Leskenä oleminen

mitäpä iltapalstalaiset on mieltä?

päästä, niin pitää tarttua hetkeen, eikä ajatella, mitä muut ovat mieltä

Ennen kuin ihastuin kehenkään.



En kuitenkaan heti antanut lupaa tuohon kunnolla. Mutta tässä nyt edelleen ollaan, yhdekäsän vuotta myöhemmin.

Mä olen rakastunut leskimieheen. Hänen vaimonsa kuoli yllättäen noin puolitoista vuotta sitten. Haluaisin niin kovasti häntä. Ymmärrän hänen surunsa ja en voi häntä painostaa asian suhteen. Hän tietää tunteistani. En halua pilata liialla tunkeilulla. Voi kuinka on vaikeaa...

Mikset antanut " lupaa" ihastua?

Ajattelitko muiden mielipiteitä?

Mikset antanut " lupaa" ihastua? Ajattelitko muiden mielipiteitä?

jos rakastun yhtä paljon kuin olin aiemmin ollut, niin taas tapahtuu jotain kamalaa.

Muut olivat jo tuossa vaiheessa sanoneet minulle, että pitää antaa itselle mahdollisuus uuteen onneen tms.

Säikähditkö tunteitasi? Oliko jotenkin kamalaa huomata että voi ihastua/ rakastua uudestaan? Tuntuiko se sinusta pettämiseltä?

Säikähditkö tunteitasi? Oliko jotenkin kamalaa huomata että voi ihastua/ rakastua uudestaan? Tuntuiko se sinusta pettämiseltä?

Ei ollut kamalaa ollenkaan. Ja olimme kuolleen miehen kanssa monta kertaa pohtineet , että mitä jos toinen kuolisi.

Säikähditkö tunteitasi? Oliko jotenkin kamalaa huomata että voi ihastua/ rakastua uudestaan? Tuntuiko se sinusta pettämiseltä?

Ei ollut kamalaa ollenkaan. Ja olimme kuolleen miehen kanssa monta kertaa pohtineet , että mitä jos toinen kuolisi.

Olin myös vasta reilun 20 tuolloin, joten varmasti jos olisimme ehtineet olla vaikka 15 vuotta yhdessä olisivat nämä pettämisajatuksetkin voineet olla mielessä

millä lailla uusi rakkautesi suhtautui leskeyteesi? Arasteliko hän sitä?

Ja iso kiitos sinulle vastauksistasi :)

Voisitteko kertoa kuinka suhtaudutte lesken uuteen rakkauteen? Kuinka kauan lesken "täytyy" olla ilman toista ihmistä?

Jos olet leski niin kauanko sinulla meni jotta pystyit edes ajattelemaan ketään toista?

Jos ja kun löysin uuden rakkauden niin epäröitkö sen suhteen?

ennen vanhaanhan laki sanoi, että vuosi pitää olla väliä miehen kuoleman ja uuden avioliiton välillä- Vaimon kuoleman kohdalla ei laki sanonut mitään, koska mies ei voi olla raskaana puolison kuollessa. Säännös oli siis perimysoikeuksien takia. Vuoden sisällä miehen kuolemasta syntynyt lapsi peri isänsä. Nykyään ei taida tämmöistä lakia enää olla, vaan lapsen täytyy olla syntynyt ennen kuolemaa, joten mikään ei estä hakemasta uutta lohtua vaikka heti.

Minä en ole sitä sorttia, joka ylipäänsä pystyisi ajattelemaan suhdetta muuten kuin jonkun tietyn miehen kanssa ja sitä toista tiettyä miestä ei ole vielä tullut vastaan. (leskenä nyt 5 vuotta) Mutta mä olen ehkä vain nirsoa sorttia. Olin jo ennen kuin tapasin miestäni. ja olen aina epäröinyt kaikkien rakkauksien ja suhteiden kohdalla, mun tunteet herää hitaasti ja varmistuu vielä hitaammin. Ei itseään tarvitse muuttaa sen takia että on leski ja lesken "kuuluu" toimia jotenki ntietyllä tavalla.

niin kyllä sitä voinee ainakin vuoden odotella, ennen kuin ketään uutta kumppania esittelee. Mielellään vähän enemmänkin. Ja musta onkin ihan kohteliasta antaa kaikille riittävästi aikaa sopeutua ensin ihmisen kuolemaan ja sitten toisaalta uuteen puolisoon.

on ihan jokaisen oma asia, milloin on valmis uuteen suhteeseen. Siihen ei pidä olla sanomista kellään, ei sukulaisilla, tuttavilla, kavereillä eikä kellään muullakaan. Toki niitä mulkoiluja voi saada osakseen, missä vaiheen tahansa, mutta ne kannattaa jättää omaan arvoonsa.



Itse olen ollut leskenä nyt nelisen vuotta. Pari "laastarisuhdetta" on ollut, joista siis jo tiennyt, ettei niistä sen kummempaa tule, mutta tarvinnut sitä toisen kainaloa jne... Nyt en edes ajattele mitään, että oispa kiva mies joka kävelisi vastaan tms. Haluan olla lasten kanssa keskenään. Joskus ehkä se tunne iskee, että haluaa/tarvitsee jonkun. Nyt vaan ei tunnu siltä yhtään. Olen kuitenkin avoin, että jos tutustuu johonkin, joka kolahtaa niin kai se sitten menee omalla painollaan...

että toiset tuomitsee ja sanoo jotain niinkin typerää kuin että et rakastanut miestäsi..

Meillä ihmisillä on vain tämä yksi elämä ja pitäisikö se loppuelämä toisen kuollessa viettää nurkissa laahustaen..

Tuskin vainajakaan sellaista haluaisi.

Ihastuin heti, vaikken sitä itse ihan heti tajunnutkaan ja kait jotenkin alitajuisesti yritin sulkea pois tunteet, koska mieheni ja lasteni isän kuolemasta oli niin vähän aikaa. Kun oltiin tunnettu n. 9kk niin sillon ainakin periaatteessa meistä olisi voinut puhua parina, vaikkemme virallisesti ollutkaan suhdettamme julkistaneet, mutta lähipiiri paheksui, että miten voin näin pian ottaa uuden miehen ja en kuulemma rakastanut kuollutta miestäni ollenkaan jne.



Nyt on takana 15v yhteiseloa ja yhä onnellisesti yhdessä.