Lue keskustelun säännöt.
Luopumisen suru, kun tietää ettei enää saa lapsia
07.06.2023 |
Olen 48 v äiti. Lapset 11 v ja 19 v.
Tiedän etten enää ikinä voi saada lisää lapsia.
Koen kateutta kun näen esim kaupassa nuoren äidin jolla söpö vauva tai pikkulapsi. Sydämessä vihlaisee kateus, haluaisin vielä yhden oman vauvan. Olen aina rakastanut pikkulapsia.
Toki olen kiitollinen omista lapsista, mutta se ei poista vauvaikävääni.
Onko muita jotka joutuvat tehdä surutyötä samasta asiasta?
Kommentit (122)
Ap, sulla on jo lapsia, monella muulla ei ole eivätkä saa, joten lopeta vinkuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, tosin en sure vain menetettyä vauvaa, vaan menetettyä lasta vauvasta aikuiseksi ja tämän mahdollisia lapsenlapsia. Minulla on yksi lapsi, tahatonta lapsettomuutta minulla ja puolisolla. Oikeastaan suren koko menetettyä toista sukuhaaraa.
On vaikea luopua lopullisesti ajatuksesta saada toinen oma biologinen lapsi. Huomaan ajattelevani, että jos elän tosi vanhaksi, ehkä lääketiede on tarpeeksi kehittynyt, että voisin saada sen toisen. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta en vain pysty luopumaan siitä ajatuksesta saada toinenkin biologinen lapsi.
Menetettyä lasta? Siis mitä, niinkuin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 38-vuotias yhden, ihanan lapsen äiti. Olisin halunnut toisen lapsen, sisaruksen lapselleni. Mieheni ei halua. Suru on suuri. En tiedä, miten pääsen asian yli. Vaakakupissa painaa perheemme, yhteinen elämämme ja toisaalta minun haaveeni. Tuntuu, että on vain huonoja vaihtoehtoja ja miten elää katkeroitumatta? Tästä ainokaisestani olen ikuisesti kiitollinen ja onnellinen.
Et tiedä miten pääset asiasta yli, vaikka sulla kuitenkin on lapsi? Okei. Mä poistun tästä ketjusta nyt.
Minäkään en tiedä, ja minullakin on lapsi. Ymmärrän todella hyvin tuota kirjoittajaa.
Miksi juuri nyt ikävä? Onko tapahtunut jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, tosin en sure vain menetettyä vauvaa, vaan menetettyä lasta vauvasta aikuiseksi ja tämän mahdollisia lapsenlapsia. Minulla on yksi lapsi, tahatonta lapsettomuutta minulla ja puolisolla. Oikeastaan suren koko menetettyä toista sukuhaaraa.
On vaikea luopua lopullisesti ajatuksesta saada toinen oma biologinen lapsi. Huomaan ajattelevani, että jos elän tosi vanhaksi, ehkä lääketiede on tarpeeksi kehittynyt, että voisin saada sen toisen. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta en vain pysty luopumaan siitä ajatuksesta saada toinenkin biologinen lapsi.
Menetettyä lasta? Siis mitä, niinkuin?
Menetettyä lasta. Kumpaa sanaa et ymmärrä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyyh vauva vauva vauva vauva vauva Nyyh
Järjetön hormonimamma
T. Mies
Vierailija kirjoitti:
Ap, sulla on jo lapsia, monella muulla ei ole eivätkä saa, joten lopeta vinkuminen.
...joten joku ulkopuolinen voi määrätä tunteista. Se ei vaan toimi niin, että ryhdyt iloiseksi, kun joku käskee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aviomies meni vasektomiaan kahden lapsen jälkeen. Kello käy ja tuntuu ikävältä ajatella, että oma haave kolmannesta lapsesta tuskin tulee koskaan toteutumaan.
No voi hyvää päivää! Voihan surra sitä, ettei saa toista, kolmatta, jne. lasta, vaikka olisikin se yksi jo. Elämässä ei saa kaikkea, muttei se sitä tarkoita, etteikö voisi surra toteutumattomia unelmia. Ei se vähennä totaalilapsettomien surua tai ole keneltäkään muultakaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt vaan odotat että sinusta tulee mummo, jos tulee.
Entäs jos ihan vain nauttisi joskus tästä elämänvaiheesta eikä haikailisi jotain muuta?
