Lue keskustelun säännöt.
Loppuraskaus ja muiden ärsyttävät kommentit!
24.09.2010 |
Loppusuoralla raskautta mennään, ja ympärillä olevien ihmisten ajattelemattomat kommentit harmittavat ja ärsyttävät. Odotan ensimmäistäni, laskettu aika on nyt viikonloppuna, ja jostain syystä huomattavan monet tuttavapiiristä ovat ottaneet asiakseen valistaa synnytyskivuista ja kaikista mahdollisista asioista jotka voivat mennä pieleen. Toki tiedän että kipu synnyttämiseen kuuluu, mutta miksi täytyy alleviivata helvetillisiä tuskia ja repeytymisiä sun muita.. ahdistaa. Itse en pelkää niinkään kipua - johon on kuitenkin saatavilla lievitystä- kuin sitä että synnytyksessä menee jokin vikaan ja lapselle käy hassusti.
Onhan tässä hormonit vauhdissa ja mieli pahoittuu herkemmin kuin muuten, mutta en koe kuitenkaan ylireagoivani asiaan. V****ttaa vain kun esim. kaverin mies hymy huulillaan luettelee kaikki mahdolliset repeämät ja tuskat mistä näki vaimonsa kärsivän, ja lopuksi toteaa mulle että kyllä sunkin hymysi vielä hyytyy kun tositoimiin lähdet.
Mikä ihme näitä ihmisiä vaivaa, kun täytyy ehdoin tahdoin pahoittaa toisen mieli? Onko muita saman kokeneita?
Kommentit (20)
Totta tuokin, onhan se näin että puheenaiheet la:n lähestyessä liikkuvat aika lailla lapsen maailmaan tulossa. Harmittaa vain se, että koko synnytysruljanssista nostetaan nimenomaan se kipukokemus, repeämät ja komplikaatiot pinnalle, ja niillä sitten mässäillään. Ottaa päähän kun omat intiimit keholliset kokemukset ovat puolituttujenkin ruodittavina.
Itse pyrin suhtautumaan tulevaan synnytykseen positiivisena kokemuksena, syntyyhän maailmaan uusi elämä :) Onneksi ympärillä on näiden ajattelemattomien lisäksi ihania ja kannustavia ystäviä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kouluikään mennessä ne yleensä loppuu.
Itse olin vauvajuhlissa, jossa oli mukana 2 raskaana olevaa (minä niistä toinen). Toinen raskaana olevista puhui keskenmenopeloistaan ja pohti, että onneksi näillä viikoilla jos syntyy, voi jo jäädä eloon. Itselläni on jo yksi keskenmeno takana, joten jaoin hänen huolensa.
Moni siinä antoi tukea ja totesi että tietää useita hyvin aikaisin syntyneitä lapsia, jotka ovat selvinneet.
Kunnes yksi vieras avasi suunsa ja kertoi että tuttunsa vauva oli syntynyt ennen aikojaan ja se kyllä kuoli.
Veti hiljaiseksi! yleensä minä olen se joka möläyttää jotain tyhmää ja pilaa juhlat, mutta noin pahaan en pysty itsekään.
Ap, kylläpä sinulla on ajattelemattomia kavereita. Ei luulisi vaativan mitään einsteinia paikalle, että tajuaa, ettei ketään kannata pelotella turhan vuoksi. KOSKA synntytykset menevät ihan miten sattuu, pahinta mahdollisuutta on ihan turha odottaa: se ei auta kriisitilanteessa kuitenkaan mitään, vaikka kuinka "varautuisi".
Ja kaikki käyvät synnytysvalmennuksessa kuitenkin läpi sen kivunlievityksen, joten TAKUULLA ei kukaan mene synyttämään epätietoisena siitä, että se sattuu. Joillain vähemmän, joillain enemmän.
