Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa sukset ristissä
14.09.2010 |
Erinäistä kinaa on ollut miehen kanssa ja ongelmana lähinnä luonne-erot. Harmillista kyllä, tästä on tulossa kynnyskysymys meidän suhteessamme, näin typerältä kuin se kuulostaakin.
Mies on pedantti ja minimalisti, arvostaa erittäin siistiä kotia. Minä puolestani olen luonteeltani suhteellisen suurpiirteinen ja romanttinen, pidän koriste-esineistä ja myönnän ettei lattialla lojuva lelu tai vaate saa minua hermostumaan. Vuosien saatossa olen kuitenkin tsempannut itsestäni miehen mieleen olevan luonteen mitä tulee siivoukseen, eli korjaan jälkeni heti pois ja korjaan muutenkin tavarat useamman kerran päivässä paikoilleen. Imuroin pari kertaa viikossa, joka ruokailun jälkeen siivoan keittiön ja ruokapöydän alusineen kun lapset sotkevat. Ihan normaaleja juttuja ja koti pysyy suhteellisen siistinä, mitä nyt pari kertaa viikossa voi kasautua vaatetta tai lelua jonnekin, jotka sitten illalla viimeistään laitan paikoilleen.
Kuitenkin töistä tullessaan eilen mies pyysi minut huoneesseemme. Hän sanoi hermostuneena että olen viikannut hänen vaatteensa väärin ja laittanut jopa housut paitapinoon. Viikkaan kuulemma hänen vaatteensa tahallaan väärin, ihan vain kiusaksi vaikka hän on minulle useasti näyttänyt kuinka ne viikataan. Hänelle väärin viikkaaminen tarkoittaa sitä, etten ole silitellyt paitaa käsilläni joka viikkausvaiheessa kovalla pinnalla litteäksi ja mikä pahinta, viikkaamani paidat eivät olleet ihan saman levyisiä. En vain kertakaikkiaan saa miehen paidoista aina saman levyisiä, en ole tarkkaluontoinen ja sen miehelle sanoinkin, että jos minulla olisi viikolla viikattavana vain miehen vaatteet niin voisin ehkä onnistuakin. Viikkaan kuitenkin monta koneellista perheen erimittaista pyykkiä viikon mittaan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta eikä edes ainoa asia josta saan lokaa niskaan. Tuostakin mies sirrtyi rähisemään varastotilan epäjärjestyksestä (olin pussittanut pois annettavia vaatteita ja vienyt ne varastoon), märistä pyykeistä koneessa nukkumaanmentäessä , oli tarkistanut illalla että ovat märkiä, ei kuitenkaan itse viitsi laittaa kuivumaan vaan katsoo aiheelliseksi huomauttaa minulle.
Inhottavimalta tuntuu se, ettei hän tunnu arvostavan työpanostani saati minua. Olen vain siivooja kotona. Kurjaa on myös kun kotiin tullessa rupeaa osoittelemaan, että mikä kotityö on tekemättä, missä on sotkua. Olenkin jo sanonut, että vaikka miehen työvuoro on jo ohi niin minun työaikani ei ole vielä loppu. Huomaan silti kiirehtiväni iltasiivousta ennen kuin mies tulee kotiin, ettei vaan löydä mitään valituksen aihetta. Korostan, että meillä on oikeasti siistiä, miehen on vaikea ymmärtää ja uskoa, että lapsiperheissä sotkua syntyy ja vaikka toisesta päästä siivoan niin pikkulapset jo toisesta päästä sotkevat.
Miten saan miehen järkiin tai edes jotenkin tasavertaiseksi? Pelkään, että ennen pitkää suhde kuolee pystyyn tähän typerään valitukseen. Minunkin alkaa olla vaikea arvostaa miestä kun kiitosta en saa mistään, pelkkää valitusta.
Kommentit (35)
pidempiaikainen vierailu jossakin muussa perheessä voisi olla myös ihan paikallaan, joku isät vaihtoon -homma. Taidan seuraavaksi vain kävellä ovesta ulos kun valitus alkaa. ap
teeppä toi et kävelet vaan ovesta ulos..
ja jätä se nalkuttava mies itseksee höpisemään.. älkä vastaa ylipäätää koskaa mitää kun aloittaa tuon sä et oo tehnyt tai oot tehnyt väärin höpötyksen..
sun mies vois tulla meillekki viikoks..
juts äsken vasta viikkasin pyykit joten kuten kaappeihin tosta telineen päältä ku oli jo sellainen vuori odottamassa.. pakko oli et saa uudet kuivumaan =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka sun vanhempien (tai jonkun muu sukulaisen/ystävän, tai vaikka naapurin rouvan jne) luokse jätätte kämpän just sen näköiseksi kuin sillä hetkellä se on, älä vastaa puhelimeen tai korkeintaa laitat viestin että olet reisussa lasten kanssa hoida sinä (miehesi siis) kotikuntoo sillä aikaa ja laita vaikkapa vielä kellon aika kun kotiudutte sunnuntaina reisusta ja toive että ruoka olisi valmiina odottamassa..
minkä ikäiset lapset teillä on??
