Seksiä tiedottomassa tilassa - onko asiantuntijaa paikalla
Tiedän, että ihminen sammuu liikaa juotuaan. Näin käy varmaan monelle meistä. Mutta: onko olemassa tilaa, jossa olemme "tiedottomina", ja silti puhumme ja toimimme aivan kuin täydellä pakalla?
Minulle on käynyt kerran jos toisenkin niin, että juhliessa on tullut ns kaadettua se ylimääräinen lasi ja loppuilta on hävinnyt mielestä.
Siinä mielessä ei ole ollut järisyttävää, sillä mies on ollut mukana, en ole kuulemma sikaillut ja kotiinkin on palattu hyvässä järjestyksessä.
Silti: aamulla herätessäni ollaan harrastettu seksiä. Ei, ettenkö halua rakastella mieheni kanssa. En vain halua olla sammuneena enkä tiedottomassa tilassa rakastellessani.
Ja olenkin sanonut sen miehelleni ja pyytänyt, ettei hän käytä tilannetta hyväkseen.
Nyt hän yllätti minut kertomalla, ettei koe suinkaan käyttävänsä minua hyväkseen, sillä olen kuulemma täysillä mukana; puhun, liikun, toimin kuin täysjärkinen ihminen enkä edes ihmeemmin "örise" kuten täyskänninen juuri sammumispisteessä oleva tekisi.
Siis mitä?
Onko täällä palstalla joku asiasta enemmän tietävä - onko kyseessä jokin psykoosi tai muu naksahdus, jonka liiallinen juhliminen saa aikaan?
Asia häiritsee minua ihan oikeasti. Voisin tietenkin päättää elää jatkossa absolutistina tai napata vain sen yhden lasillisen kaljaa, mutta se on sitten jo toinen juttu.
Onko siis mahdollista, että ihminen ei todellakaan tiedä, mitä on tehnyt edellisiltana, vaikka muut kokevat hänet ehkä hiprakassa olevaksi, muttei holtittomaksi????
Kommentit (44)
toisilla menee muisti, toisilla ei. Mulla menee.
jos olen ollut pirteänä fyysisesti, mutta juonut muutaman kriittisen liikaa. En ole muistanut välttämättä juuri mitään yön tapahtumista, mutta olen kuullut läsnäolijoilta (kerran oli mm. kyseessä ystäväporukan saunailta..) olleeni täysin liikuntakykyinen, todella aktiivinen ja estoton. Täysin mahdollista siis.
Kahdesti olen tehnyt tämän erheen väärässä seurassa ja yllätys on aamulla ollut suuri..miehelleni en ole näistä hairahduksista kertonut..
on käynyt noin (en tosin seksiä ole harrastanut), jos olen samana päivänä ottanut rauhoittavan ja alkoholia, joskus pelkkä rauhoittava vie muistin, eli onhan se mahdollista. Ei se mikään psykoosi kyllä ole vaan muistinmenetys.
tavallaan rauhoittavaa kuulla, että toisillakin on käynyt näin.
Ja mitähän sinä tarkoitat tuolla alla kirjoittamallasi?
No eihän miehesi voi koskaan tietää
milloin olet tajuissasi. ;o)
että en vielä tänäkään päivänä tiedä mitä tapahtui sinä iltana. Baarista olin tuonut miehen kotiini ja aamulla heräsin alastomana siihen kun poikaystäväni rääkyy makkarin ovella että olen pettänyt häntä. Siskolle olin baarista soittanut ja kertonut vieväni tuntemattoman miehen kotiini. Aamulla naapurini oli käynyt herättelemässä minua, ilman tulosta. Poikaystäväni oli heittänyt miehen pihalle kodistani ja lopula sitten herätti minutkin. Noh tulinpa sitten raskaaksi melko pian ja loppu puolella raskautta aloin ajattelemaan että mitäs jos poikaystäväni ei olekkaan lapseni isä. Onneksi hän on ja nyt on jo niin pitkä tarina tulossa että parempi lopettaa tähän! mutta näin minulle kävi.
-mulle vastaavaa sattuu ton taudin takia toisinaan, kiva et muillekin ;)
Näinhän käy monille suomalaisille koska juomatavat on sellaiset että juodaan liikaa. Joillakkin on enemmän taipumusta siihen että muisti menee, joten jos muistilla on tapana kadota känni-illan jälkeen, niin ehkä pitäisi miettiä alkoholinkäyttöään.
liika alkoholi + tietyt mielialalääkkeet/rauhoittavat/kofeiini/yliväsymys/syömättömyys/allergialääkkeet tuottavat ikäviä yllätyksiä. Ikävää jos menee pilaamaan esim. avioliittonsa, kun on itse ihan filmi poikki, mutta kroppa kyllä pelaa..
Eli aivot ovat peruuttamattomasti lievästi hajonneet liiallisesta määrästä hermomyrkkyä.
Aika tavallinen vamma kulttuurimme aikuisilla ihmisillä. Heikentää mm muistia ja tekee hömelöksi.
Alkoholin käyttäjät tunnistaa helposti huonomuistisuutensa takia. Osalla on myös käytöshäiriöitä, jotka ilmenevät ylipersoonallisuuksina, he erottuvat porukasta tai käyttäytyvät erikoisesti.
