Onko äidin ylpeys ja perheen onni kotinurkissa nyhjäävät lapset

Ei ne kauppakeskusulkoilut tee lasten päivästä mitään hyviä juttuja.

Sellainen lapsi on tulevaisuudessa tasapainoinen aikuinen jota ei virikkeellistetä liikaa. Ylivireystila on aika paha lapsen kehittyville aivoille.

Kirjoituksia ok-talon pihalla leikkimisestä. Ei tarvi lasten naapuriin mennä. Ei tarvi mennä leikkipuistoon. Me ollaan omavaraisia, on trampat ja kaikki. Nih.

aina ei tarvitse olla suorittamassa jotakin. Onko sinun ylpeytesi lapset, jotka eivät keksi itse mitään tekemistä, koska eivät ole saaneet koskaan nyhjöttää?

patistaisi lapset harrastamaan ja leikkimään toisten lasten kanssa.

Epäilisivät varmman myös, että lapset on masentuneita, kun vaan kotona nyhjäävät.

Mikään lastensuojeluasia ole, mutta onpahan kumma ylpeyden aihe sekin.

aina ei tarvitse olla suorittamassa jotakin. Onko sinun ylpeytesi lapset, jotka eivät keksi itse mitään tekemistä, koska eivät ole saaneet koskaan nyhjöttää?

kuka sillä ylpeilee ja jos jonkun lapset nyhjäävät kotona (mistä tiedät että nyhjäävät, onko kotona olemin nyhjämistä välttämättä, kiipetkö ikkunoihin kurkkimaan) niin mitäpä se sinulle kuuluu?

ihan täysin itse. Ei harrastuksia, ei kerhoja, ei eskaria. Tuloksena koulussa pillittävä kaverikyvytön ekaluokkalainen, uskomattoman hissukka 6 v ja vielä toistaiseksi ihan normaali 1½ v lapsi.

Tällä palstalla on alle kouluikäisten äitejä, jotka kehuvat, ettei heidän lapset tarvi kodin ulkopuolista elämää, kyläilyjä, leikkipuitoja, harrastuksia, kavereitakaan.



Täällä on myös alakouluikäisten äitejä, jotka itkevät, ettei lapsilla ole kavereita koulussa eikä koulun jälkeen. Ei yhden yhtä kaveria. Ja meidän Mikko on niin ujo, ettei kelpaa kenenkään kaveriksi.



Voisiko nää olla samoja tyyppejä parin vuoden viiveellä? Voisiko olla parempi opettaa lapsille sosiaalisuutta jo ennen kouluikää, ettei sitten olisi niin vaikeaa.



Sanon vielä, että sydämeeni sattuu aina kun luen lapsesta, jolla ei ole kavereita ja joka kärsii siitä. En tosiaankaan ajattele, että siitäs sai, ähäkutti. Toivoisin, etteivät nämä sosiaaliset suhteet olisi niin vaikeita meille suomalaisille.

Siinä puumanainen herää pian kun nuoria kolleja pyörii nurkissa....

eikä aio kysyä serkultaan mitään, koska tietää saavansa tutun 'me askartelemme, leivomme ja laulamme kotona, ja pihassamme on hiekkalaatikko ja keinut, ja lapsilla on toisistaan seuraa, eli emme kaipaa mitään kerhoja, eskaria tai harrastusta'- virren vastaukseksi.

T: 11

Että tällä avauksella viitattaan HS:n uutiseen, jonka mukaan suomalaiset nuoret nuokkuvat vnahempiensa nurkissa entistä pidempään hankkimatta omaa asuntoa.



Mutta mikäs ihme tää on? AV:n nyrkkisäännön mukaan lapsi voi olla erosta äidistä max ikävuosia vatsaavan määrän öitä. Ei kai mistään saa kämppää yhdeksäksitoista vuorokaudeksi? Kai minimi on kuukausi?



Ja "euroopassa" on laitonta päästää alle 15 vuotias koulun jälkeen yksin kotiin.



Hyvä suuntaus! Peräkammarin pojat rules the world!

Ehkä mun lapsistani tulee vajukkeja nettinörttejä (kuten äidistään, joka on täällä perjantai-iltana puolen yön maissa, eikä esim. ole kyennyt hankkimaan itselleen aikuista juttelu- tahi seksiseuraa), mutta en oikeastaan ihmettele yhtään, että ekaluokkalaiseni viihtyy koulupäivän jälkeen kotona/pihalla nuorempien sisarusten ja toisinaan myös naapurin lasten kanssa leikkimässä ns. vanhanaikaisia lasten roolileikkejä vai miksi niitä nyt kutsutaan? Tai sitten rakentelee legoilla, lukee, piirtää, askartelee, ja tykkää osallistua kotitöihin.



Hänen luokallaan tytöt vieroksuvat poikapuolisia kavereita ja pojat ovat joko peliriippuvaisia tai sitten todella agressiivisia (vai ovatkohan vain normipoikia sota- ja taisteluleikkeineen?), joten luokasta ei varsinaisia ystäviä ole löytynyt, joskin viihtyy kyllä koulussa.



Esikoisellani on yksi harrastus viikossa, on hyväntuulinen, myönteinen ja reipas lapsi. Perheemme on kyllä yhden vanhemman perhe, joten varmaan jokin piilevä aikapommi tässä perheidyllissämme piilee.

vaan jo pienestä kylillä luuhaavat lapset ovat jokaisen äidin ylpeys.

Ehkä mun lapsistani tulee vajukkeja nettinörttejä (kuten äidistään, joka on täällä perjantai-iltana puolen yön maissa, eikä esim. ole kyennyt hankkimaan itselleen aikuista juttelu- tahi seksiseuraa), mutta en oikeastaan ihmettele yhtään, että ekaluokkalaiseni viihtyy koulupäivän jälkeen kotona/pihalla nuorempien sisarusten ja toisinaan myös naapurin lasten kanssa leikkimässä ns. vanhanaikaisia lasten roolileikkejä vai miksi niitä nyt kutsutaan? Tai sitten rakentelee legoilla, lukee, piirtää, askartelee, ja tykkää osallistua kotitöihin.

Hänen luokallaan tytöt vieroksuvat poikapuolisia kavereita ja pojat ovat joko peliriippuvaisia tai sitten todella agressiivisia (vai ovatkohan vain normipoikia sota- ja taisteluleikkeineen?), joten luokasta ei varsinaisia ystäviä ole löytynyt, joskin viihtyy kyllä koulussa.

Esikoisellani on yksi harrastus viikossa, on hyväntuulinen, myönteinen ja reipas lapsi. Perheemme on kyllä yhden vanhemman perhe, joten varmaan jokin piilevä aikapommi tässä perheidyllissämme piilee.

Miksi teikäläisten poikalapset on aina hissukoita, jotka ei osaa olla toisten poikien kanssa ja jotka arkailevat silloin kun muut pojat leikkivät poikien kehitykseen normaalina osa-alueena kuuluvia sotaleikkejä? Johtuuko se miehen mallin puutteesta, vai miksi järjestään jokainen sinkkuäidin poikalapsi on sellainen, joka viihtyy itseään nuorempien kanssa, ei selviä ikäistensä poikien seurassa, on siis suoraan sanoen nössö?