Kotiopetus

Onko kotiopetuksessa mahdollista suorittaa samaa aikaa 2 luokkaa?

ja monesti vaikkapa matematiikasta innostunut lapsi menee nopeasti ikätovereittensa ohi, kun ei tarvitse edetä kuten koululuokassa, hitaimpien ehdoilla. Kunnat opäättävät itse, miten tenttivät oppilaan. Esim Espoossa lapsi ja huoltaja vain esittelevät, mitä on tehty vuoden aikana portfoliotyyppisesti, vasta peruskoulun päättyessä tentitään. Lapselle voi tarjota kehitystä vasatavaa materiaalia riippumatta luokkatasosta.

Opettaminen on vaikea ammatti, siksi siihen vaaditaan maisterin tutkinto. miksi kuvittelette pystyvänne opettamaan lapsianne edes yhtä hyvin kuin koulutettu, koulittu ja kokenut ammattilainen?



Kotiopetuksessa on yksi häviäjä: lapsi.

korkeakoulututkinto ja reippaasti kasvatuksellista ja psykologista lukeneisuutta. Ei se opettajakoulutuskaan mitään rakettitiedettä ole. Sitäpaitsi opettajalla koulussa on pari-kolmekymmentä kersaa opetettavanaan koko ajan. Opettajan ei tarvi olla kovnkaan kummoinen, että lapsi, joka saa pitää hänet kokonaan itsellään, saa hänestä irti enemmän kuin sellaisesta opettajasta, josta joutuu kilpailemaan muiden kanssa.

Opettajan ammatti on vaativa, oli sitten 1 tai 20 oppilasta. Luokassa opitaan myös sosiaalisuutta. Tiedätkö mikä on piilo-opetussuunnitelma? Tiedätkö miten paljon on erilaisia oppimistyylejä?



Kaikki eivät osaa opettaa. Korkeakoulutus ei tuo opetustaitoa. Kasvatustieteellinen koulutus ja kokemus tuovat. Ja huomaa että OKL:än on vaikea päästä, joten kaikki opettajiksi haluavatkaan eivät välttämättä sovi alalle.



Se, että äiskä opettaa vain omaa lasta ei todellakaan tarkoita sitä, että opetus olisi silloin laadukkaampaa kuin opettajan antama opetus luokassa. Melkeinpä päin vastoin.

Tiedätkö mikä on piilo-opetussuunnitelma? Tiedätkö miten paljon on erilaisia oppimistyylejä?

kuten sanottu, ei se mitään rakettitiedettä ole, eikä salatiedettäkään. Itse asiassa olen opettanut niin paljon ja niin kauan että ei noilta käsitteiltä ole voinut välttyä, vaikka en opettaja ammatiltani olekaan. Ja ennen kuin alat väittä mitään siitä, etten ole pätevä niin opetan yliopistossa ja täällä olen pätevä, koska täällä merkitsee asiantuntemus. Mulla on myös lukihäiriönen lapsi itselläni, joten erilaisia oppimisyylejä on haettu ja kokeiltu ja sopiviakin löydetty.

Minä en kuitenkaan pidä tätä kokemustani mitenkään erityisen välttämättömänä esimerkiksi noiden käsitteiden tai monen muunkaan opettamiseen liittyvän asian tajuamiselle. Maailma on pullollaan kirjallisuutta opettamisesta, didaktiikasta ja pedagogiikasta ja erilaisista oppimistyyleistä - ja siinä missä mun kokemus on, että luokanopettaja kieltäytyy lukemasta noita kirjoja, minä olen ne lukenut, eikä sen tiedon omaksuminen käsittääkseni ollut mitenkään ylivoimaista keskivertoperuskoulun käyneelle ihmiselle. Itseasiassa opettajien täytyy mielestäni olla käsittämättömän yksinkertaisia ja tyhmiä, kun noidenkin kirjojen omaksuminen on niiiiiin vaikea ja mahdotonta, että yhtään niiden sisältämi asioita ei vaan voi ottaa luokassa huomioon.