Ehkä jopa vielä enemmän "friikimpi" tuon siisteyden ja ainaisen arvotelunsa kanssa.
Olen tullut siihen tulokseen, että tämä ei kertakaikkiaan ole normaalia ja olemme tästä myös miehen kanssa puhuneet ja jopa hänkin on myöntänyt, että etenkin silloin jos stressaantunut, homma menee kotona ihan överiksi ja siitä kärsin minä sekä myös lapset.
Vaikka mitään kotidiagnooseja on tavallaan turha tehdä, niin siitä huolimatta väitän, että jos miehelleni tehtäisiin jonkinlainen persoonallisuustesti, niin tuloksena olisi sekä "vaativa persoonallisuus" että "obsessiivis-konpulsiivinen persoona". Etsin netistä tietoa laajemmin kyseisistä persoonallisuushäiriöistä, ja löysin muutamilta vertaistukikeskustelupalstoilta viestejä, jotka saivat itseni kyyneliin, sillä niin samankaltaisia olivat näiden naisten kokemukset.
Toisaalta oli helpottavaa tietää, että samankaltaisten ongelmien kanssa painitaan myös joissakin muissa perheissä.
Lue ihmeessä kyseisten persoonallisuushäiriöiden kuvaukset, ja kerro osuiko yhtään?
http://myrskykari.tripod.com/psykiatria/obsessiiviskompulsiivinen.html
http://myrskykari.tripod.com/persoonallisuushairio.html#10
Asuttu yhdessä 10v. ja mun mies pesee oman pyykkinsä, huolehtii itse että on treeni- ja työvaatteita puhtaana. Joskus saatan laittaa sekakoneen molempien vaatteita, silloin kysytään toiselta mitä haluaa samaan pyykkiin. Mutta en esim. halua omia vaatteitani pestävän hikisten treenikamojen kanssa samassa pyykissä.
Mun mies laittaa myös ruokaa ja siivoaa kotona, samoin kun minäkin. Miehen pöperöt on itseasiassa paljon parempiakin kun meikäläisen. Mies osaa myös tarttua imuriin oma-aloitteisesti, ei tarvitse muistuttaa.
En ole osannut ehkä arvostaa näitä asioita aikaisemmin, mutta huomaan että monessa suhteessa asiat eivät todellakaan ole näin. Täytyypi mennä kiittämään omaa mussukkaa tuonne sänkyyn. Nähtäväksi jää miten kaikki muuttuu kun ensimmäinen lapsi tulee perheeseemme...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
silitetty :D Ei jumalauta en kuuntelis päivääkään.
Tunteiden ilmaisu on vaikeaa, itkeminen on hirveä heikkous. Syventynyt järjjestykseen, oragisaatioon, taulukoihin. Kohtuuttoman omistautunut työlle JA harrastuksilleen perheen kustannuksella. Asiat tehtävä hänen tavallaan. Ei kykene heittämään pois edes risoja kalsareitaan ja on omaksunut todella saidat kulutustottumukset. Rahasta ei kuitenkaan ole puutetta, säästöjä paljon ja palkka hyvä, silti käytävä Lidlissä.