Itse varmaan kysyisin tullaiselta umpiluupäältä, että "MIksi halusit avautua minulle tuosta, luuletko, että se jotenkin auttaa minua, että pelottelet ja maalailet piruja seinille? Onko nyt hyvä mieli?"
ei ole kovin paljoa intiimiä.. Eli ehkä kaverit tai tutut yrittävät kertoa tosi-asioista ilman että tarkoittavat loukata. Mulle oli ihan yllätys se kuinka raadollista touhua synnytys oli. Olin kai tyhmästi (vaikka päälle kolmikymppinen ekalla kerralla!) ajateööut että se on siistimpää touhua ja että paraneminen menisi nopeammin. Olisi ollut kiva että joku olisi kertonut, etten olekaan ainoa, jota sattui paljon ja joka ei pystynyt kävelemään kahteen äivään. Silloin tuntui siltä että olen, kun muiden jutut synnytyksestä ja sen ihanuudesta ja ihanasta vauvavuode-ajasta pyörivät mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta tuokin, onhan se näin että puheenaiheet la:n lähestyessä liikkuvat aika lailla lapsen maailmaan tulossa. Harmittaa vain se, että koko synnytysruljanssista nostetaan nimenomaan se kipukokemus, repeämät ja komplikaatiot pinnalle, ja niillä sitten mässäillään. Ottaa päähän kun omat intiimit keholliset kokemukset ovat puolituttujenkin ruodittavina.
Itselle esikoisen synnyttäminen oli niin ravisuttava kokemus, että siitä tulee kyllä juteltua aina välillä jos on jotain asiasta kiinnostunutta/äskettäin saman kokenutta seuraa. Yhden kerran oli monta melko tuoretta äitiä kahvipöydässä ja yksi jolla esikoisen synnytys ihan lähellä. Puheet kääntyivät synnytykseen, ja huomasin itsekin sanovani lauseita kuten "Sattuihan se ihan tajuttomasti/ Epparin leikkaamisen lisäksi kyllä repesin ja verta vuosi sitten litra/ Oli semmoinen rekan alle jäänyt olo sen jälkeen" jne..
Aloin siinä sitten miettimään, kun yhtäkkiä tajusin myös sen ekaa kertaa synnyttävän läsnäolon, että ei varmaan kannattaisi puhua niin. Vaikka sanoin kyllä myös lauseita kuten "Elämäni hienoin kokemus/ Tosi pian kaikki kivut unohtuivat/ synnytän melkein mielelläni uudestaan/ Kaikesta parannuin varsin pian".
Mutta se vain on semmoinen kokemus, että jos se on lähellä siitä tulee helposti puhuttua ja jos kivut on olleet kovat ei niitä ole helppo sivuuttaa asiasta puhuttaessa. En pysty kuvailemaan synnytystäni vain positiivisin kukkaispumpulisanoin, vaan siihen kuuluu myös ne veret ja suolenpätkät ja tuska. Mutta se siitä tekikin niin hienon, se oli vähän niinkuin laskuvarjohyppäämistä minulle: pelotti ja sattui, mutta jälkeenpäin se euforia oli ihan mieletön.
Tsemppiä synnytykseen!
että NIMENOMAAN ensikertalaista jännittää ihan stnasti se homma jo ilman mitään kauhukertomuksiakin.
Jos joku haluaa kuulla kokemuksia, hän kyllä KYSYY niitä.
-7-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä kauhutarinoita kuunnellessa on välittynyt sellainen olo, ettei kertojien mielestä synnytyksessä ole mitään positiivista, kun painotus on nimenomaan niissä negatiivisissa asioissa.
Tulee sellainen tunne, että tietyt ystävät väen vängällä yrittävät saada mua pelkäämään tulevaa synnytystä ja siihen liittyviä komplikaatioita. Itse en tosiaan sitä kipua niin pelkää, tiedän sen kuuluvan asiaan ja olevan todennäköisesti suurin kiputila mitä tähänastisessa elämässä on ollut. Kipu on kuitenkin ohimenevää, ja melko moni nainen on synnyttänyt useamman kuin vain yhden lapsen -luulisi jääneen väliin jos synnytyskipu todella olisi niin ratkaisevan hirveää.
Tottakai yritän ajatella, että valtaosa näistä pelotteluista johtuu puhtaasti ajattelemattomuudesta, mutta kyllä osa jutuista on ihan puhtaasti tahallista ilkeilyä.
Olen pyrkinyt vaihtamaan puheenaihetta näiden henkilöiden aloittaessa tarinointinsa, mutta tuntuvat haluavan valistaa mua sen verran kovin, että jutut aina jossain vaiheessa kääntyvät takaisin tuskailuun. Tarvinnee olla napakampi jatkossa..
Kiitos tsempeistä!