Mun lapselleni antama opetus todellakin oli laadukkaampaa kuin luokanopettajan koulussa antama. TÄmä on ihan yksiselitteisen selvää ja näkyi oppimistuloksistakin. Kotikoulu lopetettiin meillä noiden yllämainittujen sosiaalisten suhteitten takia siinä vaiheessa, kun luokanopettaja vaihtui sellaiseen, joka suostui toimimaan asiallisesti myös lukihäiriöisen oppilaan kanssa.

ja olet hankkinut myös teoriatietoa.



Mutta miten ihmeessä näkemyksesi opettajista voi olla noin negatiivinen? Mikset arvosta ammattitaitoa jos itsekin opetat työksesi? Etkö arvosta omaakaan työtäsi?



Lasten opettaminen on aivan erilaista kuin aikuisten, eikä didaktinen tieto siirry toimintaan ellei sitä harjoittele, tiedosta ja mahdollisesti käy sitä läpi jonkun toisen alalla olevan kanssa.



Hämmästelen asennettasi kyllä suuresti.

ja olet hankkinut myös teoriatietoa.

Mutta miten ihmeessä näkemyksesi opettajista voi olla noin negatiivinen? Mikset arvosta ammattitaitoa jos itsekin opetat työksesi? Etkö arvosta omaakaan työtäsi?

ja tähänhän on syynä se, että matkan varrelle on osunut opettajia, joita ei ole ollut syytä arvostaa. EN pysty enää arvostamaan opettajaa siksi, että hän on opettaja. Sitten arvostan, jos hän opettaa hyvin. Omaakin työtäni arvostan silloin kun teen sen hyvin. Jos joskus menee pieleen, minä myönnän sen, enkä vaadi sille arvostusta. Sen sijaan yritän uudestaan paremmin.

Pointtini oli kuitenkin, etttä opettamiseen liittyvän teoreettisen tiedon hankkiminen ja sen soveltaminen omaan toimintaan EI ole vaikeaa. Mikään ei estä ihmistä harjoittelemasta ja tiedostamasta didaktista tietoa ilman opettajakoulutuslaitoksen harjoitusryhmiä. Ei se vaadi kuin alkeellista tiedonhakutaitoa, lukutaitoa, ja vähän nöyrää kokeilumieltä. Alustavasta reflektoinnista käy jo sekin, kun katsoo että meniko se oppi perille vai ei.

Mutta se lieneekin se nöyrä kokeilumieli, joka näyttääkin sitten jo opettajakoulutuksen saaneilta lähtökohtaisesti puuttuvan. Mikä siinä koulutuksessa saa ihmisen uskomaan, että hän tietää jo kaiken ja se riittää? Minkä muun korkeakoulutetun ammatin harjoittajat yleisesti pitävät legitiiminä lähtökohtana, ettei heidän tarvitse koulutuksensa jälkeen hankkia lisää tietoa työstään, vaan esim erilaiset oppijat voidaan huoletta työntää "jonkun muun ongelmiksi" erityisluokkiin ja -kouluihin, kun erilaiset oppimistyylit "eivät kuulu koulutukseen"?

harkita, jos lapsen tilanne sitä vaatisi. NS. normaali lapsi, jolla ei mitään ongelmia ole eikä ilmene, niin pärjää kyllä tavallisessa koulussa. Myös jonkin sortin erityiskoulut kiinnostaisi tarvittaessa, mutta suomessa ei taida kauheasti olla eri vaihtoehtoja? Liekö muita kun Steiner koulut ja sitten yläasteikäisille muutamia sisäoppilaitoksia, esim. Aitoossa Anna Tapion koulu? Mua surettaa kovasti pienten ja yhteisöllisten kyläkoulujen kato. Itse kävin sellaista lapsena ja muistot on todella mukavat. Opettajat piti huolta oppilaista, ryhmät oli tosi pieniä ja keittiöllä oli oma keittäjätäti joka teki tosi hyvää ruokaa.. Kunpa saisi omille lapsillekin sellaisen koulun, mutta taitaa olla nykyaikana mahdoton toive.

