Lue keskustelun säännöt.
Luopumisen suru, kun tietää ettei enää saa lapsia
07.06.2023 |
Olen 48 v äiti. Lapset 11 v ja 19 v.
Tiedän etten enää ikinä voi saada lisää lapsia.
Koen kateutta kun näen esim kaupassa nuoren äidin jolla söpö vauva tai pikkulapsi. Sydämessä vihlaisee kateus, haluaisin vielä yhden oman vauvan. Olen aina rakastanut pikkulapsia.
Toki olen kiitollinen omista lapsista, mutta se ei poista vauvaikävääni.
Onko muita jotka joutuvat tehdä surutyötä samasta asiasta?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu varmaan samalta kuin tällaisesta vanhasta miehestä tuntuu, kun näen kauniita ja nuoria naisia, enkä voi enää koskaan heitä saada. Olen tässä tosissani.
Rahalla saa vaikka mitä :xD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haaveilen upeista nuorista miehistä joita en saa. T. Maire 72
Kyllähän tuo vähän aina välillä kirpaisee, kun vauvamahoja näkee ja tippa tuli linssiin viimevuonna, kun 2vkoista pidin sylissäni.
Mutta en minä enää jaksaisi alustakaan aloittaa.
47v/21v, syksyllä 22v/20v
Jos sinulla on ikävä vain pikkulapsia, mikset hakeudu esim. päiväkotiin, leikkipuistoon, kuntosaleille yms. lapsenvahdiksi?
Vierailija kirjoitti:
Eikö ikäisesi voi adoptoida?
En voi, aviomies on jo 60 v eikä siksi meille anneta adoptioon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän surusi Ap vaikka vaikeaa sen ymmärtäminen hieman on kun itse olen vasta 45 vuotias, enkä ole eläessäni onnistunut saamaan ensimmäistäkään lasta yrityksistäni, haaveistani ja toiveistani huolimatta. - Tällä hetkellä, itse asiassa jo useamman vuoden on puuttunut myös kumppani, jonka kanssa olisin edes voinut jakaa haaveen ja unselman laps(Ii)en saamisesta. Elämä ei ole aina reilu ja sellainen kuin itse sen toivoisi olevan. Koen toisinaan kateutta mutta yritän toimia niin, että en vajoaisi katkeruuteen.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haaveilen upeista nuorista miehistä joita en saa. T. Maire 72
Kyllä nainen saa nuorta miestä ihan missä iässä vaan. Ei ehkä seurusteluun, mutta hauskanpitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkakaa tukiperheeksi pienelle lapselle. Yleensä kyllä tukilapset on 3-12 v. Mutta on myös nuorempia. Itse asiassa oot juuri sopivan ikäinen sijais- tai tukiperheäidiksi.
No voi kyynel sentään. Sulla kuitenkin on lapsia. Olet kovin onnekas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, tosin en sure vain menetettyä vauvaa, vaan menetettyä lasta vauvasta aikuiseksi ja tämän mahdollisia lapsenlapsia. Minulla on yksi lapsi, tahatonta lapsettomuutta minulla ja puolisolla. Oikeastaan suren koko menetettyä toista sukuhaaraa.
On vaikea luopua lopullisesti ajatuksesta saada toinen oma biologinen lapsi. Huomaan ajattelevani, että jos elän tosi vanhaksi, ehkä lääketiede on tarpeeksi kehittynyt, että voisin saada sen toisen. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta en vain pysty luopumaan siitä ajatuksesta saada toinenkin biologinen lapsi.
Nauti tämän hetkisestä arjestasi ilman pieniä lapsia ja keskity uuteen elämänvaiheeseen isompien lasten vanhempana. Muutaman vuoden päästä sinulla voi olla jo lapsenlapsia joita saat (toivottavasti) hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas sarjassamme typerä aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu varmaan samalta kuin tällaisesta vanhasta miehestä tuntuu, kun näen kauniita ja nuoria naisia, enkä voi enää koskaan heitä saada. Olen tässä tosissani.
Varmasti kurja homma mutta ei, ei se kyllä ole sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vaan odotat että sinusta tulee mummo, jos tulee.
Olen 38-vuotias yhden, ihanan lapsen äiti. Olisin halunnut toisen lapsen, sisaruksen lapselleni. Mieheni ei halua. Suru on suuri. En tiedä, miten pääsen asian yli. Vaakakupissa painaa perheemme, yhteinen elämämme ja toisaalta minun haaveeni. Tuntuu, että on vain huonoja vaihtoehtoja ja miten elää katkeroitumatta? Tästä ainokaisestani olen ikuisesti kiitollinen ja onnellinen.
Mussa ei aiheuta mitään tunteita kun joku jolla on jo jotain kaipaisi sitä samaa vielä lisää. Elämä on niin suuria suruja ja ongelmia täynnä että tämmöisen asian tiimoilta ei jaksa empatiaa tuhlata tuttuihin eikä tuntemattomiin.
Otan osaa <3 Koen samankaltaista kateutta vauvamahoja ja pieniä lapsia kohtaan, olen 23v. enkä ole päässyt alkuun vielä. Minulla se lohtu että kaiken mennessä hyvin, se onni on vielä edessä.
Harmi kuulla, että tällainen kaipuu saattaa sitten myöhemmin palata. Toivon, että pääset surustasi yli ja sinulle siunaantuisi vaikka lapsenlapsia, joihin voit luoda läheisen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Olen 38-vuotias yhden, ihanan lapsen äiti. Olisin halunnut toisen lapsen, sisaruksen lapselleni. Mieheni ei halua. Suru on suuri. En tiedä, miten pääsen asian yli. Vaakakupissa painaa perheemme, yhteinen elämämme ja toisaalta minun haaveeni. Tuntuu, että on vain huonoja vaihtoehtoja ja miten elää katkeroitumatta? Tästä ainokaisestani olen ikuisesti kiitollinen ja onnellinen.
Et tiedä miten pääset asiasta yli, vaikka sulla kuitenkin on lapsi? Okei. Mä poistun tästä ketjusta nyt.
Vierailija kirjoitti:
Mussa ei aiheuta mitään tunteita kun joku jolla on jo jotain kaipaisi sitä samaa vielä lisää. Elämä on niin suuria suruja ja ongelmia täynnä että tämmöisen asian tiimoilta ei jaksa empatiaa tuhlata tuttuihin eikä tuntemattomiin.
Ap kysyi, onko vertaisia. Ei kysynyt, tunteeko joku empatiaa. En minäkään tunne empatiaa sotaan joutuneita kohtaan, mutta ymmärrän kuitenkin heillä olevan surua enkä julista sitä, että minäpä en tunne empatiaa. Suru on subjektiivista.
Eikö ikäisesi voi adoptoida?