Mitä pidemmälle teksti menee sitä enemmän se kuvaa miestäni. Esimerkiksi vapaa-ajasta, mies herää lauantai aamuna usein kireänä ja tivaa minulta heti viikonlopun tarkkaa suunnitelmaa (niinkuin joka viikonloppu olisi pakko mennä jonnekin) . On tehtävä jotain suurta, lähdettävä kauemmas reissuun muttei liian kauas, metsään, rannalle ja vuodenajasta viis. Ikinä ei voi vain olla tai käydä kaupoissa. Kuvaavaa on myös se, että minun tulee laatia suunnitelma ja minua syytetään jos suunnitelma on laatimatta tai huono. Olen ajan kanssa ymmärtänyt, että mies ei vain osaa tehdä päätöstä. Pelkää valitsevansa väärän tai huonomman vaihtoehdon ja minua onkin sitten helppo syyttää jos valitsin huonosti ja määränpäässä vaikka sataa. Näin monessakin asiassa, mies jahkailee kaiken päätöksenteon kanssa viikkoja jollei kuukausia. Toisinaan tekee excel-taulukoita esimerkiksi auton vaihdon kanssa, jonne listaa tärkeitä kohtia, kuten tila, kilometrit, hinta, auton kunto jne ja pisteyttää (!!) jokaisen kohdan 1-3 pisteellä, sen mukaan mikä on tärkeää ja excel laskee sitten pisteet ja antaa lopuutuloksen kumpi auto valitaan.
Tuo loppu tuosta ekasta artikkelista istuu täysin kuin nenä päähän, uskomatonta. Voitte kuvitella mitä kävi kun vaihdoin olohuoneessa järjestystä. Hän inhoaa muutosta, rakastaa rutiineja ja samanlaisuutta, järjestystä. Minä taas olen spontaani, taiteellinen ja luova. Viikonlopun reissuissa toistuu samat 4 paikkaa, muualle ei voi mennä x syystä. Aina sama puisto, sama ranta, sama metsä tai sama 2 kaupunkia. Jossain vaiheessa mies myös pesi käsiä tosi monta kertaa päivässä, mutta vähensi sitten kun asiasta huomautin.
Kiitos sinä joka linkitit tämän, ihan hullua että tuo kertoo täydellisesti minun miehestäni.
Aamulla muuten ensimmäistä kertaa elämässä erotteli tunteitaan kysyttäessä ja kertoi että varmaankin suuttui niistä paidoista kun oli valmiiksi pahalla päällä. Tämä on jo edistystä hänelle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä pidemmälle teksti menee sitä enemmän se kuvaa miestäni.
on varmaan sama mies, sillä nuo asiat, mitä vielä täydensit, eli esim. tuo että työ JA harrastus menevät kaiken edelle pätee myös meillä, ja samoin tuo viikonlopun tai yleensäkin "vapaa-ajan" organisointi ja kyvyttömyys nauttia siitä, että saa vaan olla, eikä ole pakko tehdä mitään, suorittaa.
Ehkä pahinta on se, että miehen "ankaruus ja arvostu" kohdistuu myös lapsiin. Esim. kaatuneesta maitolasista tai pienestä naarmusta parketissa tehdään aivan älytön, elämää suurempi numero. Ja tämä onkin ehkä se kynnyskysymys, joka joskus saattaa jopa ajaa tämän avioliiton päätepisteeseensä. Lapsilla (ja toki aikuisillakin) on oikeus pystyä kasvamaan sellaisessa ympäristössä, jossa ei tarvitse hissutella tai ajatella, että mitähän iskä nyt sanoo. Tai jopa jättää asioita kertomatta, sen pelossa, että iskä taas suuttuu.
Itse olen peruspositiivinen (ainakin ollut aina ennen, sillä tämä toisen perusnegatiivisuus tuntuu olevan vähän tarttuvaa), spontaani, innostun helposti asioista, nauravainen ja empaattinen. Ja voitte varmasti kuvitella, kuinka välillä kolahtelee yhteen, kun persoonat ovat näinkin erilaisia.
Silti ja siitä huolimatta myös rakkautta, kiintymystä ja hellyyttä löytyy. Ja hiljattain sanoinkin miehelle erään yhteenoton jälkeen, että jos en häntä rakastaisi aivan valtavasti, olisin lähtenyt tästä avioliitosta ja monta vuotta sitten. "Kaiken se kestää, kaiken se kärsii..."
Tästä on ehkä vuosi aikaa, kun löysin nuo persoonallisuushäiriökuvaukset netistä, tulostin ne ja annoin miehelle luettavaksi. Ja meidän tapauksessa uskoa huomiseen tuo osaltaan se, että mies itse ainakin jollakin tasolla tajuaa ja myöntää, että hänen käytöksensä ei ole ihan normaalin rajoissa.
se nro 18
meillä on just tota. ei mitään arvostusta, olen pelkkä siivooja, kaikki on aina huonosti.
nyt se on loppu, minua ei enää kiinnosta mieheni mielipide. Niin ja mies on ulkomaalainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
silitetty :D Ei jumalauta en kuuntelis päivääkään.