Tiedätkö mikä on piilo-opetussuunnitelma? Tiedätkö miten paljon on erilaisia oppimistyylejä?

kuten sanottu, ei se mitään rakettitiedettä ole, eikä salatiedettäkään. Itse asiassa olen opettanut niin paljon ja niin kauan että ei noilta käsitteiltä ole voinut välttyä, vaikka en opettaja ammatiltani olekaan. Ja ennen kuin alat väittä mitään siitä, etten ole pätevä niin opetan yliopistossa ja täällä olen pätevä, koska täällä merkitsee asiantuntemus. Mulla on myös lukihäiriönen lapsi itselläni, joten erilaisia oppimisyylejä on haettu ja kokeiltu ja sopiviakin löydetty.

Minä en kuitenkaan pidä tätä kokemustani mitenkään erityisen välttämättömänä esimerkiksi noiden käsitteiden tai monen muunkaan opettamiseen liittyvän asian tajuamiselle. Maailma on pullollaan kirjallisuutta opettamisesta, didaktiikasta ja pedagogiikasta ja erilaisista oppimistyyleistä - ja siinä missä mun kokemus on, että luokanopettaja kieltäytyy lukemasta noita kirjoja, minä olen ne lukenut, eikä sen tiedon omaksuminen käsittääkseni ollut mitenkään ylivoimaista keskivertoperuskoulun käyneelle ihmiselle. Itseasiassa opettajien täytyy mielestäni olla käsittämättömän yksinkertaisia ja tyhmiä, kun noidenkin kirjojen omaksuminen on niiiiiin vaikea ja mahdotonta, että yhtään niiden sisältämi asioita ei vaan voi ottaa luokassa huomioon.

Mun lapselleni antama opetus todellakin oli laadukkaampaa kuin luokanopettajan koulussa antama. TÄmä on ihan yksiselitteisen selvää ja näkyi oppimistuloksistakin. Kotikoulu lopetettiin meillä noiden yllämainittujen sosiaalisten suhteitten takia siinä vaiheessa, kun luokanopettaja vaihtui sellaiseen, joka suostui toimimaan asiallisesti myös lukihäiriöisen oppilaan kanssa.

Mun lapselleni antama opetus todellakin oli laadukkaampaa kuin luokanopettajan koulussa antama. TÄmä on ihan yksiselitteisen selvää ja näkyi oppimistuloksistakin. Kotikoulu lopetettiin meillä noiden yllämainittujen sosiaalisten suhteitten takia siinä vaiheessa, kun luokanopettaja vaihtui sellaiseen, joka suostui toimimaan asiallisesti myös lukihäiriöisen oppilaan kanssa.

Kuinka kauan kotiopetit lastasi? Minkä ikäisenä meni kouluun?

Sujuiko kouluun meno ongelmitta kotiopetuksen jälkeen?

Itse suunnittelen, että pitäisin lapseni ensimmäisen vuoden kotiopetuksessa, mahdollisesti myös toisen vuoden.

Huolena on vain se, että mitä sitten vuoden tai kahden kotiopetuksen jälkeen sopeutuminen kouluun sujuu.

on 2 lasta kotikoulussa koska olemme ulkomailla työkomennuksella. Emme halunneet laittaa lapsia paikalliseen tai englantilaiseen kouluun koska liikumme paljon paikasta toiseen joten tämä on kätevämpää. Lapsemme on kotiperuskoulu.fi :ssä jossa itse ostetaan kirjat ja netissä tentitään kurssit. Hieno keksintö, voi "seilata" missä vaan eikä olla paikkaan tai aikaan sidottuja.

Meillä on as-lapsi, joka kyllä älykäs, mutta ei mahtunut koulun muottiin. Neljännen luokan keväällä todettiin yhdessä koulun kanssa, ettei siitä tule mitään. (Tai no, se yhdessä oli vähän niin ja näin, mutta lopulta ne olivat tyytyväisiä päästessään eroon meistä ja me niistä.)



Opetin itse, paljon perustui myös siihen, että lapsi opiskeli itse. Tein samalla etätöitä kotona, tosin vähän normaaliin nähden kevennetyllä linjalla.



