Onko täällä joku käynyt kävelemässä ulkomailla hautausmailla?
Meidän perhe on vaan ajanut autolla ohi, mutta hienoja sijainteja. Mm. meren äärellä.
Kommentit (8)
Ympäri Eurooppaa. Käyn lähinnä kaupunkilomilla ja aina vieraillaan myös hautausmaalla. Todella mielenkiintoisia paikkoja, joissa myös kulttuurierot näkyvät selvästi.
Aina kun hautausmaa tulee vastaan. Mitä vanhempi sitä parempi.
Pariisissa kävin ihastelemassa hautausmaata.
Kreikan saarilla paljonkin. Esim. Halkin ja Karpathoksen Pigadian hautausmaat on jääneet mieleen erityisen kauniina, upeat näkymät vainajilla...
Kyllä, joka reissulla. Monesti kauniita upeine muistomerkkeineen, jotkut helteillä mukavan varjoisia paikkoja käyskennellä. Historia tulee lähelle.
Minuakin ulkomaiden hautasmaat kiinnostavat ja käyn katselemassa aina kun siihen on tilaisuus. Kanarian saarilta en ole vielä löytänyt hautausmaata, vaikka olen yrittänyt etsiä google mapsillakin.
Amerikassa. Siellä ne oli vaan laattoja maassa. Ja hämmentävintä oli että oltiin saatettu kaivertaa hautalaattaan lempibaseballjoukkueen logo.