vaan ei auta. Mies on niin jääräpäinen ja uppiniskainen, ettei puheestani huolimatta pysty näkemään minun puoltani asiassa, jänkkää vaan sitä omaa kantaansa. Ainoa vaihtoehto lienee ulkoruokinta, mutten ole ihan vielä siellä asti. Mies on kuitenkin erittäin hyvä ja lämmin isä lapsilleen (1.5v, 3v, 5v) kunnollinen siinä mielessä ettei ole alkkis, ei lyö, on siisti ja rauhallinen. Nyt vaan sitten menee toisesta päästä ihan överiksi. Sen on jo sanonut myös, että kun kotona on tavaroita pitkin, niin hänellä rupeaa savu nousemaan korvista. Tuon artikkelin ansiosta ymmärrän nyt myös miksi. Täytyy ukko-kullan opetella itsehillintää.
Miten 18 teillä menee nyt ja onko mikään muuttunut? Ollaanko me ihan toivoton yhdistelmä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies on ihan suomalainen, käsitykseni mukaan aika perinteisen "aikansa mukaisen" kasvatuksen saanut.
Hänen omien vanhempiensa parisuhteessa en ole vastaavanlaista käytöstä nähnyt. Tosin eipä ole meidänkään tutut tätä mukavaa supliikkimiestä kotioloissa nähneet "nalkuttamassa". Mulle yksi tuki onkin itseasiassa ollut anoppi, joka poikansa "oikut" tuntee ja tietää.
Oliko tuo kohta 22 kertomus minun miehestä : D
Oikeasti välillä aivan jumalattoman rasittavaa joka helvetin asia on laskettava excelissä. Arvatkaa kuka tekee meillä kulu seurannan excelissä näkee katsos sitten miten mitkäkin kulut kehittyy ja miten jää säästöön.
Minua noi excel-sulkeiset ei rassaa koska olen tehnyt selväksi, että teen päivät kirjanpitoa joten kotona en sitä enään tee.
Enemmän noissa on ongelma se, että minun pitää olla sitten jumalattoman kiinnostunut näistä herran hengen tuotteista.
Pyykit olen ratkaissut niin, että viikkaan muitten vaatteet miehen vaatteet heitän kasaksi olkkarin lattialle viikatkoon siitä. Jos teen vaatekasan tuolille se on siinä vielä kuukauden päästä, mutta kun se on keskellä lattiaa.... Ja jos minä laitan ne kaappiin, laitan ne kuitenkin väärään paikkaan ja saan haukut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies on joissakin asioisssa pedantti. Olen kehittänyt itseäni huolellisemmaksi ja yritän pitää kodin siistinä. Mies kyllä osallistuu hyvin kotitöihin, koska olemme molemmat töissä, hän käy kaupassa, pesee ikkunat jne.
En IKINÄ olisi jäänyt kotiin. Olen kyllä akateemisella alalla, jossa tiedot vanhenevat enkä olisi selvinnyt nyt varsin hyväpalkkaiseksi kotona välillä ollen. Siitä huolimatta lapset ovat ok, olivat onneksi varsin terveitä pieninä. Oma raha, oma ura, omat lapset hyvä yhdistelmä.
[/quote]
Miten 18 teillä menee nyt ja onko mikään muuttunut? Ollaanko me ihan toivoton yhdistelmä?
[/quote]
Meidän osalta sanoisin, että ollaan toivottoman hyvä ja toivottoman huono yhdistelmä samaan aikaan. Tosin jos diagnoosi tosiaan olisi esim. tuo obsessiivis-kompulsiivinen persoonallisuushäiriö, niin eipä sellaiselle ihmiselle hyvää puoliskoa löytyisikään ;) Tai ehkä joku jatkuvasta alistamisesta ja vähättelystä nauttiva, palvelualtis "tiskirätti" voisi tulla kysymykseen :)
Tietyllä tapaa mies on ehkä vähän edistynytkin, ja koittaa tsempata. Mutta on itse joskus sanonut, että ehkä häntä ei ole tarkoitettu parisuhteeseen ja vanhemmaksi ollenkaan, koska tuntuu olevan välillä niin vaikeaa. Ja meidän lapset on oikeasti vielä tosi helppoja ja mukavia muksuja, mitä se sitten olisikaan, jos täällä riekkuisi muutama villimpi viikari.
