Soitan kohta lastensuojeluviranomaiset miehelle
Kiehun raivosta..
olemme eronneet ja lapset ovat tämän viikon olleet isällään. Isä on yrittäjä joka lähtee aamuisin kello 6 töihin joten lapset (eka ja kolmasluokkalainen) lähtevät itsekseen aamulla kouluun.
Lapset soittelevat minulle aamuisin ja ohjaan heitä puhelimen välityksellä selviämään aamuista.
Tänä aamuna ekaluokkalainen poika soitti ja sanoi että on huono olo. Päätä särkee ja paleltaa. Pyysin isosiskoa mittaamaan kuumeen (osaa mitata digitaalimittarilla). Kuumetta näytti olevan 38.0.
Soitin miehelle klo 7.15 että poika on kipeä ja mitä tehdään. Tyttö lähtee kouluun kello 8. Mies sanoi että hän voi olla pojan kanssa. Käy nopeasti hoitamaan jonkun asian ja menee sitten heti kotiin.
Soittelin pojalle pitkin aamua eikä isi tuntunut tulevan kotiin. Pojalla ei ollut sinällään mitään hätää. Kuume ei luultavasti ollut kovin paljon noussut aamun mittauksesta ja poika makasi sohvalla ja katseli telkkua. Eikä pelännyt yksinoloa.
Isi tuli lopulta 10.45!
Raivoissani olen siitä että ekaluokkalainen poika joutuu olemaan kolme tuntia yksin kotona aamusta kuumeessa. Mitä jos kuume olisi noussut vauhdilla tai pojalle olisi sattunut jotain muuta. Isi ei ollut edes soittanut tuona aikana ja kysynyt miten menee..
Inhoan mieheni ajattelutapaa että kyllä lapset pärjäävät. Kyllähän poika nyttenkin pärjäsi, mutta ei tuon ikäisen tarvi pärjätä.
Ja kun tuon yrityksen myötä ei millään ole enää väliä. Lapset ovat yksin millon minkäkin aikaa ja isin selitys: pakko tehdä tää ja tää juttu.
ARGH....
Kommentit (31)
ensimmäinen kerta.
Tyttö on siis neljännellä luokalla (laitoin vahingossa että kolmannella). Mutta tyttö oli jo kolmannella 9-vuotiaana aina yksin kotona päivät kun sairasti kun oli isällään.
Isänsä puolustus oli että hyvinhän se siellä pärjää kun hän on käynyt kesken päivää katsomassa että kaikki ok jne... Kun hän ei millään voi jättää yritystä ja työmiehiä yksin kun tulee muuten niin ja niin paljon rahallista menetystä.
AP
Naurahtavat, että olet ylihysteerinen äiti.
Ei kait sille lapsellekaan olis koko aikaa tarvinnut soitella, olis saanut levätä rauhassa.
3 tuntia yksin... omg!
ensimmäinen kerta. Tyttö on siis neljännellä luokalla (laitoin vahingossa että kolmannella). Mutta tyttö oli jo kolmannella 9-vuotiaana aina yksin kotona päivät kun sairasti kun oli isällään. Isänsä puolustus oli että hyvinhän se siellä pärjää kun hän on käynyt kesken päivää katsomassa että kaikki ok jne... Kun hän ei millään voi jättää yritystä ja työmiehiä yksin kun tulee muuten niin ja niin paljon rahallista menetystä. AP
Miksi yrittäjän pitäisi? Alle kouluikäinen asia erikseen, mutta koululaisen pitää pärjätä jo itsekseen. Musta hienoa, että isä kuitenkin meni kotiin, vaikka ei ihan koko päiväksi. Onneksi sinä vissiin kierit rahassa, että on varaa olla palkattomalla, minulla ei olisi.
ta maksaa palkkaa kolmelta, osa jopa neljältä päivältä, jos hoitaa kotona alle 10v lasta.
ainoa vika on, että kun lapsesi ovat isällään, niin heidän ei kuuluisi sinulle soittaa ap, eikä sinun kuulu huolehtia miten pärjäävät. Ovat eksäsi vastuulla tuolloin. Eli taidat edelleen puuttua liikaa eksäsi asioihin. En ihmettele eroanne, et sovi yrittäjän vaimoksi.
