Pariisi kieltää lasten poniratsastuksen
Kommentit (86)
"Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään kampanjoineet poniratsastuksen kieltämisen puolesta kaupungissa. Aktivistien mukaan ponit saattavat esimerkiksi joutua pitämään kuolainta koko päivän suussaan, eikä niillä ole ollut kunnon pääsyä juomavedelle. Lisäksi eläimet kärsivät järjestöjen mukaan pitkistä kuljetuksista kaupungin keskustan puistoihin."
Onpa kamalaa. Ikään kuin ponit ja hevoset eivät olisi täysin tottuneet kuolaimeen. Sehän vain lepää suussa, ei satu. Sama kuin väittäisi, että hevoselta pitää ottaa välillä kengät pois...
Juomaveden saanti tietty täytyy järjestää.
Hyvä, että kielletään. Vielä pitäisi sama kielto ulottaa koskemaan nähtävyyksien lähellä tarjottavia hevoskyytejä. Heppaparat odottavat pahimmillaan tuntikausia läkähdyttävässä helteessä, että joku paksu turisti hyppää kärryihin ja sitten saavat vetää tätä kuoppaisia katuja korttelin ympäri. Ja sitten taas odottamaan. Onpa elämää.
Mitä jää kun kaikki kielletään? Maailma on aivan sekaisin.
Meinaako ne sulkea myös Vincennesin? Raviratsastus ja laukkaurheilu ovat kovia sanoja Ranskassa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä jää kun kaikki kielletään? Maailma on aivan sekaisin.
Ketään ei saa loukata, ei edes heppoja. Sitä on woke.
Adressissa peräti 8400 nimeä. Pariisin kokoisessa kaupungissa!? Ja sen seurauksena kielletään. Ei voi olla totta.
Mikset kirjoittanut missä ja miksi kielletään? Et maininnut että kielto koskee vain puistoajelua.
Vierailija kirjoitti:
"Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään kampanjoineet poniratsastuksen kieltämisen puolesta kaupungissa. Aktivistien mukaan ponit saattavat esimerkiksi joutua pitämään kuolainta koko päivän suussaan, eikä niillä ole ollut kunnon pääsyä juomavedelle. Lisäksi eläimet kärsivät järjestöjen mukaan pitkistä kuljetuksista kaupungin keskustan puistoihin."
Onpa kamalaa. Ikään kuin ponit ja hevoset eivät olisi täysin tottuneet kuolaimeen. Sehän vain lepää suussa, ei satu. Sama kuin väittäisi, että hevoselta pitää ottaa välillä kengät pois...
Juomaveden saanti tietty täytyy järjestää.
Ei ehkä satu, mutta on aivan varmasti epämukava. Voit koittaa itse aamulla laittaa suupielistä ulos tulevan metallitangon suuhun ja ottaa sen illalla pois. Selitä sitten tottumisesta.

Jos tätä tapahtuu usein ja kestää koko päivän, niin onhan se ihan h elvetin liikaa! Ei eläimet ole ihmisten leluja.

Ihmisen ja hevosen suu on ihan erilainen. Hevosella on etu ja takahampaiden välissä tyhjä tila, johon kuolaimet sopii. Ei ne paikallaan ollessa häiritse hevosta, pystyy jopa syömään kuolain suussa.

🙄 pidäthän sä itsekin kuolainta suussa päivät pitkät, pidäthän?

Se että pystyy tekemään jotain, ei tarkoita, etteivät ne silti häiritsisi. Mistä vetoa, että se hevonen olisi paljon ennemmin ilman niitä kuolaimia kuin kuolainten kanssa?
Ihmettelen, kun tuttu vegaani ratsastaa. Ikäänkuin hevoset olisivat hänen orjiaan!
HORSES ARE NOT YOUR SLAVES!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään kampanjoineet poniratsastuksen kieltämisen puolesta kaupungissa. Aktivistien mukaan ponit saattavat esimerkiksi joutua pitämään kuolainta koko päivän suussaan, eikä niillä ole ollut kunnon pääsyä juomavedelle. Lisäksi eläimet kärsivät järjestöjen mukaan pitkistä kuljetuksista kaupungin keskustan puistoihin."
Onpa kamalaa. Ikään kuin ponit ja hevoset eivät olisi täysin tottuneet kuolaimeen. Sehän vain lepää suussa, ei satu. Sama kuin väittäisi, että hevoselta pitää ottaa välillä kengät pois...
Juomaveden saanti tietty täytyy järjestää.
🙄 pidäthän sä itsekin kuolainta suussa päivät pitkät, pidäthän?
No en, mutta kirjoitin juuri että minun suu ihmisenä on ihan erilainen kuin hevosen. Joku kielikoru voisi ihmisellä vastata kuolainta ja niitäkin moni pitää. Vastasin vain äsken vahingossa väärälle.