Ja joskus olen ajatellut myös niin, että ehkä tän kaltaisen miehen kanssa pärjää ja voi elää vain joku vahva luonne, joka ei siitä kaikesta arvostelusta huolimatta lannistu ja jaksaa yrittää ja ehkä jopa onnistuu tartuttamaan sitä positiivista asennetta mieheenkin.
Ja jos vielä palataan noihin "oireisiin", niin meillä mies ei suhteen alkuaikoina luopunut ihan loppuunkulutetuista vaatteistaan, vaikka ei olisi niitä enää pitänytkään ja nykyisin homma on mennyt jopa toisinpäin, eli koska rakastaa tiptpop-siisteyttä, niin kaikki "ylimääräinen" kaappien täyttämä tavara pitäis hävittää, tai mitään ei ainakaan saisi ostaa. Vaikka siis olisi ihan aidosti tarvetta.
Mites teillä nuo reissuun lähtemiset sujuu? Meillä ne on yhtä tuskaa, oli sitten kyseessä yhden yön pikainen reissu tai pidempi matka. Aina ollaan myöhässä, kun mies varmistelee asioita ja alkaa vaikka viime metreillä tekemään olemattomia lumitöitä tms "sijaistoimintaa", jolla ilmeisesti vaan purkaa sitä lähtöjännitystä. Onnistuu pahoittamaan ja viemään mukavan lähtöfiiliksen kaikilta jo matkan alkuvaiheessa, vaikka sitten perillä oliskin oikein mukavaa, ja takaisin tullessa sanoo, että olipa kiva että tehtiin ko. reissu.
teen itsekin excel-taulukoita naisena. Pisteytän terveystilanteeni, miesehdokkaat :), mikä lomakohde, ongelmatilanteen vaihtoehdot (mihin työpaikkaan haen, asunto, sohva)...hahmottaa hyvin
Tunnistan teksteistä paljon omaa miestäni, minäkin! Siis joku muukin käyttää exceleitä sun muita. Äärimmäinen halu kontrolloida kaikkea. Johtotason tehtävissä työssään.
Meillä ei onneksi käyttäydy törkeästi minua kohtaan; tuollaisia puhutteluun ottamisia en todellakaan jäisi katselemaan. Saisi mies itse hoitaa vaatteensa tai palkata jonkun tekemään asiat mieleisellään tavalla.
Ehkä osasin olla tarpeeksi itsekäs kun mentiin naimisiin; en koskaan ole hänen paitojaan alkanut silittämään vaan mies silittää ne itse. Siivoukset olen minä hoitanut. Huomaan, että miestä ärsyttää jos sotkua on, mutta eipä hänkään ala siivoamaan joten kestäköön sitten sotkut. Viime aikoina tosin on alkanut tapahtua sitä, että hän ärsyyntyy kaaoksesta tiskipöydällä ja pahantuulisena sitten on alkanut latoa astioita tiskikoneeseen. No, ok, ajattelen: olkoon pahantuulinen, mutta hyvä että alkaa osallistua kotitöihin.
Minä olen kotiäiti, mutta mielestäni se ei ole perustelu sille, että yksin hoitaisin kaikki kotityöt ja stressaisin siitä, onko kaikki tiptop kun mies illalla tulee töistä kotiin ja onko kaikki taas tiptop kun saadaan illalla lapset nukkumaan.
Jos olisin tilanteessasi ap, niin kyllä pitäisi kovasti muutosta asioissa saada tai sitten eroaisin. Miehesi luonne ja toisia kontrolloivat jutut tuhoavat sinut aikaa myöten. Ja käytösmallit siirtyvät myös lapsiinne ... ihan kuten ne ovat miehesi vanhemmilta siirtyneet miehellesi.
Tunnistan appivanhemmissani paljon asioita miehestäni, ja nimenomaan tämän tähden pyrin siihen, että meillä asioita tehdään lasten kanssa eri tavalla. Meillä lapset osallistuvat kotitöihin. Mieheni ei ole tarvinnut lapsuuden kodissaan esim siivota, poimia marjoja tms ... tärkeintä oli, että hän sai rauhassa nipottaa kouluasioita ja vetää kokeista kymppejä. Ja harrastaa kilpaurheilulajeja.
kun mun mies on myös kontrollifriikki jolle mikään ei riitä. Saa sitten hillittömiä raivareita (tyyliin huutoa ja ovienpaiskontaa kun imuroinnista huolimatta on hiekanjyvä eteisessä) joiden syy ei ole oikeastaan tästä maailmasta lainkaan.
