Että mua ärsyttää miehen lapset
Tytär soittaa isälleen että anna rahaa, anna rahaa, vaikka isänsä makasa elatusmaksuja 160 euroa per lapsi. Ei nyt kovin usein, ehkä kerran kuukaudessa, mutta silti. Kyllä sen elatusmaksun pitäisi riittää!
Vähän väliä tulevat tänne ja roikkuvat täällä vaikka isänsä ei ole kotona. Välillä olen joutunut sanomaan miehelle, että tämä on minunkin kotini aikä mun omatkaan lapset tule juuri koskaan tänne silloin kun ovat isällään. Onneksi mies on saanut tilannetta rauhoitettua vähän ja lapset tulevat nykyisin melkein vain silloin kun on sovittu.
Lasten äiti ottaa myös päähän. Me oltiin kesälomareissussa ja mun lapset oli mukana, kun maksoin niiden matkan. Miehen lapset ei olleet, kun miehellä ei halunnut laittaa rahoistaan niin paljon reissuun. Nyt äiti on kypsänä siitä, että mies ei vonut ottaa lapsia mukaan. Eipä se äitikään niiden kanssa käynyt kuin Lintsillä ja ruotsinlaivalla. Me ostettiin miehen kanssa kesän alussa yhteinen asunto ja siihen om mennyt niin paljon aikaa ja rahaa, että mies ei yksinkertaisesti pystynyt eikä ehtinyt viemään lapsiaan mihinkään.
Asunnostakin tuli sanomista. Mun lapsille on omat huoneet, koska ovat mun luona joka toinen viikko. Miehen lapset on vaan joka toinen viikonloppu, joten en katso että he tarvitsevat omia huoneitaan tai edes sänkyjä. Ostettiin patjat, joita voivat käyttää täällä ollessaan.
Tää uusperheys on ihan kauheaa! Kyllä mulla saa olla oma elämä ja oma koti, vaikka perheellisen miehen kanssa yhteen meninkin!
Kommentit (47)
Äitipuolena ihmettelen kovin asennettasi. Mitä sulle kuuluu, jos mies antaa rahaa lapsilleen? Tosin uskon tämän kirjoituksen olevan provo...
Minusta ei olisi koskaan uusperheelliseksi. Toivottavasti ei koskaan tule edes mahdollista tilannetta eteen.
Tulee mieleen klisee ilkeä äitipuoli...Olet kyvytön äitipuoleksi. Pakkoko oli perheellisen miehen kanssa yhteen mennä. Voi apua. Toivottavasti lapseni eivät koskaan saa kaltaistasi äitipuolta!
kenen elarit voisi olla 160e/kk/ lapsi? Että lapsen elättaminen maksaisi kuussa 320e? Varsinkin, kun kyseessä ei näyttäisi olevan yhteishuoltajuus...
Ihan hyvä yrkkä, mutta paa nyt vähän uskottavammat faktat seuraavalla kerralla.
Mua nyt vaan ottaa pannuun tää tilanne ja lujaa! Kaikkea pitäis vaan antaa ja antaa!
Ja oisko mitään järkeä ostaa niin iso kämppä, johon olisi tullut kaks makkaria lisää? Aika paljon hintaa olisi tullut niille täällä vietetyille viikonlopuille. Halvempi tulis olla koko poppoo hotellissa ne viikonloput.
Ja kyllä mä oon sitä mieltä, että jos mies maksaa elatusmaksut, niin niiden pitäis oikeasti riittää!
Jos kerran kuukaudessa miehesi antaa lapselle rahaa niin mikä siinä noin kauheaa on? Olisit akka tyytyväinen, ettei miehesi joudu maksamaan vielä isompia elareita. Sitten ei olisi varaa sinullakaan ostella asuntoja eikä reissailla.
Vai että lapset eivät tarvitse omia huoneita ja patja lattialla riittää. Huhhuh. Ettekö voineet edes yhteistä huonetta järjestää?
TOIVON TODELLAKIN että tämä oli provo eikä totta!!!
Mies maksaa 160 euroa per lapsi, eli 320 euroa kuussa. Lisäksi lasten äiti saa lapsilisät.
Mua nyt vaan ottaa pannuun tää tilanne ja lujaa! Kaikkea pitäis vaan antaa ja antaa! Ja oisko mitään järkeä ostaa niin iso kämppä, johon olisi tullut kaks makkaria lisää? Aika paljon hintaa olisi tullut niille täällä vietetyille viikonlopuille. Halvempi tulis olla koko poppoo hotellissa ne viikonloput. Ja kyllä mä oon sitä mieltä, että jos mies maksaa elatusmaksut, niin niiden pitäis oikeasti riittää!
Olisi kannattanut vähän aikuistua ennen kuin lähti tällaiseen kuvioon. Sääliksi käy miehesi lapsia ja kieltämättä myös omiasi.
kenen elarit voisi olla 160e/kk/ lapsi? Että lapsen elättaminen maksaisi kuussa 320e? Varsinkin, kun kyseessä ei näyttäisi olevan yhteishuoltajuus...