-ap-
Kaikista pahinta oli kun ÄITIENPÄIVÄNÄ miehen kaksi lapsetonta siskoa alkoi keskustella siitä, että olenko minä (raskaana oleva) vielä äiti vai en... Viikkoja oli ehkä jotain 20 tai alle, en muista tarkalleen. Ne alkoi siinä sitten miettimään sitä, että jos vauva syntyisi, että HAUDATTAISIINKO SE VAI HEITETTÄISIINKÖ ROSKIIN. Veti aika hiljaiseksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikista pahinta oli kun ÄITIENPÄIVÄNÄ miehen kaksi lapsetonta siskoa alkoi keskustella siitä, että olenko minä (raskaana oleva) vielä äiti vai en... Viikkoja oli ehkä jotain 20 tai alle, en muista tarkalleen. Ne alkoi siinä sitten miettimään sitä, että jos vauva syntyisi, että HAUDATTAISIINKO SE VAI HEITETTÄISIINKÖ ROSKIIN. Veti aika hiljaiseksi...
Hiljaiseksi vetää todella. Uskomattoman ajattelematonta käytöstä..
-ap-
Olin viime äitienpäivänä juuri saanut keskenmenon, kun juhlapöydässä nostettiin malja äideille. Tilanne oli minulle aika vaikea. Muistettiin sitten ihan erikseen vielä mainita mulle, että no voidaan me suakin juhlia, kun tavallaan oot itekin äiti. Ja lisättiin vielä, että siksi, kun sulla on KOIRA.
Jepjep!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmonen taitaa olla joku katkera lapseton, sen verran häiriintynyt oli kommenttinsa
Aika pian oman synnytyksen jälkeen miehen veli kyseli mieheltä miten meni, kiroiliko äiti paljon? No en kiroillut, eli :Ei se sitten sattunut, kyllä mun vaimo kirosi! Me kaikkihan käyttäydytään niin samalla lailla aina...
Mutta vaikka se sattui niin pirusti, niin oli ihaninta ikinä! Eikä mitenkään vaikeaa, kyllä ne kätilöt pitää huolta ja neuvoo, ja repeämätkin paranee aikanaan. Eikä niitä jälkikipuja edes huomaa kun vihdoin saa pitää sylissä sitä omaa ihanaa vauvaa!
Ole vaan rohkealla mielellä, hyvin se menee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta loppuajasta se on ärsyttänyt kun jengi soittelee ja ihmettelee että "miks sä et oo jo poksahtanut" Siis silloin kun ei oo edes laskettu päivä vielä ylittynyt. Hitsi se on ärsyttävää, itekin oon ollut jo ihan kypsä synnyttämään ja on ottanut hermoon odotella pääsyä tositoimiin, niin sitten toiset oikein hiillostaa.
Keskustellaan tästä aihepiiristä vasta sitten, kun lapsi on syntynyt. Omat synnytykseni eivät ole olleet mitenkään kovin kamalia, joskin aika hitaasti eteneviä. Kahdella hyvällä yhtävälläni taas on ollut ihan painajaismaiset synnytykset, jotka päättyivät hätäsektioon ja siskollani taas tuli kamalia repeämiä. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten menee.
Monilla ihmisillä on uskomattoman typeriä kommentteja raskaana oleville ja pikkuvauvojen äideille. Meidän töissäkin on joillakin kollegoilla niin hölmöt jutut, ettei niitä jaksa kuunnella. Pahinta on se, että siinä vaiheessa, kun raskaus on julkista tietoa, kukaan muu ei puhu enää muusta kuin siitä mahasta. Kiva kuunnella samoja juttuja koko ajan, kun ympärillä pyörii yli 50 kommentoijaa.
Onnea synnytykseen!
Mä sain kans kuulla vaikka mitä juttuja ennen synnytystä. Mut pahimmat tuli kyllä parilta tosi idiootilta työkaverilta. Meillä kun sattuu olemaan kissa, niin tää iihana työkaveri kysyi et tiedänkö mistä vammaiset voi saada sen taudin? Mä olin et minkä taudin? No sen toksoplasmoosin, mikä vammauttaa sikiön! Siis just tollasta kusipäistä juttua...Mielstäni on todella sairasta ja ilkeää tulla vittuilemaan syntymättömän lapsen kustannuksella. Ja tää oli ihan tahallinen kommentti siltä työkaverilta.
Repesin minäkin synnytyksessä mutta ei sitä kyllä tunne sen synnytyksen aikana ja ne repeämät ym.eppari kyllä paranevat melko nopeasti.
