen myös menettänyt esikoispoikani joten puhun kokemuksesta.

Sinulle enkelilapsi ja muillekkin lapsensa menettäneille oikein paljon jaksamista arkeen!!!

Itselläni oli paljon voimakkaita supistuksia jo kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, synnytys ei vain lähtenyt käyntiin. Polttoja tuli 5-10 minuutin välein, kesti puolisen vuorokautta, loppuivat ja alkoivat taas, kolme viikkoa. Siinäpä sitten ohitettiin toiveeni synnytyksen käynnistämisestä, kohdunsuu oli jo rv 37 viisi senttiä auki ja kohdunkaulaa ei enää ollut. Kaipa synnytys olisi käynnistynyt seksillä, ajatus ei oikein innostanut polttojen keskellä...



Sitten kun vihdoin ja viimein suostuivat kalvot puhkaisemaan, lapsi syntyi tunnissa. Synnytys sinänsä sujui ok, siinä ei mitään virhettä tehty. Lapsemme hyväksi ei vain voitu enää syntymän jälkeen tehdä mitään. Kaikki kyllä keinot kyllä käytettiin. Hän eli vain päivän. Enkä saanut häntä kertaakaan syliini.



Hänelle tehtiin oikeustieteellinen ruumiinavaus, tulokset eivät ole vieläkään tulleet. Odotamme tässä tuloksia ja sitten mietitään mitä tehdään..vai tehdäänkö mitään. En tiedä onko hoitovirhe, vai oliko terveenä pitämämme lapsi kuitenkin sairas. Lääkäri sanoi että lapsi oli jo kohdussa kärsinyt hapenpuutteesta ja että pitkäaikaiset ja voimakkaat supistukset heikentävät ja estävät istukan toimintaa. Se minua surettaa, kun minua oltaisiin kuunneltu, lapseni saattaisi olla elossa.

Ketään en syytä, vain itseäni, olisi pitänyt vain uskoa itseensä ja vaatia enemmän. Kaikki energiani menee nyt toipumiseen ja siihen että jaksaisi olla äiti esikoiselle. Kovasti toivon että saisin vielä vauvan, mutta kun ikääkin alkaa jo olla 37 vuotta, ei sekään ole mikään itsestään selvyys.



Toivon sinulle voimia, toivottavasti saat tukea läheisiltäsi.

Kaverin tuskaa voi seurata läheltäkin mutta jos sitä helvettiä ei ole itse kokenut ei voi sanoa tietävänsä







Tuohon voin yhtyä täysin....vaikka ennen omaa kärsimystäni luulin toisin.

Luulin ennen juuri niin että jos näkee sen surun ja tuskan ja elää niiden ihmisten kanssa, jotka kärsivät, niin silloin voi ymmärtää.

Tämä käsitys mulla heitti kuperkeikkaa samalla kuin koko elämä meni uuteen arvojärjestykseen.

Sitä kärsimystä ja tuskaa ei voi sanoin kuvailla ja sellaisia tunteita mitä siinä käydään läpi, ei uskonu itellä ees olevan...ja tätä kärsimystä ei toivo kenellekkään, ei edes pahimmalle vihamiehelle.

Minulla on tämän tapahtuman jälkeen monesti " kiehunut" päässä kun äidit valittavat siitä ku vauva on herättäny usein yöllä, on flunssaa jne...

Olkaa kiitollisia että teillä on se lapsi, mitä hoivata ja kanniskella....ajatelkaa että asiat voisi olla toisellakin lailla....toisilla on vain tyhjä syli.

minulla kuoli tyttö hoitovirheen vuoksi kesällä 2004..tai siis tytön hoito oli niin hyvää kuin olla ja voi,mutta rasausaikana tehtiin hoitovirhe.tyttö syntyi tulehduksen vuoksi 25+2 viikoilla,770g ja 30cm..pikkuinen keiju eli vain yhden päivän.tulehdus olisi voitu hoitaa antibiooteilla ja raskaus olisi jatkunut normaalisti loppuun asti(oletettavasti).menin lääkäriin kipujen vuoksi,mutta sisätutkimusa,ultraa,mitään ei tehty.ei otettu edes tulehdusnäytettä.jos nämä tutkimukset olisi tehty,minulla olisi nyt 2 vuotias tyttö...tein asiasta valituksen potilsvahinko keskukseen ja päätös tuli myönteisenä,virhe on tapahtunut.hautajaiskulut ja muut korvattiin,kivusta ja henkisestä kärsimyksestä ei mitään.kuoleman tapauksissa henkisestä kärsimyksestä ei saa mitään.ei mikään raha korvaa menetystämme mutta olisi minusta kohtuullista edes yrittää..

tällainen tarina minulla..nyt meillä on toinen tyttö,6kk vanha...hän pitää huolen ettei äiti koko ajan sure..

