G: Missä tapauksessa olisit nyt kuollut, jos olisi käynyt toisin?

muutama vuosi sitten, saattaisin olla kuollut. Lääkäri huomasi muutoksen, josta kehittyi seurannassa pian syöpä, ja poistettiin. Syöpä oli nopeasti ja salakavalasti etenevää tyyppiä, kyse pikemminkin viikoista kuin kuukausista. Olin vasta 30-vuotias.

Vinkki: menkää mieluummin aina lääkäriin kuin jättäkää menemättä, jos on mielessä asia joka vaivaa.

Toivottoman ahdas lantio onneksi huomattiin etukäteen, mutta ilman nykytekniikkaa lasta vaan olisi puskettu tuloksetta huonoin seurauksin.

istuin etupenkillä- eikä turvaistuimia vuonna 1964...



jotenkin vaan selvisin hengissä

-äiti oli viemässä' niitä mummolle---

onneksi äiti huomasi

ja oksennutti minut ajoissa...



olin 2 v silloinkin

ja luulin lääkkeitä karkeiksi...

Onneksi ei ollut niin itsekäs.

Olin karannut kotipihasta, parinkymmenen metrin päässä oli vilkkaasti liikennöity tie jolla nopeusrajoitus 60 km/h. Seisoin tien vieressä pusikossa, kun ohiajanut rekkakuski pysähtyi ja talutti minut takaisin kotipihaan.



Muutama vuosi sitten tulimme mökiltä ja ajoimme mutkaisella hiekkatiellä. Radio oli aika kovalla, joten emme kuulleet vastaantulevan paloauton sireenejä. Ajoimme mutkaan, jossa paloauto tuli vastaan kovaa vauhtia. Oli n. sekunti aikaa väistää, ja sora vaan luisti renkaitten alla. Siinä oli nokkakolari enemmän kuin lähellä, ja varmasti olisi tullut todella pahaa jälkeä. Olen myöhemmin miettinyt, että jos olisin itse ollut ratissa, en ehkä olisi osannut reagoida niin nopeasti ja väistää yhtä hyvin. Onneksi mieheni oli ratissa sillä kertaa.

Lainahevosen varusteista petti kiitolaukassa treeniradalla jalustimen hihna ja putosin kovaan maahan pää edellä. Menetin tajuntani ja heräsin neljän päivän kuluttua sairaalassa. Mitään muistikuvaa ei ole tapahtuneesta mutta sairaskertomuksen mukaan elämäni oli hiuskarvan varassa. Henkeni pelasti kypärä joka halkesi tärskyssä kolmeen osaan. Jalat eivät toimineet tajuihin tultuiani kahteen vuorokauteen mutta sitten toimivuus palasi eikä tästä jäänyt minulle muuta merkkiä kuin arpi leuan alle. Sieltä oli iho pois kokonaan, se oli ainut ruhje jonka sain.



Elämä on jatkunut tämän onnettomuuden jälkeen 13 vuotta ja ratsastus samoin :o)!

Jos en olisi saannut samalle päivälle aikaa lääkäriin ja sieltä psyk. päivystykseen ja -osastolle, olisi tehnyt itsemurhan. Suunnitelma oli ihan selvä.



Tämä tapahtui alkukesästä, nyt alan henkisesti voida vähän paremmin...

Sektio tehtiin ihan viime tipassa. Onneksi elimme vuotta 2004 ja Suomessa ja kaikki sujui hyvin; kaikki kolme selvisimme hyvin. :)

ja meinasin tukehtua siihen. 23v olin hilkulla kuolla 2. lapsen synnytykseen. Verenpaineeni oli enää 0/50 ja olin vaipumassa koomaan. No, ehdin saamaan lisää verta ajoissa ja tässä sitä ollaan 25v ja 2 lasta myöhemmin:)

edellinen oli siis 27:lle

Olet väärässä, että perheesi olisi nyt toipunut. Siitä ei toivu koskaan...

Syyllisyys ja ikävä kulkee aina mukana, välillä enemmän välillä vähemmän.

Voimia sinulle!!!

minut lammesta ylös.

olisin kuollut jos olisin asunut kehitysmaissa tai syntynyt vaikka 30v aikaisemmin.



Raskaus kerkesi niin pitkälle että repi pahasti paikkoja. Onneksi pääsin suoraan leikkaukseen!

Onkohan kukaan tutkinut asiaa tarkemmin? Ilmeisesti vaara-altis ikä :-))

päähäni tippu iso ikkunalasi ylemmästä kerroksesta, mutta kuin ihmeen kaupalla se vain viilsi ison haavan päänahkaan, eikä katkaissut kaulaani.



10-vuotiaana kaivoin leivänpaahdinta metallihaarukalla, ja sain valtavan sähköiskun.



Ja pari vuotta sitten solumyrkyt eivät tehonneetkaan kohdunulkoiseen raskauteeni, joka siis jatkoi tietämättäni tuhojaan, ja ehdin vuotaa paljon verta vatsaonteloon, ennen kuin pääsin leikkaussaliin. Munajohdin siinä meni, mutta olisi voinut käydä paljon pahemminkin!

synnytykseen, jos äidilleni ei olisi tehty hätäsektiota.

Onneksi lääketiede on sen verran pitkällä, ettei tarvinnut.



Istukka oli kohdun suun edessä ja jos lasta olisi lähdetty siitä synnyttämään, olisi istukka tietty revennyt mukana ja vähintään minä kuollut verenvuotoon. Niinkuin muinoin moni nainen teki, ennen keisarileikkauksia.

mutkassa vastaan tuli toinen auto, meillä vauhtia vähän liikaa ja kuski menetti auton hallinnan. Auto liukui hallitsemattomasti liukkaalla tiellä, toisella puolella jyrkkä pudotus ja toisella puolella kallioseinämä. Ajattelin, että nyt se on menoa ja nyt kuolen, mutta ihmeen kaupalla kuski sai auton pysäytettyä, perä menosuuntaan.

Ajoin pahan kolarin. Jos turvavyötä ei olisi ollut päällä, tuskin olisin nyt tässä viestiä näpyttämässä..