Mihin lapsesi tarvitsee pelastusta? Pidätkö häntä syntisenä?

ei ollenkaan täydellinen, täydellisen hyvä ja kaikessa onnistuva. Hän epäonnistuu ja on itsekäs ja nii nedelleen siinä kuin kaikki muutkin. Vaikka hän kasvaa, hän tulee aina olemaan sellainen ja tietysti kasvaessa häneltä tullaan myös odottamaan enemmän. Niinpä hän kaipaa anteeksiantoa eli pelastusta siinä kuin me kaikki muutkin.

Lapsille kasvurauha kaiken maailman synnintunnoista! Vai haluatteko sekopäitä lapsia? Tuksussa ja Timpe Salosessa teille malli.

kamalaa kun jo lapsesta asti pakotetaan tunnustamaan "syntinsä".



Ja sekin vielä että niitä pyydetään anteeksi jumalalta, ei esim. loukkauksen kohteelta itseltään.

on se perisynti.mä en tajuu tätä uskontovastasuutta ja uskovien vihaamista!Jeesus on sanonut myöskin että taivas on lasten kaltaisille,jos ei usko kuin lapsi,ei sinne ole asiaa.joten eiköhän Taivaanisä lapsia juurikin rakasta.että se siitä.

kastan lapseni ihan vaan perinteen mukaan. Monet muutkin noudattavat jotain perinteitä kuten juovat pikkujouluissa alkoholia tai menevät mökille juhannuksena.

nii nen enää ihmettele, mistä ne kaikki koulukiusaajat sikiävät. Nämä, jotka pitävät itseään täydellisinä ja jotka sitten haukkuu kaikkia muita. VÄHÄN nöyryyttä ja anteeksipyytämisen valmiutta olisi teidän ateistienkin hyvä lapsillenne opettaa. Ihan noin niinkuin käytöstapojen vuoksi!

FST5 dok, jossa lapsia USA:ssa aivopestään jo pienestä pitäen. Se oli ihan järkkyä, Jeesuksen veri pelastaa sinut,lapsia ei saa abortoida ym.



Yksikin pieni lapsi itki siellä ja laitettiin teippiä suunympärille, heiluttiin ja hytkyttiin. Pappi jauhoi kokoajan samaa matraa ym. Jee jenkkilässä lapsia aivopestään maan tulevaisuuden takia.

Kyllä mun lapsetkin tekee joskus väärin, mutta kuten jo sanoin, anteeksi pyydetään siltä jota on loukattu, eikä "jumalalta".

nii nen enää ihmettele, mistä ne kaikki koulukiusaajat sikiävät. Nämä, jotka pitävät itseään täydellisinä ja jotka sitten haukkuu kaikkia muita. VÄHÄN nöyryyttä ja anteeksipyytämisen valmiutta olisi teidän ateistienkin hyvä lapsillenne opettaa. Ihan noin niinkuin käytöstapojen vuoksi!

Kyllä mun lapsetkin tekee joskus väärin, mutta kuten jo sanoin, anteeksi pyydetään siltä jota on loukattu, eikä "jumalalta".

En käsitä mihin lapsen kasvatuksessa jumalaa tarvitaa. Aikuisena ymmärrän jumalan tarpeen kun kuolema rupeaa pelottamaan jne. Ja toki lapsellekin voi puhua taivaasta jossa tavataan kuoleman jälkeen rakkaat. Mutta arjessa joku synneistä paasaaminen lapselle on kyllä ihan turhaa painolastia! On asioita joita ei saa tehdä a) koska niistä seuraa kurjia juttuja ja b) koska joko voi loukkaantua joko fyysisesti tai henkisesti. Siinä on ihan tarpeeksi perustetta ilman mitään perisyntejä.

silloinkin kun naapurin janinajermu ei lupaa antaa anteeksi sitä, mitä häntä vastaan on tehty? Eikö teidän lapset koe syyllisyyttä? ONko mekaaninen anteeksipyyntö riittävä?

Ihmiset ovat syntisiä. Ajattelemme ja teemme asioita, jotka vievät meitä kauemmaksi Jumalasta. Olemme kaukana täydellisyydestä eikä mikään meidän tekommekaan ole sillä tavalla puhdas ja täydellinen, että se kelpaisi Jumalalle.