Täytyy ihmetellä Suomen oikeusjärjestelmän hitautta ku meidän juttu on pyörinyt yli 2vuotta eri tahoilla vai onko näissä jutuissa tarkoitus viivytellä että vanhemmat luopuisivat koko asiasta.Tää on vain isän mielipide asiasta mut ihmettelen ku on tavallinen pulliainen kyseessä niin ei taida olla mitään merkitystä koko asialla.Tuska kasvaa koko ajan ku ei saada asiaa käsiteltyä loppuun.

... ja kärsivällisyyttä enkelilapsen isä!!!Suomi on kuitenkin vielä demokraattinen oikeusvaltio.

Ikävä lukea, miten samankaltaisia tarinoita täältäkin löytyy. Itse kirjoittelen ja keskustelen Kävyn Enkelivauva-listalla.



Meidän pikkukakkosemme syntyi myös terveenä ja täysiaikaisena. Lapsivesi meni kotona, mutta mitään supistuksia ei tullut.

Sairaalassa sitten odoteltiin melkein 2 vrkta, että jotain tapahtuisi. Lääkäri pitkitti sektioon lähtöä ja vauvamme syntyi ilman pulssia. Hänet saatiin elvytettyä ja siirrettiin yliopistolliseen sairaalaan. Hapenpuute oli vaurioittanut aivot totaalisesti ja hän vammautui neurologisesti täysin.

Meidän onnemme oli, että pieni poikamme alkoi itse hengittämään ja saimme hänet syliin hellittäväksi. Hän eli vai viisi päivää ja kuoli syliini.



Me teimme kaikki mahdolliset valitukset: potilasvakuutuskeskus ja TEO (terveyshuollon Oikeusturvakeskus). Kumpikin taho päätti, että hoitovirhe on tapahtunut. Lääkäri sai toimistaan huomautuksen.



Olen kirjoittanut poikamme tarinan kirjaksi. Se on kirja odotuksesta, synnytyksestä ja elämästä kuoleman jälkeen. Minulle oli suuri helpotus ja terapia, että sain kirjan tehdyksi. Näin poikammekin elää.



Kirjaa voi tilata minulta sähköpostilla:

tatjana.junttila @ kuusjoki.salonseutu.fi



Toivon kaikille lapsensa menettäneille voimia arkeen!

14- älä syytä itseäsi. Minukin lapseni on vammautunut hoitovirheen takia- kova paikka sekin. Joka yö valvon. Mutta parempi olisi jatkaa elämää...



VOIMIA SISKOT!

hjo85:

...tein asiasta valituksen potilsvahinko keskukseen ja päätös tuli myönteisenä,virhe on tapahtunut.hautajaiskulut ja muut korvattiin,kivusta ja henkisestä kärsimyksestä ei mitään.kuoleman tapauksissa henkisestä kärsimyksestä ei saa mitään.ei mikään raha korvaa menetystämme mutta olisi minusta kohtuullista edes yrittää..

tällainen tarina minulla..nyt meillä on toinen tyttö,6kk vanha...hän pitää huolen ettei äiti koko ajan sure..

Tämä juuri mua " kiukuttaa" suomen oikeuslaitoksessa...jos jollekkin on tehty hoitovirhe, joka vammauttaa, niin silloin maksetaan hirveät korvaukset henkisistä kärsimyksistä, mutta jos potilas kuolee niin silloin ei mitään, koska ei kuollut voi enää kärsiä henkisesti ja omaisille ei voida henkisistä kärsimyksistä maksaa...näin mulle sanottiin potilasvahinkokeskuksessa, ku soitin sinne.

Tästä tulee sellainen olo et lääkärinkin, joka huomaa kohtalokkaan virheensä, niin ei kannata korjata sitä mitä korjattavissa on, vaan antaa vaan mennä loppuun asti niin ei tarvi korvauksia maksaa.

