Mistä tiesit, että puolisosi oli sinulle se oikea?

En mistään, yhdessä oltu kohta 30-v.

Sanoisin että kyse on lähinnä kyvystä tehdä kompromisseja ja sopeutua erilaisiin elämäntilanteisiin.

Ei ollut villi.

Edelleen 25 vuoden jälkeen mietin menikö pieleen.

Ei se oikeasti ollutkaan. Kaikkea se hullaantuminen teettää.

ei mistään totuus paljastuu jonkin ajan kuluessa.

Se oikea oli 20 vuotta, kunnes tuli ero. Niin kuin noin puolella pariskuntia tulee.

Ei ollut muitakaan sopivia tarjolla. Otin sen minkä sain. Vaikkei suuria tunteita ollutkaan, niin huonomminkin olisi voinut käydä.

Sama arvomaailma, kiinnostuksenkohteet ja tavoitteet. Luotettava, vakaa, turvallinen, fiksu, mukava, huumorintajuinen, hyvää keskusteluseuraa. Meidän luonteet ja elämät sopivat yhteen ja hän tuli oikeaan aikaan vastaan yhteisissä kuvioissa tuttujen ihmisten ja yhteisen tekemisen parissa. Se oli siinä. Hän oli sopivin ja paras kaikista kohtaamistani miehistä, joiden kanssa olin ystävystynyt tai seurustellut.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut muitakaan sopivia tarjolla. Otin sen minkä sain. Vaikkei suuria tunteita ollutkaan, niin huonomminkin olisi voinut käydä.

Samoin, minä ja puolisoni tyydyimme toisiimme kun ei muitakaan ollut. Tässä on menty jo 15 vuotta. Toisinaan ahdistaa.

Kyllä se oli luotettavuus ja yhteinen arvomaailma. Sekä molemminpuolinen pitempiaikainen kiinnostus.

Osasi pitää kirjaston järjestyksessä hiukset nutturalla, ja peto sängyssä.

Se tunne, että nyt tärppäsi. Ilman sitä tunnetta, että nyt kaikki klikkaa, en olisi alkanut suhteeseen. Niitä ihan tosissaan yrittäjiä oli yllättävän monta siihen nähden miten totaalisen epäsuosittu olin ollut kouluikäisenä poikien keskuudessa.

Mies tuoksui hyvälle

En usko siihen oikeaan, uskon että on monia sopivia minulle.

Minun kumppanini on sopiva. Rakastamme toki toisiamme. Ihastuin nopeasti luonteeseen ja hänen hymyynsä. Meillä on sama arvomaailma, hän on luotettava ja rehellinen. Toki huonojakin puolia löytyy, mutta niin mustakin.

Samanlainen arvomaailma ja riittävä samankaltaisuus.

Olemme vuosien saatossa kasvaneet osittain eri suuntiin, mutta emme ole antaneet sen rikkoa avioliittoamme.

Hän vain oli hämmästyttävästi juuri sellainen, mitä olin mieheltä toivonut. Kaikki vain täsmäsi, tiesin etten voi ohittaa tätä. Nyt on vuosikymmen mennyt, ja edelleen olen samaa mieltä. En silti ole naiivi, tiedän että mitä vain voi tapahtua. En usko "siihen oikeaan", ja sen takia en pidä tätäkään itsestäänselvyytenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut muitakaan sopivia tarjolla. Otin sen minkä sain. Vaikkei suuria tunteita ollutkaan, niin huonomminkin olisi voinut käydä.

Samoin, minä ja puolisoni tyydyimme toisiimme kun ei muitakaan ollut. Tässä on menty jo 15 vuotta. Toisinaan ahdistaa.

Tuttu tunne. Itse ajattelen, että en ole kovin helposti rakastuvaa sorttia muutenkaan ja se todennäköisyys, että olisin tavannut joskus paremman oli häviävän pieni. En viitsinyt jäädä odottelemaan turhia.

En tiennyt mistään, vasta hiljattain olen ajatellut että ehkä hän todellakin on se oikea, yhdessä viihdytty nyt 28 vuotta ja edelleen on kivaa.

Ennen häntä minulla oli ollut vain kaksi miestä ihan vakavasti otettavasti kiikarissa. Toisen olin tuntenut useampia vuosia ja toinen oli salamarakastuminen. Näiden kahden kanssa olin lopulta hyvin eri maailmoista. Se salamarakastuminen oli unohtumaton kohtaaminen, mutta tuli tunne, ettei suhde olisi ehkä kestänyt arjen kovia haasteita pitkällä tähtäimellä. Sen toisen kanssa huomasin, että arvomme eivät kohdanneet. Hänelle on tärkeää kaikki ulkoinen menestys ym. Sen oikean kanssa olimme ns samasta maailmasta, ymmärsimme toisiamme. Pystyin myös luottamaan häneen.

Mä tiedän jo kolmatta kertaa..että varmasti on...oikea...!