Tunteeko kukaan näitä Miljonääriäitejä?
Kommentit (9)
En tiedä, jos on leikannut nenäänsä tai muuta...
Kateellinen ainakin, joka vatvoi ja juorusi toisten asioita.
turhalta pikkujulkkikselta. Ihan kuin nimi olisi ollut Marianne.
Olivat kuulemma käyneet meilläkin. Ja juontaja oli tyttäreni kavereita ,silloin nuorena.
joo, ei yllätä yhtään että juuri nämä kaksi, alemman keskiluokan kaunotarta ovat päätyneet tämäntasoiseen ohjelmaan.Tumma oli nuorena muita kohtaan halveksiva, arvosteleva,riidanhaluinen ja pintaliitäjä.Eihän sille surulliselle tosiasialle mitään mahda, jos aikuisenakin anoa keino saada vanhempien huomio on yritää metsästää sitä, mikä perheessä oli pääasiallinen arvomaailma ja jonka ympärillä kaikki pyöri ennen 90- luvun lamaa ja konkurssiaaltoa - raha.
Eivät nämä mistään sivistyssuvuista ole peräisin,päinvastoin. Molemmat olivat teineinä ns. Juppeja, täysikäisinä ainakin tummaa pidettiin Kuopiossa yleisesti sekopäänä joka jahtasi aina milloin ketäkin puolijulkkista jonka kanssa omien sanojensa mukaan seurusteli.
Ei näytä näiden kahden mailmankuva mitenkään muuttuneen.Yksinkertaisia,ei sivistystä koulutuksesta puhumattakaan ja tarve pyrkiä julkisuuteen hinnalla millä hyvvänsä.
haluaisi tuntea? Tuskin yhdelläkään miehellä ottaa eteen ton näköisten kuvatusten takia.
Teennäinen ja ylimielinen jo nuorena.