Eihän ihmishenkeä todellakaan voi rahalla korvata, mutta kyllä se tuska jota äitikin(sekä isä ja sisarukset) joutuu kantamaan loppuelämänsä, täytyisi jotenkin korvata ja huomioida, kuinka kaikki tapahtunut vaikuttaa tulevaisuuteen ja mitä vaikeuksia saattaa tulla sekä henkisellä, että fyysisellä tasolla. Jalan tai käden jos menettää on proteesit, monia elimiä siirretään, mutta sitä lasta, jota on kantanut 9 kuukautta sydämensä alla, sitä ei voi " varaosista" tehdä.

Eli jos jokin osa ihmisessä vaurioituu, niin vielä on kummiskin elämää, mutta kuolemaan kaikki loppuu kuin seinään...ja tämäkö ei sitten päättäjien mukaan ole henkistä kärsimystä....voisiko joku mulle maalaiselle selittää, mikä on todellisuudessa henkistä kärsimystä.

Tällä kertaa " seikkailin" tuolla keskenmenot puolella ja päätin käväistä täälläkin pitkästä aikaa.. Meillä syntyi tytär kesäkuussa 05 ja tutkimukset mahdollisesta hoitovirheestä on vasta nyt saatu päätökseen. Laitan tähän perään kesäisen kirjoitukseni aiheesta jos sen vielä tuolta koneelta löydän..siinnä on koko meidän tarina ja nyt siis puhutaan ainakin jonkinasteisesta hoitovirheestä. Itse emme ole ainakaan vielä lähteneet asiaa eteenpäin ajamaan, siis juuri poliisille. Mutta jotenkin tuntuu että voimat alkaa olla jo niin loppu ettei tätä enää jaksaisi puida. Itselläni vielä joulukuussa 05 keskenmeno rv 11 ja nyt tässä juuri kauhulla odottelen ensiviikolla olevaa lääkäriä jossa selviää että onko tällä kertaa kyse tuulimunasta, epäilys siitä on olemassa ja silloin asia vasta varmistuu..



Yritän nyt etsiä sen vanhan kirjoitukseni kun en enää koko tarinaa jaksaisi uudelleen kirjoittaa=)



Voimia kaikille..kamala asia mutta helpottavaa tietää ettei näiden asioiden kanssa ole yksin..Oletteko saanneet terapia-apua asioiden puintiin? Meillä onnistui heti ja vieläkin siellä käyn juttelemassa ja se helpottaa..

Hei vaan kaikille!



Synnytin tyttäremme 29.7.05 ja hän oli kuollut 26.7.05. Tarinamme on pitkä, mutta yritän kertoa sen lyhyesti.

Raskauteni sujui hyvin, mutta itse ja läheiseni aloimme ihmetellä vatsani suurta kokoa, joka oli hyvinkin iso. Vieraat ihmiset luulivat minun odottavan kaksosia, vähintään. Raskausviikolla 34 pääsin tarkempiin tutkimuksiin asian vuoksi. Kotipaikkakuntamme äitipolilla vauvallamme todettiin double bubble eli kansankielellä sanottuna suolistoahtauma.

Asumme suht pienellä paikkakunnalla, joten meidät lähetettiin Helsinkiin, naistenklinikalle tarkempiin tutkimuksiin. Siellä diagnoosi tupla kuplasta todettiin oikeaksi ja meille myös kerrottiin, että joka kolmas lapsi, jolla kyseinen poikkeama havaitaan on myös down-lapsi.

Mutta itse tukos on helppo korjata leikkauksella. Meille tehtiin lapsivesi punktio, josta selvisi, että vauvamme kromosomit olivat kunnossa. Se oli suuri helpotus, ainoastaan mieltä kaivoi tuleva leikkaus, johon lapsemme varmasti heti synnyttyään joutuisi.

Sovimme silloin hoitavien lääkärien kanssa, että ensisijainen synnytys Helsingissä, mutta jos emme kerkeä niin silloin lapsi synnytetään täällä ja meille oli annettu ohjeet mm. siitä mitkä letkut ym. lapselle tulee täällä ja sitten ambulanssilla Helsinkiin(matka normaalisti kestää n. 3h). Nämä ohjeet oli annettu myös sairaalamme henkilökunnalle.