Hevonen on vain eläin, siltä ei kysytä mitään ja vihervassutkin voivat olla hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään kampanjoineet poniratsastuksen kieltämisen puolesta kaupungissa. Aktivistien mukaan ponit saattavat esimerkiksi joutua pitämään kuolainta koko päivän suussaan, eikä niillä ole ollut kunnon pääsyä juomavedelle. Lisäksi eläimet kärsivät järjestöjen mukaan pitkistä kuljetuksista kaupungin keskustan puistoihin."
Onpa kamalaa. Ikään kuin ponit ja hevoset eivät olisi täysin tottuneet kuolaimeen. Sehän vain lepää suussa, ei satu. Sama kuin väittäisi, että hevoselta pitää ottaa välillä kengät pois...
Juomaveden saanti tietty täytyy järjestää.
Ei ehkä satu, mutta on aivan varmasti epämukava. Voit koittaa itse aamulla laittaa suupielistä ulos tulevan metallitangon suuhun ja ottaa sen illalla pois. Selitä sitten tottumisesta.
Minulla ei ole hammaslomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään kampanjoineet poniratsastuksen kieltämisen puolesta kaupungissa. Aktivistien mukaan ponit saattavat esimerkiksi joutua pitämään kuolainta koko päivän suussaan, eikä niillä ole ollut kunnon pääsyä juomavedelle. Lisäksi eläimet kärsivät järjestöjen mukaan pitkistä kuljetuksista kaupungin keskustan puistoihin."
Onpa kamalaa. Ikään kuin ponit ja hevoset eivät olisi täysin tottuneet kuolaimeen. Sehän vain lepää suussa, ei satu. Sama kuin väittäisi, että hevoselta pitää ottaa välillä kengät pois...
Juomaveden saanti tietty täytyy järjestää.
🙄 pidäthän sä itsekin kuolainta suussa päivät pitkät, pidäthän?
No en, mutta kirjoitin juuri että minun suu ihmisenä on ihan erilainen kuin hevosen. Joku kielikoru voisi ihmisellä vastata kuolainta ja niitäkin moni pitää. Vastasin vain äsken vahingossa väärälle.
Kielikoru on ihmisen oma valinta. Entä jos vauvoille tai taaperoille alettaisiin laittamaan kielikoru?
Minulla on ollut alaetuhampaiden takana retentiokaari joku 15v. Teininä hammasraudat varmaan 1-2v. Aluksi ne tuntuivat hassuilta mutta tuntumaan tottui. Silmälasit ovat olleet 20v mutta niitä pidän vain tietyissä tilanteissa, kuten autolla ajaessa. Inhoan pitää niitä.
Kuolaimet eivät aiheuta mitään kummempia tuntemuksia kun ne ovat vain suussa. Eri asia jos kokemattomat ottavat kuolaintuntumaa ja tekevät äkkinäisiä ohjasliikkeitä. Enemmän olen huomannut hevosten varusteista inhoavan loimien etusolkien kiinnitystä (monet loimet hankaavat lapoja, tai ainakin silloin kun aktiivisesti harrastin) ja satulavyön kiristystä. Monet ottavat kuolaimet suuhun ihan oma-aloitteisesti kun niitä tarjoaa. Oma hevonen protestoi kuolaimia silloin, jos talvella olin unohtanut lämmittää niitä etukäteen tarpeeksi. Pitkään käytin kumikuolaimia, joissa joku maku, ne oli sille erityisen mieluisia.
En oikein totaalikielloista tiedä, pitäisi lähinnä asettaa rajat joissa yrittäjät voivat toimia. Hevosten osalta vaatimuksiin voisi esim kuulua työpäivän maksimipituus helteellä, vaatimus vedestä ja katoksesta jossa odotella väliajat. Ammattinahan se olisi hyvin leppoisaa ja terveellistäkin (epäilen kuinka paljon hevoset pääsevät kävelemään isojen kaupunkien lähettyvillä olevilla talleilla) tietyissä puitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eläinsuojelujärjestöt ovat jo pitkään kampanjoineet poniratsastuksen kieltämisen puolesta kaupungissa. Aktivistien mukaan ponit saattavat esimerkiksi joutua pitämään kuolainta koko päivän suussaan, eikä niillä ole ollut kunnon pääsyä juomavedelle. Lisäksi eläimet kärsivät järjestöjen mukaan pitkistä kuljetuksista kaupungin keskustan puistoihin."
Onpa kamalaa. Ikään kuin ponit ja hevoset eivät olisi täysin tottuneet kuolaimeen. Sehän vain lepää suussa, ei satu. Sama kuin väittäisi, että hevoselta pitää ottaa välillä kengät pois...
Juomaveden saanti tietty täytyy järjestää.
Jos tätä tapahtuu usein ja kestää koko päivän, niin onhan se ihan h elvetin liikaa! Ei eläimet ole ihmisten leluja.
Ihmisen ja hevosen suu on ihan erilainen. Hevosella on etu ja takahampaiden välissä tyhjä tila, johon kuolaimet sopii. Ei ne paikallaan ollessa häiritse hevosta, pystyy jopa syömään kuolain suussa.
Kyllä ne häiritsee. Ja kun hevonen syö kuolain suussa, rehu kiertyy ja kertyy kuolaimen ympärille.
Se, että pystyy johonkin ei tarkoita sitä että tilanne olisi normaali ja hyvä.
Saako aikuiset ratsastaa silti?