Eläkeläisille lähes 30 000€ lasku kun ei vaatimukset naapureita kohtaan menneet läpi oikeudessa
Eläkeläipariskunta siis asuu paritalonpuolikkaassa, toisessa puolikkaassa asuu lapsiperhe.
"Talon toisen puoliskon omistajat vaativat, että naapurien oli maksettava myös veden lämmittämiseen kuluva öljy.
He laskivat myös tehneensä pihatöitä 276 tuntia enemmän kuin naapurit.
Käräjäoikeus hylkäsi vaatimukset ja kantelijoiden täytyy maksaa oikeudenkäyntikuluja yhteensä 28723 euroa."
"Eläkeläismiehen laskujen mukaan lapsiperheen vedenlämmitykseen oli kulunut ylimääräistä öljyä syyskuusta 2017 vuoden 2021 loppuun mennessä yhteensä 1162 euron edestä.
Mies lähetti laskun lapsiperheelle. Perhe ei suostunut sitä maksamaan, vaan vetosi hallinnanjakosopimukseen öljylaskun puolittamisesta."
"Eläkeläisiä harmitti myös yhteisen tie- ja piha-alueen kunnossapito- ja siivoustyöt, kuten lumen auraus ja haravointi. Miehen kirjanpidon mukaan hän oli tehnyt syyskuusta 2017 kesäkuun alkuun 2021 pihatöitä yhteensä 312 tuntia. Naapuri puolestaan vain 36 tuntia.
Öljylaskua ja pihatöitä päädyttiin puimaan Pirkanmaan käräjäoikeuteen.
Eläkeläiset vaativat oikeutta velvoittamaan lapsiperheen maksamaan 1162 euroa korkoineen veden lämmitykseen käytetystä öljystä.
Lisäksi eläkeläisten mukaan, koska toinen osapuoli teki enemmän pihatöitä kuin toinen, oli enemmän töitä tehneellä oikeus saada korvausta vähemmän töitä tehneeltä."
"Pihatöistä vanhemmat totesivat naapurinmiehen tehneen niitä oma-aloitteisesti itselleen sopiviin aikoihin ja useaan otteeseen päivässä, vaikka tarvetta töille ei jatkuvasti olisi edes ollut.
Lapsiperheen isä kertoi oikeudessa, että lumityöt oli tehty jo kello 6.30 aikoihin kun hän lähti töihin. Kun hän on palannut töistä 1516 aikoihin oli lumityöt tehty uudelleen. Sama toistui, kun hän palasi illalla lasten harrastuksista.
Perhe kertoi, että he olivat pyytänyt miestä jättämään lumitöitä heillekin. He olivat myös esittäneet ulkopuolisen tekijän palkkaamista, mutta se ei sopinut eläkeläiselle."
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/94f87250-bec1-47e6-b5e9-38b…
Kommentit (50)
En ymmärrä miksi tuo kitisee pihatöistä, jossei edes anna toisille mahdollisuutta niitä tehdä.
Hahhah. Jos on sopimus, että öljylasku maksetaan puoliksi, niin sitten se maksetaan puoliksi, vaikka toinen asukas käyttäisi viiden tonnin edestä ja itse satasella. Minkä takia pitää tehdä noin idioottimaisia sopimuksia?!
En ikinä, siis kertakaikkiaan IKINÄ suostuisi ostamaan paritalon puolikasta, koska naapuri voi olla juuri tuollainen nihilisti ja sitten kärsit siitä ikuisesti. Aina on valittamista ja kyttäämistä. Hyi hitto!
Onneksi joutuuu maksumieheksi, jospa tästä eteenpäin ymmärtää pitää suunsa kiinni.
Vierailija kirjoitti:

Kyky hahmottaa lapsiperheen arkea puuttuu.
Asun sellaisen rivitalon naapurissa joka on täynnä eläkeläisukkeleita.
Meillä on omakotitalo ja kaksi pientä lasta.
He eivät esimerkiksi ymmärtäneet ollenkaan että ei meillä yhtäkkiä ole huomenna mahdollisuutta aloittaa yhteistä aitaremonttia. Tai tilata yhtäkkiä metsuria kaatamaan puita ja sitten itse siivota ne puut pihasta.
Vaan ajankäyttö pitää suunnitella ja siinä menee lapset ensin, sitten työt ja kotityöt.
Nää nysvää sitä yhtiötään 24/7 ja ukkelit on pahimpia juuri eläkkeelle jäätyään. Pätemisen tarve ihan hervoton.
Siis naapurin äijä kellottaa toisen tekemiä pihatöitä?! Ei juma.

Ketään ei kiinnosta, mitä sinä et kertakaikkiaan ikinä tekisi.

Höpö höpö. Sinä olet vain laiska.

