Lue keskustelun säännöt.
Soimaan itseäni erosta ja suren sitä.
01.06.2023 |
Erosimme aikanaan, mulla oli pitkään todella paha olo ja koin että pakko erota. Nyt vuosia myöhemmin voin hyvin, mutta tunnen ettei olisi pitänyt erota. Mietin, että olin varmaan masentunut, en tunnistanut sitä, ja olisi pitänyt löytää muu ulospääsy kuin ero. Syytän täysin itseäni, ja rikoin perheen. Nyt on exällä uusi perhe ja vaikuttaa onnelliselta. Minä olen surullinen, että toimin kuten toimin, ja nyt myös lapsilla tämä eroperhe-elämä.
Pyysin silloin miestä parisuhdeneuvontaan tai edes puhumaan minun kanssani asioista, hän ei suostunut mihinkään. Sanoi, ettei hänellä ole ongelmia, jos mulla on niin hanki apua. Hän ei puhunut parisuhdeasioista ylipäätään, mutta oli muuten ihan normaali osallistuva perheenisä. Koin, ettei oikein minua rakastanut tai nähnyt koskaan, ennemmin saattoi sanoa jotain tylyä minulle tai jos olin laittautunut kauniiksi, oli kuin ei huomaisi. Mutta se oli hänen tyylinsä. Minun ahdistuksen vuoksi lähdin. Mutta nyt kun pikkulapsivuodet helpottaneet, suren ettei olla enää kumppaneita ja eheä perhe.
Miten tästä pääsisin sinuiksi ja eteenpäin?
Kommentit (18)
Mulla hieman samoja ajatuksia. Erottiin yli 10 v sitten. Oon jopa ajatellut, että ottaisin eksääni yhteyttä ja kertoisin, että olen eroamme katunut pitkään. Että on ollut kauhea ikävä. Pyytäisin anteeksi kaikke kurjuutta ninkä erolla aiheutin hänelle. Sanoisin, että hän oli oikeassa.
Oudointa tässä on, että olen saanut toisen perheen ja muutaman lapsenkin uuden mieheni kanssa. Eksälläkin on avovaimo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin puhuin olostani neuvolapsykologille, joka sanoi että kuulostaa kuin parisuhde tekisi sinulle pahoinvoivan olon. Koin aina hengittäväni paremmin kuin mies oli poissa. En vaanjälkikäteen ymmärrä syytä sille, koska hän oli ns. kunnollinen mies, teki kotitöitä ja hoiti lapsia, mahdollisti minulle vapaahetket jne. En ymmärrä mistä se pahoinvointini tuli, mitä odotin? Nyt kuitenkin suren, olisipa eheä perhe. Ja mies vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta uudessa elämässään, sekin sattuu minuun. Miksi me, joilla yhteiset lapset, olla yhdessä enää. Se vielä minun syyni..vaikea tätä sisäistää.
Miesparka. Onneksi hän pääsi eroon sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla hieman samoja ajatuksia. Erottiin yli 10 v sitten. Oon jopa ajatellut, että ottaisin eksääni yhteyttä ja kertoisin, että olen eroamme katunut pitkään. Että on ollut kauhea ikävä. Pyytäisin anteeksi kaikke kurjuutta ninkä erolla aiheutin hänelle. Sanoisin, että hän oli oikeassa.
Oudointa tässä on, että olen saanut toisen perheen ja muutaman lapsenkin uuden mieheni kanssa. Eksälläkin on avovaimo.
Oudointa minunkin kohdallani on se, että minulla on uusi seurutelukumppani, joka syvästi rakastaa minua, keskustelee ja kuuntelee toisin kuin exä ja seksi erittäin hyvää. Silti! Silti minä suren ja kadun. Miten ihmeessä? Peruisin kaiken jos voisin.
Jos hengitit paremmin kun mies oli pois, on iso juttu. Ja siksi olet reagoinut isosti. Hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusit enemmän rakkautta elämääsi ja siksi lähdit. Vasta jälkikäteen huomaa, mitä menettää. Siksi nyt suret. Siitä huolimatta: muista, että aika kultaa muistot. Saatat kaivat nyt jotain, mitä ei koskaan ollut. Kaipaat edelleen rakkautta ja koska nostalgia, nyt luulet, että se olisi löytynyt vanhasta suhteestasi. Silloin tiesit, että se ei löydy siitä ja lähdit.
Älä anna nostalgian huijata itseäsi. Etsi rakkautta tässä ja nyt, jotain ihan uudesta suhteesta. En tiedä ikääsi, mutta jos se antaa myöden, koklaa Tinderia. Tai mene ravintolaan, josta edelleen löytyvät monet hyvät suhteet. Lavatanssien aika on kohta käsillä....