Tuo vaihe tulee yleensä silloin kun tietää että viimeinen lapsi on tehty ei siinä vaiheessa kun nuorin on varhaisessa teini-iässä. Ne on sinun kuolevat munasarjat kun huutelee järjettömiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän ne lapsesi joskus tee lapsia, hoivaile niitä.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne lapsesi joskus tee lapsia, hoivaile niitä.
Nykyään tuo ei ole enää mikään perusoletus. Moni jää ilman lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aviomies meni vasektomiaan kahden lapsen jälkeen. Kello käy ja tuntuu ikävältä ajatella, että oma haave kolmannesta lapsesta tuskin tulee koskaan toteutumaan.
Miksi alapeukut? Päätös vasektomiasta ei ollut yhteinen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ikäisesi voi adoptoida?
Ei vauvaa. Adoptiossa on jokin sääntö, kuinka paljon saa vanhemman ja lapsen välinen ikäero olla. Tietääkseni jotain 40-42v taisi olla, kun sitä joskus katsoin.
Sijais-/tukivanhemmaksi toki voi alkaa isommallakin ikäerolla. Ei sitä lasta omaksi saa, mutta voi se vauvankaipuuseen auttaa.
P.S. Vauvankaipuiset mummot ovat joskus ihan kamalia, kun yrittävät omia lapsenlapsensa itselleen.
Joo tiedän tunteen. Sydän vuotaa verta kun tiedän että en enää voi ottaa pientä kissaa. Elämä ei ole elämää ilman pientä kisua. Itkettää.
Vierailija kirjoitti:
No voi hyvää päivää! Voihan
surra sitä, ettei saa toista, kolmatta, jne. lasta, vaikka olisikin se yksi jo. Elämässä ei saa kaikkea, muttei se sitä tarkoita, etteikö voisi surra toteutumattomia unelmia. Ei se vähennä totaalilapsettomien surua tai ole keneltäkään muultakaan pois.
Tämä! Saa olla surullinen. Ei ole muilta pois. Miksi ihmeessä toisilla on tarve mitätöidä toisten unelmia ja surua siitä ettei se unelma tule toteutumaan?
Onkohan tämä sellainen asia, missä äideissä on eroja? Olihan se vauva-aika johonkin asti kivaa, mutta sitten se puuduttava hiekkalaatikon reunalla istuskelu ja muu alkoi kyllä pidemmän päälle tylsistyttää. Hienona hetkenä on jäänyt mieleen se, kun huomasin, että voin viisivuotiaani kanssa käydä shoppailureissulla lounaalla ja meillä on ihan mielenkiintoiset keskustelut!
Kyllä minä sitä vauvaa hoivasin ja imetinkin pidemään kuin monet pitävät asiallisena. Mutta kyllä kasvavan lapsen kanssa on silti ollut paljon kiinnostavampaa. Hyvät keskustelut ja muutamissa konserteissakin tuli käytyä yhdessä. Ei vauvan kanssa voi mennä riehumaan jonnekin stadionkonserttiin!
Ja sitten ne kaikki pohdinnat tulevaisuudesta ja ammatinvalinnasta, kuka haluaisi vaihtaa ne kakkavaippohin?
Toki kannattaa siinä lapsen teini-iän kohdalla tiedostaa, että tämä perheen yhteinen aika on käymässä vähiin. Ja miettiä, mitä reissuja haluaa tehdä vielä perheenä, ennen kuin lapsi alkaa reissata omien kavereidensa kanssa. Me tehtiin juuri tällä tietoisuudella meidän viimeinen perhereissu Japaniin, kun lapsi oli ysiluokalla. Otettiin mukaan hänen bestis, joka oli lukion ekalla ja joka ei ollut vielä koskaan päässyt Japaniin. Oli ihan paras reissu, kun kaksi teiniä kohkasivat siellä into piukkana nähtävyyksien äärellä ja valitsivat mangatusseja askartelukaupan valtavasta valikoimasta <3
Älä nyt ap jää jumittamaan sinne vaippavuosiin, sinun pitää kasvaa lastesi mukana isojen lasten äidiksi! Osaatko neuvoa työnhaussa ja Linkedin-profiilin kanssa vanhinta lastasi?
Olen muutaman kerran huomannut esittäväni muille kuin en olisi ikinä halunnutkaan toista lasta. Olen puhunut siihen tyyliin. En halua heidän tietävän, että todellisuudessa kamppailen asian kanssa joka päivä ja joka ilta. Olen myös kroonisessa univajeessa juurisyyltään tämän vuoksi ja en meinaa jaksaa töissä.
En ymmärrä näitä ihmisiä jotka ei ymmärrä että kaikelle on aikansa.