Ihan hyvä yrkkä, mutta paa nyt vähän uskottavammat faktat seuraavalla kerralla.
Jaa onkos ne sun mielestä sitten liikaa vai liian vähän? Tulojen ja elatuskyvyn mukaan menee elatusmaksut, itse tunnen monta, jotka saa 140-200e/kk/lapsi
Itse olin kaukaa viisas enkä alkanut seurustelemaankaan miesten kanssa, joilla oli jo lapsia. Miksi olisin lapsettomana alkanutkaan. Nyt on yhteiset lapset yhden miehen kanssa eikä ainakaan noita ongelmia. On eri asia, jos sattuu jäämään lasten kanssa kaksistaan niin sitten ajattelee ehkä eri tavalla.
ei voi olla elarit 160e/kk/lapsi?
Itte muistan pienenä kun olin isällä joka toinen viikonloppu niin nukuin olkkarin sohvalla.
Pitäähän lasten jossain asuakin ja lähivanhemman on hankittava riittävän suuri asunto. Ei ihan riitä patjat lattialla. Tuossa on myös lasten osuus asumisesta. Myös esimerkiksi päivähoitomaksuun menee se 233 euroa (vai nousiko se peräti) kuussa. Ei sitä lapsilisät kata. Tähän lisäksi ruuat, vaatteet, terveysmenot, harrastukset... Eipä taida 160 euroa/lapsi riittää mihinkään.
kenen elarit voisi olla 160e/kk/ lapsi? Että lapsen elättaminen maksaisi kuussa 320e? Varsinkin, kun kyseessä ei näyttäisi olevan yhteishuoltajuus...
Ihan hyvä yrkkä, mutta paa nyt vähän uskottavammat faktat seuraavalla kerralla.
Tolla menolla saat todellakin "perheen" toimimaan...NOT. Ajatteletko yhtään niiden lasten tunteita? isän kotona vain patja lattialla? Kovasti kuulostaa siltä että eivät ole tervetulleita ollenkaan...
oma tila, jossa leikkiä ja johon vetäytyä vaikka käyvätkin joka toinen viikonloppu "ainoastaan". Patja lattialla on kuin läpsäisy poskelle.
Matkalle olisi pitänyt ottaa myös miehen lapset mukaan minusta. Se, että osa lapsista lähtee ja osa ei aiheuttaa närää lasten kesken.
Itse oikeastaan soppanne keitätte jos tulee myöhemmin vaikeuksia uusperheessä.
Rahan kanssa pitää sopia jokin tietty käytäntö. Jokin summa per kk lapsille eikä sen enempää vaikka kuinka kinuisivat.
Minua myös ärsyttää suunnattomasti, että mies kiltisti makselee kaikki lapsensa kulut lääkäreistä harrastuksiin ja välineisiin, me asumme yhdessä joten on se meidän yhteisistä rahoista pois. Tottakai asuinkumppanille/vaimolle kuuluu, minne toinen syytää isohkoja summia. Se on myös lapsen äidin asia osallistua elatukseen, ei pelkästään isän.
Ja tosiaan - kuka viitsii ostaa ison asunnon vain viikonloppuvierailijoita varten? Lapsen/lasten koti on kuitenkin siellä, missä kirjatkin eli olkoon heillä omassa kodissaan omat huoneet ja sängyt sun muut. Asuntokulut on otettu huomioon äidille maksettavissa elatusmaksuissa, joten siellä päässä ne huoneet voivat ollakin kun niihin avustusta saa. Ei meille tipu penniäkään mistään suuremmista asunnoista.
Pitäähän lasten jossain asuakin ja lähivanhemman on hankittava riittävän suuri asunto. Ei ihan riitä patjat lattialla. Tuossa on myös lasten osuus asumisesta. Myös esimerkiksi päivähoitomaksuun menee se 233 euroa (vai nousiko se peräti) kuussa. Ei sitä lapsilisät kata. Tähän lisäksi ruuat, vaatteet, terveysmenot, harrastukset... Eipä taida 160 euroa/lapsi riittää mihinkään.
kenen elarit voisi olla 160e/kk/ lapsi? Että lapsen elättaminen maksaisi kuussa 320e? Varsinkin, kun kyseessä ei näyttäisi olevan yhteishuoltajuus...
Ihan hyvä yrkkä, mutta paa nyt vähän uskottavammat faktat seuraavalla kerralla.
No ei se nyt todellakaan ole sen miehen kustannettava ex muijan elämistä, hankkikoon duunin ja eläköön varojen mukaan. Sossu yms on olemassa, jos ei riitä muuten rahat.
Yh ei muuten maksa täyttä maksua päivähoitomaksuista, yh saa myös korotuksia lapsilisiin, asumislisiin yms
Hanki elämä.
samaa veikkaan, koska aloituksessa on kaikki täällä vatvotut "uusperheiden ongelmat" samassa paketissa.
aika huono.
Patjat lattialla?
Lapset eivät saa olla isänsä kodissa kuin tiettyinä aikoina?