Heräsin tuolloin 26.6.05, jolloin en aamulla tuntenut vauvan liikkeitä, joten otin yhteyttä äitipolille ja sieltä annettiin ohjeet tulla heti paikalle. Sinne päästyämme jouduin sydänkäyrään, joka näytti mieheni ja minun mielestä todella oudolta, mutta luotimme kätilöihin, joita oli koko ajan luonnamme. Sitten paikalle tuli lääkäri, joka on pitkän uran tehnyt ja erittäin kokenut ja hyvänä pidetty. Hän ultrasi minua ja kysyin häneltä, että miltä siellä näyttää ja hän vastasi minulle, että ihan normaalilta, mutta voisihan se vähän enemän liikkua kun tilaa on.

Hän sanoi että jos lähtisimme kuitenkin Helsinkiin odottelemaan synnytystä, sillä siellähän oli muutenkin tarkoitus synnyttää. Meille ei missään vaiheessa sanottu, että olisi kiire. Saimme mukaamme papereita, joissa oli mukana myös lääkärin viimeisin sanelu ja siinnä luki:sikö makaa kohdun pohjalla, eikä käytännöllisesti katsoen liiku ollenkaan.

Meillä meni pakkaamiseen ja muuhun korkeintaan tunti kun olimme matkalla Helsinkiin. Matkalla seisoimme useaan otteeseen juhannusruuhkissa ja matkaan meni kaikenkaikkiaan 6 tuntia. Vauvame kuoli mahaani matkalla. Pääsimme Helsinkiin, jossa asia todettiin. Shokki oli valtava. Mutta jostain sitä voimaa sai. Synnytystä käynnisteltiin kolme päivää ja kerran olin jo synnytyssalissa, mutta kipulääke aiheutti sen, että minulla oli vain yksi supistus, joka ei hellittänyt lainkaan vaan kouristus jatkui tunteja, lopulta sain niin paljon kipulääkettä, että supistus loppui ja nukahdin.

29.6.05 esikoisemme syntyi (rv36). Saimme laskea häneltä sormet ja varpaat, silitellä ja hyvästellä kauniin tyttäremme. Hautajaiset olivat 16.7.05 ja se helpotti kun saimme saatta pikkuisemme viimeiselle matkalle perheidemme kanssa. Monet ihmettelevät selviämistämme, mutta suuri kiitos kuuluu valtavalle turvaverkostollemme. Esimerkiksi nuorempi isosiskoni oli koko viikon sairaalassa kanssamme 24 h vuorokaudessa. Mieheni veli ja tämän vaimo kanssa lähes koko ajan. Nämä ihmiset olivat myös konkreettisesti mukana synnytyksessä auttamassa ja lisäksi käytävällä olivat vanhempamme+muut tukijat.

Kiitos kuuluu myös toiselle siskolleni perheineen, naapureillemme ja ystävillemme ja tutuille, jotka ovat jaksaneet kuunnella meitä. Lisäksi olemme myös tavanneet säännöllisesti ammattiauttajaa.

Epäily hoitovirheestä täällä päässä tekee asian vaikeaksi, sillä kaikki olivat Helsingissä sitä mieltä, että nuo käyrät joita täällä otettiin olivat selkeät hätäsekstiokäyrät, eikä meitä olisi pitänyt laittaa omalla autolla mihinkään, vaan tehdä sektio täällä. Kuolinsyytä ei vielä ole tullut, mutta toivon vaan ettei lääkärin alkeellinen virhe olisi maksanut lapsemme elämää. Olemme vienneet asian jo eteenpäin ja vain siksi ettei näin enää käy meille tai muille.

Voimia Auroora 24. Tarinasi on hyvin opettavainen- toivottavasti jaksat koota voimasi! Hyvä, että tukiverkostosi toimii oikeasti ja tukee oikeasti! Siunausta Sinulle ja tukijoillesi!



Motto:

" Pilvet ovat merkki siitä, että aurinko on jossakin lähellä."



---



Onnellisempi tarina:



Kuulin tarinan, että odottavan äidin mies oli huomannut, että kovasta migreenistä kärsivä vaimo tulee HETI viedä synnyttämään-

ja nopean miehen ansiosta tehtiin hätäsektio

ja äitikin pelastui kovasta verenvuodostaan...



Mies pelasti 2 ihmishenkeä- vaimonsa ja vauvan.



(Mainittakoon, että neuvola ei olut huomannut edellisenä päivänä odottajan raskausmyrkytystä...)