Voi itku mikä viikko. Mies tulee tänään kotiin ja luulee kai että meillä on ihanakin ilta..
Mies ollut kurssilla toisella paikkakunnalla maanantaiaamusta lähtien. Mä kotona, iloitsin etukäteen että saan opiskelujuttuja hyvin tehtyä kun lapset on koulussa.
Kuinka sitten kävikään. Maanantaina poika tuli koulusta kuumeisena. Ollut kipeänä koko viikon.
Tiistaina toisen koiramme vakava sairaus meni yhtäkkiä huonoon suuntaan. Keskiviikkona olin jo varma että joudun viemään sen taksilla lopetettavaksi mutta helpotti sitten kuitenkin vielä kipulääkkeillä. Mulla ei siis ole autoa käytössä joten ei niin yksinkertaista lähteä (ja kuumeinen, koiraa itkevä lapsi kotona) saati miten olisin saanut koiran haudattua itse.. KOKO ajan joudun vahtimaan ettei toinen koira häiritse tätä koiraa enkä ole kahteen yöhön nukkunutkaan kuin pieniä pätkiä. Lapsi edelleen kuumeessa ja opiskelujuttuja olen saanut tehtyä vain muutaman sivun. Mieheltä tulee viestejä miten mukava kurssi ja tosi hauska illanvietto ja onpa ihana tulla kotiin ja voi harmi sitä koiraa ja jospa se siitä vielä (sekin mua ärsyttää että miehen mielestä sitä nyt ei raaskisi vielä lopettaa vaikka olis miten huonossa kunnossa kun nuori koira kyseessä!). Mä olen päättänyt jo että viimeistään maanantaina se pitää lopettaa.
Tänään pitää saada jostain auto lainaan että pääsen kuskaamaan toista lasta tallille, toinen koira on pakko ottaa mukaan ja sairas lapsi jätettävä kotiin, ja sen jälkeen tuleekin sitten mies kotiin ja on niin pirteä ja iloinen ja rentoutunut ja hyvin nukkunut että! Ja ihmettelee mikä mulla on kun en ole täällä kuin Naantalin aurinko.
Kommentit (18)
jotta mies tajuaa, mitä on ollut. Pirautat pari kyyneltä vakuudeksi. Jos itsekin olet odottanut ja toivonut jotain muuta tälle illalle niin kerro sekin. Eiköhän aikuinen mies tajua. Vaikka ei ne toisaankaan aina. Mutta sitten anna murjottaa. Uusi yritys vaikka huomenna.
mielestäni mieheltä on eläinrääkkäystä on pitää koiraa väkisellä elossa, kun se kuitenkin tekee kuolemaa. Saisitko jo huomiseksi ajan?
ei koira ole varsinaisesti kuolemaa tekemässä ja jos sitä ei lopetettaisi niin varmasti pysyisi hengissä vielä vuosia, mutta kivut alkavat olla niin pahat että tarvitsee jatkuvan kipulääkityksen, liikuntaa pitänyt rajoittaa jo pitkään jne. Tiistaina nostin kipulääkemäärän maksimiin ja sillä on nyt jotenkin pärjätty mutta viimeistään maanantaina koira pääsee pois.
Tuollaista sattuu yhelle jos toiselle.
Elämä ei aina mene kuten kuvittelee ;)
Kyllä se siitä taas!
miehesi kanssa viikon aikana, vai eikö ukkosi tajua millaista sulla on ollut???
miehen käytös ja asenne. Ei tajua ollenkaan millaista mulla ja lapsilla on täällä ollut, lapsetkin jo itkeskelleet sitä kun tajuavat koiran pian kuolevan. Mä niitä olen täällä lohduttanut kun mies on ollut pitämässä hauskaa...
Kiitokset tsempeistä ekoille vastaajille. Ei tuo mies kyllä ymmärrä ainakaan heti, möksähtää ensin.
ei se tajua! on viettänyt niin kivan viikon siellä ja on niin innoissaan tulossa kotiin että se ei vaan tajua miten raskasta meillä on täällä ollut vaikka olen sitä sille sanonut puhelimessa. Jotenkin se vaan "unohtaa", niin uskomatonta kuin se onkin. Nyt mä sentään jo tiedän sen etukäteen eikä tule yllätyksenä kuten tähän asti.
kiukkuisena ja naama norsunveellä ja jos vielä olisi krapulassakin ja väsynyt. Toivotaan nyt parasta.
Tero
Miten se meneekin aina niin ttä toisella on kivaa ja toisella kaatuu kaikki niskaan samalla viikolla. kannattaa todellakin varoittaa että täällä on täys kaaos ja oot väsynyt. Teet helppoa ruokaa ettekä odota mitään ihmeitä illalta niin kaikki menee mukavammin. kaksinon niin helpompi jaksaa. ja siihen koiraan. olkaa niin kilttejä ja viekää lopetettavaksi jos toinen kerta kärsii. arvokkaan elämän jokainen tarvitsee.
sehän on kiva, kun mies tulee reippaana ja iloisena kotiin. Voitkin toivottaa tervetulleeksi ja sanoa, että nyt tarvitset hieman omaa aikaa, kun sinulla ei ole ollut niin kovin helppo ja mukava viikko. Sitten oman valinnan mukaan teet sellaista, mistä itse pidät; käyt lenkillä, lepäät tai mitä nyt haluatkaan.
Ota se tauko, kun sitä tarvitset!
Karsit kaikki ylimääräiset ratsastukset ym. pois. Jos ei jaksa, niin ei jaksa.
Tai jos lainaat sen auton, niin käy samalla lopettamassa se koira. Kun tulet kotiin on lapsen kuume jo helpottanut, yövalvomiset loppuneet kun toista koiraa ei enää tarvitse valvoa ja mies on tullut pirteänä kotiin ja hoitaa kodin ja lapset.
se ei kuitenkaan ole syypää noihin juttuihin, eli laitat vaikka viestillä että on ollu hirveä viikko ja sulla on ikävä mut tänään et kyllä jaksa sitten tehdä mitään muuta kun nukkua.
kun oli niin rankat illanvietot ja nukkui huonosti kun tyyny oli väärän paksuinen tms turhaa. Jotenkin ei myötätunto oikein riitä kun pyörittänyt viikon sirkusta ja nukkunut parin tunnin pätkissä vauvan takia. Tämä siis ap:lle siltä varalta että naurattaisi tai lohduttaisi - voisi olla vielä huonommin asiat miehen asenteessa. Muuten en osaa sanoa kuin tsemppiä ja nosta kissa pöydälle!
Eikö PP riittänyt asian ruotimiseen...?
niin nythän se voi sitten ottaa vaihteeksi ohjat käsiinsä, vai mitä. Vai olisiko parempi jos mies tosiaan tulisi väsähtäneenä jne.?
teidän perheen ainoan auton viikoksi kurssipaikan parkkipaikalle seisomaan??
Mä en olisi suostunut, jos itse samalla joutuu hoitamaan ostokset ja lasten harrastusrumbat, ikävistä yllätyksistä puhumattakaan.
tuossa tilanteessa ei ehkä lähetä kuskaamaan lasta mihinkään tallille. Priorisoi.
vaikka tekstarilla, ettei tule ihan yllärinä kun astuu ovesta sisään. Kirjoita että odotat todella että tulee kotiin, että olet ihan finaalissa kauhean viikon jälkeen.