Minun lapseni ovat, jos nyt asiaa tarkastellaan sen kannalta, kuinka "hyviä ihmisiä" he ovat, aika toivottomia tapauksia. Itsekkäitä, kärsimättömiä, eivät ajattele, miltä heidän tekonsa muista tuntuvat, väkivaltaisia ja ovat viimeisen päälle mulle heti kaikki tänne-ihmisiä. Asianlaitaan on enemmän kuin hiukan toki osuutta sillä, että esikoiseni 2v2kk vanha ja pienempi 3kk. Heiltä ei siis voi mitään muuta vielä odottakaan ja uskon vahvasti, että tästä vaiheesta päästään vielä paljon parempaan noin niinkuin yleisen siivouden suhteen. Jolloin he sitten tosin löytänevät kaikki ne synnit, mitkä me muutkin isommat ihmiset olemme löytäneet. Rakkaudettomuuden, omavoimaisuuden, ylpeyden, ahneuden, itsepäisyyden.



Armon varassa ovat lapseni siinä missä itsekin olen.



Mitä tulee Jumalalta anteeksi pyytämiseen, niin en oikein usko, että jokaista syntiä on tarpeen erikseen mainita, emmepä me mitään muuta ehtisi tekemäänkään. Toki jos jokin asia kovasti vaivaa mieltä, sen voi erikseen viedä Jumalankin eteen. Se nyt ei kuitenkaan tietenkään tarkoita sitä, etteikö asiaa pitäisi yrittää sovitella sen kärsimään joutuneen kanssa. Tosin eiväthän läheskään kaikki synnit edes ole sellaisia, että niistä joku varsinaisesti olisi kärsinyt. Tai ainakaan sitä ei ole tarpeen ottaa esiin. Jos minä nyt väsyneenä vaikkapa ajattelen rumasti lapsistani, siis vaikka mietin, että eikö tuo perhanan ipana voi edes kerran pukea ilman riitaa, mieli tekisi jättää se tänne ja lähteä itse Timbuktuun, siellä ei varmaan edes tarvittaisi kurahousuja, niin en näe erityisen asianmukaiseksi pyytää tätä ajatusta uhmaikäiseltäni anteeksi. Sen sijaan tarkasti huolehdin, että lapsi ei saa tietää minun moista ajattelevan. Illalla saatan sitten kyllä hyvinkin rukoilla, että Jumala auttaisi minua olemaan kärsivällisempi seuraavana päivänä.

Siis että jos on suututtanut jonkun joka ei heti lepy, pitää mennä hakemaan anteeksiantoa mielikuvitusolennolta? Miksi ihmeessä? Joskus kun lapsi pyytää minulta anteeksi mutta suututtaa liikaa että voisin heti leppyä, sanon lapselle että hyvä kun pyysit anteeksi, mutta ei tämä leppyminen aina tuosta vaan käy kun suututtaa näin paljon. Sitten kun ei enää suututa, sanon lapselle että no niin, nyt pääsin siitä yli. Ja sitten käyn halaamassa. Ihan takuulla tämä opettaa parempia ihmissuhdetaitoja kuin se, että lasta syyllistetään pahassa olossa vielä jollain ylimäääräisellä mielikuvitusolennolla, jonka paheksunnat pitää ottaa huomioon.

eikä mikään meidän tekommekaan ole sillä tavalla puhdas ja täydellinen, että se kelpaisi Jumalalle.

Rakennetaan elämää tiedostaen, että emme pysty täydellisyyteen. Se on saavuttamatonta, eikä sitä edes pidä tavoitella. Itse asiassa suurin piirtein pahin mahdollinen synti on se, että yrittäisi omilla teoillaan ansaita taivaspaikan. Että kuvittelisi, että olisi tai voisi olla niin hyvä ihminen, että sillä olisi jotain merkitystä. Ja vielä pahempi, että kuvittelisi olevansa jotenkin parempi tai synnittömämpi kuin joku toinen.

Ja numero 14 ei nyt oikein ymmärrä, mistä on kyse. Jumala ei ole mikään satuolento, jota käytetään lastenkasvatuksessa kuin joulutonttuja. Jumala on, siihen ei numero 14:n tai minun tai kenenkään muunkaan uskominen tai uskomatta jättä minen vaikuta pätkääkään. Ymmärrän, että sinä et usko ja se on sinun ja Jumalan välinen asia, mutta yritä ymmärtää, että niille jotka uskovat Jumala ei todellakaan ole mikään satuolento tai edes jälkiajatus vaan kaiken ydin.

Näin sitä perfektionismia opetatan perusasenteena

Rakennetaan elämää tiedostaen, että emme pysty täydellisyyteen. Se on saavuttamatonta, eikä sitä edes pidä tavoitella.

että kukaan ei ole niin hyvä että kelpaisi jumalan standardeihin. Joten sitten pitää kasata tämä koko rakennelma perisynteineen ja anteeksiantoineen. Lähtöasetelma on se että jokainen on paha ja lakki kourassa anteeksiantoa anelemassa.

