Antoivatko vanhempanne teille terveen vai sairaan suhteen ruokaan?

Onko oma lihavuus aina jonkun muun syy?

Vierailija kirjoitti:

Onko oma lihavuus aina jonkun muun syy?

Ajatteletpa laajasti. Kysymys on mielenkiintoinen.

Normaalipainoisia olivat lapsuudessani ja nuoruudessani. Joskus isä mainitsi että hienoa,kun joku nainen "piti itsestään huolta" ts. oli solakka.

Ruokapöydässä syötiin normiruokaa, sitten olikin kiire ulos tapaamaan kavereita.

Itse laihdutin liikkumalla yo-kirjoitusvuotena. Alimmillaan paino oli 56 kg. Se riitti. Nyt paino alkaa jo kutosella. Pari kiloa yritän saada pois, jotta pojan farkut mahtuvat hyvin päälle.

Mielenkiintoinen kysymys. Meillä syötiin aika perusruokaa, joten suhteeni ruokaan on ehkä sellainen, että hyvin simppelisti ja edullisesti saa hyvää ruokaa tehtyä itse. En halua myöskään heittää ruokaa roskiin, vaan jatkojalostan ja sovellan eiliset jämät. Herkkuja oli harvoin. Osittain varmaan johtuu siitä nämä, etteivät vanhempani olleet aina kovin varakkaita, vaikka sitten myöhemmin yritystoiminnan saivatkin pyörimään ja se vähän muuttui. Joten ehkä vastaukseni on - sain terveen suhtautumisen?

Sairaan.. 

Kaikki palkittiin/rakkautta osoitettiin aina enimmäkseen ruoalla, ja vanhemmat (varsinkin äiti) soi todella epäterveellisesti, mutta kuitenkin valitti kokoaika siitä minkä kokoinen ja näkoinen on. Usein meillä oli myos hirveät määrät sokeria kotona, jota soimme kilpaa äidin kanssa..

Kärsin teinistä parikymppiseen pahasta ahmimishäiriosta, joka loppui vasta kun muutin pois ja olin asunut muutaman vuoden omillani ja suhde ruokaan alkoi normalisoitua. On niin outoa ajatella, kuinka paljon sitä joskus aiemmin himoitsi herkkuja tms. jotka tuntuivat kielletyiltä. Nykyään olen laihtunut ja syon melko pitkälle mitä kropan tekee mieli, kohtuudella. 

Terveen.

Kaikki ruoka tehtiin itse, vaatimattomista aineksista huolimatta todella herkullista. Vanhempani olivat loistavia ruuanlaittajia.

Saman olen opettanut lapsilleni ja he edelleen omilleen, nämäkin ovat päässet keittiöön touhuamaan heti kun ovat saaneet kauhan pysymään kädessä n 1-2v:nä. Hyvä ruoka ja mieluisa ruokaseura on ihan parasta meille! Meillä on joka vkl joku syömässä.

Mieheni taas on kasvatettu eineksillä ja voileivillä joten hänelle oli ruuanlaitto jotain uutta ja ihmeellistä kolmikymppisenä. Hyvin on oppinut, tekee hyvää ruokaa itsekin ja viihtyy keittiössä.

Samoin lasten kaverit ovat oppineet pitkistä hitaista aterioista nauttimisen ja leipomisen meillä. Sama porukka mikä teininä teki ensimmäisiä ruokakokeiluja keittiössämme oli taas 2 vkoa sitten saman pöydän ääressä lapsineen:)

Terveen, mutta se kostautui aluksi kun muutin omilleni. Söin niin paljon herkkuja mitä ei kotona saanut kuin rajoitetusti, että lihoin varmaan 30 kiloa. Sitten vasta vanhempana pääsin takaisin normaalipainoon ja nykyöään syön samaan tapaan kuin lapsuuden kodissani. Omille lapsille olen yrittänyt opettaa normaalimpaa suhtautumista herkkuihin, että ei tule sitten myöhemmin mitään overeitä.