Pahimmillaan tämä ilmenee ns. kylähulluutena.
Alkoholin käytön haitoista ei mielestäni valisteta Suomessa tarpeeksi. On sinänsä jännä miten huumeista jaksetaan pelotella, vaikka keskuudessamme jyllää huumeeksikin luokiteltava aine nimeltään alkoholi.
T: Nykyään raitis, mutta peruuttamattomasti "hajalla aivoista"
Sitten selvinpäin selitellään poliiseille ettei muista tapahtumasta mitään.
Eli vaarallista menoa ap:lla. Venäläistä rulettia.
Näinkö olisi?
Kysyy ap. Sillä minulla on sokeriarvo hyvin alhaalla. Joten alanpa tutkia asiaa ja puhua rouva/herra tohtorillekin.
Nääs kun minulla ei ole mielialalääkkeitä eikä muutakaan lääkitystä kuten jotkut tässä ovat ehdottaneet.
Onkohan siis niin, että henkilöt, joilla on taipumus alhaiseen sokeriarvoon. ovat alttiimpia humaltumaan? Ja menettämään muistinsa?
se on ihan vaan liika viina, joka muistin vie. Juo vähemmän, niin muistat illan tapahtumat. Ei sulla mitään sairauksia ole :D
Tiedän muitakin, jotka ovat harrastaneet seksiä ja eivät muista sitä. Oman miehen kanssa onneksi. Kyllä se tietämissäni tapauksissa ihan liiasta alkoholista. Itsellä on se ongelma, että känni iskee yhtäkkiä. Olo on normaali, ja yhtäkkiä on liikaa.
Tuosta hypoglykemiasta en tiedä. Tutullani menee muisti ja silti sekstaa. Hänellä tyypin 1 diabetes.
Seuraavana päivänä on sitten vähän hölmömpi eikä sitä edes huomaa. Läheiset huomaavat, mutteivat sano mitään, koska eivät halua loukata.
opettelisitte vaihtamaan aina puolen yön jälkeen veden juontiin... Kyllä se pelkkä alkoholi saa aikaan myrkytysreaktion kehossa, ja elimistö menettää vettä, joten aivotkin taitaa vähän kutistua, ja siitä se mieletön päänsärky.. Muistakaa tankata myös vettä!
puolen vuoden aikana huomasi jo muutoksen. Hajamielinen, ärtyisä ja keskittymiskyky lähes nolla. Sai lyhyitä raivokohtauksia jos vaikka avaimet putosivat maahan tai jos ei löytynyt parkkitilaa.
Valitettavasti myös taantui älyllisesti. Hänestä ei saanut enää keskustelukumppania. Kyllä se hölmistyttää, kun menettää hyvän ystävän. Hän ei ole mikään alkoholisti, juo vain viikonloppuisin itsensä koomakuntoon. Takana piilee jokin mt-sairaus tai vähintään on jo nyt sairastunut. Sääli. Älykäs ja hieno ihminen oli. Nyt lähinnä vain riesa menneisyydestä.
puolen vuoden aikana huomasi jo muutoksen. Hajamielinen, ärtyisä ja keskittymiskyky lähes nolla. Sai lyhyitä raivokohtauksia jos vaikka avaimet putosivat maahan tai jos ei löytynyt parkkitilaa.
Valitettavasti myös taantui älyllisesti. Hänestä ei saanut enää keskustelukumppania. Kyllä se hölmistyttää, kun menettää hyvän ystävän. Hän ei ole mikään alkoholisti, juo vain viikonloppuisin itsensä koomakuntoon. Takana piilee jokin mt-sairaus tai vähintään on jo nyt sairastunut. Sääli. Älykäs ja hieno ihminen oli. Nyt lähinnä vain riesa menneisyydestä.
kuitenkin, että se on se mt- sairaus, joka nuo oireet aiheuttaa, ja mihin on ehkä alettu alkoholia juoda. Tunnen monia alkoholia runsaasti käyttäviä tai käyttäneitä, eikä kellään ole tuollaisia ongelmia. Esim. sukulaiseni joi 30 vuotta liki joka viikonloppu itsensä umpikänniin, ja työskenteli koko ajan johtotehtävissä kuten senkin jälkeen, kun lopetti juomisen. Mä itse juon alkoholia vain muutaman kerran vuodessa enkä vedä kännejä, ja olen kuvailemasi kaltainen, koska mulla on parikin eri mt- sairautta. Jos ystäväsi on oikeasti taantunut älyllisesti niin veikkaan skitsofrenian tapaista sairautta tai todella vakavaa masennusta.
ennen kykyä liikkua ja toimia. Näin vanhempana en enää ole (pariinkymmeneen vuoteen) kokenut tarveta vetää ns. lärvejä, vaan nautiskelen alkoholia sillä tavalla, että mukana pysyvät hyvä fiilis, kontrolli ja kyky pitää itsestään huolta.
Olisi näin parisuhteessa elävänä hyvin ikävää kännissä vahingossa kompastua ja osua suoraan johonkin pystyssä komeasti sojottavaan miehiseen elimeen.