Terv. Yrittäjän vaimo
Joo. Todellakin. Mitä kuvittelet lastensuojelun tekevän tässä tilanteessa???
Todellisuudessa tilanne olisi lapsille todella raskas kaikkine haastatteluineen ja käynteineen ja kartoituksineen. Ja vain sen takia, että isän tapa toimia lasten kanssa on vähän erilainen kuin äidin! Lapset ei ole heitteillä. Isä vaan ei paapo heitä.
'
Minullakinon ekaluokkalainen, esikoinen. Ihan yksin hän lähtee koulusta kotiin. Soitan kun on aika lähteä, koska hän ei tunne kelloa. Mutta ihan itsenäisesti hän lähtee.
Se, että ap.n 10 vuotias ei osaa vieläkään lähteä itsenäisesti kouluun - voi pyhä sylvi!!Että sitten soitellaan äidille, että "mä oon nyt herännyt mitä mun pitää tehdä " ja äiti neuvoo ottamaan aamupalan ja taas soitellaan ja neuvotaan että ota se reppu mukaan...
Oma 7 vuotiaani tuli tässä kotiin kesken koulupäivän , tyhjään taloon, ja jos olisi ollut kuumeinen, olisi kyllä joutunut pärjäämään itsekseen varmaankin tuon 3 tuntia, ennenkuin olisin töistäni irti päässyt ja lasta hoivaamaan.
Mitä jos jotain olisi tapahtunut?!?! Mitä tahansa voi tapahtua, milloin vain !! Ei siihen kuumetta tarvita!
Ja joku 9 v pärjää kyllä kuumeessaan, ja isähän kävi katsomassa.
Oletko ikinä ap ajatellut, että lapset provosoivat sinua soittelemalla ja kertomalla kurjuudestaan isin luona? He tietävät että hermostut, he haluavat sinut puolelleen ja isää vastaan ...
Lapset käyttäytyvät näin, ja yleensä lapset asettuvat sen "sairaamman", dominoivamman ja hankalamman vanhemman puolelle. Se, joka haluaisi toimia joustavasti ja yhteistyössä, sen puolelle lapset eivät mene, vaan jostain syystä aina sen "häiriintyneemmän".
Jos hyvä ap koet, ettei vuoroviikkosysteemi toimi ja lapsesi ovat heitteillä isän luona, lopeta se, ota lapset kokoaikaisesti luoksesi ja anna heidät joka toinen vkl isälleen.
Toinen vaihtoehto on, että sanot lapsille: olette nyt isin luona, siellä mennään toisenlaisilla säännöillö ja tavoilla ja se on vain erilaista, ei kuolemaksi.
Ja päästät irti. Lapsistasi, ja annat heille luvan olla .. isällään.
Kerro miehellesi, ettet enää opasta lapsia aamuisin kouluun kun ovat hänellä vaan vastuu on kokonaan hänen.
Ysille tiedoksi, että yrittäjä ei saa mitään sairasloma-ajan palkkaa edes omasta sairastumisesta, saatikka sitten jos lapsi on sairaana.
Se on palkaton päivä. Sen lisäksi siinä kuitenkin yrityksen kulut juoksee joka ikinen päivä. Ja jos ei voi olla yrityksestään pois, laittaa lappua luukulle. Semmoisiakin on.
Se on siis miinusmerkkinen päivä.
Ysille tiedoksi, että yrittäjä ei saa mitään sairasloma-ajan palkkaa edes omasta sairastumisesta, saatikka sitten jos lapsi on sairaana. Se on palkaton päivä. Sen lisäksi siinä kuitenkin yrityksen kulut juoksee joka ikinen päivä. Ja jos ei voi olla yrityksestään pois, laittaa lappua luukulle. Semmoisiakin on. Se on siis miinusmerkkinen päivä.
en yrittäjyydestä ollenkaan, ja yrittäjillä onkin asia ihan eri, kuten kirjoitit.
Oletko ikinä ap ajatellut, että lapset provosoivat sinua soittelemalla ja kertomalla kurjuudestaan isin luona? He tietävät että hermostut, he haluavat sinut puolelleen ja isää vastaan ...