Vierailija kirjoitti:
Silloin puhuin olostani neuvolapsykologille, joka sanoi että kuulostaa kuin parisuhde tekisi sinulle pahoinvoivan olon. Koin aina hengittäväni paremmin kuin mies oli poissa. En vaanjälkikäteen ymmärrä syytä sille, koska hän oli ns. kunnollinen mies, teki kotitöitä ja hoiti lapsia, mahdollisti minulle vapaahetket jne. En ymmärrä mistä se pahoinvointini tuli, mitä odotin? Nyt kuitenkin suren, olisipa eheä perhe. Ja mies vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta uudessa elämässään, sekin sattuu minuun. Miksi me, joilla yhteiset lapset, olla yhdessä enää. Se vielä minun syyni..vaikea tätä sisäistää.
Kyllä "kunnollisen miehen" arvonimen saa helposti. Hassua on sekin, miten monelle tuntuu riittävän että mies on "kunnollinen". Ei se oikeasti riitä yhtään mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä vika ap:n exässä? Tavallinen mies ja perheenisä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla hieman samoja ajatuksia. Erottiin yli 10 v sitten. Oon jopa ajatellut, että ottaisin eksääni yhteyttä ja kertoisin, että olen eroamme katunut pitkään. Että on ollut kauhea ikävä. Pyytäisin anteeksi kaikke kurjuutta ninkä erolla aiheutin hänelle. Sanoisin, että hän oli oikeassa.
Oudointa tässä on, että olen saanut toisen perheen ja muutaman lapsenkin uuden mieheni kanssa. Eksälläkin on avovaimo.
Hälyttävää että näin sekaisin oleva ihminen on mennyt poikimaan vielä lisää. Sinun ex ei sinua enää huolisi tai halua ajatella menneitä. Uusi tasapainoinen nainen joka ei ole sekaisin päästään kuin seinäkello.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen monta naista jotka katuvat että hakivat eron. Joku jo muutti takaisin miehensä luo. Ei se elämä ollutkaan niin kukkaista kuin kuvittelivat avioliiton ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin puhuin olostani neuvolapsykologille, joka sanoi että kuulostaa kuin parisuhde tekisi sinulle pahoinvoivan olon. Koin aina hengittäväni paremmin kuin mies oli poissa. En vaanjälkikäteen ymmärrä syytä sille, koska hän oli ns. kunnollinen mies, teki kotitöitä ja hoiti lapsia, mahdollisti minulle vapaahetket jne. En ymmärrä mistä se pahoinvointini tuli, mitä odotin? Nyt kuitenkin suren, olisipa eheä perhe. Ja mies vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta uudessa elämässään, sekin sattuu minuun. Miksi me, joilla yhteiset lapset, olla yhdessä enää. Se vielä minun syyni..vaikea tätä sisäistää.
Kyllä "kunnollisen miehen" arvonimen saa helposti. Hassua on sekin, miten monelle tuntuu riittävän että mies on "kunnollinen". Ei se oikeasti riitä yhtään mihinkään.
Mitä ihmettä naiset oikein odottaa????!!Ihmisiä olemme kaikki, niin naiset ja miehetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin että jos olisin keskittynyt hyviin puoliin, siihen että on koti ja yhtenäinen perhe, kumpikin hoitaa lapsia ja tekee osansa ja meillä oli huumoria ja hauskoja hetkiä. Että olisin sen keskustelun ja syvällisyyden hakenut muualta. Ja olisinpa tyytynyt ok rakkauteen. Tosin mies ei koskaan sitä mulle oikein sanonut, joskus vähän kuin vitsin kaltaisesti. Mutta se ei ollut meillä se vahva, olisin kumminkin voinut arvostaa muuta. Nyt on kaikki mennyt. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa, että olet ap vain lähtenyt katsoon olisiko ruoho vihreämpää aidan takana eikä sitten ollut.
Itse olen eronnut kuusi vuotta sitten. Viimeiset avioliittovuodet oli todella huonot. Ei puhuttu ollenkaan eikä viettetty yhdessä aikaa. Ei ex tehnyt kotitöitäkään juuri eikä osallistunut kustannuksiin kuin pienellä summalla. Ei edes tajua miten homma meni sellaiseksi, että maksoin itseni kipeäksi kaikesta. Tuloni oli kyllä isommat.
En halua ajatella exää, en kuulla, en nähdä. Ei onneksi ole tarvinnutkaan. Sen verran tylysti on kohdellut omia lapsiaan, että inhottaa koko ihminen.
Ehkä niin. Tuo on se pahin skenaario. Ja nyt on myöhäistä katua. Ap
voisikohan kuitenkin olla niin että se masennus syntyi tilanteesta jossa parisuhde oli epätyydyttävä? Ei tuo nyt kovin onnelliselta parisuhteelta kuulosta.
Eroon liittyy aina syyllisyyden tunteita. Silloinkin kun on erottu esim väkivallan, alkoholismin tms takia.
Ootko ollut terapiassa tai käynyt eroryhmässä? Suosittelen lämpimästi!