Töitä voi tehdä myös ajattelemalla. Mutta vähän tyhmemmille eläkeläispapoille tämä on vieras ajatus, koska herrat perkele.
Eläkeläiset, joilla ei muuta olekkaan kuin aikaa ja kiireiset uraihmiset eivät vain kerta kaikkiaan sovi samaan taloyhtiöön. Eläkeläisillä on aikaa kytätä, arvostella, puhua torikokouksessa ja vastaavissa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tuo kitisee pihatöistä, jossei edes anna toisille mahdollisuutta niitä tehdä.
Taitaa pappa kesäisinkin käydä nurmikon läpi viivoittimen kanssa ja haukkoo henkeä jos on 0,5 milliä liian pitkä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tuo kitisee pihatöistä, jossei edes anna toisille mahdollisuutta niitä tehdä.
Luin tuon jutun, vaikka nämä tekivät lumityöt tälle eläkeläiselle ei kelvannut, oli jopa lapsiperheen äidille kertonut että on vääränlainen lumikola jne. Oli tehnyt samaa edellisen perheen kanssa, eli näiden jälkeen tehnyt lumityöt uudestaan. Eläkeläisukko oli tehnyt lumitöitä kolmekin kertaa päivässä. Ihan oikein meni että joutuu maksamaan.
Eläkeläisiltä pitäisi ottaa kaikki omaisuus pois, kun täyttävät 70-v ja antaa lapsiperheille. Ahnetta ja k...päistä porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Siis naapurin äijä kellottaa toisen tekemiä pihatöitä?! Ei juma.
Luoja että tuo EPÄSANA kellottaminen on rasittava! Se on AJAN OTTAMISTA!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhah. Jos on sopimus, että öljylasku maksetaan puoliksi, niin sitten se maksetaan puoliksi, vaikka toinen asukas käyttäisi viiden tonnin edestä ja itse satasella. Minkä takia pitää tehdä noin idioottimaisia sopimuksia?!
En ikinä, siis kertakaikkiaan IKINÄ suostuisi ostamaan paritalon puolikasta, koska naapuri voi olla juuri tuollainen nihilisti ja sitten kärsit siitä ikuisesti. Aina on valittamista ja kyttäämistä. Hyi hitto!
Onneksi joutuuu maksumieheksi, jospa tästä eteenpäin ymmärtää pitää suunsa kiinni.
Ketään ei kiinnosta, mitä sinä et kertakaikkiaan ikinä tekisi.
Vai niin. Asut varmaan paritalossa ja kaikki tälläinen mainehaitta kismittää, kun aina tälläisen uutisen jälkeen useampi ihminen tajuaa, ettei tuollaiseen asumismuotoon pidä koskea pitkällä tikullakaan, jos haluaa jollakin tapaa nauttia elämästään. Päivä päivältä vaikeampaa myydä sitä omaa puolikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis naapurin äijä kellottaa toisen tekemiä pihatöitä?! Ei juma.
Luoja että tuo EPÄSANA kellottaminen on rasittava! Se on AJAN OTTAMISTA!!!!!!
Siellä toinen samanlainen kyylä! Rasittava ihmistyyppi.
Onneks pääsee helposti eroon ruksia painamalla. Toisin, kuin näiden tyyppien naapurit. Voimia sinne!!
mun ystävä asui tuollaisessa paritalohelvetissä. Paritalon puolikasta ei saa edes myydä ilman toisen puoliskon omistajan lupaa. Siitä ei pääse siis edes eroon ilman kusipäänaapurin hyväksyntää. Ystäväni oli ihan kusessa sen talopuolikkaan myyntinsä kanssa. Onneksi lopulta löytyi ostaja, jonka naaputikin hyväksyi. Äkää ikinä ostako tuollaista paritalohuushollia!
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisiltä pitäisi ottaa kaikki omaisuus pois, kun täyttävät 70-v ja antaa lapsiperheille. Ahnetta ja k...päistä porukkaa.
Loton yhteyteen lauantaiksi eutanasia-arvonta 70+, joka kolmas voittaa.
Siis onkohan asianajaja antanut liikaa toivoa, että tuo juttu menisi läpi?
Vierailija kirjoitti:
Siis onkohan asianajaja antanut liikaa toivoa, että tuo juttu menisi läpi?
Varmaan päinvastoin, saattanut sanoa ihan suoraan että joutuvat maksumieheksi, mutta kolaaja-eläkeläiset harvoin tajuavat olevansa väärässä (tai seinähulluja) niin ovat vaan sitkeästi puskeneet eteenpäin.
Paritalo on viheliäisin asumismuoto. Koskaan et tiedä millainen ihminen seinän takana asuu, ja miten asiat hoituu.