Mä annan sulle nyt hieman positiivista ajateltavaa...Se on kule aivan ihana juttu kun se vauva on syntynyt ja nostetaan siihen rinnan päälle tuhisemaan. Sit sä saat ylpeänä kärrätä sitä pientä tuhisijaa siellä synnytysvuodeosastolla ja rupatella muiden äippien kanssa. Ja odota vaan kun se rupea hamuilemaan. Mikään ei ole yhtä suloisempaa kuin hamuileva vauva pienen suunsa kanssa. Sitten kun vauvasi on isompi se alkaa sulle tietoisesti hymyillä. Siitä kyllä tuntee olevansa jollekin se maailman tärkein henkilö! :D
T: Hymyilevän tyttövauvan äiti
Minullakin synnytys lähenee, ja ihmiset eivät minut nähdessään juuri muusta puhukaan. Ja ilmaukset "et ole sitten vielä haljennut/ poksahtanut" kuulostavat minusta vähempi kivoille. Ja jos olen myöhässä tai en jossain niin kaikki luulevat että olen takuulla synnyttämässä... Ja loputtomasti kaikki haluavat kauhistella edellistä synnytystäni (syöksysynnytys kotiin). Toisaalta kivulla minua ei tuon jälkeen enää saa peloteltua, tiedän erittäin hyvin miten paljon synnytys luomuna sattuu ..ei voi verrata mihinkään ei.
Olen synnyttänyt kolme lasta ja tuntenut kipua, tottakai. Kivunlievitys on ollut hyvää, ekassa epiduraali ja kahdessa seuraavassa paracervikaali. Ja voin sanoa, että kivut ja muut vaivat eivät minua pahemmin sen jälkeen vaivanneet, kun sain lapsen rinnalle. Olen aina mennyt synnyttämään avoimin mielin ja kysynyt kätilöltä mitä suosittelee kivunlievitykseen. Olen myös kuullut niitä vähemmän kivoja kertomuksia, mutta yrittänyt antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tsemmppiä ja avoimin mielin!
En ehkä kuullu kamalan pahoja juttuja, kun ei ainakaan hirveesti oo jääny hampaankoloon, mutta minulle myös ystävän mies kertoi, että pitää sitten pyytää kätilöä ompelemaan ylimääräsiä tikkejä, että pysyy paikat tiukkana, eikä tarvii minun miehen kärsiä!
Siis ihan oikeesti, oli miten vitsi tahansa, niin mikään ei oo ällöttävämpää, kun ystävän mies ajattelemassa minun paikkojen kireyttä tai löysyyttä!
Tsemppiä ap:lle tosi paljon! Itsellä vajaa 4 vkoa sitten esikoisen syntymä takana ja sain kaiken kivun ja väsymyksen keskellä ainakin ite voimia siitä, että katoin välillä kelloa ja mietin, että ei voi olla enää montaa tuntia jälellä. Jostain syystä se kaikki oli välillä myös helpottavaa, kun se vihdoin tapahtu ja ties raskauden olevan pian taakse jäänyttä aikaa!
Sinä selviät siitä ihan varmasti, kävi miten kävi ja saat pian pienoisen tuhisemaan. Tuosta hamuilemisesta yhdyn kyllä edelliseen, se on aivan valtavan suloista!
Terkuin vähän väsyny äippä ja kovasti mahakipuileva, mutta suunnattoman suloinen pikkutyttö!
ihmiset nyt ovat aika ajattelemattomia ja puhuvat tietysti raskauteen ja synnytykseen liittyvistä asioista, kun olet niin selkeästi raskaana.
Se synnytys menee niinkuin se menee, ei samalla tavalla kuin jollakin toisella, ei sitä tarvitse miettiä tai suunnitella etukäteen. Niitä juttuja on pakko suodattaa, ei kuuntele kovin tarkkaan tai sitten täytyy vaihtaa aihetta, vaikka töykeästi jos ei muuten onnistu. Ei sinun ole pakko koko ajan keskustella synnytyksestä, sano suoraan, että haluat välillä ajatella jotakin muutakin kuin tulevaa synnytystä.
Itse ehdin kuulla juttuja riittävästi vielä pari viikko la:n jälkeen, ei enää paljon kiinnostanut siinä vaiheessa toisten synnytykset ja ongelmat.