Mulla on ateistina se ajatus, että jokainen lapsi syntyy hyvänä, mutta kaikki ei saa elämään yhtä hyvää ohjekirjaa miten toimia eri tilanteissa niin että kaikki voi hyvin. Ja sitten koetetaan tehdä yhteistyötä ja ymmärtää toisia, että mikä logiikka tekojen taustalla on ja miten ikävät asiat voisi estää. Ja tähän kuuluu myös sen ymmärtäminen, että osa ihmisistä on niin rikkinäisiä, ettei heidän suhteensa auta muu kuin suojella ympäristöä heidän teoiltaan.

että kukaan ei ole niin hyvä että kelpaisi jumalan standardeihin. Joten sitten pitää kasata tämä koko rakennelma perisynteineen ja anteeksiantoineen. Lähtöasetelma on se että jokainen on paha ja lakki kourassa anteeksiantoa anelemassa.

Nimenomaan näin. Elämämme on armon varassa. Se, mitä ateistien tuntuu olevan vaikea ymmärtää, on, että kyse ei ole siitä, että esim. kristitty ihminen nyt vain päättäisi uskoa tällaiseen Jumalaan ja sitten sovittaisiin tällainen oppijärjestelmä. Homma lähtee ihan toisesta suunnasta. On kaikkivaltias Jumala ja Luoja, joka on tehnyt säännöt. Me emme voi muuttaa sääntöjä sen enempää, kun voimme kieltäytyä esimerkiksi uskomasta ja elämästä painovoiman vaikutuksen alaisina. Tai siis tokihan voi yrittää...

kristityn näkökulmasta ihmisten (oli kyse sitten ateistien kommenteista tai omista ajatuksista) huomautukset siitä, kuinka Jumala on epälooginen, epäreilu ja täysin järjetön ovat vähän samanlaisia kuin minun 2-vuotiaani kiukuttelu siitä, kuinka epistä on, että äiti pakottaa laittamaan ne kurahousut. Ja mainittakoon nyt, että minustakaan se, mitä Jumalasta ja toisaalta maailmasta tiedämme ei ole loogisuudella tai reiluudella pilattu. Minä en vain ole kovinkaan varma, että minulla olisi hirveästi oikeutta syyttää Jumalaa siitä, että esimerkiksi minun 'pitää pukea kurahousut päälle', vaikka en haluaisi.

Mulla on ateistina se ajatus, että jokainen lapsi syntyy hyvänä, mutta kaikki ei saa elämään yhtä hyvää ohjekirjaa miten toimia eri tilanteissa niin että kaikki voi hyvin. Ja sitten koetetaan tehdä yhteistyötä ja ymmärtää toisia, että mikä logiikka tekojen taustalla on ja miten ikävät asiat voisi estää. Ja tähän kuuluu myös sen ymmärtäminen, että osa ihmisistä on niin rikkinäisiä, ettei heidän suhteensa auta muu kuin suojella ympäristöä heidän teoiltaan.

Mistä se hyvyys tulee? Mitä hyvyys on? Jos siis oletuksena on, että mitään korkeampaa voimaa ei ole. Onko se jotain muuta, kuin lajityypillistä ja lajin ja oman suvun säilymisen kannalta järkevää toimintaa? Miksi joillain lapsilla on niin paljon haastavampi temperamentti, että sellaisen lapsen luotsaaminen konventionaalisesti hyvään ja moraaliseen elämään on paljon vaikeampaa kuin jonkun toisen? Miksi ihmisen hyvyys on niin ambivalenttia? Ihan tavalliset hyvät ihmiset kun pystyvät silmittömiin hirmutöihin ja toisaalta hirmutöitä tehneet ihmiset saattavat sen jälkeen elää ihan 'hyvän ihmisen elämän.' En näillä kysymyksillä tarkoittanut hyökätä kimppuusi, minua vain kiinnostaa. Eikä minulla itselläni ole näihin tai moniin muihinkaan isoihin kysymyksiin mitään varmaa vastausta. Minä vain roikun siinä ajatuksessa, että Jumala on armahtavainen niin minua kuin muitakin kohtaan kaikesta huolimatta.

Me emme voi muuttaa sääntöjä sen enempää, kun voimme kieltäytyä esimerkiksi uskomasta ja elämästä painovoiman vaikutuksen alaisina. Tai siis tokihan voi yrittää...