Saimme pitää koululta vuoden alussa saadut kirjat, lisäksi minä ostin kuuuntelu- jms materiaalit esim. kielistä ja pari muutakin kirjaa. Käytiin niitä läpi, hyväksi käytettiin myös netistä löytyviä kielten ja matematiikan materiaalipankkeja ja esim ylen ohjelmapankkeja, käytiin museoissa ja näyttelyissä (asutaan isommassa kaupungissa niin niitä riitti) ja puuhattiin kaikenlaista toiminnallista. Joistain aineista, missä ei ole kirjoja, kuten musiikista ja liikunnasta, opettajat antoivat meille listan tehtäviä, joita piti tehdä ja suorittaa. Kuvaamataidonopiskelusta koulun ope ei ollut kiinnostunut, kai siksi kun se oli lapsen vahvin alue. Lopuksi joko tehtävät palautettiin koululle tai lapsi kävi koululla tentissä todistamassa, että oli oppinut sen mitä pitikin.



Kevät kotiopetuksessa oli meidän lapsen kannalta todella paras mahdollisuus. Koulunkäynti oli yhtä helvettiä, lapsi todella stressaantunut ja alkoi koulukaverien ja opettajien yhteisen kiusaamisen takia saada paniikkikohtauksia. Erityisluokkapaikkaa ei ollut ja lähemmän tarkastelun jälkeen hyvä niin, sillä ne olisivat tässä kaupungissa olleetkin ihan hirveitä ja todella vääriä paikkoja tälle lapselle. Tuon kevään aikana lapsi sai rauhoittua ja purkaa stressinsä ja oppi itse asiassa paremmin ja helpommin kuin minään vuonna sitä ennen tai sen jälkeen (nyt on seiskalla). Kuitenkaan emme halunneet jatkaa sitä, koska siinä on se huono puoli, että kaikki sosiaaliset suhteet jäävät kokematta ja oppimatta ja mallioppinen, ryhmätyöt, töiden esittämiset, vuorokeskustelut jms piilo-opetussuunnitelman asiat jäävät väliin. Meidän lapsi jatkoi siis opintietään muiden joukossa, normaaliluokalla, mutta paremmassa koulussa. Silti tuo kevät jäi mieleen myös sellaisena tunteena, kotiopetus on todellinen vaihtoehto, johon voidaan tarttua vastakin, jos sellainen tilanne tulee.

Mutta lapseni on kuitenkin koulussa. Helpompi näin.

Mutta lapseni on kuitenkin koulussa. Helpompi näin.

niin, tässä on vähän sama juttu kuin siinä, että jos imetys onnistuu niin se on helpomaa kuin pullojen keittely - muta jollei onnistu, pullojen keittely on sittenkin miljoonia kertoja helpompaa. Ja jos koulussa sujuu edes kohtuullisesti niin julkinen koulu on helpompi, mutta jollei siellä suju, niin kotikoulu on kaikille helpompi ja vähemmän stresssaava. Tarkoitan, että tokihan kotiopetus vaatii vaivaa ihan huomattavasti, ja taloudellista panostustakin jonkun verran, mutta mutta sen onnistuminen on lopulta kuitenkin vain itsestä kiinni ja siksi mahdollista silloinkin kun koulu ei halua tai pysty.

t viitonen

näin köyhälle yh:lle kotiopettajaksi alkaminen on kuitenkin hyvinkin vaikea ajatus, se tarkoittaisi joko palkan kokoista laskua lastenhoitajalle tai pitkäaikaista työttömyyttä. Se taloudellinen ja syräjäytymisen pelon tuoma stressi ja huoli opetuksen ja lapsen sosiaalisten taitojen kartuttamiseen, harrastuksiin osallistumisiin, sosiaalisten paineiden ym. päälle: peruskoulu on paljon helpompi ratkaisu. Mutta olisi kyllä todella mielenkiintoista olla läsnä lapselle ja tietoinen hänen oppimisestaan, ajatuksistaan ja kokemuksistaan.



Olisin halunnut opiskella opettajaksi, ehkä joskus vielä niin teenkin :)

Ainakaan meidän kunnassa koulu ei ole velvollinen antamaan kotioppilaalle oppimateriaaleja esim. kirjoja, monisteita jne. vaan siis ainoastaan "tentitään" tietyt aihekokonaisuudet. Haastavaksi tämän teki se, että kotioppilas oli käyttänyt oppikirjoja, joita ei kunnalla ollut käytössä ja tentittävien opettajien piti joko tilata nuo kirjat voidakseen laatia kokeen tai sitten vetää hatusta kysymyksiä, mikä ei ehkä ihan oppilaan oikeusturvan kannalta ollut mielekästä. Lisäksi kunta joutui maksamaan tenttiville opettajille extraa, joten yksittäinen kotioppilas tuli itse asiassa paljon kalliimmaksi kuin ne tavisoppilaat.



