Elin koko lapsuuteni perheväkivallan keskellä

eli väkivalta oli äärimmäisen pahaa henkistä väkivaltaa, mutta toki myös sitä fyysistäkin.



Hengissä ollaan ja suurinpiisrtein normaali.



Ei siitä koskaan toivu.

Onneksi nykyään elämä on rauhallista ja mukavaa ja vanhemmat tahoillaan myös elävät täysin erilaista elämää. Tai no, isä nyt kännää edelleen, mutta on lopettanut mulle kännissä soittelun.

Kauanko siitä on aikaa?



T: Samaisessa tilanteessa joskus ollut...

Mäkin olen suht normaali ihminen mutta vasta aikuisena olen oppinut avoimeksi ja rohkeaksi lapsena olin äärimmäisen arka ja ujo lapsi. Koskaan en ole voinut anteeksi antaa mutta olen väleissä isäni kanssa. Äiti on jo kuollut. Muistan miten lapsena pois kotoa jo muuttanut isosisko haki minut ja veljeni turvaan. Ikuisesti hänelle siitä kiitollinen olen ja nyt on tuskaa elämä kun sisko sairastunut kuolemanvakavasti :( Omassa perheessäni mies ei ole koskaan mua lyönyt eikä millään tavoin uhannut. Ap

sulla on tänäpäivänä äitiisi, entä isääsi?

ja eläm ihan onnellista perhe-elämää mutta syvällä nuo haavat ovat ja välillä pulpahtaa muistot pintaan. ap

äitin kuoli muutama vuosi sitten ja välit isään etäiset tuskin on välejä ollenkaan. Hän kyllä vanhemmiten on alkanut kerjätä huomiota ja välittämistä mutta en kykene sitä antamaan.Hän edelleen kieltää kaiken tapahtuneen. Ap

Hän kyllä vanhemmiten on alkanut kerjätä huomiota ja välittämistä mutta en kykene sitä antamaan.Ap

Olen vahvasti sen kannalla, että väärintekijöille pitää jollain tasolla anteeksi (olen sitä mieltä, että se on ennen kaikkea omalla kohdalle hyvä, kun ei tarvitse vihata), mutta toisaalta ajattelen myös niin, että jos joku on aiheuttanut kohtuutonta piinaa, ei tarvitse uhrata omia voimavarojaan hänen auttamisekseen. Jos isäsi ei tunnusta syyllistyneensä väkivaltaan, ei sinulla minun mielestäni ole mitään syytä olla hänen kanssaan tekemisissä. Niin makaa kuin petaa.

En luottanut keneenkään enkä pystynyt rakastamaan ketään. En luota edelleenkään keneenkään, mutta naimisissa olen ja lapsiakin on. Lapsia rakastan äärimmäisen paljon, mutta rakkaus mieheen on jotain erilaista. Hyvää kaveruutta ehkä? Mies on kyllä oikein hyvä, mutta lapsuus oli niin traumaattinen, että en varmaan koskaan pysty luomaan normaalia aviosuhdetta. Mutta ei mies sitä tiedä.



Minua piiskattiin lapsena vyöllä paljaalle iholle (peppu ja reidet) ja lujaa, tukkaa revittiin, vedettiin avarilla namaan, haukuttiin koko ajan kännihuudolla "saatanan huora", "saatanan vätys" ja ihan mitä vaan. Nuo kaksi ensin mainittua oli jokapäiväisessä käytössä.



En uskalla edelleenkään sanoa mielipiteitäni, koska pelkään että vastapuoli suuttuu mulle. Olen siis mieluummin hiljaa ja yksin.



Opiskelin vaativan akateemisen ammatin itselleni. Olen siinä hyvä. Saan tehdä lähes yksin ajatustyötä omien ajatusteni kanssa.



Äitini on siis se narsu alkkis.



Näen hänet pari kertaa vuodessa. Lähinnä velvollisuudentunnosta. En ole koskaan antanut lapsia sille hoitoon enkä voisi antaakaan. Pitäisi laittaa kokonaan välit poikki, vai?



-2

Äitini on siis se narsu alkkis.

Näen hänet pari kertaa vuodessa. Lähinnä velvollisuudentunnosta. En ole koskaan antanut lapsia sille hoitoon enkä voisi antaakaan. Pitäisi laittaa kokonaan välit poikki, vai?

-2

että jos se vahingoittava osapuoli ei ole koskaan ottanut vastuuta teoistaan, myöntänyt niitä ja pyytänyt anteeksi, niin vahingoitetun osapuolen ei tarvitse olla tekemisissä. Eihän se välien poikki laittaminen totaalisesti ole helppoa sekään.

Kuten kunnon narsu, hän ei näe toiminnassaan ja omassa itsessään mitään vikaa. Hän on täydellinen.

Myöskään alkoholismia ei myönnä. Hänellä ei ole ongelmaa vaan hänellä on kuulemma ottaa joka päivä muutama "saunaolut" eli päiväannos on 1 kossu tai 2 mäyristä.

Ihme ja kumma sen terveys ei ole pettänyt vielä, maksa toimii moitteettomasti.

-2

Äitini on siis se narsu alkkis. Näen hänet pari kertaa vuodessa. Lähinnä velvollisuudentunnosta. En ole koskaan antanut lapsia sille hoitoon enkä voisi antaakaan. Pitäisi laittaa kokonaan välit poikki, vai? -2

että jos se vahingoittava osapuoli ei ole koskaan ottanut vastuuta teoistaan, myöntänyt niitä ja pyytänyt anteeksi, niin vahingoitetun osapuolen ei tarvitse olla tekemisissä. Eihän se välien poikki laittaminen totaalisesti ole helppoa sekään.

ja moni asia tuntuu tutulta. Olin lapsena todella ujo ja arka, nykyisin rohkeampi toki mutta itsetuntoni on vieläkin huono. Tunnistan itsessäni tyypilliset läheisriippuvuuden oireet, en päästä lähelleni ketään enkä uskalla olla oma itseni eikä mulla ole kauheasti mielipiteitä mistään. Usein toivoisin olevani rohkeampi ja peräänantamattomampi ihminen, nyt olen vaan sellainen "joojoo"-tyyppi kun en halua eripuraa kenenkään kanssa. Kaikkein eniten pelkään että lapseni sairastuvat myös, se on kuulemma tavallista että läheiriippuvainen vanhempi "tartuttaa" myös lapsensa vaikka meillä on perhe-elämä ihan kunnossa.

Äiti ei ole koskaan pyytänyt anteeksi tekojaan. Kuten kunnon narsu, hän ei näe toiminnassaan ja omassa itsessään mitään vikaa. Hän on täydellinen.

Myöskään alkoholismia ei myönnä. Hänellä ei ole ongelmaa vaan hänellä on kuulemma ottaa joka päivä muutama "saunaolut" eli päiväannos on 1 kossu tai 2 mäyristä.

Ihme ja kumma sen terveys ei ole pettänyt vielä, maksa toimii moitteettomasti.

-2

Äitini on siis se narsu alkkis. Näen hänet pari kertaa vuodessa. Lähinnä velvollisuudentunnosta. En ole koskaan antanut lapsia sille hoitoon enkä voisi antaakaan. Pitäisi laittaa kokonaan välit poikki, vai? -2

että jos se vahingoittava osapuoli ei ole koskaan ottanut vastuuta teoistaan, myöntänyt niitä ja pyytänyt anteeksi, niin vahingoitetun osapuolen ei tarvitse olla tekemisissä. Eihän se välien poikki laittaminen totaalisesti ole helppoa sekään.

olla yhteydessä äitiisi, ellet itse koe saavasi siitä jotain.