Lapset käyttäytyvät näin, ja yleensä lapset asettuvat sen "sairaamman", dominoivamman ja hankalamman vanhemman puolelle. Se, joka haluaisi toimia joustavasti ja yhteistyössä, sen puolelle lapset eivät mene, vaan jostain syystä aina sen "häiriintyneemmän".
Jos hyvä ap koet, ettei vuoroviikkosysteemi toimi ja lapsesi ovat heitteillä isän luona, lopeta se, ota lapset kokoaikaisesti luoksesi ja anna heidät joka toinen vkl isälleen.
Toinen vaihtoehto on, että sanot lapsille: olette nyt isin luona, siellä mennään toisenlaisilla säännöillö ja tavoilla ja se on vain erilaista, ei kuolemaksi.
Ja päästät irti. Lapsistasi, ja annat heille luvan olla .. isällään.
Kerro miehellesi, ettet enää opasta lapsia aamuisin kouluun kun ovat hänellä vaan vastuu on kokonaan hänen.
Ap voisi miettiä omaa käytöstään, onko hänen mielipiteensä ainut ja oikea?
vaan lapselle. Vanhemmista ei tehdä ilmoitusta, vaan huoli koskee LASTA.
Tässä tapauksessa en näe, että miehesi olisi laiminlyönyt vakavasti lapsen turvallisuutta. Todennäköisesti hän pärjäsi ihan hyvin.
Jos itse joutuisit tekemään saman asian, et olisi sitä mieltä, että kyseessä on VAKAVA laiminlyönti, vaan ymmärtäisit sen, ettet heti päässyt ja että yritit kuitenkin turvaistaa lasta puhelimella.
tuon ikäisen sairaana yksin kotiin.
en tajua miksi haukutte apta!
meillä on nyt 7v kuumeessa ja kipeä muutenkin eikä kyllä pärjäis yksin kotona. kuka antais lääkettä ja muutenkin hoitais?
edes meidän 9v ei olis yksin jos on sairas,
meillä lasten ei tarvi muutenkaan olla yksin jos eivät sitä itse halua.
kolmeksi tunniksi yksin! Aika pitkältä tuntuu aika pienestä lapsesta ja sairaana varmasti ikuisuudelta!
yksinään kotiin terveenäkään, suomessa tälläinen heittellejättö on ihan sallittua.
sulle isänsä luota? Jos sanoisit lapsillesi, että soittavat isälleen, niin varmasti hänkin saisi hoidettua tilanteen ja tajuaisi sen vakavuuden. Ei mulle tulis mieleen huushollata ex:sän kotia puhelimen kautta.
et ap itse hoida? Ettekö te osaa exäsi kanssa olla aikuisia ja sopia asioita lapsen parhaan mukaan, vaan pidätte tiukasti kiinni omista sovituista hoitopäivistänne ettekä niistä voi joustaa vaikka mikä olisi? Itse tuskin olet yrittäjä, kun noin miestä arvostelet, joten miksi et itse jäänyt töistä pois vai oletko peräti työtön lusmu kun on aikaa lapsen kanssa soitella kaiket aamut? Joten sä olisit voinut lapsen isän kanssa sopia, että lapsi tulee sun luokse sairastamaan. Voi jessus sentään, aikuiset ihmiset...
Kyllähän se niin on, että kun on vuoroviikoista sovittu, ne pidetään.
Ysille tiedoksi, että yrittäjä ei saa mitään sairasloma-ajan palkkaa edes omasta sairastumisesta, saatikka sitten jos lapsi on sairaana. Se on palkaton päivä. Sen lisäksi siinä kuitenkin yrityksen kulut juoksee joka ikinen päivä. Ja jos ei voi olla yrityksestään pois, laittaa lappua luukulle. Semmoisiakin on. Se on siis miinusmerkkinen päivä.
tuon ikäisen sairaana yksin kotiin. en tajua miksi haukutte apta! meillä on nyt 7v kuumeessa ja kipeä muutenkin eikä kyllä pärjäis yksin kotona. kuka antais lääkettä ja muutenkin hoitais? edes meidän 9v ei olis yksin jos on sairas, meillä lasten ei tarvi muutenkaan olla yksin jos eivät sitä itse halua.
curling mama