Jos näette kotiopetuksen tarpeelliseksi lapsellenne esim. sen takia, että häntä kiusataan tai opetustilanteita ei tehdä lapselle tarpeeksi miellyttäviksi, niin latokaa kunnan päättäjille vähän faktoja pöytään. On halvempaa tehdä pieniä muutoksia kouluun, jotta lapsi viihtyisi, kuin aloittaa isoa kotiopetusrumbaa, jossa siis kodin oman panostuksen lisäksi myös kunta joutuu panostamaan melkoisesti puhumattakaan sitten esim. kotiopetuksesta huolehtivan vanhemman verotulojen loppumisesta. Kaikin puolin kunta on se häviävä osapuoli. Näitä vaan nämä päättäjät eivät osaa/ymmärrä ajatella. Yhden kotiopetuksessa olleen lapsen tenttiminen pari kertaa vuodessa kaikista aineista maksoi kunnalle melkoisen lovin kukkaroon, vaikka alun perin kai luulivat, että päästään halvemmalla...

koulu on lapselle myös paikka, jossa sosiaalistutaan yhteiskuntaan ja saadaan ystäviä. TIetysti jos perhe haluaakin olla sosiaalistumatta yhteiskuntaan, niin kotiopetuksella voi suojata lasta koulun vaikutteilta.



Kotioppilas saattaa olla menestyvä jollain alueella mutta väistämättä hänelle syntyy aukkoja oppimisessa riippuen vanhempien vahvuuksista ja mielenkiinnosta. Kotiopetus ei tee autuaaksi, kuten ei tee peruskoulukaan. Se merkitsee lapselle aina myös sitä, että hän on erilainen kuin muut ikäisensä. Jossain vaiheessa nuoruutta tämä voi herättää lapsessa paljonkin kapinamieltä ja surua.



Kotiopetuksen heikkous on myös se, että vanhemman kunnianhimot saattavat heijastua opetukseen; lapselta saatetaan vaatia paljon, jos vanhempi haluaa lapsen pönkittävän omaa itsetuntoaan.



t. lasta kotiopettanut ja siitä onneksi luopunut

koulu on lapselle myös paikka, jossa sosiaalistutaan yhteiskuntaan ja saadaan ystäviä. TIetysti jos perhe haluaakin olla sosiaalistumatta yhteiskuntaan, niin kotiopetuksella voi suojata lasta koulun vaikutteilta.

Meinaan vaan, jos lasta todella esimerkiksi kiusataan, hän ei pysty sosiaalistumaan siellä koulussa kuitenkaan. Päinvastoin, se todennäköisesti traumatisoi niin pahasti,e ttä tulevaisuudessakaan sosiaalistuminen ei onnistu. Silloin on parempi ottaa aikalisä eikä kiduttaa lasta enää enempää.

Kiusaaminen on vakava asia, ja syy ottaa lapsi pois koulusta. Joissain tapauksissa koulunvaihtokin voi olla mahdollinen. Kotiopetus on mielestäni ihan äärivaihtoehto kiusaamistapauksissakin. Jos siihen joudutaan, on hyvä kysyä, onko koulu tehnyt todella kaikkensa tilanteen ratkaisemiseksi.



Tarkoitin kommentissani ehkä sellaisia perheitä, jotka vastustavat koulun kasvatusta, opettajan auktoriteettia, joilla on jokin vakaumus jota koululaitos tuntuu uhkaavan tai haastavan tai jotka kokevat lapsensa jotenkin menevän piloille tavallisessa "tasapäistävässä" peruskoulussa.



10

monestakin syystä. Joitakin vuosia sitten tutustuin aiheeseen mm. Yahoo-ryhmässä Oppi omaan tahtiin. Muutama vuosi sitten esikoiseni oli muutaman vuoden pakostakin kotiopetuksessa. Nyt kaikki käyvät kuitenkin koulua normaalisti - toivottavasti sujuu jatkossakin.