Tosin meillä tilanne on moniulotteisempi, mies kykenee kontrolloimaan käytöstään kun on omien lastensa kanssa. Kun taloon tulee minä ja minun lapset niin ei mene kauaa että helvetti on irti. Tätä testattiin kesällä. Mies haluaa (haluaisi) hyväksyä mun lapset osaksi perhettä, mutta ei selkeästi kykene vaan alkaa kyttäämään ja kontrolloimaan. Syyllistää ja syyttää, oli esim. maailmanloppu kun olin pessyt paperinpalan pyykkikoneessa lapsen housujen taskussa, mutta kun hän teki viikkoa myöhemmin saman, se ei ollut mitään. Mun lasten unohtama kirja lattialla on paljon vakavampi rike kuin hänen lapsen unohtama kirja lattialla.
Ja vaikka sitten työänjako oli selvä kun kokeilimme yhdessä asumista niin lopulta mies kuitenkin raivosi asioista, joiden tekemisen tason hän oli itse määritellyt. Kun olisi pitänyt ymmärtää että se on vähimmäistaso ja pitäisi tehdä paremmin.
Siinä parissa kuukaudessa tuli huomattua, etten osaa tiskata, pyykätä, laittaa ruokaa enkä edes vauvaa hoitaa. Eikä mun isommista lapsistakaan tuntunut olevan kuin haittaa.
Nyt sitten mies ihmettelee kun mun lapset eivät halua sinne mennä enää edes päivälliselle.
Ei taida olla järin toimiva suhde..
Nolottaa melkein myöntää, että meillä käy jo siivooja kaksi kertaa kuussa ihan vain siksi, että riidoilta vältyttäisiin kun siisteysstandardini ei vastaa miehen omaa standardia. Toimi sen 2kk kunnes nyt taas on alkanut tämä vänkkääminen. En kyllä tullut ajatelleeksikaan, että siivooja voisi silittää tai ainakin viikata ne miehen vaatteet, on lähinnä pessyt ikkunoita, kaappien päällyksiä ja muita bonusjuttuja pienimuotoisen "viikko"siivouksen lisäksi.
Kirjoituksesi osui oikeaan. Tämä viimeinen vaatejupakka taisi vain olla se laukaiseva tekijä, joka sai silmäni auki suhteemme tilasta. Tunteeni ovat todella kylmenneet tässä kuluneen puolen vuoden aikana tämän arvostuksen puutteen ja arvostelun vuoksi.
Keskustelimme juuri suhteemme tilasta, mies vain ei tunnu käsittävän tilanteen vakavuutta tai sitten ei välitä. Sanoin, etten tiedä voimmeko jatkaa näin ja että jos jatkamme, en näe meitä enää yhdessä 10v päästä. Niinpä ehdotin, että joko meidän on käytävä jonkun ammattilaisen juttusilla tai sitten päätettävä itse muuttaa suhteen suuntaa. Ongelmana ollut myös kommunikointi tai lähinnä sen puute - miehen kotona ei asioista ole keskusteltu vaan kaikki on lakaistu maton alle. Nyt vaan tuntuu että matto kupruilee meillä niin paljon ettei sen päällä voi enää kävellä. Ammattilaista ei kuulemma tarvita.
Harmitti vain että eteenpäin katsomisen ja positiivisten muutosten keksimisen sijaan mies löysi vain vikoja minusta (sinä et koskaan ja sinä aina...) Ei kovin toiveikas oloo jäänyt, muttei täysin hanskat tiskissäkään. Toki myönnän tehneeni itsekin paljon virheitä, mutta mielestäni juuri nyt sormella osoittelua tärkeämpää on katse tulevaisuuteen sekä toistemme uudelleen löytäminen, tehtyjen virheiden välttäminen. Muuten emme voi päästä tässä solmukohdassa eteenpäin. (Pitäisi jättää kritiikki pois, sormella osoittelu pois, enemmän kahdenkeskeistä aikaa, positiivisia ajatuksia toisesta, suojamuurit ja aseet pois ja toisen päästäminen taas intiimille tasolle henkisesti, arvostus).
12, toisinaan "uneksin" tuosta teidän elämästä ja ajattelen, että ehkä sitten joskus. Toivoisin tosin, että voisin (voisimme) elää onnellista ja hyvää elämää tässä perheessä ja nyt.
Hyviä ideoita tuli muiltakin, pidetään mielessä jos sukset pysyy ristissä.
Onko muuten muilla pitkässä suhteessa ollut reilun 10v jälkeen kriisin paikka?
Ap