- No juu, mutta painovoimasta on sentään todisteita ja se vaikuttaa kaikkiin samalla lailla ja ennustettavasti. Toisin kuin jumala, josta ei ole mitään todisteita eikä mahdollista tehdä mitään ennusteita. Lisäksi elämä onnistuu ihan mainiosti ilman jumalaan uskomista.



Minä en vain ole kovinkaan varma, että minulla olisi hirveästi oikeutta syyttää Jumalaa siitä, että esimerkiksi minun 'pitää pukea kurahousut päälle', vaikka en haluaisi.



- No, jos ei laita kurahousuja tulee kuraiseksi ja märäksi. Tämä on fakta jonka kaikki voivat todistaa. Se että ei toimi 2000 vuotta vanhojen kirjoitusten mukaan ei aiheuta mitään mitattavia vaikutuksia. Tämä nyt vaan on fakta.





Mistä se hyvyys tulee? Mitä hyvyys on? Jos siis oletuksena on, että mitään korkeampaa voimaa ei ole. Onko se jotain muuta, kuin lajityypillistä ja lajin ja oman suvun säilymisen kannalta järkevää toimintaa?



- Hyvyys tähtää lajinsäilymiseen. Esim. rakkaus, hirveän moni on sanonut että rakkaus lapseen, ts. jälkeläiseen on voimakkain ja pysyvin rakkauden muoto. Lajinsäilymistä siis. Mikä ei poista sitä tosiasiaa, että rakkaus on ihanaa ja siitä saa ja kannattaa nauttia. Myös homot.



Miksi joillain lapsilla on niin paljon haastavampi temperamentti, että sellaisen lapsen luotsaaminen konventionaalisesti hyvään ja moraaliseen elämään on paljon vaikeampaa kuin jonkun toisen?



- Miksi ihmiset ovat erilaisia? Miksi tulee sairauksia? Se että on monimuotoisuutta tarkoittaa että jokin voi myös mennä vikaan. Hyvät mutaatiot edistää lajinsäilymistä, mutta hyviä mutaatioita ei voisi olla ilman että samalla saadaan huonoja. Ja mitä tulee temperamenttiin, niin kriisitilanteessa voi olla että tarvitaan niitä, jotka ei rauhalliseen elämään sopeudu yhtä hyvin. Lajinsäilymistä sekin.



Miksi ihmisen hyvyys on niin ambivalenttia? Ihan tavalliset hyvät ihmiset kun pystyvät silmittömiin hirmutöihin ja toisaalta hirmutöitä tehneet ihmiset saattavat sen jälkeen elää ihan 'hyvän ihmisen elämän.'



- No sepä se. Miten uskovaiset pystyvät vuosisatoja sortamaan homoja niin että moni homo on joutunut itsemurhan parhaalle asiassa joka ei todellakaan ole sen arvoinen, että kenekään pitäisi joutua sen takia elämänsä pilaamaan. Uskonnolliset julmuudet ovat tänäkin päivänä jokapäiväisiä. Tuntuu että uskonnollisuus on sellaine sokea piste, jossa mikä tahansa julmuus menee läpi kunhan sitä vaan perustellaan uskonnollisilla motiiveilla. Tätä juttua pitää vielä miettiä.

Miksi ihmisen hyvyys on niin ambivalenttia? Ihan tavalliset hyvät ihmiset kun pystyvät silmittömiin hirmutöihin ja toisaalta hirmutöitä tehneet ihmiset saattavat sen jälkeen elää ihan 'hyvän ihmisen elämän.'

olen tullut siihen tulokseen että isossa mittakaavassa oikea vastaus on pelko. Kun laitetaan vastakkain helvetin tulimeri ja sinne joutuminen ja homojen ihmisarvoinen kohtelu, ihmisarvoinen kohtelu saa mennä helvetin pelon edessä.

Ja rikkinäiset ihmiset on taitavia manipuloimaan ja pelaamaan toisten ihmisten pelolla. Näin isot massatkin saadaan mukaan kaikenlaisiin kamaluuksiin.

ja antaisitte sitten joskus ihan itse valita haluaako pelastusta jumalalta vai ei. Säästäkää lapset noilta syntijutuilta...ihan pahaa tekee..

ajatellut selittää lapselle kovinkaan paljoa synnistä. lapsen uskon tulee olla puhdasta ja viatonta. Jumalaan voi turvautua jos on surullinen mieli tai pelottaa. synnistä voi sanoa sen verran, että esim. valehtelu ja kiusaaminen ei ole oikein, ja Jumalakaan ei niistä tykkää, koska se satuttaa muita.

Ei todellakaan mitään synnintunnustus mantroja. huhhu.